Marjo Matikainen haluaa poistaa liikuntanumeron koulusta. Mitä mieltä olette.

Minua on mietityttänyt usein liikunnana tarkoitus koulussa? Onko tarkoitus arvostella ja rankata numeron perusteella oppilaan hyviin ja huonoihin liikkujiin. Toisaalta puhutaan paljon kuinka ihmiset eivät liiku tarpeeksi. Minusta koululiikunnan tärkein pointti olisi saada lapset tutustumaan eri liikuntamuotoihin jotta jokainen voisi löytää sen oman kiinnostuksen kohteensa. me koulussa lähinnä pelasimmme pesäpalloa ja lentopalloa ja talvisin luistelimme. Todella tylsää ja mielikuvituksetonta.

Tällä hetkellä koulujärjestelmään kuuluu se, että oppilasta sekä opetetaan että hänen suoritustaan arvioidaan. Ei tunnu perustellulta muuttaa tätä järjestelmää sattumanvaraisesti joiltakin vain joiltakin osin - jos kouluarvosanoihin halutaan puuttua, se pitää tehdä kokonaisvaltaisemmin.



Jokainen ihminen on kyvyiltään yksilöllinen. Toiset ovat lahjakkaita geomatriassa, toiset liikunnassa, kolmannet kuvataiteessa ja neljäs varustettu hyvällä kielipäällä. Oppilaan kyvyt vaikuttavat AINA hänen suoritukseensa, oppiaineesta riippumatta. Lahjakkain vähemmistä saa parhaan arvosanan vaivatta ja se toinen ääripää ei välttämättä pysty kympin suoritukseen edes kovalla työllä. En näe, miksi tämä kaikissa kouluaineissa vallitseva tilanne olisi nimenomaan liikunnassa niin ongelmallinen, että numeroarvostelu pitäisi poistaa.



Peruskoulussa tai lukiossa ei kuitenkaan vaadita niin huimia suorituksia, etteikö olisi mahdollista saada tyydyttävää arvosanaa, oli lahjakkuus mitä hyvänsä. Minusta tämä on riittävää: jos lapsi (tai vanhempi) tarvitsee joka aineesta arvosanan 9-10 kokeakseen onnistumisia, ongelma on kasvatuksellinen, ei arvosteluperiaatteisiin liittyvä. Kaikki eivät voi olla hyviä kaikessa, vaan ovat joissakin asioissa "vain" ihan okei. Kullakin on omat vahvuutensa ja heikkoutensa ja se on ihan normaalia ja luontevaa. Mielestäni tämä on asia, jonka tiedostaminen tuskin on haitaksi lapsella sen enempää kuin aikuiselle.



Arvostelu noin yleisesti ottaen on myös hyvä säilyttää jonkinlaisissa mittasuhteissa ihan noin yleisesti ottaen. Pidän jo itsetunnonkin vuoksi ihan terveenä sekä sitä, että jos oppilas on jossakin hyvä, häntä kehutaan siitä että sitä, että edistys noteerataan oli lähtötaso mitä tahansa ja kaikkia rohkaistaan kehittymään. Jos kaikkien pitää saada kymppi ettei kenenkaan tulisi paha mieli eikä arvosana saa korreloida taitojen kanssa, tältä putoaa pohja pois. Erityisen epäreiluna pidän sitä, että konkreettinen arvostus eli hyvät arvosanat riistetään vain yhdellä tavalla lahjakkailta lapsilta.



Viimeine huolenaiheeni on liikunnan opetuksen kehittämis yllä leijuva ummaehtuneen totalitaristinen henki: liikunta halutaan valjastaa vain hyödyn palvelukseen bulkkitoimintana, josta on riisuttu ilo ja yksilöllisyys niin, että jäljelle jää vain terveiden veronmaksajien tuottamisen funktio. Liikunta on epäilemättä hyväksi meille kaikille, eritoten lapsille, mutta vastusten jyrkästi sitä, että liikuntatunteja lisäämällä kavennettaisiin sekä vanhemman kasvatusvastuuta sekä lapsen mahdollisuuksia kokea liikunnan riemua hänelle eniten iloa tuottavien liikuntamuotojen parissa, mahdollisesti jopa lajin suhteen ammattitaitoisessa ohjauksessa.

Tärkeintä koululiikunnassa on synnyttää kipinä liikkua koko elinikä. Siksi liikunnan pitäisi olla mukavaa sille kaikkein lihavimmalle punkerollekin.



Liikunnan riemua kaikille ilman mitään numerosyyniä.

teorian hallinnan arvosteluksi.



Siis musiikissa, kuviksessa ja liikassa testattaisiin kirjallisilla kokeilla teoriaa ja siitä tulisi numero. Käytännön harjoitukset eivät numeroon vaikuttaisi.

kuntoliikunnalle kaikki voimavarat.



Siellä toki pelattaisiin ja juostaisiin, muttei kiinnitettäisi huomiota millään tavalla paremmuuteen ja arvosanoihin.



Arvosanat pois liikunnasta.

Iljettävä ajatuskin, että joku siinä vierellä koko ajan tuijottaa, että miten hyvin sä liikut. Liikunnan pitää olla mukavaa kuntoliikuntaa

kaikki tavoitteellisuus ja suoritutumisvaatimukset ja riittää, että se innostaa liikkumaan, pitäsikö se muuttaa ehdolliseksi?

Esimerkiksi ala-asteikäinen vapautettaisiin koululiikunnasta vaikkapa valmentajan todistuksella, jossa kerrotaan, että koululainen x:llä on liikuntaharraste, johon hän osallistuu säännöllisesti neljä kertaa viikossa.

Jos koululiikunnan idea on olla harrastekerho, jossa suorituksen laatu ei ole mitenkään oleellinen, miksi se on pakollista?

Liikuntaa ei pidä kohdella erillisenä aineena, vaan liikunta kuuluu samaan kastiin musiikin ja kuvaamataidon kanssa.



Samoin tuo Matikaisen teksti ontui siitä että jokaisella on erilaiset lähtökohdat, sillä se sama on kaikissa aineissa, ei pelkästään liikunnassa.

Minä olen sitä mieltä, että hyvä asia. Arvostelu kuuluu kilpaurheiluun vain. Huono numero tappaa kiinnostuksen, kun kaikilla ei ole samaa fyysistä kykyä pärjätä. (Oma lapseni on kolmannella. On huonokuntoinen ei-omasta syystään. On erittäin kiinnostunut liikunnasta ja liikkumisesta. Käy 2 kertaa seuran yleisurheilussa ja muutenkin tykkää vapaa-ajallaan kaikenlaisesta liikunnasta, mutta sairastaa astmaa ja on infektioherkkä, joten on paljon urheilukielletty-aikaa hänellä. Kunto siksi huono.

Eikö sama logiikka päde jossain muussakin aineessa? Esim. musiikissa tai matematiikassa huono numero tappaa kiinnostuksen, kun kaikilla ei ole samaa fyysistä kykyä pärjätä? Toisilla voi olla sävelkorva ja toisilla ei, samoin toisilla voi olla avaruudellinen hahmottaminen, toisilla ei jne.

Jokaisella meillä on erilaiset fyysiset kyvyt ja ne vaikuttavat pärjäämiseen. Itse näkisin pikemminkin oleellisena miten aikuiset suhtautuvat näihin kykyjen erilaisuuteen. Tarvitseeko ja onko tarkoituksenmukaista aina pärjätä parhaiten? Eikö oleellisempaa olisi oppia omat rajansa ja suhteuttaa tavoitetaso siihen?

Lisäksi ihan samalla lailla liikunnassa kuin muissakin aineissa on tosiaan tavoitteet, jotka eivät ole vain suoriutumista. Aktiivisuudella ja yrittämisellä/asenteella on merkitystä numeroon.

Itse olen sitä mieltä että kaikki numerot voitaisiin poistaa kouluista. Sitten opiskelemaan pyrkiessä oli kaikissa alalle tarpeelliset pääsykokeet/testit.

Oletetaan, että on liikunnallisesti monipuolisesti osaava tyyppi, joka kuitenkin pelaa hieman rankoin ottein, ottaa turhia riskejäivailee toisten huonoja suorituksia ja menestyy huonosti liikuntatietokokeessa sekä lintsaa uimahallissa käynnit. Näin ollen hän pärjää huonosti ainakin viidessä noista luetelluista kriteereistä. Veikkaan, että kaverin arvosana on siltikin 9 tai 10.

ennen kuin täällä huutelee?

Monella on omalta kouluajalta huonoja muistoja, mutta onneksi liikunnan opetus on muuttunut siitä. Arvioinnissa eivät painotu sentit ja sekunnit, vaan mm. se, että on valmis yrittämään kaikissa lajeissa ja ymmärtää liikunnan merkityksen terveydelle.

5-9 luokkien liikunnan opetuksen tavoitteet:

Oppilas

• kehittää edelleen motorisia perustaitoja ja oppii liikunnan lajitaitoja

• oppii ymmärtämään liikunnan merkityksen hyvinvoinnin ja terveyden ylläpitämisessä

• oppii kehittämään ja tarkkailemaan toimintakykyään

• kehittää uimataitoaan ja opettelee vedestä pelastamisen taitoja

• oppii toimimaan turvallisesti ja asianmukaisesti liikuntatilanteissa

• oppii toimimaan itsenäisesti ja ryhmässä

• opettelee hyväksymään itsensä ja suvaitsemaan erilaisuutta

• tutustuu liikunnan harrastusympäristöihin ja osaa etsiä tietoa liikunnan harrastamismahdollisuuksista.

<a href="http://www02.oph.fi/ops/perusopetus/pops_web.pdf" alt="http://www02.oph.fi/ops/perusopetus/pops_web.pdf">http://www02.oph.fi/ops/perusopetus/pops_web.pdf</a&gt;

Eivätköhän nuo ole sellaisia taitoja, joita jokaisella on syytä olla?

Ainakin meidän lasten liikkaope on vissiin sitä mieltä, että jos ei kuulu johonkin urheiluseuraan ei voi saada kiitettävää. Kaikilla lapsillamme on liikasta kasi, vaikka ovat liikunnallisia. Tykkäävät liikkua ja ovat innokkaita. Hiihtävät, luistelevat, uivat, pyöräilevät, lenkittävät koiraa jne. Ovat myös taitavia näissä lajeissa, pärjäävät oikein hyvin joukkuepeleissä ja yleisurheilussa.



Mitä järkeä on numeroarvostelussa? Pojan kaverilla on liikasta kymppi, kuuluu jalkapalloseuraan ja on sen tähtipelaaja. Tunneilla kuulemma nurisee hiihdosta, luistelusta...eikä ole mitenkään erityisen hyvä muussa kuin tuossa jalkapallossa.

Matikaisen ehdotus oli hyvä, konkreettinen avaus. Tästä pitäisi nyt jatkaa!



Kun aineessa täytyisi olla paljon yksilöllisyyttä, kaikille sama arviointi on vaikeaa. Jos halutaan säilyttää numeroarviointi, voitaisiin tunneilla antaa vain "innokkuuspisteitä" ja pari kertaa vuodessa pidettäisiin "kokeet", joihin osallistuisivat vain ne, jotka havittelevat numeroa. Ilman kokeita, saa pelkän suoritusmerkinnän.



Liikunnanopetusta pitäis muutta aika tavalla. Olen miettinyt tätä paljon seuratessani oman lapseni kärsimyspolkua liikunnassa.



1) Olisi rehellisesti tunnustettava, että liikunnanopetukseen liittyy jotain aivan muuta kuin liikunnan opiskelua - siinä muodostetaan yksilön minäkuvaa ja paikkaa ryhmässä aivan toisella intensiteetillä kuin missään muussa oppiaineessa.



2) Pitäisi lakata moittimasta opettajia - opettajat toteuttavat opetussuunnitelmaa. Sen henki ja sisältö näkyvät tunneilla. Muutetaan siis opetussuunnitelmaa joustavammaksi.



3) Liikuntaryhmien kokoa pitäisi pienentää. Ei lisätä kaikille yhteistä liikuntaa vaan pienennetään ryhmää.



4) Joka koululle tulisi perustaa liikunnan erityisopetukseen erikoistuneen ammattilaisen vetämä kerhojumppa, jonne pääsevät vain ne, jotka näyttävät jäävän tunneilla huonoimpaan asemaan. Kerhossa painotetaan vain liikkumisen hauskuutta. Tärkeää olisi, että heikkokin saisi joskus liikkua oman tasoisessa ryhmässä. - Muitakin kerhoja saa olla ja niihin olisivat heikommat myös tervetulleita.



5) Lisäksi tarvitaan liikuntaan painottunutta erityisopetusta ja alan tutkimusta. Erkkaliikkamaikat toisivat keskusteluun tarvittavaa käsitteistöä ja pystyisivät rakentamaan siltaa opetuksen suunnittelijoiden ja liikunnassa vaikeuksia kohtaavien kokemusmaailmojen välille.



Jatketaan ja etsitään winwin-tilannetta erilaisille lapsille.

Todella hyvä ajatus. Koululiikunnassa ei tarvitse olla mitään kilpailua. Ne, jotka haluaa kilpailla voi vapaasti tehdä sitä vapaa-ajalla. Koululiikunnasta täytyy tehdä kaikille mukava asia.

oli erityisen hyvä.



Liikunta on turhan tärkeä aine koulussa tuon minäkuvan muodostajana. Liikunnan pitäisi olla hauskaa kuntoilua ja eri kuntoliikuntalajeihin tutustumista.

ja ei se aiheuta elinikäistä traumaa. Joku voi jopa brassailla sillä.



Jos on huono liikunnassa, se on todella nolo häpeä. Siinä on tavallaan sinun kehosi kaikkien arvostelun alla.

minusta se on epäreilua että vaikka osallistuu jokaiselle liikka tunnille ja tekee parhaansa niin silti saa vain 6-7,ne jotka harrastaa koulun ulkopuolella niin saivat automaattisesti 9-10...ainakin mun kouluaikana oli näin ja ei siitä hirveän pitkää aikaa ole.

Matikaisen ehdotus oli hyvä, konkreettinen avaus. Tästä pitäisi nyt jatkaa!

Kun aineessa täytyisi olla paljon yksilöllisyyttä, kaikille sama arviointi on vaikeaa. Jos halutaan säilyttää numeroarviointi, voitaisiin tunneilla antaa vain "innokkuuspisteitä" ja pari kertaa vuodessa pidettäisiin "kokeet", joihin osallistuisivat vain ne, jotka havittelevat numeroa. Ilman kokeita, saa pelkän suoritusmerkinnän.

Liikunnanopetusta pitäis muutta aika tavalla. Olen miettinyt tätä paljon seuratessani oman lapseni kärsimyspolkua liikunnassa.

1) Olisi rehellisesti tunnustettava, että liikunnanopetukseen liittyy jotain aivan muuta kuin liikunnan opiskelua - siinä muodostetaan yksilön minäkuvaa ja paikkaa ryhmässä aivan toisella intensiteetillä kuin missään muussa oppiaineessa.

2) Pitäisi lakata moittimasta opettajia - opettajat toteuttavat opetussuunnitelmaa. Sen henki ja sisältö näkyvät tunneilla. Muutetaan siis opetussuunnitelmaa joustavammaksi.

3) Liikuntaryhmien kokoa pitäisi pienentää. Ei lisätä kaikille yhteistä liikuntaa vaan pienennetään ryhmää.

4) Joka koululle tulisi perustaa liikunnan erityisopetukseen erikoistuneen ammattilaisen vetämä kerhojumppa, jonne pääsevät vain ne, jotka näyttävät jäävän tunneilla huonoimpaan asemaan. Kerhossa painotetaan vain liikkumisen hauskuutta. Tärkeää olisi, että heikkokin saisi joskus liikkua oman tasoisessa ryhmässä. - Muitakin kerhoja saa olla ja niihin olisivat heikommat myös tervetulleita.

5) Lisäksi tarvitaan liikuntaan painottunutta erityisopetusta ja alan tutkimusta. Erkkaliikkamaikat toisivat keskusteluun tarvittavaa käsitteistöä ja pystyisivät rakentamaan siltaa opetuksen suunnittelijoiden ja liikunnassa vaikeuksia kohtaavien kokemusmaailmojen välille.

Jatketaan ja etsitään winwin-tilannetta erilaisille lapsille.