En halunnut enempää kuin yhden lapsen, koska en halunnut että...

Tunsin aika kovaakin ahdistusta kun odotin kakkosta. Pelkäsin, että rakkaus ei riitä tai että miten ylipäätään voin rakastaa jotakuta muuta niin paljon kuin esikoista rakastin/rakastan. Mietin myös ajan riittävyyttä, rahaa ym.



Nyt meillä on neljä lasta. Esikoinen on nyt 15 ja nuorin on melkein 2 kk. Lapsilla on siis ihan kunnolliset ikäerot.



Kaikki lapset ovat rakkaita, tärkeitä ja ainutlaatuisia. Meidän perhe on nyt valmis.

Teet niin kuin haluat, mutta jotenkin hassu syy silti. Minä taas näen, että lasten täytyy oppia sekin, että EIVÄT aina saa kaikkea, mitä haluavat. Täytyy oppia odottamaan omaa vuoroa. Ja sisarukset ovat lapsille rikkaus ja rakkaita lähimmäisiä (toivottavasti :) vielä silloinkin, kun meistä vanhemmista aika jättää.



Minulla on 3 sisarusta. Ja suku on hieno asia! Sentään jokin tukiverkko huonojen aikojen varalle. Ja lapsilla paljon serkkuja, joista muutamat ovat lasteni rakkaita ystäviä.



t: neljän äiti

minä halusin useamman lapsen, koska muistan ikäni, kun äitini 45-v. ystävä menetti ainoan lapsensa mopokolarissa. Sitä lasta passattiin, ja se sai kaiken, minkä keksi vaatia, myös sen mopon. Pariskunta alkoi syytellä toisiaan, tuli avioero. Mies meni pian uusiin naimisiin ja sai lapsen. Äidin ystävä masentui perusteellisesti ja tappoi itsensä.



Mieheni taas halusi monta lasta, koska oli itse ainoa lapsi ja haluaa että lapsilla on omasta takaa sisaruksia leikkikavereina.



Emme ole saaneet kuin kaksi lasta yrityksistä huolimatta, mutta väittäisin että kumpikaan ei ole kärsinyt toisen olemassaolosta, sillä mulla on kaksi kainaloa ja sylissä olisi vielä kolmas ja neljäs paikka. Mun mielestäsi ajatuksesi on suoraan sanottuna omituinen, jos nyt olet tosissasi.

minulla itselläni on kuitenkin kaksi lasta, koska minä esikoisen saatuani tunsin olevani hänelle velkaa sisaruksen. Ehkäpä siis omasta lapsuudestani kuitenkin puuttui jotain kun ei ollut niitä sisaruksia.



Aika ajoin olen myös miehelleni vähän kateellinen kun hänellä on aina paikka mihin mennä (monta sisarusta), kun kodin seinät kaatuvat niskaan. Minne minä menisin? En minnekään.

Ei monilta ainokaisilta onnistu koska heidät on totutettu minä-tässä-nyt-heti-meininkiin. Pojallani oli yksi tällainen kaveri aiemmin. Kaikki piti tapahtua heti kun lapsi tahtoi. Muutamana esimerkkinä:

lapsi 7v saa kaupasta haluamansa lelun koska ei suostu (äidin sanojen mukaan) poistumaan kaupasta jos ei saa haluamaansa.

Tällä pojalla on yksi huone täynnä tavaraa ja saa koska täytyyhän sillä olla kun TAHTOO niitä.

Kaverin pitää tulla heti ulos kun HÄN hakee, jos joutui odottamaan oli nokka solmussa. Äiti soitteli viikonloppuna perään että ´'missä te ootte kun Harri TAHTOO seuraa' jne. jne.

Harrille ei otettu koskaan kavereita sisään leikkimään kun paikat voi mennä sekaisin. Heillä on iso talo ja vain 3 ihmistä asumassa siellä. Sen sijaan Harri työnnettiin kyllä naapureihin kokonaiseksi päiväksi vahdittavaksi ja sisäleikkihin kun täytyihän sen päästä kun tahtoo.

Jotku on oikeesti ihan lapsensa vietävissä.

Niin sen pitääkin mennä. Mikään ei ole niin ihanaa, kuin sisarus.

Antaa paljon ja ottaa paljon.

Elämän kuuluu olla muutakin, kuin minä tässä nyt ja heti.

Vanhemmat on madelleet pojan edessä ja palvelleet, niin samaa Harri varmaan vaatii vaimoltaankin sitten joskus.

Esim. kun häntä pyydetään illalla sisään, saadaan hakea vaikka kolmekin kertaa eikä poika tottele siltikään. Ei ole tottunut että aikuisia pitää totella kun on saanut pyörittää niitä oman tahtonsa mukaan tähänkin asti.



t. 21

Lapselle voi asettaa rajat ja opettaa, ettei kaikkea saa. Lapsi voi olla hemmoteltu, vaikka olisi sisaruksia. Meidän ainokaisella ainakin on tiukat rajat emmekä osta mitä hän saa päähänsä.



Ainoita lapsia on tutkittu, ja tuloksena on ettei ainoat lapset ole sen itsekkäämpiä tai hankalampia kuin muutkaan.

Samoin mua kasvatettiin kuin sinäkin kasvatat ainokaistasikin. Täyspäisesti. Mutta nämä on mun tuttavapiirissä jostain syystä harvinaisia tapauksia. Useammallakin on se käsitys että ainoalle lapselle pitää antaa kaikki. Ja sit menee täydeltä laidalta överiksi.

t. 21

Lapselle voi asettaa rajat ja opettaa, ettei kaikkea saa. Lapsi voi olla hemmoteltu, vaikka olisi sisaruksia. Meidän ainokaisella ainakin on tiukat rajat emmekä osta mitä hän saa päähänsä.

Ainoita lapsia on tutkittu, ja tuloksena on ettei ainoat lapset ole sen itsekkäämpiä tai hankalampia kuin muutkaan.

Esim. kun häntä pyydetään illalla sisään, saadaan hakea vaikka kolmekin kertaa eikä poika tottele siltikään. Ei ole tottunut että aikuisia pitää totella kun on saanut pyörittää niitä oman tahtonsa mukaan tähänkin asti.

t. 21

Että Harri olisi tasan yhtä kamala, vaikka hänellä sisaruksia olisikin. On hyvin kasvatettuja lapsia ja huonosti kasvatettuja lapsia, on myös huonosti kasvatettuja isoja sisarusparvia. Sisarukset eivät automaattisesti takaa mitään onnea ja autuasta käytöstä.

Itselläni on yksi lapsi ja viimeiseksi jää. Ei silti puhettakaan, että hän olisi mikään lapsityranni. Päin vastoin saa paljon päiväkodista kannustavaa palautetta, koska antaa muillekin tilaa, osaa odottaa, leikki kauniisti muiden kanssa, ei pidä itsestään meteliä (koska saa huomiota riittävästi kotona), osaa vastata aikuisille kysyttäessä (koska viettää paljon aikaa aikuisseurassa) jne. jne.

Ainokaisen äitinä sanoisin, että ihan niin kuin monilapisissa perheissäkin kannattaa panostaa lasten kasvattamiseen!

Esim. kun häntä pyydetään illalla sisään, saadaan hakea vaikka kolmekin kertaa eikä poika tottele siltikään. Ei ole tottunut että aikuisia pitää totella kun on saanut pyörittää niitä oman tahtonsa mukaan tähänkin asti.

t. 21

Itse sen sijaan vaikutat hyvin negatiiviselta ihmiseltä, joka hakee lapsesta vain ne huonot piirteet esiin. Samalla logiigalla totean, että monilapsisten perheiden äiti = toisten asioita ruotiva, negatiivinen pirttihirmu

t. 21

jakamattoman huomion saaneesta lapsesta kasvaa kyllä aika herkästi myös pomotteleva ja itsekeskeinen aikuinen. Mielestäni lasten on ihan hyvä oppiakin, että äiti ja isä ole aina vain heitä varten.

Olen tavannut ainoita lapsia, jotka ehdottomasti haluavat vain sen yhden lapsen, mutta myös heitä, jotka ehdottomasti haluavat useamman, jotta heidän omat lapsensa saavat niitä sisaruksia, joita ovat itse kaivanneet..



Itse en halua edes ajatella, ettei minulla olisi sisaruksiani (meitä on siis kolme lasta), sisarukset vaan on mielestäni rikkaus elämässä, ja halusin ehdottomasti useamman lapsen itsekin, jotta omilla lapsillani on sisaruksia.

Meillä on nyt kolme lasta, jotka ovat toisilleen äärettömän rakkaita ja tärkeitä.

Etsi joku laadukkaampi foorumi, sinä positiivinen ja aurinkoinen yhden herranterttusen mutsi.

Itse sen sijaan vaikutat hyvin negatiiviselta ihmiseltä, joka hakee lapsesta vain ne huonot piirteet esiin. Samalla logiigalla totean, että monilapsisten perheiden äiti = toisten asioita ruotiva, negatiivinen pirttihirmu

tekeviä. Onnellisen lapsuuden ja tasapainoisen aikuisuuden voi elää aivan hyvin ainoana lapsena tai isossa sisarusparvessa. Kummassakin tapauksessa vanhemilla on iso rooli siinä, millaiseksi lapsuus - ja myös aikuisuus muodostuu.



Automaattisesti monta sisarusta ei todellakaan tarkoita "monta läheistä ihmissuhdetta". Todella monella tuntemistani ihmisistä sisarussuhteet on aika pinnallisia. Nähdään ne "pakolliset" kuviot ja jutellaan hyvää päivää kirvesvartta- juttua.



Samoin en tiedä montaakaan perhettä, jossa vanhuksista huolehtiminen jakautuisi tasaisesti sisarusten kesken. Tai edes ylipäätään jakautuisi. Monessa sisarusporukassa on tullut kauheat riidat siitä, miten niitä vanhempien asioista pitäis hoitaa. Pari hyvää ystävääni on todennutkin, että tuhat kertaa helpompi ois hoitaa ihan yksin sen sijaan, että pitää setviä kaikki asiat kolmen sisaruksen kesken.



Ap - tee just niin kuin sulle hyvä on! Ja oikeassa olet siinä, että TODELLA useassa monen lapsen perheessä vanhemmat eivät ehdi paneutua lastensa juttuihin siinä määrin kuin nykyisessä monimutkaisessa maailmassa olis tarve.

Jos vanhemmat ovat iäkkäät, ei ole aikaa hankkia enempää. Jos oma terveys ei kestä hankkiä useampaa lasta tms. Mutta mukavuussyistä yksilapsisuus on vähän niin ja näin. Voisi ehkä ajatella sen lapsenkin kannalta asiaa.

mutta toisaalla haluaisin, että lapsellani olisi sisarus, koska myöhemmin elämässä sisarukset ovat korvaamattomia. Itselleäni on kaksi sisarusta.

ap:n kirjoituksestahan paistaa läpi se, että 1-lapsisuutta luulee parhaaksi vaihtoehdoksi kun ei paremmasta tiedä.

Ihailen suunnattomasti esim 12-lapsisia perheitä, mutta tämä on minun oma henkilökohtainen tunteeni. Tämä ei ole järjen päätös, etten haluaisi lisää lapsia. Minä vain tunnen niin, että tuo ainut lapseni on niin ainutlaatuinen, että kukaan ei saa viedä sitä ainutlaatuista asemaa. Järjellä ajatellen tiedän, että tulisin aikanaan rakastamaan sitä toistakin lasta. Enhän minä ollut noin rakastanut tuohon ensimmäiseen silloin kun hän syntyi. Rakkaus on kasvanut vuosien myötä. Primitiivisessä tunnemaailmassani olen kuitenkin leijonaemo, joka haluaa suojella tuota ainokaista siltä, että kukaan ulkopuolinen tulisi ja veisi häneltä yhtään rakkautta ja huomiota. eihän se oma, toinen lapsi mikään ulkopuolinen olisi, mutta primitiivisesti, vain tunteilla ajateltuna se tuntuu siltä.

Mä sen sijaan totean, että voi kadota av:lta jos pelkäät asioiden ruotimista. Etsi joku laadukkaampi foorumi, sinä positiivinen ja aurinkoinen yhden herranterttusen mutsi.

Itse sen sijaan vaikutat hyvin negatiiviselta ihmiseltä, joka hakee lapsesta vain ne huonot piirteet esiin. Samalla logiigalla totean, että monilapsisten perheiden äiti = toisten asioita ruotiva, negatiivinen pirttihirmu