Onko kenellekään Sepram tuttu lääke?
Mitä haittavaikutuksia se on aiheuttanut alkuun? Onko ollut esim vatsaoireita ja ripulia? Itse aloitin tällä viikolla syömään tuota ja vatsa on mennyt ihan oudoksi.
Haittavaikutuksissa lukee että saattaa aiheuttaa mm ripulia, mutta haluaisin kuulla mitä oireita muilla on tullut kyseisestä lääkkeestä.
Kommentit (6)
Minulla ei ole vielä mitään apua ollut siitä, mutta sivuvaikutuksia näköjään ainekin tulee.
ap
Itsella oli alussa pahoinvointia, vähän niinku lievä mahatauti. Mutta se loppui aikanaan eikä muita sivuoireita ole tullut.
Ei aiheuttanut haittavaikutuksia. Ei tosin auttanutkaan mitenkään.
kuten muutkin sivuvaikutukset joita siitä tulee. Itselläni ahdistus paheni hoidon alussa, mutta se meni ohi viikossa-parissa
Minulla ei ole vielä mitään apua ollut siitä, mutta sivuvaikutuksia näköjään ainekin tulee. ap
päinvastoin, yleensä alussa olo huononee. Mutta se on normaalia. Olo alkaa parantua viikon-parin viikon päästä.
aiheuttanut mitään oireita, mutta tuntuu kyllä ajavan asiansa. yleensä sivuvaikutukset keskittyy alkuun ja väheneekun elimistö tottuu.