Mitä asiaa itsessäsi/perheessäsi joudut aina selittämään?

-kuinka paljon vanhempi mieheni on minua (6kk mutta kun näyttää paljon vanhemmalta)



-mitä uskontoa oikein olen (Jehovan todistaja ja siksi tulen viikottain rappukäytävässä vastaan "juhlavaatteissa")



-miksi meillä on vain yksi lapsi (tai ei enää,nyt on 2,mutta iso ikäero,tämä siitä syystä,ettei sitä toista vaan tullut yrityksestä huolimatta)



-miksi asumme vuokralla (koska tämä vain sopii meille)



-miksi emme ota velkaa (ja osta sitä&tätä,juurikin esim asuntoa,hienoa autoa tmv. Ja koska emme siis tahdo)

Toisia ihmetyttää mun kasvissyönti, toisia taas muun perheen sekasyönti. Kantoliinailu, kestovaipat ja etenkin vauvojen vaatteiden ja tavaroiden kierrätys sukulais-, kaveri-, tuttavapiirissä hämmentävät joitakin ihmisiä. Meidän perheen monikulttuurinen ystäväpiiri ihmetyttää joskus, on jopa kysytty, eikö 4-vuotiaani ihmettele, miksi joku tietty leikkikaveri onkin ihonväriltään erilainen kuin hän itse. No, ei ole ihmetellyt :)



Perustimme perheen nuorina, ja se hämmästyttää myös. Oletetaan, että olisimme eronneet, lapsilla olisi eri isät tai että lapset olisivat vahinkoja. Näin ei ole. Kuvitellaan myös, että olemme täysin yhteiskunnan tukien varassa, kouluttamattomia ja työttömiä. No, emme ole, minä olen nyt hoitovapaalla mutta molemmilla meistä on koulutukset ammattikorkeakoulua myöten ja työpaikka.



Olen synnyttänyt kolme yli 4-kiloista lasta, ja jos tulee puhetta lasteni syntymäpainosta tai -koosta ylipäänsä, päivitellään heti että taisi olla vaikea synnytys, kai sait nyt viimeksi edes sektion. En saanut, kun en halunnut, ja kaikki synnytykset ovat olleet helppoja ja nopeita. Tätä ihmetellään, koska olen itse niin "pikkuinen". Jokaisen lapsen kohdalla olen kuullut päivittelyjä siitä, kun vieläkin imetän, alkaen siitä kun lapsi on täyttänyt 3kk. Kun vuoden ikä on alkanut lähestyä, ihmetellään, enkö kenties aio lopettaa imetystä lainkaan.



Asumismuotomme (kerrostalossa vuokralla) ihmetyttää, autottomuus ihmetyttää ("siis miten sä muka pääset pois kotoa, eihän lasten kanssa voi kulkea bussilla?!" no, mulla ei ole ajokorttia, joten bussilla mentäis vaikka auto pihassa seisoisikin), lemmikit (kissoja + kaneja) lapsiperheessä ihmetyttää, ihmetyttää ettei meillä ole koiraa. Olen raskausaikoina tehnyt töitä tai opiskeluja aina rv 38 asti, en täyttä viikkoa ja täyttä päivää, vaan esim. kouluttanut/ohjannut omaa sijaistani loppuviikoilla, se on hämmästyttänyt. Mieheni oli kahden vanhimman kanssa melkein kaksi vuotta kotona, se ihmetytti. Nyt kysellään koko ajan, koska aion palata töihin, ja ihmetellään, miksen ole juossut töihin jo suoraan synnytyssalista, kun kerran tein töitä jopa raskauksien viimeisillä viikoillakin.



Joskus, kun olin vasta yhden lapsen äiti ja aika noviisi koko hommassa itsekin, otin paineita kaikesta tästä ihmettelystä ja koin tarvetta selitellä. Kuvittelin, että ihmettely tarkoittaa paheksuntaa. Sitten jossain vaiheessa toista lasta odottaessani tajusin, että ihmiset ihmettelevät, koska eivät ymmärrä, eivät siksi että paheksuisivat. Heidän omassa elämänpiirissään nämä asiat ovat vieraita ja outoja, ja ihmiset eivät ymmärrä niitä, ja ovat uteliaita. Sen jälkeen en ole enää selittänyt puolustellen, vaan selittänyt selittämisen ilosta :) tokihan sitä joskus tulee tilanteita, joissa oikeasti tulee ihan selvää paheksuntaakin. Vastikään olin kaupassa nuorimmaiseni kanssa, nyt 10kk, ja eräs jo eläkeikään ehtinyt nainen tuli kauhistelemaan, miten ihmeessä voi selvitä pienen vauvan kanssa, kun on "noin paljon helyjä korvissa" (mulla yhteensä 7 korua korvissa, ei helyä vaan ihan pelkkiä nappikorviksia), ja hän paasasi pitkään, miten tällaiset teiniäidit kuten minä eivät vain ymmärrä, ja että tulisin kyllä huomaamaan, kunhan vauvani kasvaa isommaksi, että ei lasten kanssa voi olla "tommosta määrää roinaa, sehän repii ne irtikin vielä". Sanoin ystävällisesti, että tämä teiniäiti on pärjännyt varsin hyvin kaiken roinansa kanssa, vaikka lapsia onkin jo kolme, ja jatkoin matkaani. Se siitä.



Toisaalta mä myös tykkään puhua, ja mistä sitä olisikaan mukavampaa puhua kuin itsestään ja kaikesta itseen liittyvästä, kuten perheestä. Eli multa saa ihan rauhassa udella mitä lystää, kyllä mä voin selittää :)

Sitä, että kutsumanimeni ei ole etunimeni. Ja painoani: ilmeisesti en näytä juurikaan ylipainoiselta vaikka vähän olenkin, siitä saan aina kuulla jos sanon laihduttavani hissukseen normaalipainoa kohti.

-miksi ette osta omaa kämppää (niin millä helvetin rahalla?)

-Miksette hae autoliikkeestä uutta autoa (HUOM!taas,millä rahalla?)



Kun asuttiin pienemmässä kämpässä niin kysyttiin miksette muuta isompaan,kun meillä oli yksi auto niin kysyttiin syytä miksi ei haeta liikkeestä uutta autoa vaan ajetaan romulla,kun ostetttiin toinenkin 10v vanha auto niin taas tuli kyselyittä että mihin tarvitaan kahta autoa.Mies meni lasten kanssa junalla reissuun ja juuri silloin tuli uteluita noista kahden auton tarpeellisuudesta,aaargh!



-Onko miehelläsi töitä ja missä on töissä

-Paljon teidän vuokra on?

-Miksi tuhlaat rahaa ulkoilutakkiin?(tai yleensä ihan mihin tahansa)

-Miksi vaihdoit alaa?

-Koska tulee kolmas lapsi js onko toiveissa aeri sukupuolta oleva vauva?

-Milloin on häät? (ja jos sanon että ei ole rahaa järjestää häitä niin sanovat että ei siihen rahaa tarvita....hmmmm)

-Syötkö sä mitään kun olet noin laiha?

-Ovatko lapset olleet haluttuja kun sain ne niin nuorena?

Itsekin ihmettelen tässä, että näin moni kokee tarvetta selitellä omia valintojaan. Kertoo enemmän vastaajasta kuin kysyjästä, ehdottomasti! Itse kuulun marginaaliin vaikka kuinka monessa asiassa, mutten koe joutuvani selittelemään mitään vaikka kerronkin niistä ihmisille avoimesti. Toisaalta olen tehnyt niin fiksuja valintoja, että koen ne vain positiivisina, en sellaisina joita häpeän sekaisesti yrittäisin selitellä parhain päin (itselleni) tai muille.

Aika harvoin kai ihmisiltä suoraan kysytään PAHEKSUVAAN sävyyn asioita, mutta heille tulee rivien välistä olo, että toinen ei ymmärrä heidän tilannettaan - ja silloin he "selittävät" tai kuten sinä sanot: kertovat avoimesti.

Älä siis kiillottele siellä sädekehääsi, ei tässä kukaan ole tietääkseni sanonut HÄPEÄVÄNSÄ yhtään mitään. Vaan puhe siis oli siitä, mitä kunkin elämässä on sellaista keskimääräisestä suomalaisesta elämästä poikkeavaa, jota muut eivät välttämättä automaattisesti ymmärrä. Monihan kertoo asioista, joita muut KADEHTIVAT ja siksi asia nousee esille kanssakäymisessä.

vaikka emme ole lestadiolaisia. Joitakin näinkin kohtuullinen määrä jaksaa kovasti ällistyttää.

eivätkä uusioperhettä. Ja että he ovat yhdelle miehelle, erosimme muutama vuosi sitten.

miksi edelleen olen kotiäiti vaikka nuorin lapsi on jo tokalla. Mä en ymmärrä miksi niitä ottaa niin paljon päähän se että mä olen kotona? koska ei tää ole mulle eikä mun miehellä mikään ongelma.

Monet kauhistelevat kun asutaan neliöihin nähden liian isolla porukalla.

"Liian pientä" kotiamme... ja sitä että aidosti viihdymme niin.

töissä saan selittää sitä, miksi olen niin kauan lasten kanssa kotona. Ja suomalaisille äideille saan selittää sitä, miksi en ole 3 v/lapsi kotona...

pienessä kaksiossa.



Se vaan sopii meidän elämäntilanteeseen. Asutaan ydinkeskustassa, kukin pääsee julkisilla harrastuksiinsa. Emme halua käyttää perheen yhteistä aikaa työ/koulumatkoihin.



Varsinkin oman pihan puutetta kauhistellaan. Ei tartteta omaa pihaa, mennään mieluummin mökille kevät/kesä/syksy. Näin talvella ei tarvita lumen säilytyspaikkaa :).

Ryydyttää olla aina selittämässä lapsen poikkeavaa käytöstä. Kaikille en viitsi, mutta esim. naapurissa asuu yksi vanha täti, joka yrittää sinnikkäästi "kouluttaa" lastani vastaamaan hänen uteluihinsa reippaasti - eikä millään ymmärrä, ettei assi juttele vieraille (ainakaan meidän syrjäänvetäytyvä assi).

Meillä on yhteensä vain kolme lasta, joten sitä ei joudu selittämään, mutta aina välillä tulee kummasteluja minun lasteni ulkonäöstä kun he eivät (tietenkään) ole yhtään mieheni näköisiä =)



Itseni kohdalla joudun edelleen varsin usein selittelemään ikääni. Olen 36, mutta minua luullaan usein paljon nuoremmaksi (en tosin ymmärrä miksi kun en pukeudukaan mitenkään teinimäisesti), ja varsinkin lasten kanssa liikkuessa se on aiheuttanut kyselyjä. Minulta on mm. kysytty onko 9-v. tyttäreni lapseni vai siskoni =).

lasten syntymää sitä miksei ole lapsia. Esikoisen synnyttyä, miksi on vain yksi. Ja molempien lasten jälkeen sitä, miksi menen takaisin töiin äitiysloman loputtua (vastaus sisältyy kysymykseen...) Aina saisi olla selittämässä ja puolustelemassa omaa elämäänsä. Ai niin, vielä sitä, miksi meillä on niin iso talo, jollei hankita suurpehettä, ja talossa on käytämättömiä tiloja.

Saan myös selitellä miksi ei hankita lapselle sisarusta.

Poika nyt 6v

Saan myös selitellä miksi lapseni ei ole viikonloppuisin mummolassa yökylässä vaan aina kulkee miedän mukana.



Oi näitä juttuja riittää.... Olen jo ruvennut miettimään, että me olaan jokin kummajainen perheeksi kun kaikkia asioita saa olla selittelemässä.

muistin yhden vanhan jutun. Ostettiin aikoinaan farmariauto remppajuttujen takia. Heti alkoi ihmettely onko vauva tulossa ja kun ei ollut, niin se oli jotenkin käsittämätöntä muutamalle tutulle.

vaikka emme ole lestadiolaisia. Joitakin näinkin kohtuullinen määrä jaksaa kovasti ällistyttää.

meillä tosin lapsia on 12, mutta lestadiolaisia emme silti ole...emmekä edes uusperhe vaan ihan tavallinen perusperhe. Se jaksaa ihmetyttää ihmisiä aina ja joka paikassa!:)

Jäin olosuhteiden pakosta uraputkesta kotirouvaksi, joka on täysin tuntematon ja epähyväksyttävä olemisen muoto Suomessa. Etenkin, kun lapseni ovat puolet päivästä päiväkodissa. Kotiäitiys vielä juuri ja juuri voitaisiin hyväksyä - jos siis lapset olisivat kotona 24/7, mutta 'vain' kotona rouvana olemista ei hyväksy kukaan.



Saadakseen hyväksynnän elämänmuodolleen pitäisi kai muuttaa Saksaan, Italiaan tai 50-luvulle...

Hyvä ketju! Kertoo paljon siitä, miten äärettömän epäliberaali yhteiskunta Suomi edelleen on: eli siis ihmiset olettavat, että on vain yksi oikea elämäntapa (=heidän)...