G: Pidätkö miehesi suvusta?

joten selvitään

Tosin yhdestä miehen siskoista en pidä ja hänen lapsensakin ovat jotenkin omituisia. Eipä hänestä tykkää mies=velikään.



Muut ovat mahtavaa porukkaa.

Onneksi.



Entisen poikakaverin perhe, tai lähinnä vanhemmat oli niin ihmeelliset (parempaakaan sanaa en tiedä) että se oli osaltaan vaikuttamassa eroomme. Enkä ollut ainoa joka ajatteli kyseisestä perheestä samaa...

enkä usko että se itsekään pitäisi jos uskaltaisi analysoida tunteitaan. Miehen suku on meillä tabu josta ei saa puhua. Miehen sukulaiset eivät ole mitenkään pahoja ihmisiä tms, mutta välissä on suuri persoonallisuuskonflikti. Minä nyt olen niille antikristus, mutta mies itsekin on aika lähellä. Se on vain päättänyt että jos asiasta ei puhuta, sitä ei ole olemassa.

mutta vielä vähemmän taidan pitää omasta suvustani. Vika on siis minussa. En vain jaksa sitä, että sukulaisuuteen vedoten odotetaan tai vaaditaan jatkuvasti toisilta puolin tai toisin jotain. Enkä sitä, kun heitä kohtaan pitää käyttäytyä korrektisti, vaikka sukulaisuuden ulkopuolella ei itse jaksaisikaan katsoa kyseisenlaista käyttäytymistä. Siksi vannonkin ystävyyden nimeen: heiltä saa sitä, mitä itse kaipaa, puolin ja toisin. Ovathan he itse "valittuja" ja solmittuja suhteita.



Miehen suku on saamatonta: "Sitten, kun on loma/viikonloppu/kesä ym.". Oma sukuni marttyrimaista: "Mutta niin minäkin olen/ aina olen jaksanut/kestänyt ym." Onneksi ei ole taloudellisesti tai lapsenhoidollisesti tarvetta tukeutua sukulaisiin tai yhtään mitenkään.

vaikka sisko on yli 40v. Yksinhuoltaja, joka ei voi tehdä mitään ilman äitiään. Anoppi on kyllä oikein herttainen, jopa vähän ylikiltti. Tämä sisko taas ei ole oikein koskaan kasvanut aikuiseksi. Muutenkin sukuun kuuluu monta omituisehkoa ihmistä, ei kyllä olla juuti koskaan tekemisissä.



Persooniahan on kyllä joka suvussa, myös omassani. :)

vaikka olemme olleet 15 vuotta yhdessä. En esim. osaa kertoa kaikkien anopin ja appiukon sisarusten nimiä. Puhumattakaan heidän lapsistaan. Ihan tuntematonta porukkaa.

onhan siellä joukossa pari kummajaista, mutta yleisesti kyllä

paitsi valitettavasti miehen isä on alkoholisti, ei olla siihen yhteydessä.... muuten oli ihana ennen juomista...

ja heidän lastensa nimiä. Suurin osa asuu muualla ja itsekin vasta pari vuotta sitten muutimme takaisin kotipaikkakunnalle. Siitä huolimatta ovat ihan kivaa porukkaa...

On alkoholisteja, yksi narsisti, iso kasa pätijöitä ja oman egonsa pönkittäjiä, on kieroa ja väärää ja mielenterveysongelmaista ja huumeidenkäyttäjää, paljon wb-taitelijoita. Oikeastaan kukaan ei mun mittapuulla ole normaali, paitsi mieheni juuri ja juuri ja hänestä toki pidän.



Oma sukuni on ihan tavallista väkeä. Todella tavallista vrt. miehen suku.

mutta nähdään niin harvoin, että ei merkityksellistä. toisaalta muistutan aina itselleni, että paljon pahempiakin voisi olla ja jaksan sitten taas tsempata kuuntelemaan piiloteltuja ja suoria loukkauksia.

Miehen suvussa on tavallisia, yksinkertaisia perinteisiin kiintyneitä duunareita ja maajusseja. Ovat ihan kivoja silloin harvoin kun tavataan, mutta selän takana luultavasti supisevat mm. siitä, ettei lapsiamme ole kastettu.



Pakko sanoa, että omat sukulaiseni ovat keskimääräistä kouluttautuneempia ja sivistyneempiä ja sukulaisistani löytyy paljon hyvin pärjääviä oman tiensä kulkijoita. Olen ylpeä suvustani, vaikka en olekaan enää paljon yhteydessä sukulaisiini.

heillä on piikikäs ja ylimielinen tyyli. ovat olevinaan jonkinmoista hienostoa ja ovat tosi materialistisia. onneksi asuvat kaukana ja silloin harvoin kun nähdään, kaikki on ihan korrektia.

Kirjoituksesi oli kuin suoraan meidän elämästämme.