Huostaanottoko ainut apu, kun lapsi valvottaa?
Olen niin väsynyt eikä mikään tunnu auttavan (Rytmejä tiukennettu entisestään, tuhdimpi iltapala, rauhallinen ilta, päiväunet ennen klo.14..). Pian kaksi-vuotias lapsi heräilee öisin joka toinen kerta itkemään ja joka toinen kerta juttelee omia juttuja keskellä yötä pahimmassa tapauksessa parinkin tunnin ajan. Jos soitan neuvolaan ja kerron olevani väsynyt ja huolissani lapsen jaksamisesta saanko sosiaalihuollon perääni? 45-minuuttia ohjelman haastattelu yksinhuoltaja äidistä kohahdutti ja nyt en uskalla puhua väsymyksestäni. :/ (Äiti pyysi väkivaltaisesta suhteesta päästyään tukiperhettä kolmelle lapselleen kerran kuussa ja hänen poikansa haettiin koulusta kiirellisellä huostaanotto päätöksellä)
Kommentit (140)
kulut, kunnat joutuvat maksamaan perheen tukipalvelut. Faktaa on että huostaanottojen määrä on viime vuosina kasvanut räjähdysmäisesti. Ja nuo kunnan kodinhoitopalvelut, onko niitä oikeasti enään edes olemassakaan, eikös nykyään ole vain perhetyöntekijöitä joiden työhön kuuluu lastensuojeluasioissa perheen tarkkailu ja myös perheen asioista raportoiminen sosiaalitoimelle?
kun kykenet diagnosoimaan erityiskoulun tarpeen syyn noin tarkoin?
Maallikko kun lähestyisi asiaa niin päin, että erityislapsi on uuvuttanut äidin.
välillä isälleen, niin saat levätä. EI kai se mies niin kauhea voi olla, kun olet kumminkin itse valinnut hänet lapsesi isäksi. Vie vaikka joka toiseksi viikonlopuksi.
äiti kertoi, että oli itse aktiivisesti hakea apua sosiaalivirastosta, lähinnä tukiperhettä. Sitten poika oli kiireellisesti huostaanotettu koulusta, koska sosiaalivirastolle "oli syntynyt käsitys että äiti ei selviä yksin". Nämä ovat niitä sanamuotoja, joita niistä päätöksistä löytyy.
Mua ihmetyttää tämäkin keskustelu. Jos sossu oli sitä mieltä ettei äiti ole siinä tilassa että pärjää lasten kanssa, mitä sossun pitäisi tehdä? Jättää lapsi siitä huolimatta perheeseen ja antaa tilanteen jatkua? Äitihän on voinut olla täysin hysteerinen tai apaattinen tai psykoosin partaalla tai taivas tietää mitä kaikkia mahdollisuuksia on... En ymmärrä ihmisiä, joitka ajattelee sossun tekevän tällaisia päätöksiä jotenkin ihan vaan huvikseen tai vittumaisuuttaan. Kai siinä on pakko valita pienempi paha kahdesta pahasta.
Yhtä kaikki sitä ei tarvitse perustella, esittää vain.
A) Ja sossu voi erehtyä.
Tai B) tarjota apua.
lapsen joutuneen tämän johdosta erityiskouluun. Lapsi on käytökseltään aivan rauhallinen ihminen. Itse asiassa oman lapseni ystävä.
Äitinsä lienee väsynyt ja masentunut ja lapsi ei ole saanut siellä kaikkea haluamaansa huomiota.
Kyllä erityislapsikin voi olla rauhallinen.
Ja sinä voit _olettaa_ ihan väärin.
Yritä järjestää itsellesi sossun kautta joku tukiperhe, jonne lapsesi pääsee lepäämään vaikka viikonloppuisin. Sinä taidat olla aika hermona jo.
Hanki itsellesi jokin lääkitys. Rauhoittava tai unilääke. Pyri terkan kautta mielenterveystoimiston asiakkaaksi.
Mieti, että paljon raskaampaa on hoitaa omaishoitajana dementoitunutta ihmistä. Se elää ihan miten vaan ja on hankalampi liikuteltava.Sillä on monta kremppaa. Käyttää vaippoja ja valvoo milloin vain. Silti moni jaksaa vuosia. Sun lapsi on pieni hetken vaan.
Yhtä kaikki sitä ei tarvitse perustella, esittää vain. A) Ja sossu voi erehtyä. Tai B) tarjota apua.
mitä se apu olisi? Joku 24h äidin luo valvomaan tilannetta? Onko sellaiseen resursseja? Entä auttaako jokin muutaman tunnin kodinhoitoapu viikossa mitään, jos tilanne on mennyt tarpeeksi pahaksi? Onko ainoa riittävä keino ottaa lapsi pois TRAUMATISOIVASTA tilanteesta, jossa äiti on ihan hajalla ja käyttäytyy esim. lapsen näkökulmasta pelottavasti ja arvaamattomasti tai lapsella on kova hätä vanhemmasta. Kai se asia voidaan selittää lapselle muutenkin kuin niin että buahahahahaha nyt me tullaan viemään sinut pois perheestäsi buuaaaaahahhahahha. Ja samoin äidille. Niin että lapsi on nyt lastenkodissa kunnes tilanne saadaan rauhoittumaan.
Muistan kun omassa nuoruudessani muutama kaverini, jotka olivat ihan hyvistä perheistä keksivät näpistellä ihan vaan omaksi huvikseen. Tekivät sitä aikansa ja sitten lopettivat kun se jännityksen viehätys laantui. Veivät korvakoruja ja sellaista pientä. Nykyään ovat ihan perheellisiä ihmisiä, jotka luokittelisin ihan normaaleiksi.
miten niin tarpeeksi paha?
Äiti oli pyytänyt tukiperhettä kerran kuussa.
Eikä perhettä ollut yritetty auttaa mitenkään.
Lapset olivat jo menettäneet isänsä. Nyt sitten haettiin poliisin kanssa voimakeinoin koulusta. Mietoa ja hyvin vähän traumauttavaa.
tappiin, mutta kun ei tiedetä asioiden taustoja. Perhe oli pyytänyt tukiperhettä kerran kuussa eikä saanut. Paranoidin tulkinta: siksi että sossulla oli maha kovalla eikä häntä huvittanut antaa tukiperhettä. Normiajattelua harrastavan tulkinta: koska tukiperheitä ei ollut antaa! Ei tukiperheitä voi ostaa marketin hyllystä! Ne on ihan tavallisia perheitä, jonne ei myöskään voi tunkea lapsia ilman perheen halua ihan vaan siksi että joku ei esim. hyväksy muuta tapaa auttaa. Olihan täälläkin joskus se yksi äiti joka tarvitsi apua, mutta hänellepä ei kaikki apu käynytkään. Varsinkaan mikään perhetyöntekijäapu. Näistä ei vaan voi tietää.
Ja miksi haettiin poliisin kanssa voimakeinoin? No siksi varmaan kun poliisillakaan ei ollut muuta tekemistä ja ajattelivat kiusata ihmisiä?
olisiko voitu antaa perhetyöntekijä, joka oikeasti tekee kotitöitä? Vie lapset puistoon jne.
Ja huostaanoton voi kyllä toteuttaa muutenkin kuin näyttävästi kesken koulupäivän piipaa-autojen säestyksellä.
Ja huostaanoton voi kyllä toteuttaa muutenkin kuin näyttävästi kesken koulupäivän piipaa-autojen säestyksellä.
Kerros mihin tarvittiin poliisia? Se on tässä nyt yksi ydinkysymys. Minusta se viittaa siihen, että ISO osa asioista on taas jätetty kertomatta. Miksi lapsi piti ensinnäkin hakea koulusta poliisin voimin? Paranoidin tulkinta: Koska sossut yrittivät keksiä lapselle mahdollisimman traumaattisen tavan. Normiajattelua harrastavan tulkinta: sossu tunsi itsensä uhatuksi JONKUN osapuolen taholta. Ja jos lapsi olisi haettu kotoa, tilanteesta olisi tullut vielä pahempi kuin koulusta haettuna. Koska koulusta hakeminen on aika rankaa asia ja päätös jota ei varmasti tehdä mieluusti, voi vaan kuvitella mikä oli tilanne kotona...
ja lapsi unohtui siinä kaiken tumpuloinnin keskellä.
100 tai sitten sossu ei vain hallinnut tilannetta, ja lapsi unohtui siinä kaiken tumpuloinnin keskellä.
tunsi itsensä fyysisesti uhatuksi (mistä seurasi poliisin otto tilanteeseen mukaan), lapsi on unohtunut myös vanhemmilta tumpulointinsa keskellä.
Nykyään valtaosa niistä ls-sossuista on suoraan koulun penkiltä.
Ja se uhka on vain sinun päässäsi.
Ja lapsilla oli vain äiti, isä oli kuollut. Eikä se äiti kauhean vaaralliselta näyttänyt.
Parhaillaan itse nukun muutaman tunnin pätkissä kun vauva valvottaa. Olen myös ollut yh, joten tiedän kyllä kuinka rankkaa sekin voi olla. Joten ihan pelkästään en katso hurskastelevani. Toisaalta, en myöskään ap:n viestistä löytänyt sellaista pointtia, mikä viittaisi lääketieteelliseen ongelmaan hänellä tai lapsella. En vähättele tuota väsymistä, olenhan itsekin sitä ja kolmen lapsen perheessä ei paljon päiväunia ehdi nukkumaan. Mutta kuten joku täällä kirjoitti, aika aikaansa kutakin. Ei kai se keskustelu neuvolassa kenenkään univelkaa lyhennä. Ellei sitten ole niin tehokas th joka osaa auttaa ihmistä löytämään itsestään lisää voimavaroja selvitäkseen.
joka on äidillään vain joka toisen viikonlopun. Muutoin se on sijaisperheessä. Syynä kuulemma äidin väsymys. Lapsi käy erityiskoulua, joten tuo väsymys on kai aika pahasti jo rasittanut lapsen kehitystä.