660 euron kuukausituloilla ei saa toimeentulotukea!!
Olen hakenut toimeentulotukea, koska jäin marraskuussa työttömäksi ja en ole vielä ansiosidonnaisen päivärahan piirissä. Nyt näyttäisi siltä, että en saa ko. tukea, vaikka tämänhetkiset kuukausituloni ovat vain 660 euroa! Summaan kuuluvat lapsilisä kahdesta alaikäisestä lapsesta sekä heidän isänsä maksama elatusapu.
Mitään muuta rahaa en saa mistään. Tämä taas johtuu siitä, että sanoin itse itseni irti työuupumuksen takia ja jouduin kolmen kuukauden karenssiin odottamaan päivärahaa. Edellisen palkan olen saanut kaksi kuukautta sitten, mutta en saanut siinä lomarahoja tms., koska en ollut normaalin TES:n piirissä (minulla oli johtajasopimus) ja takana oli kuitenkin pidempi sairasloma. Näin sovin yksityisen työnantajani kanssa.
Okei, voisin toki mennä töihin ja hankkia siten elantoni. Mutta en ole omasta mielestäni vielä täysin työkykyinen, koska takana on niin pitkä stressijakso työelämässä. Olin sellaisessa rumbassa mukana, että irtisanoutumiseni oli ainoa vaihtoehto päästä siitä eroon. Nyt hoidan itseäni kuntoilemalla ja lepäämällä. Uuden työn aloitan vasta kesän kynnyksellä.
Kyllä nyt sapettaa, että on maksanut veroja hyvistä tuloistani tälle kaupungille. Sitten kun tarvitsisi itse apua, niin sitä ei saa. Ei, vaikka elämäntilanteeni ei ole tarkoitettu pysyväksi ja kyse on vain 3 kuukaudesta karenssijakson aikana. Millä ihmeellä minä maksan kaikki laskut? Kuukausittaiset menoni ovat kuitenkin 1500 euron luokkaa, vaikka ne minimiin olen yrittänyt vetääkin.
Kommentit (64)
Vierailija kirjoitti:
Kymmenettuhannet suomalaiset paljon huonommilla palkoilla ovat samassa tilanteessa.
Mutta monella niistä kymmenestätuhannesta suomalaisesta ei ole minkäänlaisia työ-/kouluttautumishaluja ja tukien varassa eläminen on jokapäiväistä. Minä nyt sentään yritän selviytyä näistä 3 kuukaudesta, ettei sitten enää koskaan tarvitisi enää joutua tällaiseen tilanteeseen. Ja minulla on jo uusi työpaikkakin sovittuna, tosin vasta kesän alussa.
Miehen hankkiminen tähän tilanteeseen ei ole mikään ratkaisu. En elä miesten siivellä, mieluummin sitten vaikka yhteiskunnan, kun olen kerran veronikin maksanut. Tyhmä kommentti, joku purkaa näköjään omaa pahaa oloaan.
Ap.
Kait sä asumistukea saat?
Etkai oikeasti kuvitellut et sossu antais rahaa? Hei haloo ei se niin mene et saat 660e ja viel sossusta lisää rahaa ja elelet niillä. Toimeentulotuki on tarkoitettu viimeiseksi keinoksi saada rahaa, kun mistään muualta ei saa eikä ole muita tulonlähteitä.
Joskus vain ei ole vaihtoehtoa vaan on yksi ratkaisu. Ehkä olisi pitänyt tehdä niin tai näin. Onhan ap ainakin rehellinen - ei hakenut saikkua (sekin olisi täällä tuomittu).
Siis totuus on, että ei sieltä sossusta oikeasti saa kun todella surkeassa tilanteessa olevat tukea.
Ihmisillä on harhakäsitys, että sossusta haetaan kassikaupalla rahaa kevein perustein.