660 euron kuukausituloilla ei saa toimeentulotukea!!
Olen hakenut toimeentulotukea, koska jäin marraskuussa työttömäksi ja en ole vielä ansiosidonnaisen päivärahan piirissä. Nyt näyttäisi siltä, että en saa ko. tukea, vaikka tämänhetkiset kuukausituloni ovat vain 660 euroa! Summaan kuuluvat lapsilisä kahdesta alaikäisestä lapsesta sekä heidän isänsä maksama elatusapu.
Mitään muuta rahaa en saa mistään. Tämä taas johtuu siitä, että sanoin itse itseni irti työuupumuksen takia ja jouduin kolmen kuukauden karenssiin odottamaan päivärahaa. Edellisen palkan olen saanut kaksi kuukautta sitten, mutta en saanut siinä lomarahoja tms., koska en ollut normaalin TES:n piirissä (minulla oli johtajasopimus) ja takana oli kuitenkin pidempi sairasloma. Näin sovin yksityisen työnantajani kanssa.
Okei, voisin toki mennä töihin ja hankkia siten elantoni. Mutta en ole omasta mielestäni vielä täysin työkykyinen, koska takana on niin pitkä stressijakso työelämässä. Olin sellaisessa rumbassa mukana, että irtisanoutumiseni oli ainoa vaihtoehto päästä siitä eroon. Nyt hoidan itseäni kuntoilemalla ja lepäämällä. Uuden työn aloitan vasta kesän kynnyksellä.
Kyllä nyt sapettaa, että on maksanut veroja hyvistä tuloistani tälle kaupungille. Sitten kun tarvitsisi itse apua, niin sitä ei saa. Ei, vaikka elämäntilanteeni ei ole tarkoitettu pysyväksi ja kyse on vain 3 kuukaudesta karenssijakson aikana. Millä ihmeellä minä maksan kaikki laskut? Kuukausittaiset menoni ovat kuitenkin 1500 euron luokkaa, vaikka ne minimiin olen yrittänyt vetääkin.
Kommentit (64)
vaikuta parin kuukauden toimeentulotukeen mitenkään. Ainakaan lain mukaan.
ja lainat käytetty, todellakin saa toimeentulotukea. Se johtuu ihan siitä, että nykyisellään tukisysteemi on perseestä: kukaan ei oikeasti elä Kelan minimituilla, ainakaan jos on elätettäviä muitakin kuin oma napa.
Pitäis olla riittävä perustulo eli kansalaispalkka kaikille työelämän ulkopuolella oleville.
Piste.
ja kyllä sillä elää. Mäkin olen elänyt ja lapsiakin on.
Valitettavasti moni laskuista on tullut takautuvasti. Maksan esim. nyt tammikuussa marraskuun päivähoitomaksut, jotka ovat vielä täysimääräiset. Samoin sähkölaskun, vastikkeen, asuntolainan koron, ynnä muut. Pääsen varmaan minimimenoihin siinä vaiheessa, kun alan jo saamaan ansiosidonnaista. Sitäkään en ehdi saamaan kuin 3 kuukautta ennen uuden työn aloittamista.ok, se toki tarkoittaa että pihistely jatkuu tulevaisuudessa mutta siloin sulla sentään on jotain, mistä pihistää.
Kiitos kuitenkin hyvistä vinkeistä, taidanpa mennä uudelleen lääkärin juttusille.Ap.
Esim. ilman kesätöitä jääneet opiskelijat saavat poikkeuksetta toimeentulotukea kesällä, jos ja kun lainat käytetty alkuvuodesta.
Toimeentulotukea emme saaneet, koska sosiaalitoimisto katsoo tulot neljältä kuukaudelta ja sen laskelman mukaan olimme tienanneet niin paljon, että rahaa olisi pitänyt jäädä reilusti yli.
Ok, myönnän, että emme ihan osanneet pitää tilannetta hanskassa, mutta emmepä toisaalta mitään saaneetkaan sossusta. Joka tapauksessa syy tuli selväksi, eikä rahaa tullut edellä mainitusta syystä.
Kun katsoin ketjun aloittajan tuloja, tilanne voi hyvinkin olla samantapainen kuin meillä. Siihen nähden aloittajan pitäisi ehkä ensin neuvotella pankin kanssa lykkäystä asuntolainalle (lainavapaat kuukaudet), pankki varmaankin suhtautuu hyvin koska työpaikka on taas olemassa tietyn ajan kuluessa.
sille ei mitään voi, asian ois nimittäin voinut hoitaa ihan toisinkin ellet sitten munannut töissä jotain niin että sulle ei muuta mahdolisuutta jäänyt.
En ole kertonut tässä, millaisessa työssä olin. Yritin vuosia saada työhömme parannuksia, vaan eipä onnistunut. Aina vedottiin säästöihin. Minusta olisi ollut typerämpää jäädä työhön, joka poltti minut loppuun kuin irtisanoutua ja kärvistellä hetken tässä huonossa tilanteessa. Nyt minulla on tulevaisuus työelämässä... Jos olisin jäänyt siihen paikkaan pidemmäksi aikaa, olisin voinut menettää kokonaan työkykyni. Kollega lähti samasta syystä jo aiemmin.
Ap.
en ymmärrä ihmisiä jotka ei osaa yhtään säästää.
Itse olen kotihoidontuella mutta laitan jojka kuukausi vähän säästöön. miehellä ei ole mikään huima palkka.
Jos noin hyvää palkkaa ap on saanut niin varmasti tuosta olisi vaikka 150e-200e jäänyt säästöön joka kuukausi.
Täällä kun työssäkäyvät aina purnaavat miten naapurin Maija ostatti bemarin sossulla ja vaikka mitä...
Jutun ydin oli kuitenkin toimeentulotuki, eivätkä ne syyt, miksi irtisanouduin työstäni. Jos tuntisi työnluonteeni ja työyhteisöni, niin ei enää yhtään ihmettelisi. On sitä hullummistakin syistä lähdetty lätkimään.
Ja tällaisille toimintaani arvosteleville henkilöille sanon, että tällä palstalla on lukematon määrä viestiketjuja, joita voi siirtyä VAPAASTI kommentoimaan.
Ap.
kuukausilta tulonne ja niiden mukaan päätökset tehdään.
ja sillä pitää myöskin maksaa kaikki, mitä ap mainitsi :-(
Mua jäi kiinnostamaan se, että niin ehdottomasti sanot, että sinä palaat työelämään kesäkuun alussa? Eli onko jo joku varma paikka tiedossa?
Eikös silloin luulisi irtoavan jostain jotain lainaa, jos pystyy näyttämään, että palaa hyväpalkkaiseen työhön pian. Eli ihan esimerkiksi ns. sosiaalisen luoton luulisi kyllä irtoavan silloin.
Itse jäin työttömäksi "tuotannollisin ja taloudellisin" perustein, mutta en nyt sitten olekaan työtön, vaan opiskelija, koska ehdin aloittamaan iltaopiskelut vielä työssä ollessani. Työkkäri päätti, että opiskeluni on päätoimista. Olin varautunut mielestäni kaikkeen... ihan perusduunari oli, en saanut huippupalkkaa. Kuulun kuitenkin liittoon ja olen lainaturvan ottanut pankista ja näitä kaikkia maksuja kiltisti maksanut. Eli yrittänyt varautua pahimpaan... ja nyt sitten en saakaan mistään mitään, koska olen opiskelija. Työkkäristä suosittelivat ihan vakavissaan minulle opiskelujen keskeyttämistä. Samaan aikaan kaikki lehdet rummuttavat sitä, kuinka valtio tekee työttömien opiskelusta helpompaa... jep jep.
T: eräs yh
niin mikset hae oikaisua työkkärin karenssipäätökseen!
Ihan omassa perheessäni tiedän kyllä tapauksen, jossa karenssi peruttiin, koska oli ihan hemmetin hyvät syyt siihen irtisanoutumiseen. (Eikä ollut edes varsinaisia sopimusrikkoja, hyväksikäyttöä ja terveyden vaarantavaa ilmapiiriä, suoranaista simputusta lähinnä...) Tunnut olevan sen verran vakuuttunut, ettei muuta mahdollisuutta enää ollut, ehkä ne työkkärissäkin vakuuttuu...
mä aina jaksan ihmetellä seuraavaa.
jos ei ole säästöjäkään, niin eikö ole minkäänlaista varasuunnitelmaan vaikka ton 3 kk ylimenokauden ajaksi. Eikö kukaan tuttu tai sukulainen voi lainata, että pääsette pahimman yli? jos sulla on vielä työpaikka valmiina sitten kesästä?
Eikä sulla ole luottokorttia? Kyllä sun tuloilla olis luullu saavan.
Pankista lyhennysvapaata auto- ja asuntolainoihin. Tingitte muista menoista.
Moni muu tulee paljon vähemmällä toimeen.
No mun mies jäi kesväällä työttömäksi ja minä opiskelin silloin joten rahaa oli kans toi sama summa mitä ap:lla käytettävänä.Mieheni oli yksityisyrittjä jolla oli monta työntekijä mutta tuli lama...mies soitti ajan sossuun kk työttömyyden jälkeen (yritti saada hommia) ja ajan sai 2 kk päähän.Saatiin takautuvasti ennen juhannusta 3kk toimeentulot.
ap,soita vielä ja varaa aika sossuun...ota sinne kaikki rästissä olevat laskusikin mukaan (vaikka eivät niitä noteeraa) jotta näkevät kuinka miinuksella elätte.
sekä osaan koroista. Myöntämiseen vaikuttaa tulot ja varallisuus.
Pankkiin olet yhteydessä ja anot maksuvapaata, samoin soitat kaikki laskupaikat ettei luottotiedot mene
Ja tietysti haet sairauspäivärahaa, ellet jo ole hakenut? ihmettelen jos lääkäri ei ole sua asiassa neuvonut.
Käänny diakoniatyönpuoleen ja käy ruokakasseja hakemassa.
Muuta en osaa neuvoa, nyt vaan tsempillä eteenpäin kun muukaan ei auta
ja lainat käytetty, todellakin saa toimeentulotukea. Se johtuu ihan siitä, että nykyisellään tukisysteemi on perseestä: kukaan ei oikeasti elä Kelan minimituilla, ainakaan jos on elätettäviä muitakin kuin oma napa.
Pitäis olla riittävä perustulo eli kansalaispalkka kaikille työelämän ulkopuolella oleville.
Piste.
ja kyllä sillä elää. Mäkin olen elänyt ja lapsiakin on.
Työkkäri ei mielellään 'ota kirjoille' saikulla olijoita, vaan heillä allekirjoitutetaan lappu, jossa sitoutuvat ottamaan vastaan työtä saikusta huolimatta. Ellei sitten ole ansiosidonnaisella, sen toimimisesta mulla ei ole tietoa.
Saikulla olevalla on myös oikeus toimeentulotukeen. Mutta sossun kanssa pitää huomioida, että voit jäädä heille velkaa. Eli itse olen aikoinaan saanut toimeentulotukea kun Kelan päätös on venynyt. Toimeentulotuki on sitten osin tai kokonaan takaisinperitty kun Kelan takautuvat etuudet on tullu. Mutta näiden setvimiseksi pitää mennä juttelemaan sosiaalivirkailijan kanssa.
Mitä sitten siihen yleiseen säästäväisyyteen tulee niin.. Itse elätän yh:na kolme lastani 1600€ kuukausituloilla. Siitä 1600€ maksan asuntolainaa, lasten harrastukset, ruuat, vaatteet, hygieniatuotteet, elätän perheen ponin ja hevosen sekä viisi koiraa, kaksi kissaa ja muutaman kanan. Ja maksan auton kulut. Kaiken sen lisäksi kuukaudesta riippuen säästöön jää aina jotakin. Toisinaan se on 50€/kk, joskus jopa 300€/kk. Joten puskurirahastoa on vaikka tulot ovat vain sairaspäiväraha, elarit, lapsilisä ja asumistuki... Eli niillä yhteiskunnan minimeillä mennään.
ettei saa toimeentulotukea? Jossainhan ihmisen on pakko asua.