Mitä olisit halunnut tietää raskaudesta, synnytyksestä ja vauva-arjesta?
Kommentit (11)
*Supistukset voivat olla myös mietoja; kaikille naisille ei tule voimakkaita supistuksia, joista vain tietää, että nyt on lähtö edessä. Minä olin tyytyväisenä kotona ns. menkkakipujen kanssa ja kun suppareiden väli senkus tihentyi, mies suorastaan työnsi mut ovesta ulos ja talutti autolle, kun vastustelin: "Ei nää ole voimakkaita, ettei vain ole harjoitussupistuksia ja sitten ne vaan lähettää mut takaisin kotiin." No, sairaalaan päästyä mut lähetettiin suoraan synnytyssaliin ja sain ukaasin, että seuraavalla kerralla synnytys käynnistetään etuajassa, ettei vauva vain syntyisi kotiin.
* Toinen asia, jonka olisin halunnut tietää etukäteen on verenvuotaminen vastasyntyneen tyttövauvan pimpistä. Säikähdin vaipanvaihdon yhteydessä ja hädissäni kiiruhdin vauva kainalossa lastenlääkärin pakeille. Kuulemma normaali hormonaalinen ilmiö.
* Mitä vielä...Olisin halunnut kuulla, että kovin kunnianhimoisia suunnitelmia ei kannata tehdä heti synnytyksen jälkeen. Ei tullut sitten juhlia ja melkein purskahdin itkuun väsymyksestä, kun porukkaa tuli katsomaan vauvaa ja ne tajunnut lähteä pian pois. Nukuin pari tuntia yössä, kannoin vauvaa 5-6 asti aamuöisin, imetin jatkuvalla syötöllä, jalkisupistukset pahempia kuin synnytyssupistukset, eppari sattui, jälkivuoto ja valtavat veriset siteet, tasapaino heitti kävellessä. Ja se herkkyys! Itkin melkein päivittäin kaksi ekaa viikkoa, kun tunsin itseni niin pieneksi ja riittämättömäksi. Asuimme toisella puolella maapalloa, mies teki pitkää päivää töissä ja opintojen parissa ja tuli vasta puolenyön aikaan kotiin, myös lauantaisin. Alahuuli väpätti ja toivoin, että äiti olisi ollut kanssani, kietonut kätensä ympärilleni ja sanonut: "Kaikki menee hyvin. Olet hyvä äiti."
* Ai niin. Olisin halunnut myös kuulla, että joskus menee aikaa tunnesiteen muodostamiseen vauvan kanssa. Että on normaalia, jos ei tunne palavaa rakkautta vauvaa kohtaan samantien. Olin pettynyt itseeni, kun synnytyksen jälkeen vauva nostettiin syliin ja ajattelinkin: "Tuohan on uusi persoona minulle, en tunne häntä vielä." Tunteet nousivat pintaan vasta kahden viikon jälkeen, kun olin saanut nukuttua enemmän. Valtava rakkaudenaalto tulvahti ylitseni ja tuon hetken jälkeen sydän on ollut pakahtumaisillaan onnesta ja rakkaudesta päivittäin.
että jäkisupsitukset ovat kamalia. Eikä imetys onnistu automaattisesti.
tieto lisää tuskaa. En ole käynyt edes synnytysvalmennuksissa, kolmas tulossa ja kaikki mennyt hyvin. Liika tieto pistää vain murehtimaan liikaa etukäteen.
ja toisaalta, ettei se ole sitä koko ensimmäistä vuotta. En ollut varmaan koskaan nähnyt ihan vastasyntynyttä tai pariviikkoista vauvaa, enkä tosiaan tajunnut, että normaalikin imetyshetki kestää sen 45 min ja välillä vauva saattaa imeä monta tuntiakin putkeen.
Kun olin tajunnut minkälaista arki ihan pienen vauvan kanssa on, en taas tajunnut, kuinka äkkiä se muuttuukin :)
Ne on vaan vauvoja. Ne haluavat ruokaa, lämpöä, kuivan vaipan ja rakkautta. Kukaan ei ole täydellinen. Tekemällä oppii.
että kun olet saanut sen lapsen maailmaan punnerrettua, et ole enää tärkeä kellekään. Kukaan ei enää koskaan kysy, mitä sulle kuuluu, ainoastaan miten lapset voivat. Kukaan ei enää soita, paitsi jos tahtoo tietää, minkä kokoisia sukkahousuja lapsesi nykyään käyttävät. Syntymäpäiväsi ja nimipäiväsi on pyyhitty kalentereista, joulukin on pelkkä työn juhla, josta kukaan ei kiitä. Kotiin tullessaan miehesi kysyy, mitä lapset on tänään touhunneet, muttei koskaan, miten sun päiväsi on mennyt. Ylipäänsä kukaan ei enää koskaan osoita mitään mielenkiintoa sua kohtaan, sun roolisi on ainoastaan kiikuttaa niitä ympäriinsä muiden ihailtaviksi.
olisin halunnut etukäteen kuulla joltain, että se voi olla ihanaa. Kaikki vaan pelotteli ja hoki, että nuku nyt varastoon kun vielä voit jne. Vauvan kanssa on ollut niiiiin ihanaa etten ikinä olisi voinut kuvitellakaan. Kesti vähän aikaa, ennen kuin uskalsin alkaa nauttia, kun kaikki sanoi, ettei noin "helposti" voi pitkään mennä, vaan kohta se "helvetti" alkaa. Meillä ei kuitenkaan alkanut helvettiä, vaan kaikki meni oikeasti kuin ruusuilla tanssien -olin vauvan kanssa ensimmäistä kertaa elämässäni todella onnellinen ja löytänyt paikkani
Eräs ystäväni ihmetteli, kun kerroin olleeni synnytyksessä eri asennoissa, kiikkutuolissa, kävelin jne. Hänet oli 'pakotettu' makaamaan kymmenen tuntia. Kun sitten vihjasin, että johtuisko siitä kun otit epiduraalin heti synnytyksen alkupuolella, niin hän ei ollut tosiaan tajunnut tätä yhteyttä, edes jälkeenpäin. Hän ei edes ollut ollut kovin kipeä, mutta kun hoitaja oli kysynyt, haluatko epiduraalin, niin hän oli vaan ajatellut, että kaipa se kannattaa ottaa. En ole itsekään mikään luomusynnyttäjä, mutta pitkitin epiduraalin ottamista siihen asti, kun en pärjännyt enää ilman, koska ainakin multa meni sen takia jaloista tunto ja letku jätettiin selkään kiinni. Eli siis kun tiedät etukäteen eri vaihtoehdoista, on helpompi miettiä synnytystilanteessa, mitä haluaa. Vaikka suunnitellahan sitä ei voi, vaan mennä tilanteen mukaan.
olisi ollut ihan kiva kuulla/lukea etukäteen jotain muutakin kuin "rakastuin vauvaan heti synnytyssalissa" tms. Olin ihan paniikissa, kun en ekaan viikkoon tai kahteen tuntenut mitään vauvaa kohtaa, vaikka se ihana pieni olikin. Pelästyin, että tällaistako tämä on ja tätäkö minun pitää vain sitten hoitaa ja hoitaa seuraavat 18 vuotta. No, se äidinrakkaus syttyi hiljalleen sen parin viikon jälkeen ja kasvoi sitten juuri niin mahtaviin mittasuhteisiin kuin mahdollista :)
- kaikki on ollut ihan erilaista kuin olisin voinut kuvitella.
Luulisin että mikään, mitä etukäteen olisi kerrottu, ei olisi "auttanut", koska kertominen on vain "teoriaa", vauvojen ja lasten kanssa elämisen käytäntö on toista, ja siihen sopeutuu + sitä oppii vain elämällä itse sitä lapsiperheen elämää, ja törmäämällä niihin ongelmiin ja ihanuuksiin, mitä juuri niiden lasten kanssa on. (Koska lapsetkin ovat hirmu erilaisia, ja on vaikea etukäteen, ennen äitiyttä, tietää itsestään, mikä on itselle lapsiarjessa raskainta/ihaninta).