Ärsyttää, kun veljeni perheelle kaikki on niin pirun vaivalloista!

Jos sanoisivat suoraan, etteivät jaksa tai viihdy väkijoukossa tms., niin sen kanssa olisi kaiketi ap:nkin helpompi elää.



Mutta se, että aina keksitään joku ihme tekosyy ja valitetaan sitten, ettei "voida" tehdä sitä ja tätä.



Pahimmillaan tuollaiset sohvaperunat haukkuvat kaikki ne, jotka viitsivät ja tekevät. Naapurin kanssa olen joutunut käymään tuollaisia keskusteluja: aina valittaa, miten koppavia ja pösöjä ne ovat, jotka "koko ajan ramppaavat ulkomailla ja teattereissa ja harrastuksissa eivätkä osaa hetkeäkään rauhoittua paikoilleen...".



Juupajoo: miksi se on pösöä ja koppavuutta, että käyttää sitä rahaa, jonka palkkatyöstään ansaitsee? Minä ainakin mieluummin vaikka matkustelen kuin ostan lapselle 12. uuden talvitakin samana talvena tai aina vaan uuden tv-mallin. Preferoinneistahan siinä on kyse, ja minun puolestani HE saavat panna rahansa ihan sinne minne haluavat, kunhan eivät jatkuvasti jäkättäisi iänikuista valitustaan siitä, miten muut menevät ja harrastavat.

hyvin kuvitella, että siskoni olisi kirjoittanut tämän viestin.



Siskoni on hyvin temperamenttinen ja helposti innostuva persoona. Hänen päivärytminsä (tai no, minun mielestäni rytmittömyys..) on hyvin poukkoileva ja tekevät asioita tuosta vain, ilman sen kummempia ajattelematta. Lasten ruoka- tai unirytmit eivät tarkoita heillä mitään. Syödään kun on nälkä, ja nukutaan kun nukahdetaan. He tekevät päivässä enemmän asioita kuin mitä me teemme kahdessa viikossa.



Me olemme hitaasti lämpeneviä ja vähän flegmaattisia. Pidämme rutiineista ja aikatauluista, ja suunnitelmista. Viihdymme hyvin ihan vain perheen kesken ja mielellämme köllöttelemme viikonloput ihan vain perheen kesken. Joskus voimme lähteä extempore luistelemaan tai hiihtämään, mut ne tapahtuu vain, jos mukava jouten olo sen sallii.

Viikonlopun matkat ja muut pitää olla jo hyvissä ajoin tiedossa ja niidenkin onnistuminen riippuu univelasta ja muusta olosta. Meille paras vaihtoehto on aina olla kotona ihan vain perheen kesken.



Sellaisia me vain olemme. Erilaisia persoonia. Aina joskus teemme jotain yhdessä, mutta aika usein emme. Elämä vain on sellaista. Siskoni perhe tylsistyy meidän kanssamme, ja me taas stressaannumme heidän kanssaan.

Ja se oli täysi virheliike. Aivan kammottavaa stressiä koko loma, ja kyllä heti tiedettiin, että ikinä ei enää niiden kanssa lähdetä mihinkään.



Ne ihan oikeesti istui joku aamukin toppatakit päällä odottamassa, että lähdetään rinnebussilla ylös. No eihän me siihen bussiin ehditty, kun meillä oli kaksi vaippaikäistä syötettävää ja puettavaa pikkulasta, ja tää suunnitelma kerrottiin siinä aamutoimien aikana. Eikä puhettakaan, että olisivat jotenkin auttaneet, että olis siihen bussiin ehditty. Istuivat vaan ja ihmettelivät, että eikö me saada niitä lapsia nopeammin syötettyä ja puettua, kun heidän lapset isompina tietenkin pukivat itse. Ja minä itsekäs kun halusin vielä saada itsekin aamupalaa ja vessassa käytyä, että ihan sitten myöhästyttiin.



Mulla oikeesti pääsi itku siitä kohtuuttomuudesta, kun ei mitenkään pystytty vastaamaan niihin vaatimuksin. Kun oikeasti mistään ei voinut neuvotella, vaan sieltä tuli, että mitä ohjelmaa tänään on, ja jos itse sanoi siihen jotain muuta, niin siinä olit sitten kuulemassa, kuinka heidän lapset pettyy, jos ei tehdä niin, kun niille on jo luvattu.



No meillä oli myös liian pieni mökki ja vain yksi yhteinen auto mukana. Mutta ei silti olla lähdössä niiden kanssa enää ikinä uudelleen, vaikka olis viis autoa mukana.

kun vuorokaudessa on kuitenkin rajallinen määrä tunteja. Oletan tietysti, että perheestä yleensä vähintään joku käy töissäkin, kun tässä ketjussa nyt nimenomaan perheen kanssa vietetystä ajasta puhutaan.

Aivan, eivät mitenkään. Paitsi niiden mielestä, jotka eivät v-i-i-t-s-i ikinä nostaa persettään sohvalta.

hyvin kuvitella, että siskoni olisi kirjoittanut tämän viestin. Siskoni on hyvin temperamenttinen ja helposti innostuva persoona. Hänen päivärytminsä (tai no, minun mielestäni rytmittömyys..) on hyvin poukkoileva ja tekevät asioita tuosta vain, ilman sen kummempia ajattelematta.

Meilläkin on kohtuullisen tiukka päivärytmi, erityisesti nukkumaanmenon suhteen. Ruoka-ajoista voidaan toki hieman joustaa viikonloppuisin.

Hiihtämään voimme toki lähteä ex tempore. Miksi sellainen pitäisi suunnitella 2 viikkoa etukäteen? Uimahalliinkin lähdemme usein niin, että aamupäivällä päätetään ja iltapäivällä mennään. Pitemmät matkat ym. ovat tietenkin eri asia, koska ne vaativat enemmän suunnittelua.

Ja KYLLÄ, myös meillä löhötään ja ollaan rennosti, eli ei todellakaan touhuta kodin ulkopuolella joka päivä. :)

ap

miksi pitää meidän perhettämme VAATIVANA sen perusteella, että joskus pyydämme toisia jonnekin.



Pyytäminen on minun ajattelumaailmassani vähän eri asia kuin vaatiminen. ;)



ap

niin mikä siinä on vaikea ymmärtää, että sillä toisellakin perheellä on rutiininsa. Ja jos teidän ja niiden rutiinit vaan menevät niin somasti lomittain, että kun teillä ollaan hereillä, niin heillä nukutaan. Niin onhan se sitten itsestäänselvää, ettei teidän aikataulut oikein käy yksiin.



Jos sinä aamupäivällä kysyt, että mennäänkö iltapäivällä hiihtämään, mutta se iltapäivä on heillä päiväuniaika, niin eihän siinä ajassa ehdi sille asialle enää tekemään yhtään mitään. Lapset olisi pitänyt laittaa jo edellisenä iltana aiemmin nukkumaan ja herättää aamulla aikaisin, jotta he nukahtaisivat päiväunille tavallista aiemmin.

Omasta mielestäänhän he vain pyytävät.

miksi pitää meidän perhettämme VAATIVANA sen perusteella, että joskus pyydämme toisia jonnekin. Pyytäminen on minun ajattelumaailmassani vähän eri asia kuin vaatiminen. ;) ap

niin mikä siinä on vaikea ymmärtää, että sillä toisellakin perheellä on rutiininsa. Ja jos teidän ja niiden rutiinit vaan menevät niin somasti lomittain, että kun teillä ollaan hereillä, niin heillä nukutaan. Niin onhan se sitten itsestäänselvää, ettei teidän aikataulut oikein käy yksiin.

vaan siitä, ettei veljen perhettä HUVITA lähteä mihinkään. He eivät jaksa eivätkä viitsi, kun kaikki on kuulemma niin vaivalloista.

Silloin harvoin kun veli ja lapset ovat johonkin lähteneet, olemme tietenkin sopineet aikataulut molempien perheiden kannalta kohdilleen. Eikös se nyt ole ihan perusedellytys sille, että ylipäätään voidaan yhdessä tehdä jotain. :)

ap

joka pyytää meitä (ja kaikkia muitakin tuttujansa) ihan jatkuvasti johonkin. Se pyytäminen on sellaista puolihuolimatonta, että ei sitä oikein osaa ottaa edes tosissaan. Kun asia tuodaan esille vähän kuin sivulauseessa, eikä oikein saa selvää mistä on kyse, niin kyllähän sellainen pyyntö tulee sivuutettua ihan täysin.



Ja kun se pyytely on jatkuvaa, ja kun tietää, että ihan samalla tavalla ne pyytää kymmeniä muitakin perheitä, niin ei niistä pyynnöitä tiedä mihin niistä pitäisi tarttua ja mitkä on vain small talkia.

Meillä on tuttavaperhe, joiden kanssa monesti puhutaan, että joskus tehdään sitä ja tätä yhdessä. Mutta käytännössä tämä ei koskaan toteudu. Toisessa perheessä herätään kuudelta, toisess yhdeksältä. Kun toinen perhe on päättämässä aamiaista, on toinen perhe jo aloittamassa lounasta. Toisessa perheessa tehdään jo iltapuuhia yöunille menoa varten, kun toinen perhe suunnittelee vielä ulos lähtöä. Jne. Yksinkertaisesti spontaanisti emmme todellakaan pysty tekemään mitään yhdessä. Ja tänä päivänä tuntuu olevan kovin vaikeaa edes tehdä mitään suunnitellusti, ellei päivää sovita monien viikkojen päähän, aina on jollain jotain menoa.

että on olemassa tuollaisia "hieman hitaalla käyviä ihmisiä" muuallakin, kuin vain omassa tuttavapiirissäni. Hieman helpottaa elämisen tuskaa.



Kyllä se vaan harmittaa ja suorastaan jopa vituttaa, kun itse olisi jo tehnyt kaikki asian katheen kertaan ja ottanut kaikista vaihtoehdoita jo selvää, nin toiset vielä ihmettelevät, että mitäs tässä tehtäisiin. Tai sitten AP:n tilannetta mukaillen, mietitään, että millä verukkeella taas saataisiin aktiviteetti tapettua.



Maailma pitäisi jakaa kyllä kahtia. Kaikki ne hitaalla käyvä pitäisi ajaa saharaan ja sen eteläpuolella pois jaloista häritsemästä, kun oikeasti voisi tehdäkin jotain, eikä maata persehomeessa.



Jos on kotona saamaton, on varmasti myös töissä saamaton.



Itse aktiivisena, nopeasti innostuvana ihmisenä revin pelipöksyt hidastelijoiden kanssa. EI MUKA EHDI.... kanan kontit, eivät edes yritä.....

Meille ei voi tulla vaan meidän pitää käydä heillä, kun matka tänne on niin pitkä ja vaivalloista kahden lapsen kanssa. Tai ei voi lähteä yksin vaan pitäisi saada mies, anoppi, äiti tai joku mukaan autoon auttamaan lasten kanssa... Joo, ja lapset on jo 6 ja 9 v. Normaaleja lapsia. Sen sijaan mullahan tuo ajelu menee kätevästi yksin vauvan ja taaperon kanssa.:)



Välimatkaa 103 km eli ajoaika reilun tunnin.

Miehen sisko asuu KEski-Euroopassa. Olen nähnyt siskon kerran, hänen miestään en ikinä (lentomatkaa siis suomeen ehkä 3 h). Miehen sisko on kotirouva, heillä ei ole lapsia, joten aikaa luulisi olevan.



Ollaan oltu miehen kanssa kaksi vuotta yhdessä ja tänä aikana miehen sisko on käynyt omia vanhempiaan katsomassa kaksi kertaa. Molemmilla kerroilla n. viikon varoitusajalla ja hirmuisella sählingillä. En käsitä...



Ajallisesti mulle on sama matka mennä katsomaan omia vanhempiani toiselle puolen Suomea ja käyn siellä useita kertoja vuodessa.



Jotkut ei vaan saa aikaiseksi mitään.

Mikä hemmetin oikeus sulla on vaatia veljesi perhettä kanssanne yhtään minnekään!? Ei kuulu sulle, got it? Tyranni...

Meille ei voi tulla vaan meidän pitää käydä heillä, kun matka tänne on niin pitkä ja vaivalloista kahden lapsen kanssa.

Hän on kahden leikki-ikäisen yksinhuoltaja, jolla ei ole autoa. Ymmärrän että auton puute rajoittaa jonkin verran, mutta perhe ei lähde minnekään, ellei heitä haeta. Bussiyhteydet ovat hyvät, mutta jostain syystä bussilla ei voi mitenkään kulkea lasten kanssa.

Kerran tältä äidiltä meinasi jopa jäädä eräs tärkeä hankinta kokonaan tekemättä, "kun ei ollut kyytiä". Onneksi eräs tuttava sitten kirjaimellisesti haki hänet kotoa, laittoi autoon istumaan ja vei kauppaan.

voisiko perheesi tarjoutua huolehtimaan lapsista, että veljesi vaimoineen saisi kahden keskistä aikaa? Varsin jos lapset vielä ovat melko pieniä. Ehkä tekevät vastapalvelunkin. Ja mikä pakko sitä on tuplaperheinä harrastaa jokainen perhe päättää itse mitä haluaa. Ehkä tekosyyt siitä syystä kun eivät kehtaa suoraan kieltäytyä, kuten täällä moni sanonutkin?

paitsi että emme jaksa myöskään vastata puhelimeen. Kun näemme että joku on soittanut ( kun vihdoinkin jaksamme ladata puhelimen akun) niin soitamme takaisin, ehkä kahden tai kolmen viikon päästä soitosta ja kysymme mitä asia koskikaan!

että ihmisiä on eriluonteisia? Se tuppaa muuten menemään niin (oma näkemykseni) että just noi tosi aktiiviset ja "mulla on tuhat facebookystävää" -tyyppiset on helposti niitä vaativia muiden hätyyttelijöitä. Antaa jokaisen valita itse seuransa ja sukulaisuushan ei sinällään ole yhdistävä tekijä välttämättä lainkaan!

Yritä nytvain elää sen asian kanssa, että ihmiset ovat erilaisia. Ei hitaasti lämpenevä tarkoita saamatonta. Me teemme asioita paljon, mutta emme toisen pillin ja halun mukaan. Ja hyvin paljolti halumme viettää vapaa-aika rennosti perheen kanssa johtuu työelämän vaatimuksista. Töissä asiat on aikataulutettu ulkopuolelta, miksi samaan pitäisi suostua vapaa-ajallaan.

No, tasapuolisuuen nimessä, itse revin pelihousin näiden turhan tärkeiden sählääjien kanssa, jotka kauhealla kiireellä sähläävät asiat. Tekevät ennen kuin miettivät. Eivätkä osaa ottaa muita huomioon ollenkan.

Jos on kotona saamaton, on varmasti myös töissä saamaton.