G: Raskain asia joka sinulla on omalla tunnollasi?

luvalla) ja olen raskaana. Kukaan ei tiedä mieheni lisäksi. Minusta luullaan, että menee elämä loistavasti, olen vahva ym. Totuus on toista. :(

työkaverini oli kertonut luottamuksellisesti yhden jutun, jonka sitten vahingossa lipsautin eteenpäin. Tästä aikaa noin 15 vuotta ja edelleen asia kalvaa mieltä, vaikka aikanaan tämän asian olen asianosaisen kanssa sopinut ja pyytänyt anteeksikin. Opetti sen, että sen jälkeen en ole koskaan levitellyt kenenkään asioita eteenpäin.

* en halannut mummiani kun hän itki. se oli viimeinen kerta kun näin hänet ennen kuolemaansa.



* en halannut isääni viimeksi kun hän kävi.



* Olen vihainen appiukolleni ja toivon ettei hän enää koskaan soita.



* Olen valehdellut ja varastanut.



* Olen tukistanut lastani.



Kiitos että sain avautua.

että sukulainen on pettänyt puolisoaan useamman kerran. En ole kertonut kenellekkään.

oma abortti

Veljeni käytti minua hyväksi kun olin 10-13.v. Tiedän hänen olevan edelleen yhtä outo ja sairas, seksiin pakonomainen, sairas suhde. Hänellä oma tytär, nyt 7.v. Omaatuntoa painaa, että en ole kertonut kenellekään, mutta mitään todisteita hyväksikäytöstä omaa tytärtä kohtaan ei ole, ja en vain kykene kertomaan, vanhempieni vuoksi, he eivät kestäisi sitä. Jos kertoisin, tiedän että minua kyllä uskottaisiin, mutta sitten koko suku olisi hajalla.

En lyö tai tukista, mutta pidän kovasti käsistä kiinni tai tuupin eteenpäin. Kamalalta tuntuu kirjoittaa tämä, ja kamalaa on kohdata oma alhaisuutensa. Hävettää ja kaduttaa, nyt on onneksi ollut jo jonkin aikaa vähän seesteisempää.



Luulen tämän äkkipikaisuuteni johtuvan siitä, että minua kiusattiin koulussa rankasti, mutta se ei tietenkään ole mikään puolustus :-(



Lisäksi VARASTIN viime viikolla, vaikka olen todella hyvätuloinen, ja olisin hyvin voinut maksaa näpistämäni tavaran. Meinasin oksentaa sen jälkeen, mutta silti vain tuli tehtyä.

millä tavalla kohtelin esikoistani kuopuksen raskausaikana. Hän tuntui yhtä-äkkiä niin isolta lapselta ja minä olin niiiin väsynyt. Vaadin lapselta aivan liikaa ja kiukkuilin ja huusin, kun lapsi ei suoriutunut siitä tasosta, jonka olin asettanut. Nyt kun kuopus on saman ikäinen, ja osaan jo nähdä, miten pieni hän vielä vaan on, häpeän itseäni ja suren esikoisen puolesta joka ikinen päivä. :'(

joka hiplaili mua :( Sama juttu en kertonut kenellekkään koska tämä mies oli niin lapsirakas ja tuli (nyt jo kuollut) kaikkien kanssa toimeen. Kukaan ei olisi mua uskonut...

Kun katson elämääni taaksepäin, minulla on taipumus kääntää asiat niin, että olen kokenut vääryyttä ja siksi toiminut niin kuin toimin. En ole aivan varma, mitä milloinkin on oikeasti tapahtunut. Normaalia?



Rakastan lastani, mutta olen häntä kohtaan usein todella tiukka. En lyö tai tukista, mutta saatan riuhtaista tarpeettoman kovaa, jos lapsi ei ollenkaan tottele. Se harmittaa.

täytyy myöntää, että olen nuorena tyttönä kähveltänyt työnantajani kassasta pikkuhiljaa rahaa, summa vastaisi nykyään varmaan noin viittäsataa euroa. Tätä ei todellakaan kukaan tiedä. Olen myös ollut äitiäni kohtaan usein tosi tyly, meillä on kyllä läheiset välit, joten siksi ehkä? Äitini on muutenkin saanut kärsiä paljon.

näkyy vaikka itse luulis ettei se pahaolo näy. Ihmiset ei sitä vain kerro. Minulla parikin raskaana olevaa kaveria joista todellakin näkee ettei ne voi hyvin.:((

luvalla) ja olen raskaana. Kukaan ei tiedä mieheni lisäksi. Minusta luullaan, että menee elämä loistavasti, olen vahva ym. Totuus on toista. :(

ilmoittaa luottamuksellisesti lapsen neuvolaan?

jopa miehen veljen kanssa..



Naimisissa ollessa pettänyt vaan kerran mutta naisen kanssa.. :/



Mies kyllä tietää ja on antanut kaiken anteeksi.



Niin ja lasta olen joskus tukistanut ja räyhännyt..

Mutta omalletunnolleni on jo kertynyt mm. seuraavaa:

- Olen näpistellyt teininä

- Olen osallistunut murtoon ja ''tuhipolttoon'', teininä myös (yli 10 v sitten)

- Olen ajanut autoa alaikäisenä

- Olen käyttänyt lääkkeitä väärin

- Olen varastanut rahaa työnantajaltani, tosin pieniä summia,

- Olen valehdellut paljon nuorempana

- Olen ajanut päin liikenteenjakajaa, joka meni tuusan nuuskaksi (myös auto meni), karkasin paikalta kunnen halunnut menettää vakuutusbonuksia

- Olen kaunistellut totuutta monissa autokaupoissa

- Leikin monien miesten tunteilla ollessani sinkku



Olen todella lojaali ja uskollinen ystävilleni ja läheisilleni, tuntemattomille voin valehdella miten päin vain, kunhan vain hyödyn siitä jotenkin.

-

hän asui kanssamme :( Olin todella nuori, ei mitään kokemusta lapsista ja masentunutkin päälle. Aina vaan yritin ja tein mielessäni päätöksen, että nyt kaikki muuttuu, mutta ei onnistunut... Onneksi meillä on edes tätä nykyä jo hyvätä välit. Kadun kauheasti ja tunsin syyllisyyttä jo silloin kun tilanne oli päällä.

APUA! Älä kiltti uhraa sitä pientä lasta. Ei suvun yhtenäisyys ole arvona ylitse sen että lapsi saa tasapainoisen elämän.

Hei mä vetoan suhun.

Mä olen hyväksikäytöllä tuhottu.

Pelasta se lapsi!! Jooko...

Tätini miehen toimesta. Muutaman kerran vuodessa ollessani 5-17 -vuotias.

Jos kerron jollekulle, on sana sanaa vastaan. Suku jakautuisi kahtia ja läheiseni joutuisivat valitsemaan kumpaa uskoisivat. Iloista mieltä ei ainakaan seuraisi kellekään.

Nyt tädilläni ja hänen miehellään on lapsenlapsiPUOLI. Viisivuotias tyttö. Ja minä niin pelkään hänen puolestaan, mutta jos sanon kellekään, niin rikon koko suvun. Minulla ei ole ns. turvaverkkoja muita kuin sukulaiseni, ja jos avaan suuni, saatan menettää joka ikisen.

Tämä asia painaa minua todella paljon.

Jotenkin pidin paljon paljon isompana lapsena. Voi kun saisi ne ajat takaisin, suututtaa ja itkettää miten tyhmä saatoin olla...

millä tavalla kohtelin esikoistani kuopuksen raskausaikana. Hän tuntui yhtä-äkkiä niin isolta lapselta ja minä olin niiiin väsynyt. Vaadin lapselta aivan liikaa ja kiukkuilin ja huusin, kun lapsi ei suoriutunut siitä tasosta, jonka olin asettanut. Nyt kun kuopus on saman ikäinen, ja osaan jo nähdä, miten pieni hän vielä vaan on, häpeän itseäni ja suren esikoisen puolesta joka ikinen päivä. :'(

vanhukseni kuoli. En ollut lähettänyt hänelle edes korttia, vaikka hän oli kysellyt meistä paljon. Nyt tuntuu ihan älyttömän pahalta. Edes sen olisin voinut tehdä :(

ilmoitus epäilystä neuvolaan tai lastensuojeluun, vaikka nimettömänä! Vähintä, mitä voitte tehdä. Sen jälkeen voitte hengähtää, että ammattilaiset jatkavat siitä eteenpäin.



On varmasti tuskallista jatkuvasti miettiä ja epäillä seksuaalista hyväksikäyttöä ja vielä erityisesti, jos on itse lapsena joutunut sen kohteeksi!



Jos jätätte tekemättä mitään, vaikka epäilette, olette itsekin osasyyllisiä, mikäli lasta käytetään seksuaalisesti hyväksi. Se on liian raskas taakka teille loppuelämäksi ja vielä raskaampi viattomalle lapselle! Sen verran teissä pitää olla empatiakykyä ja ihmisyyttä oli tilanne mikä hyvänsä.