Tässäkö meidän liitto oli :(
Mieheni petti minua, mutta päätimme siitä huolimatta jatkaa yhdessä, mutta nyt tuntuu, että elämältä meni uudestaan kokonaan pohja kun tuo miehen "hoito" ilmotti olevansa raskaana ja ainakin väitti, että mieheni ois tuon lapsen isä.
Meillä on kolme lasta ja neljäs tulossa. Onko enää mitään järkeä jatkaa tätä liittoa? Voiko tämä koskaan toimia ja pettämisestä päästä jotenkin yli?
Kommentit (158)
ole mikään naisen tehtävä. Ja eihän mikään ehkäisykään oo täysin varma. Kyllä minusta, vaikka lapsi saikin alkunsa pettämisestä niin isän kuuluu tehä muutakin kun maksaa elarit.
Hoitakoot tää yhdenillan pano kun niin ääliö oli, että ei huolehtinut ehkäisystä.
en jättäisi meistä. Vituttaa tietenkin nuo maksut, mutta muuta velvollisuutta miehellä ei ole lasta kohtaan.
mua korpeaisi tilanne varmaan niin paljon, että laittaisin ukon pihalle. Siinäpähän maksaisi elareita neljästä lapsesta mulle ja yhdestä sille toiselle. Vaikka pysyisitte yhdessä, niin kyllä silti se elareiden maksu varmaan tulee aiheuttamaan aika monta riitaa. Lomille ei ole varaa lähteä kun ylimääräinen menee ukon syrjähypyn seurauksen maksuun, ja sitä maksamista kestää vuosikausia. Lisäksi lapsi saattaa lomilla pyöriä teidän mukana ja mies tapaa tätä yhtä lastaan seuraavat parikymmentä vuotta säännöllisesti ja se aika on pois teidän omilta lapsiltanne. Mieti asiaa.
En tiedä miten itse osaisin suhtautua. Minulle selvisi suunnilleen samaan aikaan miehen pettäminen ja oma uusi raskaus. Lapsia on ennestäänkin.
Ollaan yhdessä ja vauva syntyy pian. Ei ole voimia edes harkita eroa. Tapahtuma vaivaa mua niin paljon, että on mielessä jokaikinen päivä.
Mies katuu, sanoo rakastavansa.
En vain tiedä onko musta enää rakastamaan.
Minä oon saman asian kanssa paininut 13v sitten. Päädyimme siihen, että mies tapaa lastaan ja me jatkamme yhdessä. Harkitsimme huoltajuuden hakemistakin (äiti olisi saanut tavata lastaan kyllä, ei siis olisi jäänyt ulkopuoliseksi), mutta ei uskottu, et oltais se voitettu, nykyään on toisin.
viimeinen ap viesti sen paljasti...
Joku kirjoittaa, että ukko pellolle vaan koska se "syrjähyppy" lapsi tulee viettämään aikaa perheen toisten lasten kanssa ja se aika on omilta pois. Jos äippä laittaa isukin pellolle niin eikös juuri silloinhan tapahdu tämä lasten kanssa käytetyn ajan väheneminen...Siis isän puolelta..
kun pystyt ajattelemaan syrjähypyn seurauksena syntyvän lapsen parasta.
Sinulla/teillä on isojen päätösten aika. Isyystesti on tehtävä sehän on selvää.
En jaksa uskoa että kertapanosta on kyse vaikka onhan sekin mahdollista. Jos mies on taipuvainen uskottomuuteen ja pystyt sen asian kanssa elämään voitte liittoanne jatkaa.
Neljän lapsen yh elämä ei vaikuta kovin houkuttelevalta.
olen kahden yh ja suhde päättyi miehen uskottomuuteen
ap:lle ja perheelle. En vain minä pystyisi edes yrittämään yhteiseloa miehen syrjähypystä syntyneen lapsen kanssa, saati sen miehen. Muistuttaisi liikaa siitä että mies meni ja petti minua! Ja saisi vielä sen seurauksena lapsen.
Jos olette jo päässeet hyvään vauhtiin asian puimisessa, antakaa tämän olla vain osa tuota hairahdusta. Seksistä voi syntyä lapsi tai tulla tauti, ja senhän te tiesitte jo ennen tätäkin.
Mutta voitte jättää kyllä naisen väitteet lapsen isästä täysin omaan arvoonsa siihen asti, kunnes isyystesti kertoo, kuka se isä on. Ajatelkaa, että se on sen ajan murhe, jos miehesi todella on isä.
Minusta tärkeintä on, että nyt unohdatte naisen sinällään, ettekä anna tapahtuneen horjuttaa suhdettanne enää yhtään. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun joku nainen joko hankkiutuu tahallaan raskaaksi tai koittaa huijata omalla raskaudellaan jonkun elättäjäksi tai hajottamaan oman liittonsa. Koita sinä vain relata ja keskittykää omaan perheeseenne ja suhteenne hoitamiseen. Jos lapsenne saavat sisarpuolen tuon hairahduksen seurauksena, sittenpä saavat. Teidän liittoanne sen ei tarvitse rikkoa!
tuollasta tapahtuu vahingossa ja tahallaan.
Tiedänkin yhden munahaukan joka metsästi varakkaita ukkomiehiä.Luuli saavansa pomostani hyvän elättäjän itselleen ja lapsilleen(2 ennestään, eri isistä) Eipä ahneuksissaan huomannut, että pomoni on appivanhemmillaan ja vaimollaan töissä. Pomollani ei omaisuutta ja palkkakin surkea. Kaikki näkyvä on vaimon(avioehto on ja testamentti vaimon synnyttämille lapsille)Ny ruikuttaa tämä yh elämäänsä kolmen eri miehen lasten kanssa. Minielarit kaikista.
Pomoni ei ole tekemisissä syrjähyppynsä hedelmän kanssa.
Mieti ja katso isyystestin tulos.
Meille kävi reilu vuosisitten niin, että eräs nainen soitti minulle töihin ja kertoi olevansa miehelleni raskaana. Kova paikka oli. Mieheni ei kieltänyt eikä myöntänyt. Ei kuulemma muistanut koko naista. Mieheni oli ollut kaverinsa polttareissa ja ottanut liikaa. Muutin lasten kanssa pois, mutta palasimme n 3vk:N kuluttua takasi. Nainen soitteli aina välillä ja oli rahaa vailla. Mieheni lupasi maksaa vasta isyyden tunnustuksen jälkeen. Heti lapsen syntymän jälkeen oli varmaa, että mieheni ei ole pojan isä. Mieheni on vaalea hiuksinen sinisilmä kuten kaikki sukulaisensakin. Poika oli värillinen. Musta kuin yö. Naisesta ei ole kuukunut mitään.
Halusi vain isän lapselleen tai sitten pilata meidän avioliiton=(
että saa miehestäsi isän lapselleen. Ei sillä, että jotenkin erityisesti hänet, vaan jonkun. Hän siis vain ilmeisesti halusi tulla raskaaksi, tai sitten hän vain haluaa hajottaa suhteita ja muita perheitä tuolla tavalla. Ja noinhan se joiltain näppärästi käy, että ei kun haarat auki ja joku monen lapsen isä sisään, ja ilmoitus "olen raskaana" perään. Vitsi miten mieletöntä vallankäyttöä! Älkää menkö noin helppoon!
Eli antakaa moisen olla. Kenenkään ei tarvitse nykyään ryhtyä isäksi hatarin perustein: isyystesti tehdään ihan varmasti jopa automaationa tuollaisessa tilanteessa. Eikä ole yhtään sanottua, että juuri miehesi on lapsen isä. Naisella on varmaan eri ukko kierroksessa joka viikko ja ilmeisesti ehkäisyäkän ei juuri harrasta. Se selviää ajallaan, onko lapsi sukulainen vai ei.
jz myös olen sitä mieltä, että koko aloitus on tehty uhkailumielessä - huuhuu, jos ei mieheni osaa pitää näppinsä irti teistä, niin pitäkää te mieheni loitolla, muuten minä tulen ja vien syntyvän lapsenne.
Aivan kamala tuo ap! Rukoilen syntymättömän lapsen äidille voimia tuollaisten ihmisten kanssa taisteluun joutuessaan, etteivät lannistu mukainhimillisestä suhtautumisesta.
Mikä nainen a) kutsuu toista naista hoidoksi ja mikä nainen on valmis viemään toiselta naiselta lapsen? Miettikääpä sitä!
AP:ssa näyttää asuvan itse piru, anteeksi vain, mutta näin minä olen asian valitettavasti joutunut tulkitsemaan hänen viestejään lukiessani - lukekaapa ne kaikki vuorotellen ja ajatuksella.
jollekin satunnaiselle yhdenillan jutulle ja hänen vaimolleen. Vahinko käy jos on käydäkseen, mutta pitäisi vielä vauva antaa ihmisille, joita ei tunne. Ja varsinkin sellaiseen perheeseen, missä mies juoksee naisten perässä. Ap, en usko, että saatte huoltajuutta. Epäilen, että sait tähän vinkin tuolta aiemmin, missä kerrottiin, että uhkaile vauvan poisotolla niin nainen ei uskalla vaatia miestäsi isäksi.
tai sitten ehtona, ettei lasta tavata, maksut maksetaan, mutta se on sitten siinä.
Miehet eivät kyllä ajattele munaansa pidemmälle.
Tämänkin urhon avioliitosta syntyneet lapset saavat nyt yhden perijän rinnalleen lisää. Kun isästä aika jättää on myös tämä lapsi perimässä.
Mua ottaisi päähän ja raskaasti! Lisäksi kaikki elarit.
Ei kannata äijän tulevaisuudessa paljon valitella, jos lapsilta tai vaimolta jää valot päälle tai muutoin tuhlataan energiaa...
Näitä eukkoja on, jotka etsii epätoivoisesti miestä ja jopa alentuvat tällaiseen, että valehdellaan ehkäisystä.
Mutta sama se. Jos miehesi on isä niin kaikki omaisuus sinun nimiisi ja hoidatte avioehdon. Samoin hoidatte keskinäisen hallintaoikeustestamentin. Paras käyttää lakimiestä, missä pystytte tukkimaan kaikki mahdolliset porsaanreiät ja miehen omaisuuden niin pieneksi, että ei heru kuin peruselarit. Samoin perimishommat niin, että tämä uusi "rakkauden hedelmä" ei saa kuin osuutensa miehen omaisuudesta, eikä hänellä ole mitään osaa sinun osuuteesi.
Hallintaoikeustestamentti takaa sen, että jos mies kuolee aiemmin, ei lapsella ole mitään osuutta teidän omaisuuteen ennen sinun kuolemaasi. Sitä ennen ehdit jakaa omaisuuden lahjoina omille lapsillesi, ei mene tämän munahaukan perijälle sitten.
Keinoja löytyy.
Ja sinun ei todellakaan tarvitse hoitaa tätä ylimääräistä lasta ja ottaa joukkosi jatkeeksi. Hoitakoot munahaukka sen itse. Olisi ajatellut siinä vaiheessa kun etsi isää lapselleen, että ottaisi sellaisen uhriksi, kuka on vapaa.
Tämä syntymätön lapsi ei ole todellakaan sinun vastuulla tippaakaan, joten älä todellakaan sitä enää tässä ajattele. Toiseksi, miehelläsi on varmaan ihan tarpeeksi olla isänä teidänkin lapsille, joten muista, että kaikki aika, minkä mies viettää tämän syrjähyppylapsen kanssa, on teidän lapsilta pois.
Eli hoitakaa omaisuusasiat niin, että pääsette mahdollisimman pienellä vahingolla. Muuten tämä asia ei tule elämäänne vaikuttamaan jos pääsette asioissa tasapainoon.
Miehesi tuskin tulee pettämään toista kertaa....
eikä ollut mitään, mutta käy vielä uusiks, koska kaikki ei näy heti. Minulle mies ei niitä ole voinut tartuttaa, koska meillä on seksiä ollut viimeks ennen pettämistä ja vähän ennen pettämistä kiellettiin seksin harrastaminen raskauteni takia ja se kielto on yhä voimassa.
Ollaan keskusteltu tuosta, että jos mieheni ois isä ym. Olen myös kysynyt, että jos tilanne ois toisinpäin eli minä olisinkin pettänyt ja tullut raskaaksi siitä kerrasta, niin oisko mies jäänyt suhteeseen ja tuohon on aina vastannut, että olisi jäänyt, koska olen hänen elämänsä rakkaus, mutta olisi antanut minun mennä, jos olisin halunnut lähteä tuon toisen miehen matkaan. Ja meillä on takana aika pitkä (13v) liitto, niin tunnen mieheni sen verran hyvin, että puhui kyllä totta tuossa asiassa.
Niin siis sillä lauseella ”Aviomiehenäkin ihana lukuun ottamatta pettämistä” tarkoitin, että ennen pettämistä mieheni oli ihana aviomies, puutteensa hänelläkin kun täydellistä miestä/ihmistä ei olekaan. Nyt tämä pettäminen ja mahdollinen lapsi on saanut ajatukset aika sekaisin, mutta tunteeni miestäni kohtaan on säilyneet ja pettämisen jälkeen mies on yhä ollut hyvä isä ja nostan hattua kun on kestänyt kiukutteluni, syyttelyni ym. tuon pettämisen suhteen. Ennen kun saimme tietää mahdollisesta lapsesta niin parisuhdeterapian ansiosta liittomme voi jo vähän paremmin.
Miehelläni on tosiaan enemmän omaisuutta ja palkka on aika hyvä, tosin nyt on pienempi kun mies on vaan puolet kuukaudesta töissä ja puolet lomautettuna. Tuota hallintaoikeustestamenttia voisi harkita, mikäli isyystesti kertoo mieheni olevan isä.
Vaikka en tästä tilanteesta pidä ym, mutta jos mieheni on tuon lapsen isä niin haluan, että hän ei vaan maksa elareita vaan osallistuu myös pienen elämään. Minä olen itse elänyt ilman isää ja koen jääneeni jostain paitsi enkä halua, että mieheni tekisi saman yhdelle lapsistaan, vaikkei se olekaan meidän yhteinen. Mutta toistaiseksi varmaan unohdetaan tämä asia ja palataan tähän, jos mies osoittautuu lapsen isäksi.
ap
Mutta minusta tuntuu jotenkin paskalta sen syntymättömän lapsen puolesta; täällä me aikuiset vaan juonimme kuinka saadaan elarit ym. minimiin, jotta viaton lapsi kärsisi äiteineen eikä ainakaan "hyötyisi" mitään siitä että ehkäisy petti/sitä ei ollut. :/ Ymmärrän ap:n vitutuksen mutta jos käy ilmi että lapsi tosiaankin on hänen miehensä oma, siinä tapauksessa miehen tulisi myös kantaa vastuunsa tätä kohtaan! Ei sekään ole oikein että painetaan villasella ukon "erehdys" ja jätetään lapsen äiti ihan yksin.
Siinä nimenomaan kirjoitin, että en aio hyväksyä sitä, että mieheni ei tapaa lastaan, jos se oikeasti on hänen.
Täällä monet näyttää olevan sitä mieltä, ettei tarvitsis maksaa kun elarit, mutta kun olen itse kasvanut ilman isää niin en sitä kellekään lapselle toivo.
ap
Mutta minusta tuntuu jotenkin paskalta sen syntymättömän lapsen puolesta; täällä me aikuiset vaan juonimme kuinka saadaan elarit ym. minimiin, jotta viaton lapsi kärsisi äiteineen eikä ainakaan "hyötyisi" mitään siitä että ehkäisy petti/sitä ei ollut. :/ Ymmärrän ap:n vitutuksen mutta jos käy ilmi että lapsi tosiaankin on hänen miehensä oma, siinä tapauksessa miehen tulisi myös kantaa vastuunsa tätä kohtaan! Ei sekään ole oikein että painetaan villasella ukon "erehdys" ja jätetään lapsen äiti ihan yksin.
Laskin tuossa, että tämä lemmen hedelmä maksaa n. 32 400 euroa 18 vuoden ajalta. Ja sitten tietysti on mahdollisuus saaja opiskeluaikana tukea vanhemmalta. Ja nämä vain elarit. Synttärilahjat ja muut mukaan lukien (jos haluaa viedä perheen yhteisille matkoille tms.) niin äkkiä kai ollaan jo jossain 40 000 - 50 0000 euron hujakoilla.
Mun olisi vaikea antaa miehelleni anteeksi tuollaista rahanmenoa! Ottaisi päästä joka kuukausi tällaisia maksella. Olisi tullut halvemmaksi kaikille, jos ap:n mies olisi käynyt ammattilaisella...