***Huhtikuun helmet 2009 tammikuuhun***
Kommentit (193)
Kamalata jos olisitte saaneet sen paritalon tai vaikka sen toisen mistä itse luovuitte.. Sitä oikeaa kannattaa odottaa taloasioissakin.
Meillä pakkaset senkun jatkuu. Mies löysi itselleen puvun hautajaisiin ja minä sukkahousut. Nyt isompi kiusaa pienempää.. se pienempi opetellut kalisuttamaan hampaitaan.
Päkkänän perhe löysi uuden Kodin. Sylvi ryömii. Sande lähtee Lontooseen perheen kanssa. Meillä on monen mutkan jälkeen vihdoin uusi kone ja nettiyhteys käytössä. Kyllä kaikkien kelpaa. Pikkuäidinkin, kun on saunassa lämmin vaikka ulkona hirmu pakkanen.
Mä unohdin kaiken muun, kun äitini soitti tässä välissä maratonpuhelun.
Ai paitsi, että Tsili käy sääliksi, koska minä kyllä valitettavasti ymmärrän noiden uniongelmien päälle. Inka nukkui ekat päikkärit elämänsä ensimmäistä kertaa putkeen tällä viikolla 4 kertaa eli ma-to. Tuli perjantai ja hieman ongelmia, lauantai ja se herkku loppui täysin ja palattiin siihen jatkuvaan heräilyyn ja väsymyksen huutamiseen. ¤%##¤!&¤ Illat onneksi meillä sujuu ihan ok, eli mulla ei ole antaa viisastenkiveä sen suhteen. Eikä kyllä päikkäreidenkään. Käyttäisin itse, jos olisi.
Mukavaa la-iltaa.
Lyyti
Minä täällä kotona homehdun lasten kanssa. Mies aloitti työhön paluunsa rytinällä ja on koko viikon lopun töissä. Pikkuäitikö se oli tulossa mökkihöperöksi. Voisin keittää täällä vaikka virtuaalikahvit. Kahviseuraa olisin meinaan vailla. No, tässä hörpin sitä nyt sitten itsekseni ja juttelen koneelle ;-)
Me ollaan palattu tosiaan taas yöllä tähän about 10 kertaa heräilyyn. Välillä riittää tutti, välillä vedettään hyperventilaatio pultit ja välillä riittää kun äiti lainaa kättään. RAIVOSTUTTAVAA! Komppaan edelleen kaikkia uniongelmaisia. Päikkärit menee päivällä putkeen eli jotain on täälläkin ok.
Mä aloitin pakkausurakkaa. Siitä ei vaan tule mitään kun Saku vetää itseään pystyy joka laatikkoa vasten ja jos laatikko on vähänkään tyhjä se kopsahtaa sitä naamaan. Ei kiva siis!
Miten Izan bileet meni? Kiva kun porukoilla on ollut vapaata. Mitähän urho tykkää Lontoosta? Ja kuka oli etelässä!?
Sande nyt ei ole kuulolla, mutta piti vaan kommentoida sitä, että mihinkään hoitopaikaan ei saa jättää lasta yksi harjoittelemaan jos ei ole hoitosopimusta. Minäkään en tuota hoksannut. Ajattelin, että meidän poikaa voi jättää ens viikolla välillä pariks tuntii hoitopaikkaan ilman äitiä tai iskää, että tottuu kun hoito alkaa 1.2, mutta eipäs se käykään niin. Vasta 1.2 saa jättää yksi ja silloin toivotaan vajaita päiviä. Ottakaa siis huomioon tämä kun haette hoitopaikkoja. Ehkä se jollekin on jo ihan selvä juttu, mutta minäkään en hoksannut sitä vaikka yksi lapsi on jo hoitouransa käynnyt.
No, jatkan täällä homehtumista. Taikka jatkan pakkaamista kun on nyt hetken rauhallista.
Tomppa nukkui toiset päikkärit seitsemän aikaan, että nyt on vielä virkeä poika. Viimeyönä tai aamulla Tompan mielestä kello neljä piti saada aamumaito ja vaihtaa vaippa sekä yöpuku johon oli pissit tullu läpi. Myöhemmin nukutti ainakin äitiä. Yritän viedä tämän mönkijän nukkumaan. Hyvää yötä!
Juu, päivähoitoon voi jättää, kun sopimus = vakuutus on voimassa. Tosi tarkkoja ovat, vaikka päivähoitopaikassa olis kuinka tyhjää.
Mikäs näillä meidän pojilla on, kun yöllä tulee yhtäkkiä pissat housuun? Jupe ilmoitti viideltä, että nyt ei voi nukkua ja luulin jo että kakka siellä, mutta olikin vaan iso pissa. Ja maitoa tarvi päälle, että nukahti, vaikka olikin kuiva vaippa ja pyjama. Kakka tuli sit aamulla, kylläpä haisi... Eilen syötiin taas puuroa, ei oikein taida vielä sopia mahalle. Hassua, kun meidän isot pojat on olleet kamalia puurosyöppöjä.
Lauantaina oltiin jupen kans kahdestaan shoppaamassa, huippua. Tuli hoidettua tuhat ja yksi asiaa, kivakiva. Pitäis vielä mennä etsimään isoveikalle isompaa turvaistuinta että jupe pääsisi kaukalosta. Vaikka ei tuo vielä paremmasta ymmärrä.
Nyt on kolme miestä jonossa koneelle
tuuti
Ensinnäkin hurjasti onnea Päkkänälle, kivaa että vihdoin löysitte Kodin! Mahtavaa! Muutatteko suoraan sinne vai pitääkö käydä vuokralla välissä?
Saku se jo kohta aloittaa päivähoidon, iso poika!
Mulla on taas hirveästi asiaa; käyn kyllä lukemassa päivittäin, mutten ehdi vastailemaan.
Pikkuäiti: olisi pitänyt älytä pyytää korvatulehdustädin yhteystiedot! Sehän olisi voinut ratkaista kaikki meidän ongelmat! =D Korvatulehdusta ei ole vielä kuulunut, mutta jos Sylvi saa jonkun johdon käteensä ja sen ottaa siltä pois, niin itku on luokkaa 10x korvatulehdus.
Hammaspesusta: joskus käytetään 0-6v hammastahnaa jos muistetaan. Sillä saa jostain syystä neidin kielen pois tieltä, mut ei kai sitä vielä tarvisi. Siis tahnaa.
Vaipat kiemurtelijalle: kiitos Tuutille vinkistä! En kyllä onnistu laittamaan tarrallisia taskuvaippoja sylissä päälle, ne falskaa muutenkin jos ei laita kunnolla kiinni. Johtuu varmaan neidin pienestä pyllystä. =) Meillä toimii parhaiten sisävaipat+kuori -systeemi, mutta siinä onkin sitten laittamista jos Sylvi tahtoo kääntyillä. Vinkkejä hyvistä nepillisistä taskuista/AIO:sta otetaan vastaan! Ja kotimaisista siis, en halua maksaa fuzzeista kun samaan hintaan voi tukea suomalaista pienyrittäjää.
Pitääkö kertishousuvaipat myös yöpisut? Ollaan kokeiltu paria näytevaippaa, toinen oli auttamattoman iso reisistä, toinen toimi päivällä ok.
Housut ja sukat saan puettua niin, että istun lattialla jalat suorana yhdessä ja Sylvi siinä jalkojen päällä pää lähellä nilkkoja. Sitten hytkytetään jalkoja niin että neiti viihtyy ja puetaan samalla...
t. Tsili & on-off nukkuva Sylvi
Meillä pitää olla nykyään silmät selässäkin. Ajattelin silleen naivisti, että kun oppii tekemään juttuja niin viihtyy paremmin ja sitten itekin saa tehtyä kotihommia. Heh, juu ei se ihan mennytkään niin. Meidän poika on nykyään täysvahdittava kun se yrittää kiipeillä joka paikkaan ja nousta seisomaan. Taidot ei ole vielä häävit joten pää kopsuu vähän väliä.
Saku kävi tänään tutustumassa hoitoon. Nyt alkaa meillä rytmin muutos jotta sopeudutaan hoitopaikan rutiineihin. Sen verran meni tänään jo kaikki sekaisin, että poitsu simahti jo puoli ysi.
tänne oli tullut paljon viestejä sitten viime käynnin. Ihan sain istua tovin niitä lukemassa, enkä kyllä ole sisäistänyt kaikkia, joten anteeksi vain.
Onnea päkkänälle talosta! Mahtavaa kun piina on viimein päättynyt.
Pikkuäiti, ikävää, että pappa kuoli. Mun työssä oppii kyllä sen, että kuolema on kauniskin asia, kun yksi pitkä elämä on saatu loppuun viedyksi. Eihän se tietenkään lohduta, mutta voimia paljon hautajaisiin ja tähän suruaikaan!
Päiväunista oli puhetta, meidän Santtu nukkuu kahdet unet, vaikka olen miettinyt yksiä unia, niin kyllä kahdet vielä voittaa. Tänään piti laittaa poika toisille unille puoli kuusi illalla, mutta mitenkään ei haitannut meidän yöunille menoa.
Harrastettiin kevyttä unikoulua tässä muutama ilta ja nyt Santtu nukahtaa itse sänkyyn saatuaan iltamaidon. Ihan huippua, ettei tarvitse enää tuntitilliin silitellä toista sängyn laidalla roikkuen. Meillä yöt menee kohtuullisen hyvin muutenkin. Kerran Santtu herää edelleen syömään ja siitä luopuminen taitaa olla seuraava urakka. Ei vain vielä ole jaksanut, vaikka neuvolassa sanottiin jo 6 kk iässä, että voi kohta lopettaa yösyötöt. No kyllä ennen kahta vuotta lopetetaan :D.
Santeri opettelee kävelemään. Muutamia askelia on jo ottanut ilman tukea, mutta vielä konttaamalla ja karhukävelyllä pääsee nopeammin. Joskus vain tulee kivoja naamakyntöjä, kun kädet ei pysy jalkojen perässä. Kiirettä pitää kyllä perässä pysytellä :D. Odotan kyllä innolla seuraavaa edistysaskelta.
Noista soseista. Mä nauran aina partaani kaupan 8kk soseille. Meillä soseissa on sellaisia paakkuja, kuin ehkä 1,5vuotiaan kaupasta ostetussa soseessa. Hyvin uppoaa, vaikka toisinaan on päiviä, että maistuu huonommin, mutta pääsääntöisesti. Hauskaa, kun Jupe syö lounaan klo 10, kun meidän Santtu syö aamupalan ehkä siihen aikaan ja lounaan klo 13 tai 14.
No en muista enää mitä muuta mun piti kirjoittaa, joten lopetan ja menen nukkumaan. Mulla onkin huomenna vielä vapaa ja toivon Jumalalta, että saan nukkua ainakin yheksään asti.
Mutta tsemppiä univaikeuksiin ja muihinkin vaikeuksiin.
Terkuin
Kaisa_kissa ja Santtu 9½kk.
Ps. Me aloitettiin pottailu ennen joulua ja nyt ollaan saatu kiitettävästi metsästettyä kakkoja ja pissoja pottaan. Mä unelmoin vaipattomasta arjesta, mutta eipä vielä kannata juhlia :D.
Minä ja Tomppa ollaan kahden kotona. Mies lähti töihin ja esikoinen yllätys yllätys halusi jäädä mummolaan yökylään. Välillä tulee kökittyä täällä kotona, mutta nyt pari päivää ollaan oltu menossa kotona käyty kääntymässä. Tänään menot jatkuu esikoisen 4v neuvolalla. Eilen ostettiin esikoiselle puku isopapan hautajaisiin (paikallisesta halpahallista 34€ sis.takki, housut ja liivi kokoa 120cm). Kukatkin tilasin jo eilen, esikoiselle oma pieni kimppu. Hajamielisyys välillä sitä luokkaa, että hoidettava asiat heti ettei unohdu.
Santerikin jo kohta kävelee. Tomppa vasta eilen nousi ensimmäisen kerran itse seisomaan tukea vasten. Hyllystä otti kiinni kun tahtoi päästä tutkimaan isin steroiden nappuloita. Motivaatiota pitää meidän pojilla olla, että jotain tekevät. 4veekin pukee päälleen itse jos on mieluinen meno ja syö itse jos on tarpeeksi hyvää ruokaa, mutta muuten heitäytyy vauvaksi. Pitääkin neuvolasta kysyä miten motivoida lasta... Olisipa todella hyvä kun aina tietäisi ratkaisut ongelmiin ainakin kuvittelisi tietävänsä, eli tsili jos sitä tätiä näet vielä niin muista kysellä lisää. Tomppakin tässä yksi ilta huusi surkeana, melkein itsekin alkoi jo itkemään kun ei tiennyt miten auttaa. Ohimenevää laatua vaiva kuitenkin oli. Ehkä oli vain kovin väsynyt ja pääsi hyvään itkuun ettei osannut lopettaa...itse kun osaisi olla rauhallinen eikä menisi paniikissa jo etsimään ambulanssin numeroa.
Keitin jo aamukahvit kun ensin hiukan stailasin kotia. (järjestelin paikkoja). Potta-asioista ja vaipoista. Esikoinen oppi kuivaksi siinä reilusti 2vuotiaana. Silloin jätettiin yövaippakin pois. Tomppaa potatan muistaissani, illalla yleensä ja joskus jotain tuleekin pottaan joskus siltä vaippa vuotaa yöllä. Iltajuoppo on Tomppa illallakin ryyppäsi 2dl nannia tuosta vaan. Tänä aamuna jo melkein saman määrän viideltä. Onko muuten yösyöttöä kello viiden maito?
Hampaista Tompalle alhaalle puhjenut uusi hammas. Olen muistanut pestä Tompan hampaita kun täällä on puhuttu aiheesta. Kiitos teille! D-vitamiinejakin olen taas muistanut antaa. Sekä käyttää toisinaan myös kestovaippoja.
Käyn vielä lukemassa mitä olitte kirjoittaneet. Ja haen lisää kahvia tyhjään mukiini.
Iloista tiistaita!
Pikkuäiti, muista vielä ne kengät esikoiselle juhliin. Ei ole tyylikästä olla puku päällä ja toppasaappaissa. Ihan vaan muistutan kun itselläni harmitti aikanaan niin kovin. Ja voimia suruaikaan, mua aikanaan lohdutti kovin tämä jälkikasvu, toivottavasti auttaa sinuakin.
Käytin kakkosella aikanaan Myllymuksujen vaippoja, ne AIOt oli ok, mutta nepparilliset taskuvaipat saattoi pukea sylissä kuten aiemmin mainitsin. Mutta ne falskas yöllä ja päiväunilla, siksi vannon fuzzien nimeen. Ja liberojen. Kertishousuvaipat ei pidä yöllä, ainakaan isommilla pojilla pitänyt, eikä pitänyt oikein muu kuin liberon perusmalli. Jupe ei ole muuta öisin kokeillut, joten meillä tulee ohipissa ehkä kerran kahdessa kuussa. Ihan oikeesti en muista viittä kertaa, että olisin vaipan yöllä vaihtanut. (Poislukien tietty ehkä huhti-toukokuu) Lakanat menee vaihtoon tasaisesti puklujen vuoksi, mutta ei pissojen. Eli yöksi suosittelen vain ja ainoastaan liberoa ja päivällä olis hienoa kun jaksais kestoilla.
tuuti
Menin onneton Tompan viereen vielä nukkumaan sillä seurauksella, että nyt vasta syötiin aamupuuro. Keitin eka kertaa tavallista 4viljan puuroa ja hyvin kelpasi Tompalle ilman suolaa tietenkin. Omaan puuroon laitoin suolaa sekä voisilmän.
Kengät esikoisella pitäisi sellaiset mustat ollakin saatiin kerran jostain, täytyy muistaa ottaa mukaan. 4vee vaan sellainen sukkahipsijä, paljon mahdollista että riisuu kengät. Siltä varalta otettava mukaan kuivat sukat ja ehkä mustat voimistelutossut. Kirkossa tai tässä tapauksessa kappelissa täytyy olla varmaankin talvikengissä. Valkoinen paita ja solmiokin on. Tompalla body jossa liivi ja rusetti, sekä valkoinen vaihtobody.. housuja vielä mietittävä ja ehkä joku neule..pitäisi penkoa varastoja. Edelleen toivon myös ettei pakkasta hautajaisten aikaan olisi niin paljon kuin nyt. Meillä näyttää mittari taas 19 astetta siis - merkkiä. Nyt alan valmistautua sinne neuvolaan lähtöön vaikka vasta iltapäivällä aika on, mutta tässä on aina kaikenlaista.
Tuuti, meillä on juuri noita Myllymuksujen vaippoja, sekä taskuja että AIOja, tarroilla siis. Bodyn reunat kastuvat ehkä joka kolmas kerta imujen määrästä riippumatta. Fuzzeja kokeiltiin S-koossa silloin kun ne meni, falskasivat about joka kerta, enkä tykännyt irroitella kakkoja fleecestä... Pitäisi olla jotenkin haarasta kapeampi malli, luulisin. Cuddlebunseja saa semmoisena bikinicut(!)-mallina, mutta niiden imuläpästä ei erkkikään kaavi kakkoja pois. Kakan helppo irroitus on kestoilun ykkösvaatimus! =)
Aikamoinen homma Pikkuäidillä miettiä lasten vaatetusta hautajaisiin. Olen aina pohtinut, että miten omaiset jaksavat surutyön ohessa hoitaa käytännön asioita. Mutta ehkä juuri ne käytännön puuhat auttavat siinä surun keskellä.
Aurinkoista tiistaita kaikille!
t. Tsili
Vaippa-asiaa.
Meillä vannotaan kyllä fuzzbunzien nimeen. Ovat hyviä vaippoja. Meidän oli tosin siirryttävä kertakäyttövaippaan yöllä, nimittäin fuzziin tai sisävaippaan ei mahdu niin paljon imua, että pitäisi litroittain pissiä sisässään.
Santtu kun vetää illalla 300milliä nannia ja yöllä vielä samanlaiset.
Mulla on myös käytössä sisävaippoja tsi-merkkiä ja villahousuja. Ne on päiväkäytössä must.
Pakkasista tuli mieleen, että meillä oli aamulla pakkasta -27, nyt ehkä vähän vähemmän, mutta pakkasrajaa ei ole. Tultiin just perheen kanssa ulkoilemasta ja kyllä Santulla on ihan lämmin ollut. Tai ainakin sormet olivat lämpimät. On sillä kyllä sata kerrosta villaa ja vielä sen lisäksi oki (tai miten se nyt kirjoitetaan).
Tällaiset lounastunnelmat täällä. Santtu nukkuu ja äiti roikkuu netissä. Hyvä niin :D.
Hauskaa päivää ja aurinkoa kaikille!
t. Kaisa_kissa
Pakko höpöttää tänne jotain, jottei meidän ryhmä tipu liian alas listalla... ;)
Tultiin illalla kotiin ja hups, pakkasta -18. Tuohon on jo tottunut, eikä neiti ole moksiskaan. Ei me kyllä ulkona mitään tuntikausia oltu, mä paleltuisin ennen Sylviä. =)
Eipä tässä muuta kuin kauniita ja pitkiä unia!
Terveiset neuvolasta, mitat oli 106,5cm ja 27kg, meidän 4v esikoisen siis. Pituus on yläkäyrillä ja tuota niin on painokin. Painoa nyt seurataan sitten Tompan 1v neuvolaan lähtee esikoinenkin punnitukseen sekä näkö tarkistetaan kun poika alkoi vaan pelleillä ja selitti, että hän tarvii silmälasit.
Nyt on sen verran sähinää taustalla, että pitää tulla paremmalla ajalla.
... ja lapset kasvaa. Muistatteko vielä tätä aikaa. Eikä siitä niin kauaa ole!
Päkkänä, hyi sua, nyt iski vauvakuume. Esikoisen ollessa jupen kokoinen kävi niin ja nyt se vauhtikaksikko vie äidiltä hermot aika-ajoin.
Eilen jupe nukkui yhdet 4,5 h päikkärit, vaunuissa ensin ulkona ja viimeiset 2 h sisällä makuupussi auki, mutta toppavaatteissa. Saa nähdä miten tänään käy. On se jo iso poika.
tuuti
Nyt on lomat lusittu ja nautittu. Mukavasti meni, menolennolla tyttö oli auringonpaiste, ei itkustellu yhtään mutta paluulennolla sit senkin edestä. Eli me suosimme aamulentoja. Paikalliset ruoat uppos paremmin kun suomalaiset joten niiltä osin ei tarvinnu murehtia. Jalkoja huljuteltiin altaan reunalla kun ei oikeen aikuisporukka ollu altaassa viihtyvää sakkia. Sai serkut sentään uida kun ukki oli niiden kanssa lasten altaassa. Lentokoneen paikat oli niin hyvät ettei paremmasta tietoa, serkut istui niin ettei edessä istunu ketään vaan oli seinä ja me oltiin sit käytävän toisella puolella, mutta ne isovanhemmat oli sit jossain ihan muualla. Aurinkoa onneks oli ihan hyvin, vaikkei sitä rusketusta tullutkaan juuri mitään. Ja pari päivää pilvistä.
Mutta reissun aikana tapahtuneita muutoksia, meillä osataan taas nukahtaa ite, tai osattiin ainakin nyt parina päivänä ja makuuhuoneessa voi lukea, saa siis olla lukuvalo.
En oo vielä kerenny lukemaan teijän viestejä, joten en voi kommentoida vielä mitään, mutta ehkä myöhemmin.
Nyt kahvin keittoon, on kuitenkin aina mukava tulla kotiinkin. Kaikille hyvää viikkoa!
Satuilija ja reissaaja-Aamu joka väsyi niin että nukuttiin tänään 9.30 asti.
kyllä on ollut kaunis talvi. :)
Hieno homma, että Satuilijan matka on ollut onnistunut. Onnittelut Päkkänälle uudesta kodista. :)
Pikkuäidin perheelle voimia ja jaksamista.
Ihania kuvia! :) Voi kyllä vauva-aika on hurahtanut nopeasti, mihin aika menee? Vaikka kyllä on hieno seurata lapsen kehitystä. Parissa päivässä oppii niin paljon uutta.
Meilläkin pottaillaan, aina sillon tällöin osuu ;) Aamuisin istuskellaan pöntöllä ja potalla yhtäaikaa. Tosin nyt on ollut pottareeneissä muutaman päivän tauko, kun ollaan oltu vaihteeksi mummolassa täysihoidossa. Mies käyny sieltä käsin töissä. Appivanhemmilla ollut talviloma, eilen illalla kotiuduttiin, niin saavat mummo ja pappakin lepoa meistä. Saara vihaa autoilua, huutaa niin että E18 raikaa. :/
Itsellä varsin levännyt olo, kun ei ole tarvinnut huoehtia pyykistä, ruoanlaitosta.. Oon vaan keskittyny Saaraan ja itseeni. ;) Ulkoiltu ollaan paljon ja maaseudun rauhasta nautittu.
Saaran lempilelu on puhuva annabel nukke, sen kanssa leikkii ihan toista tuntia. Saara konttaa hurjaa kyytiä ja nyt on karhukävellyt viikonpäivät. Pystyyn yrittää kovasti nousta kirjahyllyä ja sohvaa vasten. Myös sanavarasto on karttunut, mummin koira on pöö ja kylässä istuttiin ruokapöydässä ja saara osoitti sormella pappaa ja sanoi "pappa". Lamppua ei vielä osaa sanoa, mutta sanan kuultua osoittaa sormella lamppua.
Vaipoista, meillä käytössä libero/pampers housuvaippa kokoa 4. Öisin 5 sen teippari, ei falskaa. Hävettää kyllä kun en oo kestoilussa mukana :/
Saaralla nyt molemmat alahampaat keskellä, ja lisää pukkaa. Ei enää stressa niitä. Ruoat maistuvat paremmin, lemppari on äiskän tekemä batatti-porkkana-broilerisose, hedelmistä tykkää, varsinkin semmoset jossa on banaania. Ja mummon omenasose oli herkkua. :)
Vois lähtee lenkille ja illemmalla sitten uiskentelemaan läheiseen uimahalliin. Mitäköhän siitäkin tulee..
Emminen ja Saara (maanantaina 10kk)
Hyvä Päkkänä niin sitä pitää! Asiat tuppaa järjestymään, eikö totta!
Vaipoista piti aamulla vielä kommentoida, että kestovaipoista saa viritettyä housuvaipan, kun vaan laittaa tarrat tai varsinkin nepparit valmiiksi kiinni. Silloin pukeminen sujuu sylissä.
Ja jotain muuta, mutta nyt täällä jonotetaan koneelle, että toisella kertaa sit
tuuti