Mihin perustuu se, että koulussa kiusataan kilttejä, hiljaisia ja arkoja lapsia?

Kiusaaminen ON väkivaltaa, joko henkistä tai fyysistä. Etkö sitä tiedä?



Kiusaamisesta pitäisi mielestäni alkaa puhua ihan oikealla termillä, se kun ON väkivaltaa. Rangaistusten pitäisi siitä rikollisesta toiminnasta olla kiusaajille erittäin tuntuvat!!! Kiusaajat, taviksia tai ei, ovat väkivaltaisia henkilöitä.



30

vaikkei ole poliittisesti korrektia niin sanoa.



Mieheni on aika huumorintajuton ja joutuu edelleen kiusatuksi, kun tavallaan antaa itse siihen aiheen (on ollut kiusattu koko kouluajan). Joskus oikein ihmettelen haluaako hän tulla nauretuksi, kun sanoo jotain josta takuuvarmasti saa osakseen pilkkaa. Häneltä vaan puuttuu sellainen tilannetaju aivan täysin, eikä se näköjään kehity ajankaan kanssa.



Aikoinaan yritin selittää hänelle miksi joku tilanne meni niin kuin meni, mutta en enää jaksa. Ei siitä ole mitään hyötyä. En tiedä onko vähän asperger, ei ainakaan ikinä ole todettu. Mutta ei vaan tajua huumoria eikä varsinkaan tilannekomiikkaa.



Joskus kun häntä yksi ihminen kiusasi töissä, annoin "sanat suuhun" ja neuvoin menemään kiusaajan luo ja puhumaan asian selväksi. Kiusaaminen loppui siihen. Mutta mies ei siis itse osannut tehdä mitään, oli vain surkea kun kiusattiin :(

... kiusaajat ovat kateellisia. Niillä kilteillä, ujoilla, on jotakin mitä kiusaajilla ei ole, he ovat kateellisia, he eivät tiedä mitä se on, mutta he tietävät, tuntevat, tajuavat, että se on jotain enemmän, jotain arvokasta, jotain enemmän. Jotain mitä heillä itsellään ei ole.



Kiusaaja katsoo toista lasta, ikäistään tai nuorempaa ja tajuaa heti sen eron. Toisella on, itsellä ei. Siksi kiusataan.





Tiedän tämä itse, silä minua kiusattiin; olin arka, ujo, ruma oppilas, enkä osannut puolustautua ja sitt3en lopulta pidin kaikkea kiusaamisena, en osannut ottaa huumorilla mitään. En tiedä olinko huonoista kotioloista, mutta rakkaudettomasta kodista olin. Köyhästä, mutta myös rakkaudettomasta.



Kiusasin myös itse. Ja valitsin kiusattavakseni sellaisia kilttejä tyttöjä joista huokui se, että heillä on - jotain mitä minulla ei ole.



Heillä on kotonaan rakkautta. Hyväksyntää. Hyvä koti, vanhemmat, joiden kanssa he voivat keskustella ja jotka kuuntelevat heitä.

heillä oli puhtaat kauniit vaatteet ja avoimet, valoisat, vilpittömän puhtaat kasvot. He eivät olleet kovia. He olivat pehmeitä, kilttejä, ystävällisiä, he olivat sitä mitä olivat itsekin osakseen saaneet.

He olivat myös älykkäitä. Se näkyi silmistä.

Ja minä kadehdin heitä.

Kai se voi kiusaajan päässä liittyä ihan mihin tahansa, vaikka kuule kiusatun sukkien väriin, mutta ei se oikeuta sitä!!! Eikä se myöskään siirrä vastuuta todellakaan sille kiusatulle!



Väkivaltainen henkilö on itse vastuussa omasta väkivaltaisesta käytöksestään.



Kun sanktiot alkaisivat olla tuntuvat, tai niitä ylipäätään olisi edes, niin eiköhän luupäisinkin kiusaaja alkais vähän miettiä.

mutta jo lapsena tämä selitys tuntui todella kummalliselta. Meidän koulussa kiusatuksi joutuivat tosiaan ne helpoimmat maalitaulut: ne jotka olivat lihavia, tuskallisen ujoja, vähän yksinkertaisia, sosiaalisissa tilanteissa kömpelöitä, joukkueurheilussa huonoja tms. Ajatus siitä että kukaan voisi olla niille kateellinen tuntui aivan absurdilta aikuisläpältä johon kukaan ei uskonut.

Mä olen sillä kannalla että uskon kiusaajien nimenomaan valitsevan helppoja uhreja. Joltakulta puuttuu jokin yleisesti arvostettu ominaisuus, ja riippumatta kohteen sydämen hyvyydestä siihen heikkouteen käytiin käsiksi kuin sika limppuun.

Oli se lapsuus kyllä karua aikaa. Pelottaa jo omieni puolesta.

kiusaajat ovat kateellisia. Niillä kilteillä, ujoilla, on jotakin mitä kiusaajilla ei ole

olen huomannut, että kiusaamista vaikea kitkeä, kun näiden häirikkö-kiusaajien vanhempia ei hiukkaakaan kiinnosta, miten lapsensa riehuvat koulussa(möykkäävät tunnilla ja kiusaavat)Vanhemmilla usein vanhemmuus hukassa ja paljon ovat päihdeongelmat lisääntyneet vanhemmilla. Moni oppilas aggressiivinen ja kiusaa muita, hakee sillä huomiota.

itsekin olin lapsena sairaalloisen ujo

kauneimmat ja fiksuimmat lapset. Ja kiusaajat olivat levottomia ja muuten riehuvaisia, monen kotiolot huonot.

että kiusaaminen nähdään aina vain kahden tekijän (kiusaajan ja kiusatun) välisenä muusta yhteisöstä irrallisena asiana.

Näin ei todellakaan ole! Tiettyäjä tilastollisia todennäköisyyksiä on siinä, millainen ihminen kiusaa ja millainen joutuu kiusatuksi, mutta ryhmän normit on se, mikä määrää, kiusataanko vai ei. Se muu porukka näiden kahden ympärillä on määräävä tekijä; salliiko muu porukka kiusaamisen, ovatko hiljaisia hyväksyjiä vai ovatko jopa yllyttäjiä vai puolustavatko heikompaa ja hyväksyvätkö erilaisuuden. Aikuisen tuki ja ryhmädynamiikka ovat avain asemassa ja ryhmäytymiseen pitäisi käyttää aina paljon aikaa, päiväkoti-iästä alkaen. Sosiaalisten tilanteiden harjoittelu ja roolileikit ovat tärkeitä kiusaamisen estäjiä.



Yksi hankalimmista kiusaamistilanteista hoitaa on tilanteet, jossa yhden oppilaan tiedetään olevan herkästi reagoiva ja sosiaalisesti heikko. Tällainen oppilas hyvin helposti hakee huomiota ja suosiota hinnalla millä hyvänsä. tietyt tyypit käyttävät tätä hyväkseen ja oppivat nopeasti "painamaan oikeita nappeja", jotta sosiaalinen heikkous tulee esille. Kaveri räjähtää ja tönäisee/kiusaa yms. Ja tähän on opettajana pakko puuttua. Tilanne on inhottava, koska toisten tapa toimia on myös kiusaamista, mutta siihen on todella hankala puuttua. As-tyyppinen sosiaalisten taitojen puute/heikkous ovat monen kiusaamistilaneen taustalla. Silloin tärkeintä olisi saada apua sosiaalisten tilanteiden hallintaan. Ikävä kyllä, etenkin yläkoulun puolella, tämä on nykyään hyvin hankalaa, ja usein taustalla voi olla vuosien kiusaaminen, ja kiusatun perhe pitää lapsensa käytöstä oikeutettuna.

Tilanteen jättäminen "vain kiusaamistilanteen" hoitamiseen on kuitenkin pahimman luokan karhunpalvelus lapsille, koska heidän käytösmallinsa siirtyvät sitten työelämään, eikä kukaan ole oppinut mitään.

nyt aikuisena "ymmärrän", miksi minua kiusattiin, olinhan todella ujo, pukeuduin lapsellisesti, olin nörtti..mutta vaikka ihminen olisi millainen, niin eikö hänet silti pitäisi jättää rauhaan? On lapsia, joita toisten lasten tekee mieli kiusata, mutta eikö heidät pitäisi saada hillitsemään itsensä? Omina kouluaikoinani ne häirikköpellet olivat harmittomia, sen sijaan ne kauniit ja komeat kympin tytöt ja pojat olivat vittumaisimpia. Vielä lukiossakin, joten ei voi laittaa lapsellisuuden piikkiin. Heidän kotioloissaan tuskin oli mitään vikaa, mutta kyllä mun mielestä heissä itsessään oli, ja kenties on vieläkin.

että kiusaaminen nähdään aina vain kahden tekijän (kiusaajan ja kiusatun) välisenä muusta yhteisöstä irrallisena asiana.

Näin ei todellakaan ole! Tiettyäjä tilastollisia todennäköisyyksiä on siinä, millainen ihminen kiusaa ja millainen joutuu kiusatuksi, mutta ryhmän normit on se, mikä määrää, kiusataanko vai ei. Se muu porukka näiden kahden ympärillä on määräävä tekijä; salliiko muu porukka kiusaamisen, ovatko hiljaisia hyväksyjiä vai ovatko jopa yllyttäjiä vai puolustavatko heikompaa ja hyväksyvätkö erilaisuuden. Aikuisen tuki ja ryhmädynamiikka ovat avain asemassa ja ryhmäytymiseen pitäisi käyttää aina paljon aikaa, päiväkoti-iästä alkaen. Sosiaalisten tilanteiden harjoittelu ja roolileikit ovat tärkeitä kiusaamisen estäjiä.

Yksi hankalimmista kiusaamistilanteista hoitaa on tilanteet, jossa yhden oppilaan tiedetään olevan herkästi reagoiva ja sosiaalisesti heikko. Tällainen oppilas hyvin helposti hakee huomiota ja suosiota hinnalla millä hyvänsä. tietyt tyypit käyttävät tätä hyväkseen ja oppivat nopeasti "painamaan oikeita nappeja", jotta sosiaalinen heikkous tulee esille. Kaveri räjähtää ja tönäisee/kiusaa yms. Ja tähän on opettajana pakko puuttua. Tilanne on inhottava, koska toisten tapa toimia on myös kiusaamista, mutta siihen on todella hankala puuttua. As-tyyppinen sosiaalisten taitojen puute/heikkous ovat monen kiusaamistilaneen taustalla. Silloin tärkeintä olisi saada apua sosiaalisten tilanteiden hallintaan. Ikävä kyllä, etenkin yläkoulun puolella, tämä on nykyään hyvin hankalaa, ja usein taustalla voi olla vuosien kiusaaminen, ja kiusatun perhe pitää lapsensa käytöstä oikeutettuna.

Tilanteen jättäminen "vain kiusaamistilanteen" hoitamiseen on kuitenkin pahimman luokan karhunpalvelus lapsille, koska heidän käytösmallinsa siirtyvät sitten työelämään, eikä kukaan ole oppinut mitään.

on tarpeeksi älykäs kiusaaja. Meillä miehen poika joutui aika paljon kiusatuksi neljännellä luokalla parin luokan tytön puolelta. Poika on reipas, sosiaalinen ja ehdottoman oikeudentuntoinen. Jotenkin vaan nämä luokan priimustytöt ottivat silmätikukseen. Poika ei pienestä valita ja on aika karaistu persoona, mutta nämä olivat jo liikaa. Kertoi kerran mullekin kyynelsilmin, kuinka kertoi opelle asiasta ja opettajan kysyttyä tytöiltä asiaa, tytöt kiistivät. Sitten katsoi minua lapsellisesti ja kysyi: "kuinka ne voi valehdella suoraan opettajalle päin naamaa?" Niin, poika on rehellinen, lapsellisen rehellinen edelleen ja vaikea on selittää, että toiset lapset on vaan silmänpalvojia ja erityisesti tytöt on hyviä olemaan kilttejä opettajan silmien alla.



Lopulta tilanne rauhoittui ja tytöt jättivät pojan rauhaan.

Ovat pelokkaita ja oma tahto on nujerrettu kotona. Ovat helppoja uhreja kiusaamiselle.

jolla naljailusta tulee yhteistä huumoria eikä yhden kiusaamista.

toisaalta kiltit ja hiljaiset ovat usein helppoja kohteita; he eivät puolustaudu.



Kokonaisuutena tilanteeseen vaikuttaa hyvin paljon koko ryhmän normit ja aikuisen ohjaama ryhmäytyminen heti ensimmäisestä päivästä alkaen.



Ihmisluonto on ilkeä. Ja usein meitä pelottaa toisissa juurikin se, mitä me itsessämme pelkäämme tai koemme heikkoutena. Nämä tosin ovat opittuja pelkoja. Hyvällä itsetunnolla varustetun lapsen ei tarvitse kiusata toisia.

Voi tietenkin joidenkin kohdalla olla totta, mutta tiedän esim. kaksi tuttua tyttöä, jotka olivat tosi hiljaisia, kilttejä jne. koulussa ja heitä kiusattiin. Kotiolot ihanat ja hyvät lämpimät suhteet vanhempiin.

Veikkaan että osittain siksi, että eivät "anna takaisin" eli ovat hyvä kohde sellaiselle pienelle pers.häiriösen alulle, joka haluaa pönkittää omaa asemaansa luokassa pomottamalla ja jallittamalla muita.

Toinen syy voi olla ihan puhtaasti kateus, jos vielä pärjää hyvin koulussa, ei ärsytä ketään, ei joudu riitoihin opettajan eikä luokkakavereiden kanssa, on nätti, kotona asiat mallillaan... mitäpä syrjäytynyt tai sitten "suosittu häirikkö" muuta tarvitsee kuin kateuden syyksi alkaa kiusata.

Koululuokat on joskus kuin mielenhäiriöisten mellastuspaikkoja ja vielä raakoja sellaisia, kun kypsymättömät yrittää selviytyä toisistaan ja elämästään, opettajat ei näe ja kieltäytyy näkemästä, eikä vanhemmat ole läsnä hillitsemässä menoa.

Yhä useammalla pikkukeisarilla/pikkukeisarinnalla on ote myös kotiväkeen, opettajan puuttuminen on vittuilua ja soitetaan kouluun haukkumapuheluita jos käytökseen uskalletaan puuttua, uhkaillaan raastuvalla jne. Tai sitten kotona on niin välinpitämätöntä ja moniongelmaista sakkia, että ei ihme että jälkikasvu oireilee ja jäljet näkyy sitten koulussa...

Juu, olen kyyninen. Lastani kiusattiin vuosia.

Ihminen on vielä niiltä osin melko luonnonmukainen. Opitut käyttäytymisnormit heikentävät tätä taipumusta, tai ainakin vietit opitaan sivuuttamaan ajan kanssa, mutta ryhmän sisällä voi ikään kuin moraalisena yksilönä kadota, jolloin tulee helposti osaksi terroristijoukkoa, jos sieltä yksi johtaja löytyy.

Meidän tyttö on kiltti, ujo, empaattinen ja ystävällinen. Kotiolot todellakin hyvät joka suhteessa. Monessa asiassa ei ole hyviä tai täydellisiä, mutta meillä on lapsen kanssa tehty kaikki, rakastettu ehdoitta, opastettu hellyydellä jne. Ainoana lapsena tietysti tottunut siihen, että kaikki on reilua ja helppoa, eikä paikastaan tarvi taistella. Aikamoinen yleistys, että ujoilla ja kilteillä olisi huonot kotiolot. Mun näkemyksen mukaan taas niillä rämäpäillä on useammin kotona ongelmia kuin rauhallisilla, keskittyvillä ja kilteillä. Tosin persoonahan siihen eniten vaikuttaa, kun toiset on luonnostaan ekstrovertimpiä ja toiset introvertimpiä.



Jos itse muistelen kouluajalta paria selvästi kiusattua, niin toinen oli järjettömän hiljainen eli ei ollut edes kavereita, kun ei uskaltanut puhua kuin kuiskaamalla. Toinen taas oli itse kiusankappale ja sosiaalinen pelisilmä nolla eli tunkeili, pomotti jne. Joskus mietin, että kiusattiinko tuota jälkimmäistä oikeasti vai oliko se enemmän sitä, että toiset lapset puolustautu tuolta kiusaajalta. Siihen olisi pitänyt puuttua kyllä, koska tyttö ei päässyt kierteestä eroon vaan oli jumissa oman käytöksensa ja toisten hylkimisen kanssa. Tapana oli mm. ihastua johonkin poikaan ja sitten tunkea väkisin seuraan. Sitten isokokoisena jatkuvasti nitisteli poikaa mm. niskasta puristamalla jne. Lopuksi pojat alkoi haukkua takaisin ja sitten oli taas kiusaamisepisodi valmis.

Usein joku "räjähtäminen" saa tilanteen voimasuhteet tasapainoon. En nyt kehoittaisi ketään suoranaisesti hajottamaan mitään, mutta siihen tyyliin... :)

"Koska sellaisilla lapsilla on usein huonot koti-olot. Ovat pelokkaita ja oma tahto on nujerrettu kotona. Ovat helppoja uhreja kiusaamiselle."



Mä allekirjoitan tämän. Mua kiusattiin alkaen päiväkodista päättyen lukioon. Ja kotona tosiaan oma tahto nujerrettiin :( Vanhempien pitäisi opettaa lastana puolustautumaan. Kukaan ei saa suostua kynnysmatoksi! Voi olla kiltti ja hiljainen, mutta silti ei tarvitse alistua ja suostua kiusattavaksi. Kiltteys/hiljaisuus on eri asia kuin alistuvuus/puolustuskyvyttömyys.



Mä uskon kanssa, että tuo urhin helppous on suurin syy. Kiusaaja kiusaa aina jotakin, ja uhriksi valikoituu se joka ei uskalla/kykene/halua puolustautua. On taas eri kysymys, miksi joku kiusaa.