Ero ja lasten jäänti isälle, kokemuksia?

eivät ole eronneet, että heidän poikansa sitten osaisi pitää liittonsa kasassa. Minun toinen ex oli perheestä, jossa vanhemmat olleet yhdessä 40v (olivat oikeasti onnellisia yhdessä ja sen huomasi heistä) ja heillä 2tyttöä ja kaks poikaa. Toinen, jonka kanssa seurustelin muutaman vuoden niin ei pahemmin piitannut suhteestamme kuin alkuun. Väitti rakastavansa, mutta kaikki muu tuntui olevan tärkeää ja lopulta kävi ilmi, että oli pettänyt minua monesti. Sen sijaan toinen näiden vanhempien pojista on onnellisesti naimisissa ja ainakin ulospäin vaikutti ihannemieheltä, mutten koskaan heihin niin hyvin ehtinyt tutustua, että tietäisin pitäisikö tuo paikkansa.

Sen sijaan nykyinen mieheni, joka on todella ihana aviomies ja isä, niin on lähtöisin avioeroperheestä, mutta meidän liitto on kestänyt kohta 25v ja olemme yhä onnellisia.

Nyt hänellä on kaksi onnellista kotia, iloiset vanhemmat ja tulevaisuus täynnä mahdollisuuksia. Hän pystyy myös uusien puolisoiden myötä näkemään, millainen on hyvä, rakastava ja onnellinen parisuhde, eikä opi, että normaali perhe-elämä on jatkuvaa tappelua, huutoa ja kiukuttelua. Nämä asiat ovat minulle tärkeitä :) Voimia ja onnea sinulle, olet loistava äiti!! # 11

Monilla muilla asioilla voitte itseänne näissä ero-asioissa huijata, mutta älkää (please) erehtykö luulemaan, että isän, taikka äidin, uusi "rakkaus" olisi lapselle yhtä hyvä vanhempi kotona saman katon alla, kun mitä oma biologinen vanhempi olisi ollut - oli hän sitten (melkein) millainen tahansa. Rakkaus omaan biologiseen lapseen on aina erilaista, ja oma vanhempi on oma vanhempi - samoten oman lapsen toilailuja jaksaa paljon paremmin, ja vanhemman rakkaus kantaa yli karikoiden. Tämän sanon avioerolapsena olon syvällä rintaäänellä puhuen; kokemusta on niistä monenlaisista isä- ja äitipuolista ihan tarpeeksi, joukossa oli hyviäkin - mutta koskaan he eivät korvanneet omaa bio-vanhempaa, ja säännöllisin väliajoin minun olemassaoloni tuli väliin vanhempieni uusissa parisuhteissa. Ei tarvitse katsoa kuin eläinmaailmaa, miten siellä toimitaan (tai vaikka ihan ihmisrotua sotatilanteessa, milloin eivät ns. normaalit inhimillisyyden ja solidaarisuuden säännöt päde); esim. leijonalaumassa - arvatkaas mitä uusi johtajauros tekee uudessa laumassa kokolailla ensimmäiseksi, kun on saanut sen vallattua edelliseltä johtajaurokselta? Tappaa edellisen johtajauroksen pennut - tietenkin. Jotta saa naaraat pian taas uudestaan kiimaan, ja maailmaan omia jälkeläisiään - näin homma toimii. Älkää olko naiiveja tämän asian suhteen, jookos.

Onko sinulle, nro 11, tärkeää myös se miten omalla esimerkilläsi pojallesi opetat, että avioliitosta / parisuhteesta (suhteesta, jossa on yhteisiä lapsia) on "ok" lähteä, jos eteen tulee tarpeeksi vaikea tilanne - ja believe me; jokaisessa parisuhteessa niitä tilanteita eteen tulee. Olitko tietoinen siitä, että kahden avioeroperheen lasten avioliitto päättyy 80% todennäköisyydellä eroon? Tämä on ihan tutkittu tilastollinen fakta. Jonka kyllä itsekin täysin allekirjoitan; perusturvallisuus ja luottamus avioliiton kestävyyteen on lapsuudessa pahasti vanhempien eron myötä järkkynyt, ja se tosiasia pysyy elämässäni hautaan asti - siksi valitsinkin aviopuolisokseni aivan ihanan miehen, jonka vanhemmat ovat edelleen 37+ vuoden jälkeen onnellisesti avioliitossa. Ja se näkyy siinä tavassa, miten mieheni tätä meidänkin parisuhdetta kannattelee.

Itse aion opettaa omille tyttärilleni, että tulevan miehen (kumppanin) tulee olla kotoisin ehjästä kodista (aivan ehdottomasti!), jos he mielivät saada parisuhteen, joka kestää eliniän ajan. Etenkin miesten (poikalasten) kohdalla ehdottoman tärkeää.

Ap:n tilanteen kuitenkin täysin ymmärrän - itsekin lähtisin tuossa tilanteessa, ja jättäisin myös lapset isälle. Mielestäni on kuitenkin hyvä ymmärtää avioeroon liittyvät tosiseikat lasten näkövinkkelistä.

Ja syykin on tekstissäsi näkyvissä. Sulla on liikaa kokemusta äiti-ja isäpuolista. Ne ovat siis vaihtuneet taajaan ja sulla ei ole ollenkaan kokemusta siitä kun puolivanhemmasta tulee "oikean" veroinen.



Minun lapsellani on biologinen isä jossain. Ei halua osallistua lapsen elämään. Mutta isän puutetta lapsella ei silti ole. Isäpuoli on hänellä ollut jo useita vuosia ja isäpuolesta on tullut lapselle aivan oma ja ainoa isä.



Tiedäthän että isällä on neljä roolia. Ne ovat biologinen-, juridinen-, sosiaalinen- ja psykologinen isyys. Lapselle riittää se että joku sitoutuu lapseen ja hoitaa sosiaalisen ja psykologisen isyyden. Ei siinä verisiteet tai juridiikka paljon paina kun isäpuoli ja lapsi rakastavat toisiaan kuin olisivat "oikeita".



Hupaisaa tekstissäsi on se että suunnittelet ohjaavasi lastesi puolison valintaa tuolla tavalla. Sori vaan, pieleen menee, believe me! Sangen naivi ajatus että pystyt sen estämään.

Miksi lapset eivät voi olla äidillään joka viikonloppu tai vaikka 3 viikonloppua kuukaudessa? Tuollaiset ap:n mainitsemat välitapaamiset vain sekottavat lapset.

kun he kuitenkin tulevat olemaan minulla joka toinen viikonloppu niin, että tulevat pe ja lähtevät ma iltana ja viikolla ovat yhden tai kaks iltaa sillä viikolla ainakin kun eivät ole viikonloppua luonani. Jos tämä on hylkäämistä, niin ihmettelen suuresti. ap

Pakko kuitenkin kommentoida tuota, kun tais olla nro 44 sanoi, että tapaamisjärjestely on sekava hänestä. Meillä lapset (nyt 6v, 9v ja 14v, erosta on pari vuotta) on isällään pe-su joka toinen viikonloppu ja lisäksi arkena 1-2iltaa, toisena yleensä yötä ja tämä ei ole lapsia mitenkään sekoittanut, nauttivat kun saavat olla isänsä kanssa mahdollisimman paljon. Meillä nuo pari iltaa on ihan siksikin, että minulla on omia menoja ja en halua lapsia jättää yksin niin on helpompi, että ovat sitten isällään.

Vaikka minä olenkin lähiäiti, niin ymmärrän miksi ap on päätymässä etä-äidiksi ja se ei todellakaan tee hänestä huonoa äitiä, vaikka niin täällä monet näyttävät väittävän.

Miksi lapset eivät voi olla äidillään joka viikonloppu tai vaikka 3 viikonloppua kuukaudessa? Tuollaiset ap:n mainitsemat välitapaamiset vain sekottavat lapset.

kun he kuitenkin tulevat olemaan minulla joka toinen viikonloppu niin, että tulevat pe ja lähtevät ma iltana ja viikolla ovat yhden tai kaks iltaa sillä viikolla ainakin kun eivät ole viikonloppua luonani. Jos tämä on hylkäämistä, niin ihmettelen suuresti. ap

Ja syykin on tekstissäsi näkyvissä. Sulla on liikaa kokemusta äiti-ja isäpuolista. Ne ovat siis vaihtuneet taajaan ja sulla ei ole ollenkaan kokemusta siitä kun puolivanhemmasta tulee "oikean" veroinen. Minun lapsellani on biologinen isä jossain. Ei halua osallistua lapsen elämään. Mutta isän puutetta lapsella ei silti ole. Isäpuoli on hänellä ollut jo useita vuosia ja isäpuolesta on tullut lapselle aivan oma ja ainoa isä. Tiedäthän että isällä on neljä roolia. Ne ovat biologinen-, juridinen-, sosiaalinen- ja psykologinen isyys. Lapselle riittää se että joku sitoutuu lapseen ja hoitaa sosiaalisen ja psykologisen isyyden. Ei siinä verisiteet tai juridiikka paljon paina kun isäpuoli ja lapsi rakastavat toisiaan kuin olisivat "oikeita". Hupaisaa tekstissäsi on se että suunnittelet ohjaavasi lastesi puolison valintaa tuolla tavalla. Sori vaan, pieleen menee, believe me! Sangen naivi ajatus että pystyt sen estämään.

Omasta mielestäni sinä (jota yllä lainasin) & muutama muu olette ihan kujalla tämän asian suhteen ;-) - ja minusta on kyllä käsittämätöntä se, miten aikuiset ihmiset menevät perustamaan perheitä täysin uhraamatta ajatusta tälle asialle, että miltä se puolison lapsuudenkodin perhe-elämä näyttää ja mihin hän on tottunut. Oman kokemukseni mukaan miesten kohdalla sillä asialla on kyllä suurta vaikutusta! Mutta kukin tekee parhaaksi katsomiaan ratkaisuja; älkää sitten ihmetelkö, kun lupaava parisuhde kosahtaa johonkin suht pieneltä tuntuvaan asiaan tai saatte tietää, että mies onkin harrastanut sivusuhteita tms., jos ja kun kerran "merkit" ovat olleet ilmassa - te vain ette ole halunneet niitä nähdä.

Kummallinen tapa sinulla (jota yllä lainasin) on muuten älyllisesti erotella erilaisia isyyksiä - ihan niinkuin in real life homma menisi noin, että ihmismieli erottelisi tuolla tavalla rooliodotuksiaan. Eikö se biologinen isyys nimenomaan ole kaiken muun perusta? Terve pohja, jolle ponnistaa - ainakin sosiaalinen ja psykologinen isyys (jotka juuri ovat lapsen kehityksen kannalta niitä olennaisen tärkeitä isyyden "lajeja" / laatuja) juuri pohjautuvat biologiselle isyydelle. Ja pieleen meni veikkaus siitä, että olen "kujalla", koska minulla on ollut niin monta isä- ja äitipuoliehdokasta - itseasiassa äidin puolelta heitä oli 3, joista yksi (hyvä mies ja hyvä isäpuoli) oli elämässämme 8 vuotta. Isän puolelta oli vain yksi äitipuoli, joka minulle esiteltiin ja jonka kanssa isäni selvisi kihloihin asti. Eli ei nyt suuren suuria traumoja vaihtuvuudesta johtuen, mutta sanotaanko nyt niin, että tarpeeksi kokemusta kuitenkin.

Mikä siinä on, että jos ja kun ero ratkaisuun päätyy, ei osaa ottaa vastaan ollenkaan sen päätöksen suhteen kritiikkiä? Onko se niin vaikeaa ymmärtää, että me ihmiset nyt olemme erilaisia - toisiin tälläinen vaikuttaa (ja väittäisin, että suureen osaan varmasti vaikuttaa!) ja se on ihan varteenotettava "trauma"; ei nyt peruselämää haittaava, mutta kyllä parisuhteiden osalta sen huomaa kuka on ehjästä kodista ja kuka ei ole - valitettava tosiasia.

Terv. nro 40

hän tekee ihan oikein ryhtyessään etä-äidiksi. Tuota voi sanoa todelliseksi äidinrakkaudeksi, koska hän ajattelee lapsia eikä vaan itseään. Minä en erottaisi lapsia keskenään ja tuossa tilanteessa on parempi jäädä isälle. Kerran isä jää nykyiseen taloon, lasten elinpiiri ei muuttuisi, mikä on todella tärkeää lapsille. Ja eihän tapaamisten tarvitse olla mitään joka toinen vkl vaan miten vanhemmat sopivat. Jos esim. vanhemmat katsovat, että sitä nuorinta äidin pitäisi tavata useammin, he voivat sopia sen. Tyypillinen av-mamma on täällä sellainen ettei osaa nähdä muuta kuin oman napansa ja sitähän olisi juuri se, että lapset revittäisiin omasta kodistaan johonkin pieneen kämppään, uuteen elinympäristöön. Eiköhän avioero ole jo tarpeeksi suuri shokki lapsilla, ilman muitakin muutoksia. Hienoa ap, että joku osaa ajatella lapsia, eikä aina vaan itsekkäästi. Lapsesi eivät kuitenkaan ole mitään imetettäviä sylivaavoja ole yksikään.

Miksi lapset eivät voi olla äidillään joka viikonloppu tai vaikka 3 viikonloppua kuukaudessa? Tuollaiset ap:n mainitsemat välitapaamiset vain sekottavat lapset.

kun he kuitenkin tulevat olemaan minulla joka toinen viikonloppu niin, että tulevat pe ja lähtevät ma iltana ja viikolla ovat yhden tai kaks iltaa sillä viikolla ainakin kun eivät ole viikonloppua luonani. Jos tämä on hylkäämistä, niin ihmettelen suuresti. ap

Ja miehen kanssa on puhuttu, että jos on pakko saada seksiä niin se tapahtuu sillon kun lapset on minun luona, ettei lasten tarvitse siitä kärsiä ja mies oli kanssani samaa mieltä.

ap

No totta helvetissä se vaikuttaa lasten mielenterveyteen jos ne joutuu miettimään missä isi on ja mitä se tekee ja koska on taas joku uusi äitiehdokas kuvioissa.

Ei se mies selibaattiin rupea siksi että eroatte.

miettinyt missä mies on, mitä tekee, onko taas toinen nainen kuvioissa jne. Tämä ei vaikuta mitenkään lasten mielenterveyteen tai olisi vaikuttanut, jos liittomme olisi jatkunut, koska kyllä lapset huomaa, jos vanhemmilla ei kaikki ole hyvin. ap

naisen mielenterveyden niin miten voisi olla lasten parhaaksi elää sellaisen tunnevammaisen hullun kasvatettavana?

Meidän liittomme on ohi, se ei enää tule olemaan onnellinen ja JOS jatkaisimme yhdessä niin siinä lapset vasta kärsisivätkin ja minun mielenterveys pettäis ajan kanssa. Kiitän asiallisista vastauksista, ne vahvistivat päätöstäni, että lapset jäävät isälleen. Onneks on muutama ystävä, joka jaksaa muistuttaa itse sen unohtaessani, että teen tämän lasteni parhaaksi ja etten siksi ole huono äiti.

millä perusteella/ajatusmaailmalla eroperusteeni ovat heppoisia?

Kiitän kaikkia vastauksista ja kannustuksista sekä siitä, että kerroitte omia kokemuksia. Kävimme lastenvalvojan luona ja hänestä kuulosti hyvältä järjestely miten lapset ovat minulla ja isällään.

Viikonloppuna muutan pois ja siitä alkaa sitten uusi elämä ja toipuminen liitostamme.

ap

yleensä täällä tuomitaan jo äidin töihinmeno. Itse en tuolle miehelle uskaltaisi nuorimpia jättää, eihän se niitä kerkiä hoitamaan. Mutta onneksi on ne vanhemmat sisarukset.

Aika heppoisilta nuo eroperusteetkin kuulostavat.

ex:lle kun jätin hänet, etten koskaan vie lasta pois häneltä. Asutaan samassa kaupungissa ja lapsi on tällä hetkellä käytännön syistä kirjoilla mun luona. Näkevät isänsä kanssa useita kertoja viikossa ja ovat lähes kaikki viikonloput yhdessä.



Jos minä joskus muutan pois tästä kaupungista (esim työn perässä) lapsi jää isälleen.



En koe olevani mikään riistämään hietä toisiltaan, mielummin itse elän ikävän kanssa kun sen tiedon kanssa että olen heidät eroittanut.



Sitä ei tunnu mammat täällä taujavan, että lapset on lainaa vaan!!

lapset jää isälleen. Ei siksi, ettei isä heitä osaisi hoitaa, mutta rakastan lapsiani ja mieluiten asuisin heidän kanssaan. Mutta jos lapset tulevat mukanani niin isommat joutuu vaihtamaan koulua, kaverit jää tänne ja nuorimman hoitopaikka vaihtuis. Heidän elämänsä siis muuttuis paljon enemmän kun jos jäävät isälleen.



Eikä haluta jakaa lapsia niin, että osa minulle ja osa isälle. Sisarukset ovat rakkaita toisilleen ja heille on ehkä parempi asua samassa paikassa ja vierailla sitten toisen (luultavasti minun) luona.



Ei meidän päätökset kuulukaan toisille ja heidän on sopeuduttava päätökseemme, mutta kyllä se laittaa miettimään kun mm. yks parhaimmista ystävistäni sanoo, ettei minun kannattaisi jättää lapsia isälleen. Onneks on pari oikeatakin ystävää ja ovat sanoneet, etten ole mikään hirviö, vaikka lapset jäisivät isälleen vaan että se on lasten kannalta paras ratkaisu ja kun he kuitenkin tulevat olemaan minulla joka toinen viikonloppu niin, että tulevat pe ja lähtevät ma iltana ja viikolla ovat yhden tai kaks iltaa sillä viikolla ainakin kun eivät ole viikonloppua luonani. Jos tämä on hylkäämistä, niin ihmettelen suuresti.



ap

lähelle isää, jolloin lasten elinympäristö pysy suunnilleen samana? Miten vain isä pystyy ylläpitämään taloa erotilanteissa? Vaikka isommat tulot monesti ovatkin, luulisi, että isä tukee lastensa elämää elatusavulla???

maksaa omaa asuntoa ja vielä ex-vaimolleen taloa:)

Toiseksi työpaikkani on sen verran kaukana ja en pystyisi omilla tuloillani pitämään autoa työmatkoja varten. Olisi hommattava asunto lähempää työpaikkaa.

Jännää kyllä, kuinka herättää kauhistusta jo ajatus siitä, että joku äiti voisi ajatella lasten jäämistä isälleen siksi, että saisivat jatkaa samassa koulussa ja saisivat pitää kaverinsa ja saisivat jäädä omaan kotiinsa.

Mieluummin heidät pitäisi raahata pieneen vuokrakämppään vuorotyötä tekevän äidin luo. Se merkitsisi nuorimmalle vuorohoitopaikkaan menoa ja koululaisille öiden viettoa keskenään. Kun taas isänsä tekee päivätöitä ja he saisivat asua omassa kodissaan.

Joskus tuntuu, että äitys on itsekästä ja siinä ei ajatella lasten etua.

Olen edelleen sitä mieltä, että joskus on järkevää luopua rakkaudesta lapsiin. Sen saa sitten isompana palkintona takaisin.

lähelle isää, jolloin lasten elinympäristö pysy suunnilleen samana? Miten vain isä pystyy ylläpitämään taloa erotilanteissa? Vaikka isommat tulot monesti ovatkin, luulisi, että isä tukee lastensa elämää elatusavulla???

jäivät he sitten äidille tai isälle.



Te vanhempina tiedätte mikä on paras ratkaisu teidän lapsille. Lapsille tärkeintä on, että heille näytetään että heitä rakastetaan kunnioitetaan ja kuunnellaan.

Aikuisten asiat pidetää aikusten asioina ja lapsia ei vedetä riitoihin. Molemmat osapuolet kunnioittavat toisiaan ja näyttävät sen myös lapsille. Yhteiset tapaamiset saman pöydän ääressä ovat tärkeitä.



Se on aikuisista kiinni miten hienosti kaikki menee. Se että lapset jäävät isälle pääsääntöisesti on hyvä ratkaisu teidän perheelle. Eikä tee sinusta huonoa vanhempaa. Tärkeää onkin, että molemmat seisotte asian takana ja ilmaisette sen myös arvosteleville ulkopuolisille.



Kauhistelioita ja paskan jauhajia riittää maailman ääriin, älä anna heidän tuhota elämäänne.



Kaikki menee hyvin.

ajattelee lasten parasta ja jättää heidät isälleen, mutta jos isä lähtee ja jättää lapset äidille niin tämä ei olekaan itsekäs. Isä on tasavertainen vanhempi äidin kanssa, miksei lapset siis voisi jäädä isälle? Ei se tee äidistä huonoa tai itsekästä, että ajattelee lastensa parasta eikä revi heitä tutusta ympäristöstä jne.

Millainen äiti hylkää lapsensa noin? Itsekäs olet.

Että äiti hylkää lapset erossa, mutta isä ku lähtee niin se saa mennä ihan rauhassa.....OUTOO

ex:lle kun jätin hänet, etten koskaan vie lasta pois häneltä. Asutaan samassa kaupungissa ja lapsi on tällä hetkellä käytännön syistä kirjoilla mun luona. Näkevät isänsä kanssa useita kertoja viikossa ja ovat lähes kaikki viikonloput yhdessä. Jos minä joskus muutan pois tästä kaupungista (esim työn perässä) lapsi jää isälleen. En koe olevani mikään riistämään hietä toisiltaan, mielummin itse elän ikävän kanssa kun sen tiedon kanssa että olen heidät eroittanut. Sitä ei tunnu mammat täällä taujavan, että lapset on lainaa vaan!!

Sama täällä, on kuin omasta elämästäni. Ei lapsia silti hylätä vaikka jäisivät isälleen - yhtälailla isä on vanhempi kuin äitikin.

Mielestäni osoittaa kypsyyttä, että pystyy ajattelemaan lastensa parasta, eikä omaansa!

Kovasti voimia päätökseesi, sitä tulet tarvitsemaan. Ystäväpiirissäni on kolme äitiä, jotka ovat etävanhempia ja jokaikinen heistä joutuu puolustelemaan ja todistelemaan päätöstään. Moniko etävanhempi, isä, jotuu samaan? En tunne yhtäkään. Yksinhuoltaja-isä on usein supersankari, yh-äiti vain säälittävä ressu. Kärjistetysti siis.

Aloittaja on fiksu nainen, hänhän on valinnut aikoinaan lapsilleen parhaan mahdollisen isän. Isän jonka kasvatuskykyyn ja huolenpitotaitoon voi luottaa! Kaikki eivät yhtä hyvin ole valinneet.

Ei eron kuulukaan merkitä sitä, että toinen vanhempi katoaa lasten elämästä kokonaan. Yhteisistä sopimuksistahan ne on kiinni, kuinka usein tapaavat etävanhempaansa!



Tsemppiä eron läpikäymiseen ja voimia etävanhemmuuteen! Olet rohkea nainen!

Kertoo, ettei usko liiton kestävän, jos toinen eroperheestä jne ja sit kuitenkin toteaa, että ymmärtää ap:n tapauksessa miksi lapset jää isälle. Siis kyllä minäkin sen ymmärrän miksi lapset jää isälle ja ap on minusta tosi hyvä äiti kun osaa kaikesta huolimatta ajatella lastensa parasta. Mutta miten 40 voi ymmärtää eron kun ei tiedä onko ap tai hänen miehensä perheestä, jossa biovanhemmat yhä yhdessä vai ovatko toisen tai molempien vanhemmat eronneet.

Av-mammoista suurin osa ei ymmärrä, että joku voi oikeasti ajatella LASTEN parasta eikä vaan omaa parastaan ja samalla mullistaa lapsen koko elämän kun ei voi olla heistä erossa ja pakko viedä lapset mukanaan.



Minusta sinä olet loistava äiti, oikeasti ajattelet lastesi parasta! Olen oikeastaan kateellinen, en tiedä oisko itsestäni samaan, jos oma mieheni tekisi samoin. Minä saattaisin hyvinkin olla itsekäs ja kostaa miehelle tekemänsä lasten kautta, vaikka tietäisin, että se on väärin.