Kertokaapa nyt te "toiset naiset", jotka kuvittelette olevanne

Olen koko ikäni etsinyt sielunkumppania. Vihdoin sellaisen löysin - kauan se kestikin. Tunsimme toisemme useamman vuoden ajan ennen kuin ajauduimme piiitkän, läheisen, älyllisen ja upean ystävyyssuhteen kautta lähes vahingossa seksisuhteeseen. Ihan totta: emme suunnitelleet tai edes kuvitelleetkaan ikinä päätyvämme seksiin, mutta kerran vähän viiniä naukkailtuamme (kuten tuhannesti aikaisemminkin) hän kietaisi kätensä ympärilleni. Se tuntui luontevista luontevimmalta eleeltä, vastasin - ja näin alkoi minun elämäni ehdottomasti upein, rakastavin, ihmeellinen rakkaussuhde.

Hän on naimisissa. Vaimonsa on aivan upea ihminen, paljon parempi perheenpitäjä kuin mitä minä ikinä olisin, kaunis ja älykäs. Vaikka harrastankin aika ajoin upeaa seksiä hänen miehensä kanssa, ja RAKASTAN miestä joka solullani, en silti aio aiheuttaa hänen perheelleen mitään vaaraa. Se, että tapasin sielunkumppanini ja sen oikean liian myöhään, ei tosiaankaan ole vaimon taikka varsinkaan lasten vika.

Hän tietää ja tuntee kumppanuutemme myös. Tottakai. Näin samanlaisia ihmisiä harvoin tapaa. Fyysinen suhteemme on ja pysyy keskinäisenä salaisuutenammme. Käyn heillä edelleen kylässä, tottakai - mutta silloin en edes suostu ajattelemaan seksiä, jottei se paljastuisi katseestani, silmistäni...

Olen tässä miettinyt lausetta 'jokaiselle on olemassa Se Oikea.' Niinpä niin - mutta missään ei sanota, että kun tapaat sen oikean sinulle, et ehkä olekaan hänelle se oikea. Tai olet sitä liian myöhään.

Ehkä joskus toisessa elämässä...

miten niin ne oikeat tapais aina toisensa just sopivaan aikaan? jos vaikka sitten kun toisella on jo perhe? ei se elämä mee niin ku saduissa, jos et oo sattunu huomaamaan.

musta tuo on aika surullinen tarina, ainakin ton toisen naisen näkökulmasta. yksinhän se taetaa jäädä, tai sitten se turvautuu niihin ei-oikeisiin korvikkeisiin. ei-kadehdittava kohtalo.