Hehe. Ihana luokkakokous! Huippuoppilas
olikin 35-v. opiskeleva yh, kaunotar oli läski kotiäiti ja kaunottaren kouluaikainen poikaystävä taksikuski. Lisää tällaista, ihan parasta terapiaa :D
Kommentit (70)
loppuun opintonsa, ei ole (ihan vielä) eronnut miehestään ja kokee nämä olotilat paremmaksi kuin luokkatovereilla. Who knows.
Ja vaikka ei akateeminen olekaan, on erittäin hyvä työpaikka ja vitosella alkava kuukausipalkka. Nyt tosin äitiyslomalla.
"huonompien" kohtalolla itseäsi ylentää?
edelleen tyhmä, katkera seinäruusu. Tarpeeksi tyhmä ja katkera panetellakseen vahingoniloisena muita selän takana anonyymisti, vaikka vahingoniloon ei edes olisi mitään syytä.
Ja vaikka ei akateeminen olekaan, on erittäin hyvä työpaikka ja vitosella alkava kuukausipalkka. Nyt tosin äitiyslomalla.
huomaat ettei se koulutuskaan aina ole autuaaksi tekevä kun itselläsikin on noin hyvä palkka.
Kysyisin vielä että mikä se terapia-ajatus oli?
mulla oli taannoin työpaikan illanistujaiset sellaisessa kartanossa.
Olipa yllätys kun ala ja yläasteen silloinen hiku joka piti itseään aina parempana kuin muut olikin
TARJOILIJANA kyseisessä paikassa.
Oli jotenkin itsetuntoa hivelevää kun tämä kyseinen nainen tarjoili ruoat ja kaateli viinit.
Ei siinä, duunari olen minäkin,mutta..mutta..tästä naikkosesta opettajat ja kaikki odotti "jotain suurta".
Näin se elämä menee. Toivottavasti nykypäivänä kaikkia oppilaita kohdellaan tasapuolisesti.
että elinikäinen oppiminen on tätä päivää. Moni meistä kouluttautuu useampaan ammattiin elinkaarensa aikana.
Syitä uudelleenkoulutukseen on useita ja et ehkä niitä ymmärtäisi vaikka ne sinulle selitettäisiin.
- Huippuoppilas olikin 35-v. opiskeleva yh
- kaunotar oli läski kotiäiti ja
- kaunottaren kouluaikainen poikaystävä taksikuski
Mitään vikaa ei ole noissa mainitsemissasi elämäntilanteissa. Avauksestasi paistaa katkeruus ja kateus kouluaikaisia luokkatovereita kohtaan.
Kadehdit aikoinaan huippuoppilaan arvosanoja ja kaunottaren ulkonäköä ja kenties havittelit tai jopa yritit kaunottaren poikaystävää itsellesi.
Se avauksessasi on hyvää että olet havainnut olevasi terapian tarpeessa, tämä ei liene kuitenkaan paras terapiamuoto sinulle koska ei täytä terapian vaatimuksia.
vain kumpuaa siitä, että nuorena kaikki on vielä avointa ja mennään sen mukaan miten suosittu/fiksu kukin on koulussa. Nokkimisjärjestys on selkeä ja julma. Sitten ei nähdä toisia vuosikymmeniin ja odotukset ja pelot ovat ties mitä. Onhan se ymmärrettävää, että sitten hivelee, ettei niistä silloin jumalan asemassa olevista tullutkaan sen kummempia kuin muistakaan.
Mutta ei kai kkukaan ihan oikeasti kuitenkaan esim. ap:n mainitsemille ammateille naureskele, nyt ne vain pitää laittaa teiniodotusten asettamiin naurettaviin mittasuhteisiin.
Naapurini halusi yrityksen vastaanottotiskille töihin. Hän totesi, että on tehnyt elämässään niin paljon vaativia juttuja, että voisi tehdä välillä vähemmän vaativaa työtä. Hänen kun ei rahan takia tarvitse töissä käydä. Haluaisin itse tehdä samoin, jos vain rohkeus riittäisi. Pienten lasten äitinä en uskalla, vaan teen hyvin palkattua työtä. Ehkä joku noista ap:n luokkakavereista on tehnyt saman eli miettinyt, mikä tekee onnelliseksi.
Mustakin tuli avioliiton myötä "perhettä" ja perheen eteen tarjoilen, koristelen, lämmitän saunoja, teen kirjanpitoa, tilaan bändejä yms yms laidasta laitaan.
Entisenä koulukiusattuna kun ekaan luokkakokoukseen meni, niin aikamoisia ylläreitä oli.
- Pahin kouluaikainen kiusaajani oli lastenlääkäri.
- Luokan kaunein tyttö oli ison yrityksen TJ
- Yksi toinen kiusaaja oli ollut vankilassakin, nyt raksamies.
- Tytöistä se "rumin pullukka" olikin todella upea ilmestys ja ollut mallinakin, nyt toimittaja.
Muita yllätyksiä ei juurikaan ollut, mutta noi oli silloin suurimmat.
Ap.lla on traumoja kouluajoilta, mutta en usko että vahingonilo tai ylemmyydentunne siihen auttaa.
Mulla ei ole juuri kiinnostusta mennä minnekään luokkakokouksiin. Ne parhaat ystävät ovat edelleen ystäviä, eikä loppujen kanssa ole niin väliä vaihtaa kuulumisia. Olen itse tyytyväinen elämääni, vaikkei se ehkä paperilla niin hienoa olekaan. Olin kouluaikoina sellainen nätti ja ysin oppilas, keskitasoa sosiaalisuuden suhteen, eli en niitä suosituimpia mutta kuitenkin kavereita oli, eikä mua onnistuttu kiusaamaan vaikka jotkut pojat välillä yritti.
Joitakin ihmisiä inhosin kouluaikoina, lähinnä kiusaajatyyppejä jotka luulivat olevansa niin cooleja. Itseäni ei kiusattu, mutta muutaman kerran yrittivät, huonolla menestyksellä. Oneksi osasin pitää puoleni ja ystävät olivat tukena. Entisiin kiusaajiin suhtaudun edelleen varauksella jos jossain törmään, olen tietenkin asiallisen kohtelias, muttei oikeastaan edes kiinnosta koko ihminen.
Ja vaikka ei akateeminen olekaan, on erittäin hyvä työpaikka ja vitosella alkava kuukausipalkka. Nyt tosin äitiyslomalla.
Olin kiusattu, räitty, potkittu alisuoriutuja.
No, mitä olen saanut aikaiseksi: olen yh lähiökämpässä, osa-aikatyössä ja vielä opiskelija vaikka ikää yli 30 vee.
Itse en ollut mikään huippusuosittu koulussa. Olin vähän lapsellinen nörttimäinen poika (ennekuin nörttejä virallisesti oli olemassa) ja aina sellaien tunne että ikäoverini olivat niiin aikuisia ja cooleja. Mulla oli hyvät arvosanat mutta sosialisesta elämästä jäi vähän huono maku.
Paitsi yhden asian suhteen.
Kun luokkakokous oli edennyt n klo 2300 asti niin sisään ravintolaan putkahti hän. Se vaalea pieni tyttö johon olin ihastunut kun olimme 13. Heti minut nähtyään hän tervehti ja jäi siihen istumaan. Juttemimme koko loppuillan kahdestaan. Tanssimme ja taidettiin vähän halata ja pussaillakin. Hän lähti sitten ennenkuin ravintola meni kiinni, hänen miehensä haki hänet, hän asuu eri paikkakunnalla.
Joka tapauksessa sen jälkeen muut kaverini olivat vähän äimän käkenä. Ja onnittelivat siitä että mulla kävi kerrankin flaksi. Jota olin odottanut yli 30 v.
Ja olen olut yhteydessä häneen senkin jälkeen. Hän asuu samalla paikkakunnalla jossa kesämökkimme on ;)
mutta ei taida kukaan muukaan sellaista haluta, joten ei sellaista järjestetä.
Ala-asteen luokkakokous oli ihan hauska, mutta eipä niitäkään enää onneksi kukaan halua järjestää.
Lukion luokkakokous oli ihme "olen niin ja niin hienosti menestynyt" -show. Ei olla pidetty sen koommin.
Onneksi koulut on jo takanapäin ja voi valita itse seuransa!
Seiskan oppilaat olivat amiksen käyneitä, kasin oppilaat AMK-tasoisia ja 9-10:n oppilaat akateemisia.Minua kiusattiin tosi paljon niin ala-asteella kuin yläasteella. Olin aika hikari. Kiusaaminen oli kamalaa ja olin sen takia masentunut. Silloin kukaaan ei puuttunut asiaan.
vaan tosi terapeuttista mennä luokkakokoukseen iloisena ja itsevarmana ja näyttää kiusaajilleni, että eivät saaneet lannistettua eikä murrettua minua. Olin niin heidän yläpuolellaan ja pakko sanoa, että nautin siitä todella paljon, koska katkeruus kamalasta kiusaamisesta kalvoi paljon vuosien ajan.
Maillä ei vaan vielä ole ollut kokousta, kun ei saa aikatauluja sopimaan kaikille.
Että joku ihan kuoli siihen kiusaamiseen. Kyllä sitten kelpaa laittaa jalalla koreasti.
Turha änkyttää, siihen kiusaamiseen se kuitenkin kuoli.
Entisenä koulukiusattuna kun ekaan luokkakokoukseen meni, niin aikamoisia ylläreitä oli.
- Pahin kouluaikainen kiusaajani oli lastenlääkäri.
- Luokan kaunein tyttö oli ison yrityksen TJ
- Yksi toinen kiusaaja oli ollut vankilassakin, nyt raksamies.
- Tytöistä se "rumin pullukka" olikin todella upea ilmestys ja ollut mallinakin, nyt toimittaja.Muita yllätyksiä ei juurikaan ollut, mutta noi oli silloin suurimmat.
mitä terapiaa se tälläinen on?