Lue keskustelun säännöt.
Hirveän hyvä kirjoitus Keltikangas-Järvisellä Lääkärilehdessä:
21.12.2009 |
http://www.laakarilehti.fi/kommentti/index.html?opcode=show/news_id=827…
Syntynyt selviytyjäksi
Julkaistu 17.12.2009 12.53
Pienen pojan syntymäpäivillä 3-vuotias vieras potki 1-vuotiaan vieraan nurkkaan, löi 2-vuo tiasta päivänsankaria, ja istui muun ajan keräämässä talon lelut itselleen omiin leikkeihinsä. Tämä ei ole ennen kuulumatonta, 3-vuo tiaalle voi sattua huono päivä. Huomiota he rätti äidin käytös. Hän ei eleelläkään hillinnyt poikaansa. ”Syntynyt selviytyjäksi” kertoi hänen pieni hymynsä, kun hän katseli pojan mellastusta.
Hän ei varmaankaan ollut huono kasvattaja. Nykyaika vain on hukannut tajun siitä, miten käyttäytyy selviytyjä, ja milloin puhutaan aggressiosta. Kun aloitin luennoijan urani 30-vuotta sitten, koski suurin osa luentopyynnöistä aggressiivisuutta. Kouluissa, päiväkodeissa ja vanhempien illoissa haluttiin kuulla, miten suitsia lapsen aggressiivisuutta ja ohjata hänet sosiaalisen käytöksen poluille. 20 vuoteen en ole enää saanut yhtään tällaista pyyntöä. Ilmeisesti ongelma saatiin silloin hoidettua pois päiväjärjestyksestä ja aggressio hävitettyä.
Ensimmäisistä puistoleikeistä saakka vanhemmilla on huoli lapsen sosiaalisesta kehityksestä. Varsinaisesti ei kuitenkaan kanneta huolta sosiaalisuudesta, vaan siitä, miten lapsi selviää muista lapsista, ettei vain jää alakynteen. Pieni aggressio ei kasvattajia niinkään huoleta, mutta oikea sosiaalinen käytös, toisin sanoen lapsi, joka myöntyy, jättää tilaa toiselle, luovuttaa tälle lelunsa, sen sijaan huolettaa. Merkithän viittaavat luuseriin!
Huoli ei ole vain vanhempien. Pyysin jokin aika sitten opettajiksi ja lastentarhanopettajiksi valmistuvia opiskelijoita lopputentissä kertoman, mikä heidän mielestään on vaikein ja haasteellisin kasvatustehtävä heidän tulevassa työssään. Kukaan ei sanonut, että se olisi aggressiivisuuden, häiriköinnin ja kiusaamisen poiskitkemisen. Lähes poikkeuksetta he kirjoittivat ujojen, hiljaisten ja varautuneiden lasten muodostavan heidän vaikeimman kasvatustehtävänsä. Siis ne lapset, jotka eivät koskaan häiritse muiden oppimisrauhaa, eivät käy käsiksi muihin lapsiin, eivät riko koulun sääntöjä ovat nykykoulun suurin haaste? ”Haasteellisimpia ovat liian empaattiset lapset, koska heillä tulee olemaan myöhemmin vaikeuksia”, kirjoitti eräs opiskelija. Kilpailuyhteiskunnan arvomaailma oli mennyt hyvin perille.
Kun tämä kasvatus sitten tuottaa hedelmää, istumme me aikuiset joukolla alas paheksumaan ja päivittelemään. Huudamme yhteisöllisyyttä apuun ja ihmettelemme, mihin se on kadonnut. Se ei ole kadonnut, vaan se ei ole syntynyt. Yhteisöllisyys tulee kasvattaa ihmiseen, eikä se ole kaikkein yksinkertaisin kasvatustehtävä. Ihminen kun ei ole luonnostaan toisen huomioonottava ja hänen oikeuksiaan kunnioittava. Jos näin olisi, ei heikompien puolustamiseksi tarvittaisi lainsäädäntöä, vaan se hoituisi itsestään. Jos ihminen saa elää ”luontonsa mukaisesti”, tulee käyttöön viidakon laki ja omien oikeuksien valvominen ja puolustaminen hoituvat yhä aggressiivisemmin keinoin. Näin osoittaa tutkimus.
Jokainen vanhempi haluaisi, että hänen lapsensa olisi pärjääjä, ja ellei nyt menestyjä, niin ainakin selviytyjä. Samaan aikaan hän kuitenkin toivoo, että hänen lapsellaan olisi turvanaan yhteisö, jossa ketään ei sorreta, jossa ei jatkuvasti kilpailla, ja joka tukee silloin, kun kilpailussa jääkin rannalle. Hänen lapsensa on se menestyjä, muut saavat muodostaa sen yhteisön. Tämä on kuitenkin mahdoton yhtälö. Ei ihme, jos kaikki ovat lopulta hämmentyneitä ja hukassa.
Liisa Keltikangas-Järvinen
psykologian professori
Helsingin yliopisto
Kommentit (88)
saa lähes viikottain hoitajilta positiivista palautetta siitä, kun osaa ottaa toiset huomioon, ei kiusaa jne. :)
Sama linja on ollut myös eskarissa, ja pienemmän kerhossa. Joten täällä päin ainakin näyttää asuvan vielä ihan tervejärkistä porukkaa. ;-)
itä-suomessa siis ollaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täytyy sanoa, että olen monessa kanssaan samaa mieltä.
kun kirjoittaja pystyy menemään muotiongelmien ohi ja löytämään sieltä sen vielä perimmäisemmän syyn. Ja jotenkin tuo on niin konkreettista, että kyllähän siitä ajatuksia herää vaikka kuinka paljon.
Minulla on kolme lasta, joista yksi on harvinaisen empaattinen ja toiset huomioon ottava. Päiväkodissa ovat jotenkin kauheasti tarttuneet tähän, että lapsemme ei esim. "koskaan mene ensimmäisenä tilanteeseen, vaan jättäytyy aina jonon hännille odottamaan vuoroaan." Tuo on vain yksi esimerkki.
Tuntuu, että sitä pidetään jotenkin epänormaalina ja epätoivottuna, että lapsi antaa muille tilaa, eikä halua olla huomion keskipisteenä. Reippaat, vilkkaat ja aggressiiviset lapset ovat "normaaleja". Harkitseva, tarkkaileva, empaattinen sivusta seuraaja on jotenkin epäonnistunut. :(
ap
On kirjoittanut tosi hyviä kirjoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän päiväkodissa taas on tehty selväksi, että 2-vuotias poikamme on vilkkaan luonteensa takia kuin kasa paskaa :(. Kaikki muut saivat joulujuhlassakin kunnon roolit paitsi tämä meidän yksi, joka istui kaivamassa nenää lähes koko juhlan ajan. Raskaita huokauksia tulee hoitajilta, samoin "eivät ole paikalla" jos joku lapsista mottaisee meidän muksua. Olen puhunut palaverissa sen puolesta että opettaisivat pojalle niitä oikeita käytösmalleja, niitähän mekin harjoittelemme kotona- mutta ei.
hyvä kirjoitus!
Tuntuukin siltä, että nykyään ihmisillä menee rohkeus ja röyhkeys aivan sekaisin.
Hatunnosto kasvattajille, jotka opettavat lapsille oikeaa sosiaalisuutta eli toisten ihmisten ottamista huomioon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän päiväkodissa taas on tehty selväksi, että 2-vuotias poikamme on vilkkaan luonteensa takia kuin kasa paskaa :(. Kaikki muut saivat joulujuhlassakin kunnon roolit paitsi tämä meidän yksi, joka istui kaivamassa nenää lähes koko juhlan ajan. Raskaita huokauksia tulee hoitajilta, samoin "eivät ole paikalla" jos joku lapsista mottaisee meidän muksua. Olen puhunut palaverissa sen puolesta että opettaisivat pojalle niitä oikeita käytösmalleja, niitähän mekin harjoittelemme kotona- mutta ei.
päiväkodin isossa lapsiryhmässä. Siellä pitää vain yrittää selviytyä. Vilkasluonteinen lapsi sitten yrittää selviytyä esim muksimalla muita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
2-vuotias on omassa, 10 lapsen ryhmässään siellä päiväkodissa. Ihan kuten 99% muidenkin työssäkäyvien vanhempien lapsista!
2-vuotias on omassa, 10 lapsen ryhmässään siellä päiväkodissa. Ihan kuten 99% muidenkin työssäkäyvien vanhempien lapsista!
pienessä ryhmässä. Jos senikäisen lapsen äidin ylipäätään on pakko vielä mennä töihin. 10 lapsen ryhmä on aivan valtavan suuri noin pienelle. Tuo 99 prosenttia oli ihan puppua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
10 lapsen ryhmä siis iso?
Kyselee yksi, joka löysi juuri 1- ja 2- vuotialleen hoitopaikan 10 lapsen ryhmästä ja miettii nyt ottaisiko paikat vastaan vai ei?
Ihan oikeasti: älkää jeesustelko. Monessa päiväkodissa on ryhmät isompia ja asiat paljon huonommin!
Ja tuohon ikäjuttuun: eipä ole missään muussa maassa samanlaista stressiä 2-vuotiaan päivähoidosta kuin täällä Suomessa. Jos kyseessä ei ole ihan loppuvuodesta syntynyt, 2-vuotias ei ole enää mikään "vauva".
Mistäs revit pph:n pk-seudulla, häh?? Ne vähäisetkin on varattu 1-vuotiaille!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on kolme lasta, joista yksi on harvinaisen empaattinen ja toiset huomioon ottava. Päiväkodissa ovat jotenkin kauheasti tarttuneet tähän, että lapsemme ei esim. "koskaan mene ensimmäisenä tilanteeseen, vaan jättäytyy aina jonon hännille odottamaan vuoroaan." Tuo on vain yksi esimerkki. Tuntuu, että sitä pidetään jotenkin epänormaalina ja epätoivottuna, että lapsi antaa muille tilaa, eikä halua olla huomion keskipisteenä. Reippaat, vilkkaat ja aggressiiviset lapset ovat "normaaleja". Harkitseva, tarkkaileva, empaattinen sivusta seuraaja on jotenkin epäonnistunut. :( ap
Meillä myös tällainen poika. Tilanne kävi niin pahaksi, että eskarin ope epäili ettei lapsi osaa lukea omaa nimeään, kun ei ensimmäisenä rynninyt hakemaan töitään/tavaroitaan, milloin mitäkin, mihin oli kirjoitettu oma nimi.
Minä kyllä sain silloin leijona-äiti slaagin ja kerroin (en ehkä niin nätisti) että lapsi a) ei halua etuilla muita lapsia b) käyttäytyä kuin pesantti ja rynnätä ensimmäisenä.
Poika oli tuossa vaiheessa osannut kirjoittaa jo nimensä pari vuotta.
Mutta älä sure. Poika on edelleenkin toiset huomioiva, kohtelias, avulias, tarkkailija. Hän on myös erittäin älykäs ja saa erityisopetusta. Hänellä on paljon ystäviä ja hän katsoo läpi sormiesna kavereiden "pikku virheet" kuten valehtelun, huonon kielenkäytön, etuilun.
Yritämme tukea häntä niin, että voi jonain päivänä tehdä sellaista työtä mistä nauttii. Voisin hyvinkin kuvitella, että se olisi jonkin alan tutkimustyötä, ihmisten tai luonnon tarkkailua...
10 lapsen ryhmä siis iso? Kyselee yksi, joka löysi juuri 1- ja 2- vuotialleen hoitopaikan 10 lapsen ryhmästä ja miettii nyt ottaisiko paikat vastaan vai ei?
ei alle 3-vuotiaan lapsen paikka ole päiväkodin isossa lapsiryhmässä. Toki lapsi siellä oppii selviytymään, mutta se on sitten semmoista viidakon meininkiä. Sääliksi käy lapsia.
Ihan oikeasti: älkää jeesustelko. Monessa päiväkodissa on ryhmät isompia ja asiat paljon huonommin! Ja tuohon ikäjuttuun: eipä ole missään muussa maassa samanlaista stressiä 2-vuotiaan päivähoidosta kuin täällä Suomessa. Jos kyseessä ei ole ihan loppuvuodesta syntynyt, 2-vuotias ei ole enää mikään "vauva". Mistäs revit pph:n pk-seudulla, häh?? Ne vähäisetkin on varattu 1-vuotiaille!
ei mulla olisi ollut sydäntä laittaa parivuotiasta isoon ryhmään päiväkotiin. Tottakai mä tiedän että pk-seudulla ei ole tarjota mitään parempaa ja siksi mä jäinkin kotiäidiksi.
Ihan turha kinata miestensä elätteinä roikkuvien, elämäntapaintiaanien kanssa...
t. jonkun on käytävä töissäkin.
alle 3-vuotiaiden päivähoidosta ihan uudessa ketjussa? Tässä voitaisiin sitten jatkaa alkuperäisestä aiheesta.
Kiitos ap että nostit asian esille.
Meilläkin päiväkodista kokemusta siitä, miten lapsemme tulee oppia puolustamaan itseään agressiivisesti käyttäytyvää lasta kohtaan koska sitä nyt kuitenkin aina lapsiryhmässä tapahtuu. Agresiivisuutta siellä pidettiin siis normaalina lasten käytöksenä ja väkivallan kohteen tulee muuttua, ei tekijän. :(
kohtaan ylimielinen. Keksittyä kritiikkiä.