Lue keskustelun säännöt.
Hirveän hyvä kirjoitus Keltikangas-Järvisellä Lääkärilehdessä:
21.12.2009 |
http://www.laakarilehti.fi/kommentti/index.html?opcode=show/news_id=827…
Syntynyt selviytyjäksi
Julkaistu 17.12.2009 12.53
Pienen pojan syntymäpäivillä 3-vuotias vieras potki 1-vuotiaan vieraan nurkkaan, löi 2-vuo tiasta päivänsankaria, ja istui muun ajan keräämässä talon lelut itselleen omiin leikkeihinsä. Tämä ei ole ennen kuulumatonta, 3-vuo tiaalle voi sattua huono päivä. Huomiota he rätti äidin käytös. Hän ei eleelläkään hillinnyt poikaansa. ”Syntynyt selviytyjäksi” kertoi hänen pieni hymynsä, kun hän katseli pojan mellastusta.
Hän ei varmaankaan ollut huono kasvattaja. Nykyaika vain on hukannut tajun siitä, miten käyttäytyy selviytyjä, ja milloin puhutaan aggressiosta. Kun aloitin luennoijan urani 30-vuotta sitten, koski suurin osa luentopyynnöistä aggressiivisuutta. Kouluissa, päiväkodeissa ja vanhempien illoissa haluttiin kuulla, miten suitsia lapsen aggressiivisuutta ja ohjata hänet sosiaalisen käytöksen poluille. 20 vuoteen en ole enää saanut yhtään tällaista pyyntöä. Ilmeisesti ongelma saatiin silloin hoidettua pois päiväjärjestyksestä ja aggressio hävitettyä.
Ensimmäisistä puistoleikeistä saakka vanhemmilla on huoli lapsen sosiaalisesta kehityksestä. Varsinaisesti ei kuitenkaan kanneta huolta sosiaalisuudesta, vaan siitä, miten lapsi selviää muista lapsista, ettei vain jää alakynteen. Pieni aggressio ei kasvattajia niinkään huoleta, mutta oikea sosiaalinen käytös, toisin sanoen lapsi, joka myöntyy, jättää tilaa toiselle, luovuttaa tälle lelunsa, sen sijaan huolettaa. Merkithän viittaavat luuseriin!
Huoli ei ole vain vanhempien. Pyysin jokin aika sitten opettajiksi ja lastentarhanopettajiksi valmistuvia opiskelijoita lopputentissä kertoman, mikä heidän mielestään on vaikein ja haasteellisin kasvatustehtävä heidän tulevassa työssään. Kukaan ei sanonut, että se olisi aggressiivisuuden, häiriköinnin ja kiusaamisen poiskitkemisen. Lähes poikkeuksetta he kirjoittivat ujojen, hiljaisten ja varautuneiden lasten muodostavan heidän vaikeimman kasvatustehtävänsä. Siis ne lapset, jotka eivät koskaan häiritse muiden oppimisrauhaa, eivät käy käsiksi muihin lapsiin, eivät riko koulun sääntöjä ovat nykykoulun suurin haaste? ”Haasteellisimpia ovat liian empaattiset lapset, koska heillä tulee olemaan myöhemmin vaikeuksia”, kirjoitti eräs opiskelija. Kilpailuyhteiskunnan arvomaailma oli mennyt hyvin perille.
Kun tämä kasvatus sitten tuottaa hedelmää, istumme me aikuiset joukolla alas paheksumaan ja päivittelemään. Huudamme yhteisöllisyyttä apuun ja ihmettelemme, mihin se on kadonnut. Se ei ole kadonnut, vaan se ei ole syntynyt. Yhteisöllisyys tulee kasvattaa ihmiseen, eikä se ole kaikkein yksinkertaisin kasvatustehtävä. Ihminen kun ei ole luonnostaan toisen huomioonottava ja hänen oikeuksiaan kunnioittava. Jos näin olisi, ei heikompien puolustamiseksi tarvittaisi lainsäädäntöä, vaan se hoituisi itsestään. Jos ihminen saa elää ”luontonsa mukaisesti”, tulee käyttöön viidakon laki ja omien oikeuksien valvominen ja puolustaminen hoituvat yhä aggressiivisemmin keinoin. Näin osoittaa tutkimus.
Jokainen vanhempi haluaisi, että hänen lapsensa olisi pärjääjä, ja ellei nyt menestyjä, niin ainakin selviytyjä. Samaan aikaan hän kuitenkin toivoo, että hänen lapsellaan olisi turvanaan yhteisö, jossa ketään ei sorreta, jossa ei jatkuvasti kilpailla, ja joka tukee silloin, kun kilpailussa jääkin rannalle. Hänen lapsensa on se menestyjä, muut saavat muodostaa sen yhteisön. Tämä on kuitenkin mahdoton yhtälö. Ei ihme, jos kaikki ovat lopulta hämmentyneitä ja hukassa.
Liisa Keltikangas-Järvinen
psykologian professori
Helsingin yliopisto
Kommentit (88)
Ihan turha kinata miestensä elätteinä roikkuvien, elämäntapaintiaanien kanssa...
t. jonkun on käytävä töissäkin.
Mutta tämä on taas niitä asioita, joita useat selittävät itselleen vain siten, ettei vaihtoehtoja ole (niitä ei viitsitä edes selvittää), olosuhteet pakottavat tähän, kyllä se lapsi pärjää kun moni muukin jne.
Ne eivät muuta lapsen kehitykseen liittyviä lainalaisuuksia. Vaikka "pitää mennä töihin lapsen ollessa 9kk" ja helpoin tapa on laittaa lapsi päiväkotiin 10 lapsen ryhmään jotain mantraa itselleen toistaen, lapsi ei kehity sen erilaisemmalla tavalla, eivätkä päiväkodin olosuhteet muutu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älkää liikaa kehuko, ettei sillä nouse pissi päähän entistä pahemmin!
Hänen teksinsä ovat kieltämättä hyviä, mutta opiskelijoitaan kohtaan hän on aika ylimielinen :(
esim. ko. ihmisen persoonasta ja perusominaisuuksista.
Tällainen kommentti voi tulla kenestä tahansa ihmisestä, joka ei ole sellainen, esim. kovin puhelias ja ekstrovertti ihminen kuin arvioija itse. Kuvaus "ylimielinen" sellaisen ihmisen suusta, jota ei yhtään tunne, on yhtä merkittävä kuin mikä tahansa täysin tuntemattoman ihmisen laukoma kommentti vailla minkäänlaisia todisteita tai selvennyksiä.
Älkää liikaa kehuko, ettei sillä nouse pissi päähän entistä pahemmin!
Hänen teksinsä ovat kieltämättä hyviä, mutta opiskelijoitaan kohtaan hän on aika ylimielinen :(
esim. ko. ihmisen persoonasta ja perusominaisuuksista.
Tällainen kommentti voi tulla kenestä tahansa ihmisestä, joka ei ole sellainen, esim. kovin puhelias ja ekstrovertti ihminen kuin arvioija itse. Kuvaus "ylimielinen" sellaisen ihmisen suusta, jota ei yhtään tunne, on yhtä merkittävä kuin mikä tahansa täysin tuntemattoman ihmisen laukoma kommentti vailla minkäänlaisia todisteita tai selvennyksiä.
Laitoksellamme kaikki opettajat hoitavat tentti- ja muut käytännön asiat mallikkaasti, mutta hän ei. Voi esim. kurssin ekalla luennolla sanoa, että ai niin, kahden viikon päästä on alkutentti, johon tulee nämä ja nämä kolme kirjaa luettavaksi. Ja jos tenttitulokset eivät ole ilmestyneet ilmoitustaululle, niin se ei ole hänen vikansa, vaan opiskelijoiden olisi pitänyt "tajuta", että on sattunut jokin virhe?!
Ja itse en ole puhelias ja ekstrovertti, päin vastoin!
Kun luin tätä vastausta, niin on ihan kuin kopio meidän elämästämme. Miten onkaan mahdollista?
Tuo kulttuuri voi tietenkin myös näkyä hitusen erilaisena eri puolilla Suomea ja erilaisissa ympäristöissä (maaseutu vrs kaupunki). Itselläni kokemusta lähinnä pääkaupunkiseudun läheisyydestä ja kaupunkiympäristöstä.
Ja vaikka tuon jotenkin tiedostaa, niin se tuntuu normaalille ja itsekin viestitän näitä arvoja lapsille.
Ja tosiaan tuosta 2v hoitoasiasta voisitte aloittaa ihan oman ketjun ja pitää tämän alkuperäisessä aiheessaan! Liisa Keltinkangas-Järvinen on kyllä oivaltanut hyvin ja osannut ilmaista tämän nykyajan toiminnan. Itse olen tämän asian kanssa paininut ja mennyt mukaan tähän toimintaan. Meidän perheessä tämä asia tuntuu kulminoituvan pojan elämässä, tytöillä ei ole niin räikeänä esillä. Tytöt saavat vielä olla rauhallisempia ja empaattisempia ja heillä ei ole niin agressiivisia kavereita joukossa. Pojalla jo päiväkodissa ja koulussa oli useampia lapsia (aina poikia), jotka dominoivat tai potkivat/löivät. Päiväkodissa tuntui meistä aikuisilta siltä että päiväkodin normaali ja arki oli sitä agressiivista käytöstä (tosin oli erityisryhmässä, jossa ei ollut mitään dysfaatikkoja, vaan muita esim. joilla ongelmia sosiaalisissa suhteissa). Siellä ei pärjännyt jossei osannut puolustaa itseään! Se oli älyttömän kova koulu lapselle, että vanhemmille. Koulumaailmasta meillä on erilainen kokemus kuin päiväkodista. Kulttuuri muuttuu matkalla ja siellä sentään yritetään hillitä agressiivisuutta. Mutta sitä se ei poista että hiljaiset ja ujot lapset koetaan jotenkin vaikeiksi, tosin vaikeita ovat myös ne agressiiviset. Kaiken kaikkiaan tuntuu ettei aikuisilla kouluissa ja päiväkodeissa ole aikaa ja voimavaroja. Lapset ovat keskenään toimissaan ja vuorovaikutussuhteissaan yksin, siinä sitä sitten opetellaan selviämään. Työelämä vanhemmilla on hyvin kilpailuhenkinen ja viimeistään siellä tulee hyvin esiin se millainen ihmistyyppi pärjää. Vanhemmat oppivat hyvin vaativan ja paljon aikaa vievän työelämän arvot ja viestittävät sitä kotona eteenpäin lapsillensa. Pärjäävä, esillä oleva, hitusen röyhkeäkin ja joukon johtaja pärjää, sivuseikkoja tuntuvat olevan sitten se empaattisuus ja toisten huomioon ottaminen. Sosiaalisuutta haetaan, mutta se on pikemmin omien verkostojen luomista ja varmistamista että muut huomaavat itsensä. Ja tässä maailmassa lastemme tulisi kasvaa- huoh. Ja vaikka itse tiedostan tämän, niin silti minussa on myös näitä nykyajan kasvattajan ongelmia ja en myöskään minä haluaisi kasvattaa lapsistani "luusereita" (siis yksinäisiä).
ja täällä tämä joulukuinen lainaukseni keikkuu etusivulla. Hienoa!
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onhan niitä äitejä, jotka ei ohjaa lapsiaan, mutta hehän ovat todella pieni vähemmistö, ja takana voi olla masennusta tai pelkkä vinksahtanut ajatusmaailma. Mä en okein jaksa kuvitella tilannetta, jossa toi kolmevuotias riehuu, ja kun muut äidit puolustavat lapsiaan, niin tämä yksi äiti vaan istuis hymyillen, tuntematta lainkaan häpeää tai reagoimatta painostukseen. Jos näin on käynyt, ja toi äiti todella on vähän yksinkertainen, niin ei hänen käytöksensä perusteella voi tosiaankaan tuomita muita äitejä. Mä alan olla jo vähän väsynyt näihin rajusti yksinkertaistettuihin esimerkkeihin, vaikka asiaa tässäkin on puhuttu. En mä ainakaan tarvitse mitään shokkiuutista artikkelin alussa, jotta jatkaisin kiinnostavan aiheen lukemista.
Samaa mieltä. Hyvä aihe, mutta on aika harvinaista törmätä tuollaiseen suhtautumiseen, että äiti ei tee _mitään_, jos hänen lapsensa terrorisoi muita. Itse en ole ainakaan ikinä törmännyt, vaikka paljon tässä on ollut lapsiperheiden kanssa tekemisissä. Ja todennäköisesti näitäkin jotka eivät tee mitään komentaakseen lapsiaan on aina ollut, kautta aikakausien. Tuli vain tuosta tekstistä sellainen kuva, että "ennen oli kaikki paremmin"..
Minulla on kolme lasta, joista yksi on harvinaisen empaattinen ja toiset huomioon ottava. Päiväkodissa ovat jotenkin kauheasti tarttuneet tähän, että lapsemme ei esim. "koskaan mene ensimmäisenä tilanteeseen, vaan jättäytyy aina jonon hännille odottamaan vuoroaan." Tuo on vain yksi esimerkki.
Tuntuu, että sitä pidetään jotenkin epänormaalina ja epätoivottuna, että lapsi antaa muille tilaa, eikä halua olla huomion keskipisteenä. Reippaat, vilkkaat ja aggressiiviset lapset ovat "normaaleja". Harkitseva, tarkkaileva, empaattinen sivusta seuraaja on jotenkin epäonnistunut. :(
ap
Sillä väärässähän he ovat. Kunpa maailmassa olisi enemmän tuon lapsen kaltaisia! Onhan niitä tutkimuksiakin, joiden mukaan kärsivällinen luonne lapsena ennustaa hyvää elämää myös aikuisena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja on tosissaan saanut pitää tiukat ohjakset hänen kanssaan. On edetty niin, että kun on luottamuksen arvoinen, kuminauhaa löysennetään. Jos ei niin heti kiristys.
Päiväkoti oli aivan haltioissaan tämän tytön kanssa kun on niin sosiaalinen ja mahtava. Pomotti ja sekoitti toisten leikit. Valkkasi parhaimmat kaverit ja oli kiusaamistakin.Päiväkoti ei puuttunut kiusaamiseen. Kuulin sen vasta kaverin äidiltä ja en kyllä yhtään epäillyt häntä. Kiusaaminen loppui kun pistin tytön pyytämään anteeksi kiusatulta ja hänen äidiltään.
Vastikkeeksi meillä on kiltti poika, jota päiväkoti vainosi koko ajan. Ei tule pärjäämään, ei selviämään, tulee koulukiusattu, tulee jäämään luokalle, ei selviä elämässä jne....Positiivista palautetta en saanut kertaakaan. Oikein lietsoivat pojalle sen, että on pojan oma syy kun muut hakkaavat.
Tilanne on tällä hetkellä se, että kumpikin murrosiässä. Kummallakin menee hyvin. Tytöllä on kavereita ja on oppinut empaattisuutta ja jakamista ja on suosittu kaveriporukassa.
Pojalla menee hyvin, en edelleen empaattinen ja suosittu kaveriporukassa ja koulu menee hyvin.
Jos olisin uskonut ammattikasvattajia ja antanut tytön pomottaa ja hajottaa toisten leikit ja kiusata, uskoisin hänen olevan melkoinen murkkuhirviö.
Ja poika olisi huonoitsetuntoinen luuseri ja alisuoriutuja.
Enkä nyt tarkoita päiväkodin väkeä... Äiti on kuitenkin tehnyt mahtavan työn, enkä osaa sanoakaan, kuinka paljon häntä arvostan!
Sanottiin, että kyllä meidän lapsella on hyvä koulumenestys, ja kavereitakin riittävästi, mutta yksi asia opettajaa huolestutti: kun meidän lapsi istuu hiljaa tunnilla ja viittaa jos on asiaa...
Tuli mieleen, että millaistakohan karjakointia se luokanpito oikeen on....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja minä kyllä opettajan olen paljon enemmän huolissani ja ongelmissa huonosti, häiritsevästi ja aggressiivisesti käyttäytyvien oppilaiden kanssa, kuin niiden hiljaisten!
Toiset huomioon ottava käytös takaisin kunniaan, sanoo tämä maikka!
Sanottiin, että kyllä meidän lapsella on hyvä koulumenestys, ja kavereitakin riittävästi, mutta yksi asia opettajaa huolestutti: kun meidän lapsi istuu hiljaa tunnilla ja viittaa jos on asiaa... Tuli mieleen, että millaistakohan karjakointia se luokanpito oikeen on....
Hahhaaha, en ihmettele, jos opettajien omienkin asenteiden vuoksi työ on mennyt vaikeaksi! :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oikein hyvä kirjoitus. Näitä "selviytyjiä" näkee varmasti jokaisessa kerho-, päiväkoti-, eskari- ym ryhmissä. Huimaa on juur vanhempien välinpitämättömyys oman lapsen käytöstä kohtaan.
Voi vaan miettiä minkälainen aikuinen kasvaa lapsesta, joka elää siinä uskossa, että voi tehdä mitä vain ja kohdella toisia miten itse sattuu haluamaan. Pelottavaa...
rauhallista lastamme (5v), joka ei ole joka tilanteesa suuna päänä ja kehuttiin mm. sitä, miten empaattisesti osaa olla pienempien kanssa.
Ja näin pitää ollakin! Toisten ihmisten kunnioitus hyvän oman itsetunnon kautta on ihmisyyden tärkein tavoite mielestäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko syy siinä, että vanhemmat haluavat kasvattaa elämässä pärjääviä lapsia VAI onko jutun juuri todellisuudessa LAISKUUS?! Vanhemmat eivät viitsi, jaksa, kehtaa. Onhan se toki paljon helpompaa antaa lapsen mellastaa miten sattuu kuin puuttua asiaan johdonmukaisesti. Siinähän voi joutua nostamaan prseen penkistä ja jättämään kavikupillisen kesken ;)
ja koen tällä hetkellä tärkeimmäksi tehtäväkseni opettaa lapsille (, joista yhä useammat eivät sitä kotona opi) miten toisia ihmisiä, lapsia tai aikuisia, kohdellaan: miten heille puhutaan, mitä toiselle ihmisille voi tehdä ja sanoa ja mitä ei.
Nämä asiat ovat nimittäin aivan hukassa monilta lapsilta ja heidän käytöksensä on äärimmäisen itsekeskeistä. Surullista.
Onko syy siinä, että vanhemmat haluavat kasvattaa elämässä pärjääviä lapsia VAI onko jutun juuri todellisuudessa LAISKUUS?! Vanhemmat eivät viitsi, jaksa, kehtaa. Onhan se toki paljon helpompaa antaa lapsen mellastaa miten sattuu kuin puuttua asiaan johdonmukaisesti. Siinähän voi joutua nostamaan prseen penkistä ja jättämään kavikupillisen kesken ;)
Mutta myös yli-individualistinen kulttuurimme, jossa "minä" on korvannut "meidät".
Älkää liikaa kehuko, ettei sillä nouse pissi päähän entistä pahemmin!
Hänen teksinsä ovat kieltämättä hyviä, mutta opiskelijoitaan kohtaan hän on aika ylimielinen :(
Hän on jopa minua auttanut vaatimattomassa kandidaatintutkielmassani, vaikka en edes ollut hänen opiskelijansa.
ja koen tällä hetkellä tärkeimmäksi tehtäväkseni opettaa lapsille (, joista yhä useammat eivät sitä kotona opi) miten toisia ihmisiä, lapsia tai aikuisia, kohdellaan: miten heille puhutaan, mitä toiselle ihmisille voi tehdä ja sanoa ja mitä ei. Nämä asiat ovat nimittäin aivan hukassa monilta lapsilta ja heidän käytöksensä on äärimmäisen itsekeskeistä. Surullista.
Eikö tämä ole kautta aikojen ollut jatkuva tehtävä opettajilla ja vanhemmilla? Mä en oikein usko, etteikö suurin osa vanhemmista olisi riittävän hyviä, tavallisia perheitä, joissa ei anneta lasten terrorisoida toisia. Välillä näin vanhempana tuntuu, että mikään ei näille kasvatustieteilijöille kelpaa. Kun johonkin asti päästään, rimaa nostetaan taas ylöspäin ja taas vanhemmat ovat paskoja ja lapsilla isommat vaatimukset. Eivät lapset ole ikinä olleet täydellisiä, hehän vasta opettelevat elämää ja olemaan muiden ihmisten kanssa! Eivät ne kouluiässä voikaan olla vielä täydellisiä, vaikka miten kotonakin niitä asioita opetettaisiin. Suurin osa niistä käytännön sosiaalisista tilanteista ja törmäyksistäkin tapahtuu kuitenkin koulussa. Annetaan nyt lasten olla lapsia ja kasvaa rauhassa. Hehän vasta opettelevat elämää ja eiköhän suurin osa vanhemmistakin ole siinä ihan hyvänä tukena lapsilleen.
Sinä kerroit nyt tällaista ikävää. Ottaisiko tuota todesta? Hän vaikuttaa telkkarissakin aina niin valtavan fiksulta ja ihanalta.