Mikä vapaaehtoisessa lapsettomuudessa ihmetyttää?

Halusin vain kertoa, että meitä on täällä useampiakin! (ja juuri tuon palstan vilkkauden, humoristisuuden, monipuolisuuden ja "kaikkitietävyyden" vuoksi(= )



Olen yli kolmevitonen, mieheni hiukan vanhempi, joten olen kokeut viime aikoina pientä painetta päättää, onko tämä todella ratkaisuni. Vaaka kallistuu edelleen lapsettomuuden puolelle, mutta lopullista rastia en ole vielä asian päälle vetänyt. Mieheni ei myöskään halua lapsia, joten toki sekin vaikuttaa asiaan, meillä on kuitenkin pitkä suhde takana.



Millainen on oma elämäntilanteesi?

Halusin vain kertoa, että meitä on täällä useampiakin! (ja juuri tuon palstan vilkkauden, humoristisuuden, monipuolisuuden ja "kaikkitietävyyden" vuoksi(= ) Olen yli kolmevitonen, mieheni hiukan vanhempi, joten olen kokeut viime aikoina pientä painetta päättää, onko tämä todella ratkaisuni. Vaaka kallistuu edelleen lapsettomuuden puolelle, mutta lopullista rastia en ole vielä asian päälle vetänyt. Mieheni ei myöskään halua lapsia, joten toki sekin vaikuttaa asiaan, meillä on kuitenkin pitkä suhde takana. Millainen on oma elämäntilanteesi?

olen siis 37, mieheni jo 40. Yhdessä ollaan oltu vähän päälle parikymppisistä asti. Missään vaiheessa ei ole herännyt vauvakuumetta ja pelkästään yhteiskunnan ja lähipiirin painostuksesta emme lähteneet lisääntymään.

Nyt ajatus omaksi muodostuneen elämäntyylin muuttumisesta tuntuu jo suorastaan painajaismaiselta ajatukselta, nuorempana siihen olisi saattanut vielä sopeutua. :)

ap

olen vahvasti sitä mieltä, että vapaaehtoisesti lapsettomat ovat erittäin itsekeskeisiä ihmisiä ja äitiyden mukanaan tuoma empatiakyky, toisen edun ja tunteiden ajatteleminen, hyvät sosiaaliset taidot jäävät ontuviksi. Ja tähän on lapsettoman turha väitää vastaan. Se vain ON totta. Kuka tahansa lapsia omaava voi allekirjoittaa tämän.



Itse näen työpaikallanikin monia uratykkejä, vaapaaehtoisesti lapsettomia 35v naisia, jotka ovat edenneet esimies- asemaan. He ovat kyllä oikeasti se viimeinen porukka, jotka siihen positioon pitäisi päästää. Oikea osoite olisi erittäin vaativat asiantuntijatehtävät, joissa ei heillä ole alaisia. He eivät yksinkertaisesti kykene muuhun kuin minä-firma-minä-firma- ajatteluun. Mieleen ei tosiaankaan juolahda se, että alainen on se, joka sen työn sille firmalle tekee ja jos sille alaiselle antaisi "vitosen saisi 500 takaisin".



Minä siis säälin vapaaehtoisesti lapsettomia sillä minkäänlaiset organisaatioylennysnimitykset, Bahaman palmulomat, golf- & viininmaistelumatkat Italian maaseudulle ja bileillat cityn sylkeessä eivät anna sitä mitä edes lapsi antaa.



Luulen kyllä, että jossain vaiheessa, sitten kun on jo myöhäistä, nämä vapaaehtoisesti lapsettomat katkeroituvat, kun eivät tajunneet tehdä lapsia. Ne siskon lapset eivät ole sama asiassa edes lähellekään eikä heidän haluunsa huyolehtia tätinsä päivistä vanhuuden vuosina voi luottaa edes promillen vertaa siitä, mitä omien voi.

olen vahvasti sitä mieltä, että vapaaehtoisesti lapsettomat ovat erittäin itsekeskeisiä ihmisiä ja äitiyden mukanaan tuoma empatiakyky, toisen edun ja tunteiden ajatteleminen, hyvät sosiaaliset taidot jäävät ontuviksi. Ja tähän on lapsettoman turha väitää vastaan. Se vain ON totta. Kuka tahansa lapsia omaava voi allekirjoittaa tämän.

Minä siis säälin vapaaehtoisesti lapsettomia sillä minkäänlaiset organisaatioylennysnimitykset, Bahaman palmulomat, golf- & viininmaistelumatkat Italian maaseudulle ja bileillat cityn sylkeessä eivät anna sitä mitä edes lapsi antaa. Luulen kyllä, että jossain vaiheessa, sitten kun on jo myöhäistä, nämä vapaaehtoisesti lapsettomat katkeroituvat, kun eivät tajunneet tehdä lapsia. Ne siskon lapset eivät ole sama asiassa edes lähellekään eikä heidän haluunsa huyolehtia tätinsä päivistä vanhuuden vuosina voi luottaa edes promillen vertaa siitä, mitä omien voi.

Toki voin kuvitella, että jotkut lapsettomat mielellään omistavat elämänsä työlle, matkustelulle jne. Mutta emme me kaikki. :)

Minä käyn töissä siksi, että rahaa tarvitaan elämiseen. Sitä tarvitsen myös hyväntekeväisyyteen, jota teen paljon lasten ja nuorten eteen. :)

Olenpa vielä rohkeasti eri mieltä kanssasi tuosta siskon lapsi -asiasta. Itselleni oma tätini, tai oikeastaan kaksi heistä, ovat paljon läheisempiäni kuin äitini, joka asuu monen sadan kilometrin päässä. Välit ovat olleet lämpimät jo siitä asti kun olin ihan pieni. En siis ymmärrä miksi jättäisin säännölliset tapaamiset tätieni kanssa sitten kun he ovat vanhoja. Päin vastoin, luonteelleni ominainen rakkaista huolehtiminen varmasti vain korostuu siinä vaiheessa.

ap

olen vahvasti sitä mieltä, että vapaaehtoisesti lapsettomat ovat erittäin itsekeskeisiä ihmisiä ja äitiyden mukanaan tuoma empatiakyky, toisen edun ja tunteiden ajatteleminen, hyvät sosiaaliset taidot jäävät ontuviksi. Ja tähän on lapsettoman turha väitää vastaan. Se vain ON totta. Kuka tahansa lapsia omaava voi allekirjoittaa tämän.

Tämä viestisi sitä vastoin osoittaa, että kolmen biologisen lapsen äiti suorastaan tihkuu empatiaa, toisten edun ja tunteiden ajattelua ja hyviä sosiaalisia taitoja ;)

jotenkin vain siinä suuren rakkauden huumassa tulimme hankkineeksi lapsia, en olisi koskaan uskonut että niin tapahtuu MINULLE.



katunut en ole pätkääkään, vaikken erityisen äidillinen ole luonteeltani edelleenkään. olen siis luullut, että suureen rakkauteen kuuluu se, että haluaa lapsen rakastamansa miehen kanssa. mitä mieltä ap olet?

minä en uskaltanut ottaa sitä riskiä, siksi minulla on kaksi lasta. sitä päätöstä en ole katunut enkä usko että tulen katumaankaan. tiedän liian monta, jotka olisivatkin halunneen lapsen sitten kun se jo oli liian myöhäistä.

Vela-porukassa on paljon fiksua väkeä mutta myös muutama täysi fanaatikko joiden jutut karkaavat käsistä. Ehdottomuus (varsinkin jos siihen liittyy fanaattinen ryhmäytyminen) ei ole miellyttävää seurattavaa. Minusta tuli äiti sen jälkeen kun rakastuin ensimmäisen kerran aidosti, perheen perustaminen alkoi yhtäkkiä tuntua luontevalta vaikka sitä vaihetta edelsikin 10 vuotta ehdotonta, fanaattista lapsettomuutta ja "päätös" kohdunpoistosta kolmekymppisenä.

olen siis luullut, että suureen rakkauteen kuuluu se, että haluaa lapsen rakastamansa miehen kanssa. mitä mieltä ap olet?

mutta vastaan silti. Suuren rakkauden alkuhuumaan saatta useissa tapauksissa liittyäkin vauvakuume ja ruusunpunaiset haaveet omasta yhteisestä rakkaudenhedelmästä. Mutta kun tuosta alkuhuumasta on selvitty ja rakastuminen muuttunut rakastamiseksi, niin moni pitkässä ja onnellisessa parisuhteessa elänyt pohtii todella kriittisesti lapsen hankintaa. Jos siis on onnellinen puolisonsa kanssa kahdestaan, niin miksi ottaa niin suuri riski kuin pieni vauva on? Tilastojen valossahan pienten lasten vanhemmat ovat parisuhteeseensa kaikkein tyytymättömimpiä...

jotenkin vain siinä suuren rakkauden huumassa tulimme hankkineeksi lapsia, en olisi koskaan uskonut että niin tapahtuu MINULLE. katunut en ole pätkääkään, vaikken erityisen äidillinen ole luonteeltani edelleenkään. olen siis luullut, että suureen rakkauteen kuuluu se, että haluaa lapsen rakastamansa miehen kanssa. mitä mieltä ap olet?

ja hän minua. Me olemme ihan täysi pariskunta ilman lapsia. Kun aikanamme asiaa puimme ja mietimme, niin tulimme siihen tulokseen, että olemme menneet naimisiin toistemme takia, emme mahdollisen perheen. Mietimme silloin myös sitä, että jos tahtoisimme lapsia, mutta niitä ei tulisikaan, niin sekään ei olisi katastrofi, sillä liittomme on vahvalla pohjalla ja alunalkaen oli aika selvää, että mahdollisesti haluamme aina elää vain kaksin.

ap

vakuuttaa itsellesi (lähinnä) päätökseesi johtaneita syitä, kertoo paljon siitä, ettet ole itsekään loppujen lopuksi täysin varma siitä, mitä haluat.

minä en uskaltanut ottaa sitä riskiä, siksi minulla on kaksi lasta. sitä päätöstä en ole katunut enkä usko että tulen katumaankaan. tiedän liian monta, jotka olisivatkin halunneen lapsen sitten kun se jo oli liian myöhäistä.

olisi tehdä ne lapset ja sitten katua sitä. :)

Elämä on täynnä valintoja ja turha se on niitä tehtyjä päätöksiä jälkikäteen harmitella. Toki tällaisten päätösten tekoon menee vuosia, mutta sitä paremmin ne tulee harkittua.

ap

minä en ainakaan allekirjoita!



-2:n äiti



i]olen vahvasti sitä mieltä, että vapaaehtoisesti lapsettomat ovat erittäin itsekeskeisiä ihmisiä ja äitiyden mukanaan tuoma empatiakyky, toisen edun ja tunteiden ajatteleminen, hyvät sosiaaliset taidot jäävät ontuviksi. Ja tähän on lapsettoman turha väitää vastaan. Se vain ON totta. Kuka tahansa lapsia omaava voi allekirjoittaa tämän.

[/quote]

vakuuttaa itsellesi (lähinnä) päätökseesi johtaneita syitä, kertoo paljon siitä, ettet ole itsekään loppujen lopuksi täysin varma siitä, mitä haluat.

Olen seurannnut aihe vapaata jo vuodesta 2001. Asuimme silloin ulkomailla ja tämä oli hyvä palsta seurata Suomen meininkiä.

Se miksi tänään tämän aloituksen tein, löytyy yhdestä toisesta ketjusta, jossa ihmeteltiin lapsettomuutta.

Minä olen päätöksestäni ihan varma. :)

ap

se että minulla on kokemus paitsi siitä mitä on olla vapaaehtoisesti lapseton myös siitä mitä on olla äiti. Äitiyttä on mahdotonta kuvitella etukäteen ja sitä en vapaaehtoisesti lapsettomana suostunut uskomaan vaan tein äitiydestä päätelmiä (etenkin äitien irvikuvia) tarkkailemalla. Onko sinullakin ap taipumusta pyrkiä kuvittelemaan mitä äitiys on & uskoa omiin kuvitelmiisi? Kysyn tätä siis oman kokemukseni pohjalta, en provosoivasti.

meidän tapauksessa emme tehneet lasta heti, vaan myöhemmin. ja en voi sanoa kokeneeni edes vauvakuumetta. mutta ok, kaikille ei siis käy näin. ;) meille oli hyvä näin, olemme edelleen onnellisesti rakastuneita, kahden lapsen jälkeenkin. ja olimme sitä myös pikkulapsivaiheessa.

mutta tiedän monta, jotka ovat katuneet lapsettomuuttaan.

se että minulla on kokemus paitsi siitä mitä on olla vapaaehtoisesti lapseton myös siitä mitä on olla äiti. Äitiyttä on mahdotonta kuvitella etukäteen ja sitä en vapaaehtoisesti lapsettomana suostunut uskomaan vaan tein äitiydestä päätelmiä (etenkin äitien irvikuvia) tarkkailemalla. Onko sinullakin ap taipumusta pyrkiä kuvittelemaan mitä äitiys on & uskoa omiin kuvitelmiisi? Kysyn tätä siis oman kokemukseni pohjalta, en provosoivasti.

kuten sanoin, niin olen erittäin läheisessä tekemisessä sisareni perheen kanssa. Myös mieheni neljällä sisaruksella on lapsia ja olemme heidän kanssaan tekemisissä usein. Meillä on myös 4 kummilasta, joihin pidämme ahkerasti yhteyttä. Lähes kaikilla ystävillämme on perhe. Tiedän siis äitiyden iloista ja suruista. Hellistä hetkistä ja väsymyksestä. Uuden oppimisen onnesta ja luopumisen haikeudesta. Jotenkin vain on aina tuntunut siltä, että tämä pintaraapaisu perhe-elämään riittää meille, elämämme on onnellista näin. Miksi hyvää pitäisi mennä muuttamaan?

ap

En tiedä ketään, joka olisi katunut lapsiaan, mutta tiedän monta, jotka ovat katuneet lapsettomuuttaan.

Teen vapaaehtoistyötä nuorten ja lasten parissa ja siellä on paljon lapsia, joita vanhemmat eivät sitten halunneetkaan.

ap