Esikoinen tulossa ja mies säikähti ja lähti kävelemään...

oli aikoinaan sama tilanne ja olimme molemmat sinun ikäisiä. Kun lapsi syntyi mies oli aivan innoissaan ja katui, että oli aborttia miettinyt.



Onnea raskaudesta ja nauti siitä täysin rinnoin! :)

Mulle kävi vähän samalla tavalla, olin kylläkin naimisissa ja miehen kanssa ollut yhdessä muutaman vuoden kun ehkäisy petti ja tulin raskaaksi. Oli aika kova paikka miehelle mutta sanoi että pidetään ehdottomasti lapsi. Mies jätti sitten mut yhtäkkiä paria päivää ennen lapsen syntymää kun ei kuulemma ollutkaan sittenkään valmis isäksi :-/ Jäin yksin vauvan kanssa eikä mies edes halua osallistua lapsen elämään. Tästä on nyt parisen vuotta ja hyvin olen pärjännyt :) Alku oli tietenkin rankkaa mutta ehdottomasti sen arvoista, nyt elämä hymyilee. Mies on se joka tässä menettää paljon.

Olen varma että kyllä selviät ilman miestäkin jos tästä ei ole ottamaan vastuuta!

tulee joskus mieleen, että isossa ikäerossa miehen hyväksi on etunsa! Reilut parikymppiset naiset ovat ainakin joskus vastuuntuntoisia, kun taas miehet ovat kolmekymppisinä vasta biletyshuumansa lakipisteessä :( Järkyttävää, ettei aikuistumista pidetä arvona eikä minään.



Uskon, ap, että pärjäät. Ilman miestä tai miehen kanssa. Onnea matkaan!

Ei minusta nyt sitten tule yh:ta. Miehen kanssa tänään keskusteltiin eikä hän halua erota oikeasti, se oli vaan paniikkireaktio kun tieto raskaudestat tuli yllättäen. Yhtenä syynä oli ehkä myös se, että tiedän mieheni olevan jossain määrin vanhanaikainen ja haluaisi itse pystyä elättämään perheensä ja takaamaan, että voisin olla lapsen kanssa mahdollisimman pitkään kotona. Mutta alustavasti keskusteltiin (todella aikaista kyllä) ja päätettiin, että jos miehellä ei ole vakityötä siinä vaiheessa kun loppuu äippälomani niin mies jäänee sitten lapsen kanssa kotiin.



ap

.. sinun tilanteessasi käynyt ihan varmasti samalla tavalla ja olisin nyt YH tai uusperheäiti. Mieheni ei mitenkään ollut valmis isäksi alle kolmikymppisenä, joka on ihan sääli.

Olen jo reilusti yli kolmekymppinen itsekin ja saimme nyt vasta esikoisemme. Luonto järjesti tällä kertaa niin etten raskautunut aikaisemmin.

Olisin kovasti toivonut lsata jo vähän yli kaksikymppisenä..



Tsemppiä ihan hirveesti sinulle ja ONNEA raskautumisesta. Löydät varmasti ihanan miehen vielä rinnallesi ja perheenne kasvaa

ja nuorimmaisen 29v, lapsia siis viisi. Eikä kyllä ole estänyt minua bilettämästä lasten olemassaolo. Ihan niin paljon olen voinut mennä kuin olen halunnut, tietysti jos haluaisi joka viikonloppu niin olisi eri asia, mutta mulle on riittänyt yksi kerta viikkojen/kuukausien tarpeisiin. Joskus olen käynyt parikin kertaa kk, eikä lapset siitä miksikään ole menneet.

Ihan höpöhöpöä on että lapsi sitoisi niin totaalisesti ettei sitten vuosikausiin käytäisi missään. Lapsistakin on vaihtelu kivaa, yökyläily isovanhempien ja ystäväperheiden luona.

Ainut asia mitä olisin tehnyt toisin ilman lapsia, olisin matkustellut enemmän ja asunut ulkomailla. Eikä siihenkään lapset oikeastaan syynä ole, vaan raha jota ison perheen matkusteluun tarvitsee aika paljon.

Mutta ihan vilpittömästi voin sanoa että lapset ovat olleet elämäni tärkein asia silloin nuorena kuin nyt päälle kolmikymppisenäkin. Lapset tuovat niin paljon syvyyttä ja sisältöä elämään ettei sitä mikään biletys ym. voi korvata. Omasta elämästä tulee yhtäkkiä tärkeä muillekin kuin vaan itselleen.

Olet ap ihan hyvän ikäinen äidiksi. Äidilläsi on oma mielipide ja vaikka hän olisi nuorena äitinä kokenut elämänsä eri tavalla niin sinä olet eri ihminen ja voit itse kokea asian täysin toisin kuin mitä äitisi pelkää. Mies ehkä sopeutuu pienen sulattelun jälkeen, tai sitten ei. Miehille kuitenkin asia konkretisoituu usein vasta kun pitää lasta sylissään, sitä ennen ne ovat vain omia mielikuviaan ja ajatuksiaan lapsesta ja isyydestä joita mies pelkää.

että ap:n äiti haluaa lapsensa (=ap:n elävän nuoruuttaan eikä olevan lapseen sidottu)

Tässä hyvä esimerkki:

"Vaan sinun. Jos itse vaikka tuntee nuoruutensa menneen hukkaan. Itse sain 19-vuotiaana ensimmäisen lapsen ja nyt lapsia on neljä. Vaikka olen äärimmäisen onnellinen jokaisesta näistä, niin välillä harmittaa kun en minnekään opiskelurientoihin pääse koskaan ym. Olen siis jäänyt neljännen odotusaikana yksin eikä mullakaan oo tukiverkkoo. Ennen biletys ei tuntunut tärkeältä ollenkaan, mutta kyllä pari kertaa vuodessa olisi kuitenkin kiva päästä. Ja kun mies vaan mennä viipottaa, niin jotenkin on epätasa-arvoinen olo. =(

Mutta kyllä varmasti kuitenkin pärjäät. Lapset on elämän rikkaus ja mitkään menot ei kyllä mene niiden edelle. Ja sulla on se työpaikkakin. Onnea!"

Biletys ei todellakaan ole itseisarvo, mutta se on hyvä kokea!

Ja MINUSTA on myös kamalaa, että ei voi vain ajatella itseään, vaan lasta/lapsia. Eli ei voi valita työ(harjoittelu)paikkojaan sen mukaan mikä itseä kiinnostaa jne. vaan pitää AINA ajatella ensin lasta/lapsia. Lapset kasvavat, ja silloinkin voi työkomennus ulkomailla jäädä haaveeksi lasten koulun aloituksen tm. vuoksi jne.

Toki vahinkoja sattuu jne. mutta jos mietin itseäni; henkinen kasvu mikä tapahtui ikävuosien 18-28 välillä oli HUIMA! Moni asia/mielipide joka aikuiseksi tullessani (=18-v) minulla oli, muuttui 10-vuoden aikana. Kyllä, olisin varmasti esim. 20-vuotiaana ollut hyvä äiti, mutta en niin hyvä mitä olin tullessani äidiksi 10-vuotta myöhemmin.

Sama "henkinen kasvu" on toki jatkunut, ja jatkunee edelleen (nyt olen n. 40-vuotias) mutta se on erilaista. Toki ihmisiä on erilaisia, mutta vaikka vastuuntuntoinen nuori olinkin, niin jotain olisi jäänyt vajaaksi elämässäni jos lapsen olisin joskus 20-vuoden hujakoilla saanut.

Jäät sitten yksin tilanteeseen tai et. Mutta luulenpa että miehesi kanssa vielä palaatte yhteen. Aika moni mies tuollaisessa tilanteessa menee paniikkiin, mutta asiaa vähän mietittyään tulee järkiinsa ja kasvaa pikkuhiljaa hyväksi isäksi. Kaikkea hyvää teille!

Sori, jäi ap:n viimeisin kommentti lukematta. Eli aivan kuten arvelinkin. Hienoa!!

Kiva kuulla, että miehesi ei kuitenkaan lähtenyt karkuun, vaan jää ja haluaa pitää vauvan. Etkä sinä minusta liian nuori ole äidiksi, teillä on asiat hyvin kun edes toisella on vakituinen työ ja saattaahan miehesikin vakituisen työn saada, ei sitä koskaan tiedä. Äitisi varmaan vaan haluaisi suojella sinua ja siksi ehkä kauhuissaan. Vai voisko johtua siitä kun äitisi nuorin lapsi on vielä aika pieni ja ajattelee, että hänen pitäis jaksaa teidänkin vauvaa hoitaa? Tämä nyt on vaan arvaus, yhden kaverini äiti oli tuon takia kauhuissaan, selvisi vasta myöhemmin kylläkin.

vaan hetkellisesti järkyttynyt. Onnea odotukseen, toivottavasti kaikki menee hyvin!

Meille on tulossa esikoinen. Raskaus ei ollut mitenkään suunniteltu vaan ehkäisy petti ja mies säikähti todella pahasti kun kerroin raskaudesta ja nyt sitten sanoi, ettei hänestä ole isäksi vielä. Yhdessä ollaan oltu viitisen vuotta ja aina on puhuttu, että perustetaan perhe vähän myöhemmin. Tämä tuli kyllä vähän kun salama kirkkaalta taivaalta, tilanne on kaikkea muuta kun hyvä, mutta toisaalta ei se huonoin mahdollinenkaan. Pelottaa vaan, että jos mies nyt oikeasti ei aio ottaa vastuuta ja suhteemme oli tässä niin pärjäänkö yksin. Tukiverkkoja ei ihan kauheasti välttämättä ole, äitini oli kauhuissaan kun kerroin raskaudesta, hän on sitä mieltä, että lapset pitäis tehä vasta lähempänä 30v ikää ja olen kuulemma liian nuori äidiksi jne.

Miten taloudellinen tilanteesi? Ja miksi äitisi on kauhuissaan? Luuletko itse pärjääväsi?

Ja saatko tukiverkkoa muualta?

jos mies on saman ikäinen niin onhan se ymmärrettävää että on hämillää, ja hänen täytyy saada sulatella uutista. se ei tarkoita että ei haluaisi lasta.

miehillä ei aina ole sellaista "vauvakuumetta" kuin naisilla, ja heidän saattaa olla vaikeampaa sulatella vauva uutisia.

kyllä te pärjäätte jos olette seurustellu jo viisi vuotta, te tunnette toisenne ja ilmeisesti suhteenne voi hyvin?

ONNEA RASKAUDESTA!

Itse sain sinun ikäsenäsi ensimmäisen lapsen, yllärinä ja yksin. Hyvin on pärjätty :)

Toivotaan, että miehesi asiaa sulateltuaan "tulee järkiinsä".

Minulla on vakituinen työpaikka eli sen puoleen kyllä tulen pärjäämään. Ystäviä on aika paljon eli sinänsä sitä tukiverkkoakin on. Osalla ystävistäni on lapsia osalla ei. Mies sen sijaan tekee pätkätöitä, tällä hetkellä on työttömänä, mutta taas vuoden alusta luultavasti töissä ainakin jonkin aikaa.

Tunnemme kyllä mieheni kanssa toisemme ja suhteemme on tähän asti voinut hyvin, on meillä riitoja ollut ja vastoinkäymisiäkin, mutta niistä on selvitty yhdessä.

ap

jos mies on saman ikäinen niin onhan se ymmärrettävää että on hämillää, ja hänen täytyy saada sulatella uutista. se ei tarkoita että ei haluaisi lasta.

miehillä ei aina ole sellaista "vauvakuumetta" kuin naisilla, ja heidän saattaa olla vaikeampaa sulatella vauva uutisia.

kyllä te pärjäätte jos olette seurustellu jo viisi vuotta, te tunnette toisenne ja ilmeisesti suhteenne voi hyvin?

ONNEA RASKAUDESTA!

että lapset on parempi tehdä vasta lähempänä 30v ikää. Tuo on jännä sinänsä, koska äitini on saanut esikoisensa (minut) 16v iässä ja nuorimman sai pari vuotta sitten. Meitä sisaruksia on yhteensä seitsemän. En tiedä ihan tarkkaan miksi näin ajattelee, en ole kokenut mistään jääväni paitsi, vaikka äitini olikin teiniäiti ja siinä mielessä minulla on eri tilanne kun minulla on vakituinen työ toisin kun äidilläni.

ap

Miten taloudellinen tilanteesi? Ja miksi äitisi on kauhuissaan? Luuletko itse pärjääväsi?

Äidiksi. Itse olin 21 kun sain esikoiseni. Mieheeni sitouduin kyllä liian nuorena ja naiivina.

jos mies on saman ikäinen niin onhan se ymmärrettävää että on hämillää, ja hänen täytyy saada sulatella uutista. se ei tarkoita että ei haluaisi lasta. miehillä ei aina ole sellaista "vauvakuumetta" kuin naisilla, ja heidän saattaa olla vaikeampaa sulatella vauva uutisia. kyllä te pärjäätte jos olette seurustellu jo viisi vuotta, te tunnette toisenne ja ilmeisesti suhteenne voi hyvin? ONNEA RASKAUDESTA!

Äidiksi. Itse olin 21 kun sain esikoiseni. Mieheeni sitouduin kyllä liian nuorena ja naiivina.

Eikö siinä jälkeläisen tekemisessä ole useimmiten mukana ne siittiösolutkin. Ja jos siinä tuli vikavalinta, teit lapsesi liian nuorena -todennäköisesti. Aika tuo päähän yleensä järkeä.