Mitä mieltä olet minusta/miehestäni/parisuhteestamme?
Taustaa: Mieheni on ensimmäinen mies, jonka kanssa olen ollut yhdessä pidempään. Ennen tätä minulla on ollut lukuisia lyhyitä suhteita, minä aina olen ärsyyntynyt johonkin kunkin miehen piirteeseen ja lopettanut suhteen.
No nyt tuntuu ajoittain, että oma mieheni on todella raivostuttava, suorastaan idiootti. Tekisi mieli lopettaa liittomme, mutta koska lapsia on kaksi, niin toistaiseksi en ole sitä tehnyt. Taidan olla todella ailahtelea koska välillä taas mieheni tuntuu todella upealta mieheltä. Nyt on tämmöinen ärsytysjakso taas menossa.
Tässä jotain miehestäni:
- Raivostuttava rahankäyttö. Mies tahtoi perustaa oman yrityksen, joka ei ole kannattanut. Palkkaa makselee nykyään itselleen noin 500 euroa/kuukausi. Kuitenkin viettää paljon aikaa töissä/työhön liittyvissä puuhissa. Vaikka mies on meistä pienituloisempi (itselläni brutto noin 2000 e/kk) niin silti törsää paljon enemmän kuin minä. Itse yritän säätää kaikessa. En osta itselleni oikeastaan yhtään mitään. Töihin otan aina eväät ja lapsille ostan vaatteet aina alesta ja kirpparilta. Ruokaa ostan alesta ja edullisesti. Mies sen sijaan käy noin kerran kuussa hierojalla, viihteellä käy eli ulkona ravintolassa kerran-pari kuussa (tämäkin ärsyttää!!), lisäksi ostelee joka päivä työpäivän aikana jotain ruokaa ulkoa, hampurilaista, pitsaa tms. Hänellä tosin on liikkuva työ, joten en tiedä missä eväitä edes säilyttäisi. Tämä ärsyttää eniten tällä hetkellä + tuo että ramppaa liikaa viiteellä (tosin lähtee aina vasta kun lapset jo nukkuvat, seuraava päivä tosin meneekin sitten 12-14 saakka nukkuessa). Lisäksi viettää tosi paljon aikaa pois kotoa. Osa näistä on ilmaista apua kavereille, korjailee myös meidän autot itse ja remppailee meillä kotona. Lisäksi siis käy ravintoloissa viikonloppuna nollaamassa päätään. Kiukkuinen hänestä tuleekin jos ei saa omaa aikaa rientojensa merkeissä.
+ Kunnioittaa minua ja sitä mitä sanon. Jos sanon johonkin jyrkästi EI niin on aina sitten taipunut tai jos sanon että nyt imuroit, niin imuroi sitten ja siis samantien. Tosin häntä ärsyttää määräilyt eli muuttuu aika kiukkuiseksi jos usein määräilen. On sosiaalinen ja avulias. On kuskaillut lapsiamme neuvolaan, leikkipuistoon. Huolehtii siitä, että saan välillä omaa aikaa ottamalla lapset mukaansa jonnekin useaksi tunniksi. Aina kun haluan, niin saan mennä aikaisin nukkumaan ja mies hoitaa lasten iltatoimet. Mies myös aamulla kuskaa lapset hoitoon. On todella ahkerasti ja hienosti rempannut asuntoamme (vanha rivaripääty jonka ostimme pari vuotta sitten). Seksuaalisesti haluaa minua ja näyttää sen, toisaalta ymmärtää senkin että aina minua ei huvita. Muutenkin ymmärtää melko hyvin sitä etten aina jaksa ja silloin ilman käskemistä ottaa lapset ja lähtee heidän kanssa vaikka leikkipuistoon. Ei koskaan valita siitä mitä on joutunut tekemään tai että on väsynyt (minä valitan).
Jotenkin olen nyt vaan niin täynnä häntä. Syystäkö?
Kommentit (33)
Te olette perustaneen yhteisen perheen, joten asiassa on paljon muutakin huomioitavaa kuin jotkut "kemiat" tai muut vähäpätöiset seikat, jotka nyt vaan sua ap jostain syystä ärsyttää. ei missään ole sanottu (paitsi jossain saippuasarjoissa) että avioliitto ja perhe-elämä olisi aina hehkeää ja ongelmatonta. Te olette kuitenkin sitoutuneet toisiinne, joten se pitää sisällään myös sen, että sitoutuu niihin ongelmiin ja niiden ratkaisemiseen, eikä heitä hanskoja tiskiin vaan kun toinen sattuu ärsyttämään! Tämä maa on täynnä surkeita lapsia, joiden maailma on hajonnut vain sen takia, että heidän vanhempansa eivät ole osanneet hoitaa asioitaa ja suhdettaan aikuisten lailla. Älkää te lisätkö niiden surkeiden lapsien määrää omalta osaltanne.
ja hyvin pärjään.
jos haluaisin ostella mielestäni turhia asioita niin menisin parempipalkkaiseen työhön.
Näkisin hyvänä syynä erota juuri tuon alkoholin käytön takia ja siitä aiheutuvan rahan menon. Hän kerkeää juomaan viinaa sitten eläkeelläkin kun lapset ovat kasvaneet ja lentäneen pesästä.
Hiustenleikkuu miehillä on tarpeellista ellei sitten kasvata pitkää tukkaa. Näyttää muuten aika typerältä. Ainakin 2kk välein on käytävä parturissa.
Eiköhän joka perheessä mietitä nämä asiat keskenään, ei ole mitään yleispätevää oikeaa tapaa tehdä asiat.
Jos käy parina iltana kuusta ulkona, niin rahaa ei välttämättä pala enempää kuin ehkä 50 €/kk riippuen siitä missä käy, ajaako taksilla tms.. Ei minusta 50 €/kk menot ole riittävä syy eroon, vai mitä mieltä itse olet? Mutta tuossa ap:n tilanteessa tietysti olisi paljon parempi, jos mies voisi noita baarikäyntejään vähentää.
Eikä minusta ole itsestään selvää, että on miehen oikeus käydä parturissa, jos ei vaimollakaan ole varaa kampaajaan. Ei se parturissakäynti mikään ihmisoikeus ole, eikä siihen läheskään kaikilla ole varaa. Tosi moni osaa tukan leikata itsekin, jos ei ole mikään trendikampaus. Itse en todellakaan ole hyvä leikkaamaan tukkaa, mutta parturoin veljeni hiukset monen vuoden ajan sellaisella trimmerillä (no mikä sen kapistuksen nimi on?)
Te olette perustaneen yhteisen perheen, joten asiassa on paljon muutakin huomioitavaa kuin jotkut "kemiat" tai muut vähäpätöiset seikat, jotka nyt vaan sua ap jostain syystä ärsyttää. ei missään ole sanottu (paitsi jossain saippuasarjoissa) että avioliitto ja perhe-elämä olisi aina hehkeää ja ongelmatonta. Te olette kuitenkin sitoutuneet toisiinne, joten se pitää sisällään myös sen, että sitoutuu niihin ongelmiin ja niiden ratkaisemiseen, eikä heitä hanskoja tiskiin vaan kun toinen sattuu ärsyttämään! Tämä maa on täynnä surkeita lapsia, joiden maailma on hajonnut vain sen takia, että heidän vanhempansa eivät ole osanneet hoitaa asioitaa ja suhdettaan aikuisten lailla. Älkää te lisätkö niiden surkeiden lapsien määrää omalta osaltanne.
lapset oppivat kylmän suhtautumisen toiseen. silloin liitot vasta päätyvätkin eroon.
Näkisin hyvänä syynä erota juuri tuon alkoholin käytön takia ja siitä aiheutuvan rahan menon. Hän kerkeää juomaan viinaa sitten eläkeelläkin kun lapset ovat kasvaneet ja lentäneen pesästä.
Hiustenleikkuu miehillä on tarpeellista ellei sitten kasvata pitkää tukkaa. Näyttää muuten aika typerältä. Ainakin 2kk välein on käytävä parturissa.
Eiköhän joka perheessä mietitä nämä asiat keskenään, ei ole mitään yleispätevää oikeaa tapaa tehdä asiat.
Jos käy parina iltana kuusta ulkona, niin rahaa ei välttämättä pala enempää kuin ehkä 50 €/kk riippuen siitä missä käy, ajaako taksilla tms.. Ei minusta 50 €/kk menot ole riittävä syy eroon, vai mitä mieltä itse olet? Mutta tuossa ap:n tilanteessa tietysti olisi paljon parempi, jos mies voisi noita baarikäyntejään vähentää.
Eikä minusta ole itsestään selvää, että on miehen oikeus käydä parturissa, jos ei vaimollakaan ole varaa kampaajaan. Ei se parturissakäynti mikään ihmisoikeus ole, eikä siihen läheskään kaikilla ole varaa. Tosi moni osaa tukan leikata itsekin, jos ei ole mikään trendikampaus. Itse en todellakaan ole hyvä leikkaamaan tukkaa, mutta parturoin veljeni hiukset monen vuoden ajan sellaisella trimmerillä (no mikä sen kapistuksen nimi on?)
Jos mies ei käy parturiksi niin sitten tullaan itkemään av:lle kun mies näyttää ihan WT-Eunorölliltä.
edes nettona. Esim. siivoajan minimipalkka on 1200 €/kk ja siihen lisät, lomarahat yms. päälle. Jos kuitenkin kokopäiväisestä työstä. Ja ap:n mies on aiemmin ollut työjohtaja.
Ei tosiaan sellaista tilipussia kotiin tuovalla ole varaa mihinkään ylimääräiseen.
Ap:n mies kuullostaa tosi hyvältä mieheltä. Ehkä on jopa vähän liian kiltti. Sellaiset eivät yleensä ole mitenkään kovin menestyviä yrittäjiä, he kun eivät kehtaa laskuttaa kunnolla tekemästään työstä (ainakaan kavereita). Tai tekevät työn laskuttamaansa tuntihintaan nähden "liian hyvin"
Tuskin tekee. Eiköhän hänellä ole lyhyempi päivä ja saa vastaavasti viettää enemmän vapaa-aikaa perheen/ravintolan kanssa?
Kyllä minäkin mieluummin tekisin puolet lyhyempää työpäivää 500e kk. Älytöntä haaskata elämäänsä työnteolle mutta minkäs voi kun ei ole noin loistavaa työsuhdetta. Monesti työpäivän jälkeen ei jaksa viettää aikaansa perheen parissa.
.
[/quote]
lapset oppivat kylmän suhtautumisen toiseen. silloin liitot vasta päätyvätkin eroon.
[/quote]
vaan siitä että miehessä on ap:n mielestä ärsyttäviä piirteitä. Sillä taas ei ole mitään tekemistä rakkauden tai sen puutteen takia.

Jos välillä rakastaa ja välillä ei niin onko korvienvälissä vikaa vai miehessä?
Minä en ole koskaan ollut suhteessa joka ailahtelee noin paljon. Ei rakkaus ole sitä että välillä rakastaa ja välillä ei. Te ette tuntuisi tietävän elämästä mitään.
Ethän itsekään esitellyt itseäsi ap:lle (käsittääkseni ette tunne toisianne) ennen kuin menit ilmoittamaan, että hänen tulisi erota miehestään. Tällä palstalla on ihan hyväksyttävää kirjoittaa vierailijana.
Lisäksi en mielestäni ollut mitenkään julkea sinua kohtaan. En kommentoinut sinua henkilökohtaisesti muuten kuin sanoin, että suhtaudut asiaan kapeakatseisesti (ja seuraava viesti ei kyllä yhtään muuttanut mielikuvaa). Viestini pointti oli, että asioihin voi esittää myös yhtä pätevän vasta-argumentin ja ap:n tehtävänä on miettiä mikä heidän perheensä ratkaisu ko. tilanteissa on..
Kiitos hyvistä nauruista 31 :D
T. 29
Ap tiedät sisimmissäsi olevasi provo.
Sillä ei tosin juhlita. Ja miksei nykyään mieskin voi olla naisen elättinä. Onhan naiset olleet kautta aikojen miehen elätteinä?
Näkisin ainoana huonona puolena tuon alkoohlin käytön, se on turhaa rahan hukkaa.