Saako olla pettynyt jos lapset samaa sukupuolta (ja lisää lapsia ei tulossa)?

Itse asiassa kyllä minua harmittaisi myös, jos lapsesta tulisi pellavapää. Tai lyhyt. Tai etenkin, jos lapsesta tulisi ruma. (Kuten Täydellisten naisten Gabyn lapset!) Ei tuntuisi yhtään omalta.

harmittele kahdesta pojasta. Tyttöjen metkuthan sä itse naisena tiedät, mutta vasta poika kasvattaa naisesta äidin. Siinä saat niin paljon uutta, mahdollisuuden kurkistaa miesten maailmaan ja ymmärtää siitä paljon enemmän.

Joku tutkimuskinhan on tehty, että naiset joilla on poikalapsia pärjäävät työelämässä paremmin.

Ja miehet toivovat ainakin yhtä poikaa, sanovat mitä sanovat.

mutta iloitse ihmeessä veljeksistä! Esikoisellenne on todennäköisesti suurempi lahja saada veli kuin sisko. Heillä on aina kaveri metsäreissuille ja poikien puuhiin + saman henkinen juttukaveri johon siskosta ei olisi.



Minulla on 3 poikaa. Kieltämättä jokin puoli itsestäni suree sitä ettei mulla nyt olekaan tyttöä jonka kanssa shoppailla ja tehdä tyttöjen juttuja, mutta kyse on vain minun itsekkäästä mielikuvamaailmasta. Kun ensimmäinen lapsi oli pieneksi pettymyksekseni poika, toivoin kyllä seuraavistakin poikia. Tunnen paljon aikuisia veljeksiä joilla on hyvät välit ja paljon tekemisissä toistensa kanssa harrastusten yms. parissa. Siskoa ja veljeä en tunne joilla olisi mitään sinne päinkään vaikka hyvissä väleissä toki useimmat ovat.

kai sitä SAA olla pettynyt mutta ihmettelen sitä suuresti! olen äiti pienelle poikavauvalle jota toivottiin vuosia. jos meille joskus suodaan lisää lapsia olen ikionnellinen. en edes osaisi toivoa poikaa tai tyttöä - vaan tervettä lasta.

että olin pettynyt, kun sain tietää odottavani toista (viimeistä lasta meille) tyttöä. Oli ihan kamalaa huomata tuntevansa sellaisia tunteita. Harmitti, että kysyttiin sukupuoli ultrassa, sillä uskoin, että vauvan synnyttyä sukupuoleen ei olisi voinut olla pettynyt. Tunsin kuitenkin pettymyksen tunteita vielä kuopuksen vauva-aikanakin :( Pettymys liittyi enimmäkseen esikoisen asemaan eli olisin halunnut hänen olevan edelleen minulle se "ainoa tytär" kun hän ei ollutkaan enää ainoa lapsi (esikoinen oli minulle järjettömän rakas - on tietysti edelleen, kuten kuopuskin). Jos lapset olisivat eri sukupuolta, heidän ainutlaatuinen asemansa olisi jotenkin selkeämpi.



Mutta pian ne pettymyksen tunteet karisivat. Tytöt ovat omia persooniaan, ihania ja rakkaita. Lasten kannatalta minusta on todellakin vain hyvä, että ovat samaa sukupuolta, sillä todennäköiseti tulevat sitten aikuisenakin olemaan läheisempiä.



Joskus tosin kaihertaa, etten saanut koskaan kokea pojan äitiyttä... Mutta kaikkea ei voi saada ja olen ikikiitollinen lapsistani.

Tytärten äitinä ymmärrän sua hyvin, naisena toivoisi voivansa siirtää seuraavaan sukupolveen tätä naisen maailmaa. Mutta- niinkuin varmasti ajatteletkin- lapset ovat lahja, ei ole itsestäänselvää saada lasta, ei ole itsestäänselvää saada tervettä lasta, ei ole itsestäänselvää että saa nähdä lapsensa kasvun ja suojella ja rakastaa häntä.

MOnet puhuvat siitä kuinka ihanaa ja erilaista on sitten se pieni poika- no mulla ei ole kokemusta enkä ole osannut kaivata kun en tiedä mitä "menetän".

Varmasti osaat olla kiitollinen pojistasi, ja se pettymys hälvenee. Sitäpaitsi tytötkin ovat hyvin erilaisia, ehkä olisit saanut tytön jonka kanssa ei o0le ollenkaan samalla aaltopituudella ja jonka kautta ei toteutuisi kuitenkaan niitä haavekuvia.

riippuu tietty miten olet oppinut käsittelemään pettymyksiä mutta itse olen kolmen pojan äiti,enkä ole sitä sen koommin miettinyt, korpee vaan yks toisen äidin kommenntti ku sanoi että sai tytön niin pääsee pukemaan sitä ku nukkea! Joo sanoin että joo saan mäkin pukea poikiani ja olenkin pukenut, pojille löytyy ihania vaatteita myös jos jaksaa vahan etsiä. Ja eräs kommenntti oli mulle tärkee eräältä tältä palstalta; Opettele olemaan SE teidän perheen prinsessa!

Olit rohkea, kun uskalsit sanoa tuon "ääneen". Mielestäni jokaisella on oikeus tuntea pettymystä ja todeta, että olisi toivonut juuri sitä toista sukupuolta joka sitten tulikaan. Uskon, että omaa lastaan rakastaa joka tapauksessa pyyteettömästi sukupuoleen katsomatta.

Itse odotan ultran mukaan poikaa, esikoista. Olen itse kasvanut perheen nuorimmaisena ja ainoana tyttönä, kahden veljen kanssa. Meillä on aina ollut todella lämpimät ja hyvät välit. Veljet pitivät (ja pitävät edelleen) puoliani ja katsoivat "pienen siskon" perään. En koskaan kokenut olevani ulkopuolinen heidän touhuissaan - rakensin majaa ja leikin sotaa muiden mukana.



Siksi myönnänkin, että toivoin esikoiseksi poikaa. Koen luontevammaksi itselleni pojan äitiyden. Kuten tuleva isäkin sanoi ettei osaisi kuvitella minua prinsessaleikeissä pienen tytön kanssa. Veljet opettivat miesten maailmaan ja siksi pidän rehdistä ja vilkkaasta menosta. Joskus tulevaisuudessa olisi kovinkin mukavaa saada yksi tyttö.



Voisi olla ilmeeni näkemisenarvoinen mikäli kätilö nyt sanoisi "voi kuinka suloinen tyttö". Olen jo täysillä intoillut esikoispoikaa.

olen miehen puolesta pettynyt, ettei sitä poikaa tullut. Mutta vain siksi, että miehellä tosi miehinen harrastus jonka olisi pojalle halunnut siirtää. Mutta useimmiten kun katson kuinka rakastunut mies näihin tyttäriinsä on, ei harmita yhtään.



Ja oikeesti onhan tuollainen neljän kauniin tyttären katsas ihan kadehdittava näky!

Monet ulkopuoliset varmaan ovat teidän puolestaan harmissaan ja surkuttelevat kun ei sitä prinsessaa tullutkaan. Mutta niinkuin muutkin ovat sanoneet, tunteet ovat sallittuja, ja hyvä kun ne sanoo ääneen. Ei jää sitten kaivelemaan kun pikkuprinssi syntyy, saatte nauttia hänestä.

kerrankin on ollut asiallisia vastauksia tästä aiheesta. Se menee niin harmillisen usein tunteiden "syyttelyksi"..

Joo, meillä 3 tyttöä. Ja olisin sen pojankin joskus halunnut, mutta yhtäkään heistä en vaihtaisi poikaan..

Synnärillä itkin kun kolmas oli syntynyt ja muistan kun katselin sairaalaikkunasta lumista maisemaa ja mietin että miten voinkin olla näin KAMALA ihminen. Näin IHANA tyttö kun minulla onkin! Siis itkin kai sitä kun tunsin pettymystä kun emme saaneet poikaa, vaikka olin onnellinen siitä että saimme terveen tytön!! Ja olin vielä hengissä (kiireellinen sektio..)

Suurin vaikeus on minun kohdallani ollut tottua näihin kommentteihin :"kai te nyt vielä poikaa yritätte.." "Tytöthän on niiiiiiin helppoja ja eivät varmaan tappele yhtään.." "kai se sulla nyt on helppoa kun noi lapset ovat tyttöjä" "teillä ei nyt varmaan näistä sotaleikeistä tai autoista ymmärretä mitään, ne kun on POIKIEN juttuja" ja "pojat on niin villejä" "tytöt leikkii vaan prinsessaleikkejä"

kuvittelin etten osaisi olla pojan äiti ollenkaan. Kun kakkosta odottaessa ultrassa selvisi, että tulokas on poika, itkin pari päivää ja olin varma etten osaa häntä rakastaa kuten esikoistyttöäni.



No, tunteet muuttuivat tietysti odotuksen myötä, mutta vasta synnytyssalissa tämä poika räjäytti tajuntani ihanuudellaan. Hän olikin aivan yhtä rakas ja ihana kuin tyttäreni. Olin aivan ihmeissäni kuinka olinkaan voinut toivoa jotain muuta kuin tätä ihmeellistä poikaani.



Nyt kolmas tulossa (tyttö) eikä sukupuoli kiinnosta muuten kuin vaatteiden vuoksi. Kumpikin lapseni on niin maailman ihanin oma itsensä. Ovat enemmän lapsia kuin tyttöjä tai poikia minulle.

poikaa. Alussa kieltämättä olin pikkuriikkisen pettynyt, mutta nyt en ole enää. Ollaan jopa puhuttu kolmannesta lapsesta ja aina ajattelen vain että "kun meidän kolmas poika syntyy niin..." En oikein osaa ajatella edes olevani tytön äiti. Vaikka itselläni on loistavat välit äitiini ja äidit ovat aina parasta shoppailuseuraa tyttärilleen, niin poikien kanssa voi tehdä kaikkea mukavaa, kuten ulkona kalastusta, sienestystä, pelata pelejä...vaikka voihan niitä tyttöjenkin kanssa tehdä tietysti. Ja minä ja mieheni opetamme poikamme siivoamaan ja laittamaan ruokaa ym ihan kuten tytötkin opetettaisiin. Ei kannata ruveta passaamaan alkuunkaan! Mies sekä lapset tottuvat siihen ja laiskistuvat!

Itsekin olisin pettynyt, ellei jo 2. lapseni olisi ollut eri sukupuolta. 2 lasta olisi siis periaatteessa riittänyt meille, koska saimme eka pojan ja sitten tytön.

Mutta kuinkas ollakaan, nyt sitä odotetaan toista prinsessaaa syntyväksi =)

jos kerran ihmisyyteen kuuluu sen kokeminen aina kun asiat eivät suju niin kuin on toivonut. Joskus jälkeenpäin sitten voi olla iloinen, että asiat menivätkin toisin.

Pettymys on yksi ihmisen perustunteista. Ethän olekaan pettynyt lapseen vaan siihen, että joudut luopumaan jostakin, mitä toivoisit kovasti. Toivoisit saavasi tutustua äitinä tytön elämään, ja nyt se toive jää toteutumatta. Luonnollista on kokea pettymystä ja tervettä tunnustaa se. Sitten voitkin iloita siitä, että saat ihanan poikalapsen, jonka elämää pääset seuraamaan.

minä ainakin olen pettynyt jos tämä kolmas ja viimeinen lapseni on myös poika. (kaksi poikaa ennestään) En tietnkään ole pettynyt syntyvään poikaan vaan pettynyt siitä tosiasiasta, että minusta ei koskaan tule tytön äitiä. Olen aina kuvitellut, että saan monta tyttölasta ja on todella hassua jos minulla tuleekin olemaan kolme poikaa. En oikein ennen omia poikiani osannut edes olla poikalasten kanssa, tyttöjen kanssa touhuaminen oli niin luonnollista.



Nyt tietysti on mahtavaa olla poikien äiti ja olen tosi onnellinen, että minulla on kaksi poikaa. Itseasiassa jos minulla olisi kaksi lasta, niin toivoisin varmaan nyt, että ne olisivat samaa sukupuolta keskenään. On ollut hienoa nähdä veljesten ystävyys.



Mutta kyllä pettynyt saa olla ja minä luultavasti vuodatan jopa pari pettymyksen kyynelettä tulevan ultran jälkeen....sitten se on todellista..minusta ei koskaan tule tytön äitiä.

Ymmärrä kuitenkin, että olet pettynyt omiin ajatuksiisi siitä, millainen se tyttö olisi. Jos saisitkin tytön, voisi tyttö olla täydellinen poikatyttö, pahempi meuhkaaja ja remuava kuin keskiverto poika koskaan olisi, ja sellainen, joka kiipeää vain poissa ja nukeilta puhkoo silmät. Olisitko tässä tapauksessa onnellisempi, että sinulla olisi sekä tyttö että poika?



Eli haluan kysyä, mitä lisäarvoa se tyttö sinulle toisia?

Kumpi olisi parempi:



1) kaksi tervettä poikaa

vai

2) terve poika ja vammainen tyttö?

tuo oli ehkä AV historian tyhmin kysymys!!!!