Kiukuttelen rei'ityksestä.
Mies halusi välttämättä isyystestin.
Minulle on aivan p*skanhailee, että olisiko muuten tunnustanut isyyttään.
Lopputuloksena on siis meissä kaikissa yhteensä 7 reikää.
Vauvaa rei'itettiin 25min ja saatiin päähän 3 reikää.
Aika hurjan näköinen pää... :-( Ei ollut mitään pieniä pisteitä.
Homma oli oikein piikkikammoisen painajainen, joten jätän yksityiskohdat kertomatta.
Nyt mökötän tuosta jutusta.
t: piikkikammoinen
Kommentit (26)
toi pistäminen.
Kerran oon eläessäni nähnyt kun vastasyntyneelle laitettiin kanyylia päähän, itku meinas tulla ku samlla pidin omaa vauvaa sylissä jolla kanyyli päässä..
Itsekkin piikkikammonen
Alle ½-vuotiaan verikoe ei kai näytä oikein.
Alle ½-vuotiaan verikoe ei kai näytä oikein.
oikein :D Ihan niinkuin perimä johonkin muuttuisi.
No eipä mukavalta kuulosta. Kai pistit isän pitämään kiinni vauvasta sillä aikaa kun pistettiin?
Samalla huudolla olisi varmaan mennyt korvikset ja joku lävistyskin?
No eipä mukavalta kuulosta. Kai pistit isän pitämään kiinni vauvasta sillä aikaa kun pistettiin? Samalla huudolla olisi varmaan mennyt korvikset ja joku lävistyskin?
Olimme molemmat käytävässä odottamassa.
Ehkä olisi ollut ihan oikein jättää äijä pitämään kiinni.
Oli karmeaa kuunnella sitä tuskaista ja raastavaa kipu/kauhuitkua niin pitkään :´-(
Itsestäni ei ollut enää kiinnipitäjäksi ja mieskin tuli käytävään.
Juu, ehdottomasti tuommoinen tatuointi olis voitu tehdä samalla, varsinkin, jos isäkään ei ollut huoneessa. Vaikka ulkoreiteen, että Pertti is my dad.
miksi vastasyntyneelle laitettiin kanyyli päähän? Meidän vastasyntyneeltä on verinäyte otettu ihan kantapäästä eikä ollut kummoinen toimenpide.
meidän pienellä oli kans vastasyntyneenä kanyyli päässä. hällä ei syntyessäänollu melkein laisinkaan omia sokereita joten joutui teholle sokeritiputukseen. verikokeet ottivat kyllä päivittäin kantapäästä,mutta kyllä nekin pienelle sattuu. En oikein ymmärrä pointtiasi et "eikä ollut kummoinen toimenpide" eikö vastasyntyneen kantapäässä ole tuntoa? Voiko sinujn kantapäätäsi pistellä päivittäin ihan noin vain ilman että tunnet sen? Sopii kokeilla miltä kantapäähän pistäminen tuntuu. Meillä pienelllä oli kanyyli päässä 3viikkoa sekä myös nenämahaletku. Saturaatiomittariin oli kytkettyy reilun viikon ja sinivalopatjalla oli muutaman päivän. Oli pikkuisella hieman takkuinen alku elämään. Isyydestä ei onneksi ollut epäilystä,elleivät sitten sairaalassa sekoittaneet siittiöitä ja munasoluja muihin. Neiti on kyllä kovin isänsä näköinen.
Ensiksikin teillä varmasti ollut kovaa pienen kanssa alussa. Toivottavasti kaikki on nyt tosi hyvin. En pidä kantapäästä otettua verikoetta minään, koska meillä myös otettiin niitä pari krt päivässä. Vauveli nukkui tyytyväisenä verinäytteen oton ajan:)) Hänen jalka siis lämmitettiin ja oli saanut ruokaa just ja ei näyttänyt paljon sattuvan. Hän ehkä inahti vähän ja jatkoi uniaan. Minusta ei siis vaikuttanut, että olisi kovasti kärsinyt. Huutaa kuin hullu, jos ruokaa ei tarpeeksi saa omasta mielestään, joten kyllä itkeäkin osaa. Oikein hyvää jatkoa teidän perheelle joka tapauksessa.
Eli verikoe kantapäästä on vastasyntyneelle aika kivuton toimenpiden. Enemmän vauvaa häiritsee se, että jalasta pidetään kiinni ja saatetaan joutua vähän puristamaankin.
Jos verta pitää ottaa enemmän, esim just DNA-testejä varten, otetaan vauvalta päästä, koska siellä on isot suonet pinnassa. Käsivarressa ne on pienemmät ja hankalampi ottaa. Päästä otetaan kantapään sijaan silloin, kun verta tarvitaan paljon. Kantapäässä reikä hyytyy nopeasti, eikä verta saada tarpeeksi useampaa näytettä varten.
Eihän verokoe muutenkaan hirveä kivualias toimenpide ole. Älkää te äidit täällä kuitenkaan tehko sitä virhettä, että opetatte lapsellenne että verikoe sattuu. Olen siis labrahoitaja, ja lapsen näytteenotossa ikävimpiä ovat ne vanhemmat, jotka oikein lietsovat lastaan pelkäämään. Lapsi on jo valmniiksi aivan paniikissa, kun vanhemmat on kertonut, että sattuu kamalasti ja voivoi, koita kestää, mennään sitten lopuksi ostamaan jotain kivaa kun sattuu niin paljon. Totta kai saa ja pitääkin kertoa mitä tuleman pitää, eli VÄHÄN sattuu, mutta rajansa kaikella.
T. labrahoitaja.
selvitetään, näin ainakin täällä hus-labin alueella, ja ei anna 100% varmuuttaa, vaan vain lähelle sitä (näin siis kaikki testit)
t, neuvolan terkka
syitä isyystestin haluamiseen voi olla useampia...
jos itse olet esim. epäluotettava kumppani...
flirttailet kaikille, istuskelet toisten miesten sylissä....yms..
oletteko naimisissa?avoliitossa?
kuinka monta yhteistä vuotta?
aikaisempia pettämisiä?
hengissä pysymiseksi (kanyyli päähän). Jos yhtään lohduttaa, niin suurin huuto on aiheutunut siitä kiinni pitämisestä. Se tuntu olevan vastasyntyneistäkin ärsyttävää...
miksi vastasyntyneelle laitettiin kanyyli päähän? Meidän vastasyntyneeltä on verinäyte otettu ihan kantapäästä eikä ollut kummoinen toimenpide.
1.ehkä se verimäärä DNA-testiin on niin paljon ettei viitsi 8-viikkoisen jalkaa puristaa niin paljon/kauan.
2.jos ei vauvan kantapää ole enää sellainen mistä voisi verta ottaa
1.ehkä se verimäärä DNA-testiin on niin paljon ettei viitsi 8-viikkoisen jalkaa puristaa niin paljon/kauan. 2.jos ei vauvan kantapää ole enää sellainen mistä voisi verta ottaa
Kiitos vastauksesta, mutta meillä on verta jouduttu ottamaan ihan vastasyntyneenä ja vähän isompanakin. On saatu kantapäästä ja käsivarrestakin. Ihmettelen vain , että miksi DNA testiä varten laitettaisiin kanyyli päähän. Vaikea uskoa, kun siihen ei tarvita niin kamalia määriä verta. No kunhan ihmettelen vieläkin voiko olla totta. T. Se sama ihmettelijä
Mä en kyl antaisi piikkiä vauvan päähän tuosta syystä pistää.
tämän miehen kanssa?