muita salamaerossa jätettyjä?

olen aivan hajalla tänään!

nyt elämä on parempaa, kuin koskaan ennen.

Kaikki keinot on sallittuja, kunhan vaan pysyt pinnalla.

otat lapset mukaan ja menet sinne nuorenparin oven taakse ja ilmoitat, että "mukavaa kuhertelua lasten kanssa, minä olen osani jo tehnyt."

Ja jätät lapset sinne.

Saas nähdä, miten pitkään onni kukoistaa!

itselläni ei vielä ollut lapsia ja emme naimisissakaan olleet, mutta kihloissa kyllä ja hyvin rakastuneita.. näin ainakin luulin.

Kihloihin mennessäkin tämä ukkoni puuhasi selkäni takana entisen heilansa kanssa.

Ero tuli puun takaa ja meni todella pitkään ennenkuin yli pääsin. Kaikkein naurettavinta oli kun kyseinen mies puolenvuoden päästä sanoi katuvansa ja haluavansa yrittää uudestaan. Tähän en suostunut ja vetäisin vielä avaralla häntä poskelle kun näimme ohimennen.

Tämän jälkeen tehnyt näin jopa kolmelle naisystävälleen.

Suosittelen ap silti ettet missään nimessä harkitse edes takaisin ottoa jos mies näin sanoo myöhemmässä vaiheessa että katuu tekoaan.

Voi tosiaan lähteä toisenkin kerran ja se voi olla vielä vaikeampaa..

Aikaa tuohon toki menee ennenkuin yli pääset ja voi mennä puolikin vuotta, mutta päivä kerrallaan eteenpäin

mutta parempaa on sullekin vielä varmasti tiedossa. Mullakin nyt vuosien jälkeen uusi, toimivampi avioliitto ja sain vauvankin tämän uuden miehen kanssa.

nyt menny 2 vuotta, ei tunnu enää missään. Elänä on ihanaa, parempi näin.



Pahin kriisi 3kk, 6 kk hemmetin vaikeeta.



Naimisissa 10 vuotta, lapset erotessa 5 ja 3.

ja toka katkeruudessa, kolmantena alan palailla takaisin elämään mutta jotain on mennyt rikki pysyvästi. Miehet ei enää kiinnosta.

Ainakaan omaan kostamiseen. Muistelen tässä omia lapsuusaikoja. Isälläni oli vieraita naisia pilvin pimein ja äitini oli tosi katkera. Mutta hakiko eroa, no ei tietty. Riidoista kärsittiin ja kauhein muisto on, kun isä läks kerran viikonloppureissuun. Äiti pakkasi meidät muksut lauantaiaamuna autoon, ajoi 100 kilsaa isän hoidon luo ja laittoi minut hakemaan isää sieltä pois. Vieläkin puistattaa, että äitini teki minulle tuollaisen tempun!!!

otat lapset mukaan ja menet sinne nuorenparin oven taakse ja ilmoitat, että "mukavaa kuhertelua lasten kanssa, minä olen osani jo tehnyt." Ja jätät lapset sinne. Saas nähdä, miten pitkään onni kukoistaa!

Toisaalta ei varmaan kannata myöskään kaunistella asioita lapsille ja selitellä isän tekemisiä parhain päin. Sitäkin joskus näkee.

tuolla meiningillä miehelle. Minulla erotuskaa kesti puolisen vuotta. Elä vain päivä kerrallaan äläkä lapsia sotke eroon, heillä on muutenkin hämmentynyt olo tilanteesta.

Ja vaikuttaa aina jollainlailla tulevaisuudessa kaikkeen...

tuut olemaan eri ihminen varmasti,mut se ei oo välttämättä huono asia,päinvastoin.

Ja joku päivä sä oot vielä onnellinen ehyempi ihminen ja ehkä oot onnellinen siitä kun erositte.

Ekat vodet meni mieliala- ja unilääkkeiden avulla. En ollut koskaan elänyt yksin enkä mitenkään henkisesti valmistautunut 1 v. lapsen yhteishuoltajuuteen 10 v onnellisen liiton jälkeen, kun se lapsi oli lopulta saatu. Miehellä oli toinen nainen, petti siis minua raskaus- ja vauva-aikana.



Nyt 10 v myöhemmin mulla menee hyvin, uusi avioliitto ihanan miehen kanssa ja sain vielä toisen lapsenkin.



Mutta kyllä, olin todella rikki ja katkera PIITKÄÄÄN. Ja vaikka olenkin lapsen vuoksi ollut exän kanssa väleissä kaikki nämä vuodet, niin anteeksi en sille paskiaiselle anna koskaan. Ja harkitsen myös kertovani eron syyn lapsellemme sitten kun hän on aikuinen.

silloin 6 vuotta, meillä oli tontti hankittu ja lapsettomuushoidot alkaneet, minulla oli entisestä avioliitosta 10v poika. Olimme viettäneet vuoden "etäsuhteessa", välimatkaa oli 60km, olin työssä miehen kotipaikkakunnalla, mihin aioimme asettua ja rakentaa talon.



Poikani oli mummolassa ja olin viettänyt viikonlopun miehen luona, sunnuntaiaamuna olin nousemassa junaan, kun mies päätti siinä sitten ilmoittaa, että tämä loppui tähän! Puoli vuotta oli karmeaa, asuimme siis miehen kotikunnassa ja olimme paljon tekemisissä hänen vanhempiensa ja veljensä perheen kanssa. Selvisin ystävien sekä psykiatrin/ihanan ja ammattitaitoisen tk-psykologin avulla.



Hae apua!

vaikka lääkityksenkin muodossa, jos tuntuu oikein pahalta. Yksi juttu on kanssa, että tapaa ystäviäsi ja mene viihteleelle. Ei tarvi alkaa bilettämään epätoivoisesti ja hyppimään irtosuhteesta toiseen, mutta uusi kampaus ja ulkonakäyminen saa itsetunnon nousemaan ja uskon siihen, että elämä jatkuu ja olet edelleen viehättävä ihminen.

odotin viimeisilläni esikoistamme, kun mies ilmoitti pari päivää ennen lapsen syntymää häipyvänsä. Syynä kuulemma ettei rakastanut mua eikä halunnutkaan lasta. Oli rankkaa mutta uskon selvinneeni juuri lapsen ansiosta, oli joku josta oli pakko huolehtia ja jonka takia jaksaa eteenpäin. Tapahtuneesta on nyt parisen vuotta ja elämä hymyilee :) Entinen mieheni ei ole halunnut osallistua lapsemme elämään ollenkaan joten lapsi ei tunne isäänsä.

Aika on se joka auttaa, ja uskon että sinäkin pärjäät hienosti vaikka on raskasta. Lapset ovat kyllä sen arvoisia että heidän avulla kyllä jaksaa vaikka muuten tekisi mieli luovuttaa.

että yritä sietää suruaika kaikessa rauhassa, älä pelkää yksinäisyyttä äläkä varsinkaan hakeudu ensimmäisen vuoden (pahin vuosi) aikana uuteen suhteeseen. Suosittelen ehdottomasti eroseminaaria (Fisher), kysele siitä perheneuvolasta. Terapeuttia suosittelen myös, asioita on rankkaa käsitellä yksin ja ystävien apu on rajallinen. Älä käytä mielialalääkkeitä sillä ne hämärtävät kokemuksesi suruajan päättymisestä, todellakin kehotan välttämään niitä.