Lue keskustelun säännöt.
Mies ei hoida koskaan (ainakaan vapaaehtoisesti) lapsiaan :(
17.11.2009 |
Meillä on nyt 8kk ikäiset kaksoset. He olivat erittäin toivotut ja pitkään yritetyt. Raskausaikana mies vielä oli innoissaan vauvoista, mutta kun sitte syntyivät niin kiinnostus lapsiin katosi. Oli ensimmäisen kuukauden kotona, sillon vielä touhusikin heidän kanssaan, mutta kun sitten palasi töihin niin lasten hoito/huomiointi jäi.
Miehen työ on sellainen, että on pari viikkoa pois kotoa ja pari viikkoa kotona. Kotona ollessa voi olla lyhyitä työpäiviä muutamana päivänä viikossa. Sillon kun mies on poissa niin meillä on lastenhoitaja, koska yksin olisi liian raskasta, kaksoset valvottavat todella paljon. Noina "vapaaviikkoinaan" ei kuitenkaan myöskään hoida lapsiaan nukuta ym, ellen erityisesti sitä pyydä.
Asiasta on keskusteltu, mutta muutosta ei ole tapahtunut. Mies on vedonnut väsymykseensä jota työt aiheuttaa, voi olla niinkin, mutta tässä on itse kukin väsynyt, itsekään saa öitä nukkua kaksosten takia.
Oisko mitään vinkkejä miten muuttaa tätä? Tällä hetkellä tuntuu siltä, että olen yksinhuoltaja, vaikka yhdessä asummekin.
Mies siis hakee työtä, jossa saisi olla kotona ja vain päivät töissä, mutta vielä ei ole löytynyt.
Kommentit (47)
ongelma ei parane jos mies on 8-16 töissä joka päivä. Vaan pahenee siitä. Meillä miehellä myös työ jossa on paljon poissa ja paljon kotona. Pari päivää tai päivän mies saa laiskotella ja sitten joutuu hommiin... Yksinkertaisesti, tossa vauva, mä lähen heippa.
Toki olis ihanaa jos voitais hoitaa lasta yhdessä ja joskus siinä onnistutaan... puhukaa ja puhukaa vielä uudestaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jonka isä olis hoitanu? Itse en tunne ainuttakaan perhettä missä mies oikeesti ilman kehotusta hoitas niitä lapsia.
9kk kaksoset ja lasten isä ei osallistunut raskauteen juurikaan (oli kyllä tosi innoissaan) sillä oli töissä aamusta iltaan ja teki ylitöitä ja muuta.
Isyysloman ajan isä oli kotona ja osallistui, mutta palattuaan siitä töihin olen ollut yksinvastuullinen lapsista.
Teen lasten kanssa omalla aikataulullani omia juttujani. Liikun heidän kanssaan paljon ystävien kanssa, tapaan muita äitejä, kerron elämäni tärkeitä asioita ystävilleni, jaan lastenhoitovastuuta parhaiden ystävieni ja äitini kanssa. Isä rakastaa lapsia, mutta ei ole vaan kovin usein (fyysisesti/henkisesti) paikalla, sillä työ ja muu elämä imee hänestä energiat.
En tiedä enää itsekään miltä tämä tuntuu. En minä kyllä tällaista perhe-elämää odottanut.
kun mies on poissa kotoa. Hän on meillä joka päivä ja viikossa yhden yön hoitaa kaksosten heräilyt, jotta saan edes yhden yön viikossa nukkua. Olen miehelle jo sanonut, että jos ei osallistu lastensa hoitoon kun pakon edessä, niin sitten on harkittava lastenhoitajaa myös niille viikoille kun mies on kotona. Tuohon ei sanonut mitään, mutta ilmeestä näki, ettei pitäisi ajatuksesta. Siis en usko, että vastustaa lastenhoitajaa vaan sitä, että mitä hoitaja ajattelisi kun hän ei tee mitään. Ennen kaksosten syntymää mies itse sanoi, ettei halua hoitajaa niille viikoille kun hän on kotona, koska hän voi itse auttaa sillon kaksosten hoidossa, mutta eipä ole apua paljon herunut. Tiedän, että tällä menolla on edessä hyvin äkkiä oma uupumukseni ja kuka sitten pienet hoitaa.
Tiedän siis kyllä, ettei kaksoset enää periaatteessa tarvis yösyöttöjä, tosin heräilevät muutenkin kun vaan syömään, mutta heidän syöminen on viime aikoina ollut muutenkin tosi heikkoa niin en ole raaskinut yösyöttöjä jättää pois ja neuvolankin mielestä niitä kannattaa vielä toistaiseksi jatkaa.
Sekin on kyllä paljon mahdollista, että vaikka mies saisi päivätyön (itse sitä haluaa, minulle sopisi hänen nykyinen työkin, jos vaan vapaaviikkoina osallistuisi lasten hoitoon) niin tilanne ei tästä paranisi. Ja toisaalta minusta tuntuu (mitään laskelmia en ole tehnyt), että tässä nykyisessä työssään viettää meidän kanssa enemmän aikaa kun ehkä viettäisi päivätyössä.
Minun isäni on kyllä minua ja sisaruksiani hoitanut ihan vapaaehtoisesti. Tämä on oma muistikuvani, siltä ajalta, jonka isäni eli, hän kuoli minun ollessa 14v. Ja äitini kanssa on juteltu, niin isäni oli erityisesti vauva-aikana ollut todella avulias (minulla ja kaksossiskollani oli ollut koliikki) ja valvonut meidän kanssa ja antanut äitini nukkua, vaikka isäni oli kuitenkin töissä. Ystävien perheissä isät hoitaa useammissa vapaaehtoisesti lapsiaan, vain yhdellä kaverilla mies ei hoida lasta juurikaan, käy vaan töissä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täytyypi sanoa, että melkosen itsekkäitä miehiä teillä! Ja ajatusmaailmakin aika vinksallaan...Eihän lasten hoitaminen mitään työtä ole, vaan osa perhe-elämää.
Minun mieheni tekee paljon ylitöitä ja työ on fyysisesti raskasta +jatkuvasti kiire, mutta nautti suunnattomasti, kun saa puuhastella vauvan kanssa iltaisin.
Voisitte niille miehillenne kertoa, että hoiva on kiintymyssuhteen perusta...
mies täällä: Ensimmäinen lapsi ainakin mulle oli ihan pommi. Ei todellakaan sitä mitä mainoksissa luvattiin.
Koko parisuhde muuttu täysin. Yhtäkkiä se mahtava seksimaanikkomuija (vielä viimesillään raskaanakin hirveä höykytys) muuttui helläksi ja rakastavaksi äidiksi. Olin ihan halolla päähän lyöty ja yritin sopeutua tilanteeseen. Öisin ei saanu nukkua, päivisin piti painaa duunia ja illalla piti leikkiä lasten kanssa jotta äiti saa hieman omaa aikaa (kun kerran koko ajan on lasten kanssa). Ihan sama mitä tein vauvan kanssa niin mikään ei ollut kyllin hyvää. "sä et leiki tarpeeksi", "sä et tee sitä", "sä et tee tätä",... Muija nauroi yhtenä hetkenä ja itki seuraavana, sitte taas haukut päälle. Molemmat oltiin ihan sairaan väsyneitä jonkun ajan jälkeen ja vaan tiuskittiin toisillemme ja aina samoista asioista.
Jossain vaiheessa sitten alko elämä helpottamaan ja aurinkoa näkymään taivaanrannassa. Nyt on viides lapsi jo juuri leivottuna ja onneks jo nyt osas varautua siihen mitä tuleman piti.
Eli summasummaarumia: Ei se musta ole mitenkään simppelisti vaan niin että "äijä ei leiki lapsen kanssa", ainakaan ei se meillä niin mennyt. Kyllä se on sellanen "kaikki viturallaan parisuhteessa" tyylinen asia mikä sitten vei sen oman aikansa korjautuakseen.
Ja tolle yhdelle "miehillenne kertoa, että hoiva on kiintymyssuhteen perusta..." -huutelijalle: Ei se ny ihan niin mene. Silloin kun minä olen ollut lapsi ei miehet ole lapsia hoitaneet eikä sen kummemmin syleissään pidelleet. Silti terveiksi ollaan kasvettu ja vaikka en ole koskaan isääni halannut en sekuntiakaan epäile etteikö hän rakasta minua ja minä häntä. Jotkut asiat nyt vain on selviä ilman että hoivataan ja hoidetaan lapsena. Ei tollaset "pistä kova kovaa vasten, pakota se hoitamaan lastaan" -ohjeet kyllä aiheuta kun eripuraa ja pahaa mieltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja toisaalta minusta tuntuu (mitään laskelmia en ole tehnyt), että tässä nykyisessä työssään viettää meidän kanssa enemmän aikaa kun ehkä viettäisi päivätyössä. Minun isäni on kyllä minua ja sisaruksiani hoitanut ihan vapaaehtoisesti. Tämä on oma muistikuvani, siltä ajalta, jonka isän
Tämä on muuten yksi niistä asioista joka meillä nostettiin aina pöydälle. Nimesin sen "kyllä mun isäni" -keskusteluksi. Tais nimittäin muija muistella omiaan ainakin mitä on anopin sanaan luottaminen. Appiukko ollut tyyliin pölynimurikauppias silloin eikä todellakaan koskaan kotona. Kerran viikkoon vissiin leikitti tytärtään ja tämänhän se tietysti muistaa ja jaksoi kokoajan muistuttaa asiasta.
ja nyt kun lapset "isoja" niin olen uskaltanut ottaa enemmän omaa aikaa. Käyn joka päivä lenkillä (kylläkin lasten ohjelmien aikaan) mutta itse olen mieheni valinnut. En todellakaan valita, mutta olen onnnellinen, että tämä päivä on koittanut, että voin jättää huoletta lapset miehen hoiteisiin (aiemmin ei jaksanut niitä yhtään yksikseen "hoitaa"). Nyt kun lapset isompia niin ei valita yhtään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei ole kysymys mistään parisuhteen ongelmakysymyksestä vaan yksinkertaisesti siitä, että kaksi ihmistä on yhdessä aikaansaanut kaksoset, joista aiheutuva työtaakka lankeaa tällä hetkellä vain toisen heistä harteille ja se ON epäreilua. Ei kai se lapsenhoito nyt mikään parisuhdekysymys ole, että silloin kun parisuhde voi hyvin, voi mieskin hoitaa lapsia? Minä kyllä kannatan jonkinlaista vaatimusta miehen nyt ottaa enemmän vastuuta omien lastensa hoitamisesta. En tarkoita, että asiasta pitäisi alkaa riidellä (toivottavasti ei), mutta ei mielestäni ole reilua, että yksi kantaa vastuun lähes kaikesta hoidosta.
Miehet ovat sellaisia -selityskään ei mielestäni oikein ole pätevä. Siis miten niin miehet eivät voisi hoitaa lapsia? Vai ovatko naiset lähtökohtaisesti jotenkin sopivampia raatamaan kotitöissä ja lapsenhoidossa ja miehen täytyy saada lepäillä pari viikkoa työrupeaman päälle. Jepjep.
Kiitos miehisestä näkemyksestäsi. Voi tosiaan olla niinkin, että minunkin mies on kun puulla päähän lyöty ja tuo johtuu siitä. Jo pelkästään yhden lapsen syntymä kuitenkin muuttaa parisuhdetta, saati sitten kaksi, jotka sattuivat vielä olemaan sitä sorttia, että valvottavat todella paljon, osasyy oli kyllä allergioissa, mutta yhä siis heräilevät yöllä usein. Vaikkei mies yöllä heräilekään kaksosia syöttämään tai nukuttamaan uusiks niin varmasti välillä herää heidän itkuun, toinen kun itkee (tai kiljuu) n. 5minuuttia ennen nukahtamista teki mitä tahansa.
Tiedän, että mies osaa olla kaksosten kanssa, ensimmäisenä kuukautena hoiti heitä paljonkin, sen jälkeen ei ole hoitanut juurikaan. Mutta ehkäpä tämä tästä, miehestäni kyllä huomaa, että välittää lapsistaan, tästä ei siis ole kyse. Kaippa se on vaan oltava kärsivällinen ja puhuttava vielä kerran tästä. Väsynyt olen itsekin ja siksi on vaikea puhua miestä syyllistämättä ja tästä on tullut sitten riitaakin.
Niin no minulla ei aika ole kullannut muistoja sen suhteen miten muistan isäni meitä hoitaneen, äitini on tuon vahvistanut. Sen sijaan miehen isä ei ole koskaan lapsiaan hoitanut ym (mies tietää silti, että isänsä heitä rakasti), joten voi juontaa juurensa tuoltakin.
Muuten parisuhteemme on kaikin puolin hyvä tai oli ennen kaksosia, nyt suurimmaksi osaksi väsymys aiheuttanut monenlaista riitaa.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ongelma ei otsikonkaan mukaan ole se "ettei mies koskaan" vaan se ettei "mies vapaaehtoisesti". Näinollen työtaakka ei lankea vain yhden harteille. Mulle jäi muuten ekan lapsen kohdalla epäselväksi että jos autan vaimoa iltaisin ja öisin niin missä vaiheessa minä saan lepoa ja irtoamista arjesta. Mulla oli ekan lapsen aikana kaikki harrastukset jäässä, koska töiden jälkeen piti olla lapsessa kiinni (ollakseen vaimon standardien mukainen hyvä-isä(tm) )
Minä en kait tarjonnutkaan "miehet ovat sellasia" -tekosyytä? En ainakaan itse usko siihen. Ihmettelin vain tuota edellisen hoiva-kaiken-perusta -kommenttia.
En minä lähtisi ketään kovistelemaan. Yhteisiä vaunulenkkejä, ulkoilua, vauvojen kanssa käymistä metsässä, ... sille linjalle minä omallani menin ja ainakin se auttoi parisuhteeseen ja muutenkin koko lukkotilanteeseen.
Tässä voi olla sitäkin, että osalla se vanhemmuuteen kasvaminen kestää enemmän aikaa. Äidillä se on niin konkreettista kun ensin kantaa lasta sen 9 kk.
Kun teidän kaksoset ovat vielä niin pieniä, niin he eivät varmaan pysty pitämään isäänsä mielessä reissuviikkojen ajan. Siis joka kerta kun isä tulee kotiin, niin hän joutuu voittamaan lasten luottamuksen aina uudestaan. Helposti tulee epäonnistumisen tunteitakin, kun lapset eivät odotakaan isää kotiin (koska eivät enää muista häntä) tai eivät rauhoitu syliin. Ajan kanssahan tuo sitten muuttuu kun lasten muisti kehittyy.
Työstä irtaantuu ihan sillä, että leikkii ja on niiden lasten kanssa. Toki se on erilainen irtaantumiskeino kuin mitä ennen lapsia saattoi tehdä. Arjesta sitten voi irtaantua vaikka viemällä perheensä telttailemaan tai menemälle illalliselle perheensä kanssa.
Joku oma harrastus on tietysti syytä säilyttää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ollut helppoa meilläkään se eka vuosi ainakaan. Näin jälkikäteen ajattelen että turhan paljon hoitovastuusta jäi MINUN niskalleni. Ei mies sitä tahallaan tehnyt, hänellä kesti vain kauemmin kasvaa siihen isyyteen!
Esim. minä nousin kyllä lähes aina öisin syöttämään vauvoja. Aamuisin nousin myös AINA kun mies jatkoi uniaan.
Voin sanoa, että NYKYÄÄN ei ole näin. Nykyään voin kyllä sanoa miehelle, että nousisitko sä nyt ens aamuna niin mä saan nukkua ja hän kyllä tekee sen. Silloin alkuaikoina hän ei jotenkaan tajunnut että miten puuduttavaa on kun pitää joka aamu nousta pirteänä klo 6 vaikka on heräillyt koko yön...
PÄivisin muistaakseni hoiteli kyllä lapsia. Oli nimittäin iltaisin töissä. Itse hoidin sitten lasten iltapuuhat, huoh.
Kyllä mä ainakin pakottamalla pakotin miehen ottamaan enemmän vastuuta. Juuri sillä tavoin, että aloin järjestämään itselleni menoja ja mies joutui olemaan yksikseen. Siitä se lähti!
Sanoisin, että mieheni on tosi hyvä mies ja isä nykyään. Tekee tosi paljon. ON vähentänyt omia menojaan radikaalisti. Silloin alkuaikoina harrasteli vielä kaikenlaista ja voi esim. yhtäkkiä sopia jonkun kanssa että lähtee jonain lauantaina pois koko päiväksi! Enää ei tekisi sellaista ainakaan kysymättä että onko mulla jotain ohjelmaa tai sitten ottaa lapsia mukaan.
Mies puuhastelee paljon lasten kanssa. Vapaa-ajalla on täysin perheen kanssa.
Mutta teidän on tosiaan nyt saatava tuohon joku muutos. Joko puhutte asiasta vakavasti tai sitten alat pikkuhiljaa järjestää itsellesi menoja sillä viikolla kun mies on pois. Kyllä mies selviää lasten hoitamisesta yksin muutaman tunnin ajan!
Meillä tosin on ollut vain yksi vauva kerrallaan..
Kun esikoinen oli vauva, olin minä hoitovastuussa kokoajan. Mies kävi töissä ja vietti vapaa-aikaa kuten ennen lastakin. Olin kuin yh parisuhteessa. :(
Asiat muuttuivat, kun palasin töihin lapsen ollessa 1v8kk. Teen vuorotyötä ja ollessani iltavuorossa tai viikonloppuisin töissä oli miehen pakko ottaa vastuu lapsesta. Eikä moitittavaa ole ollut. :)
Kun toinen lapsi syntyi "osasi" mieskin ottaa vauvasta vastuun, jolloin pääsin esikoisen kanssa kahden tekemään omia juttuja tai vaikka vain kauppaan ilman lapsia. Kovin kauaa en kerrallaan voinut olla poissa, mutta vauvan uniajan/imetysvälin kuitenkin.
Vanhempain vapaan päätyttyä palasin taas töihin, tosin vain osa-aikaiseksi. Teen n.20h viikossa töitä ja lapset hoidetaan edelleen kotona. Ja siis miehen toimesta, kun olen töissä. Hyvin on sujunut ja esikoisen mies ottaa usein mukaan harrastukseen tai asioille.
Luulen, että esikoisen vauva-aika oli miehelle aika shokki ja nyt toisen kanssa tietää jo miten homma etenee.:)
On muuten ihana,kun tullessani iltavuorosta, ovat molemmat lapset jo nukkumassa. Voin aivan rauhassa syödä iltapalan ja istua rauhassa tv:n ääressä tms. :)
En halua puolustaa miestäsi, totean vain että aika monella miehellä aito kiinnostus lapsiin herää sitten kun lasten kanssa voi oikeasti tehdä muutakin kuin heiluttaa helistintä.
Mutta en kyllä ihan ymmärrä väsymyksesi määrää jos teillä on jatkuvasti hoitaja paikalla päivisin ja osittain öisin!
Minullakin on kaksoset, jotka vauvavuotensa heräilivät jatkuvasti (5-6krt) syömään eikä pullo kelvannut kummallekaan. Samoin on kaksi vanhempaa lasta, josta toinen oli vielä vaipoissa tuolloin. Mieheni on yrittäjä ja "aina" töissä, isovanhemmilla ei ollut mahdollisuutta auttaa kuin satunnaisesti. Kyllä väsytti, mutta kaikesta selviää kun asennoituu.
Vauvat kasvavat ja kehittyvät, kun omasi on jo noin isoja niin olet voiton puolella. Pidä vauvoille tiukka unikoulu niin saat nukkua ja pakota lapset päivisin samaan rytmiin jolleivät jo ole niin saat päiviin ennakoitavuutta ja lepotaukoja.
Ihan oikeasti, millaisista ongelmista nykyajan ihmisillä onkaan varaa marmattaa...
En ole missään kirjoittanut, että meillä nyt olisi hoitaja koko ajan. Hoitaja on vain niinä viikkoina kun mies on poissa kotoa. Eli 2viikkoa, jonka aikana hän hoitaa 2yötä kaksosia.
Ei ole pakko ymmärtää miksi olen väsynyt, vaikka saamme apuakin. Ensimmäiset 5kk kaksoset itkivät eikä missään ollu hyvä, lopulta sitten löytyi osa itkujen aiheuttajista eli allergiat. Yhä jonkin verran itkevät ja yöllä heräilevät 30-45minuutin välein. Tästä voit sitten miettiä, että miten voi väsyttää kun toinen kaksosista herää siinä kuuden aikoihin, ei nukahda enää sen jälkeen ja itse on maksimissaan 3tuntia saanut nukkua ja senkin pätkissä, toinen nukkuu kasiin asti yleensä, tosin heräilee kerran tai kaks. Ja sitten tuon toisen kaks viikkoa kun mies on kotona niin minä hoidan koko ajan lasten heräilyt. Sinusta siis on paljon kun saan nukkua 2yötä kuukaudessa heräilemättä koko ajan.
Puhuin siis, että olen miehelle sanonut, että jos hän ei enempää osallistu lasten hoitoon niin sitten on pakko olla lastenhoitaja myös niinä parina viikkona kun hän on kotona. Näin siis ei vielä ole ja toivon, että mies ymmärtää kunhan ens viikolla tulee kotiin, että tilanteeseen on tultava muutos eikä tarvitsis hoitajaa palkata.
ap
En halua puolustaa miestäsi, totean vain että aika monella miehellä aito kiinnostus lapsiin herää sitten kun lasten kanssa voi oikeasti tehdä muutakin kuin heiluttaa helistintä.
Mutta en kyllä ihan ymmärrä väsymyksesi määrää jos teillä on jatkuvasti hoitaja paikalla päivisin ja osittain öisin!
Minullakin on kaksoset, jotka vauvavuotensa heräilivät jatkuvasti (5-6krt) syömään eikä pullo kelvannut kummallekaan. Samoin on kaksi vanhempaa lasta, josta toinen oli vielä vaipoissa tuolloin. Mieheni on yrittäjä ja "aina" töissä, isovanhemmilla ei ollut mahdollisuutta auttaa kuin satunnaisesti. Kyllä väsytti, mutta kaikesta selviää kun asennoituu.
Vauvat kasvavat ja kehittyvät, kun omasi on jo noin isoja niin olet voiton puolella. Pidä vauvoille tiukka unikoulu niin saat nukkua ja pakota lapset päivisin samaan rytmiin jolleivät jo ole niin saat päiviin ennakoitavuutta ja lepotaukoja.
Ihan oikeasti, millaisista ongelmista nykyajan ihmisillä onkaan varaa marmattaa...
En halua puolustaa miestäsi, totean vain että aika monella miehellä aito kiinnostus lapsiin herää sitten kun lasten kanssa voi oikeasti tehdä muutakin kuin heiluttaa helistintä. Mutta en kyllä ihan ymmärrä väsymyksesi määrää jos teillä on jatkuvasti hoitaja paikalla päivisin ja osittain öisin! Minullakin on kaksoset, jotka vauvavuotensa heräilivät jatkuvasti (5-6krt) syömään eikä pullo kelvannut kummallekaan. Samoin on kaksi vanhempaa lasta, josta toinen oli vielä vaipoissa tuolloin. Mieheni on yrittäjä ja "aina" töissä, isovanhemmilla ei ollut mahdollisuutta auttaa kuin satunnaisesti. Kyllä väsytti, mutta kaikesta selviää kun asennoituu. Vauvat kasvavat ja kehittyvät, kun omasi on jo noin isoja niin olet voiton puolella. Pidä vauvoille tiukka unikoulu niin saat nukkua ja pakota lapset päivisin samaan rytmiin jolleivät jo ole niin saat päiviin ennakoitavuutta ja lepotaukoja. Ihan oikeasti, millaisista ongelmista nykyajan ihmisillä onkaan varaa marmattaa...
Sen olen aikaisemminkin todennut että pahimpia kaksosten äitien kritisoijia ovat toiset kaksosten äidit:(((. Just näitä, joilla kaikki menee niin loistavasti jos kaikkeen vain asennoituu oikein, trall lal laa!
Kuulostat lähinnä katkeralta mielestäni? Etkö itse saanut mieheltä tarpeeksi apua? Oli pakko selviytyä yksin ja siksi kaikkien muidenkin pitää?
Kaikkia vauvoja ei niin vain rytmitetä, tiesitkö sen?
Ei tsemppiä vaan ap.
T. toinen jo vähän isompien kaksosten äiti. Ei se vauva- ja taaperoaika tosiaankaan ollut mitään ruusuista...
paitsi että meillä ei ole kaksosia, meillä on kolme lasta kahden vuoden välein ja kaikki lapset alle kouluikäisiä, joten hommaa riittää. MIES EI TEE MITÄÄN! käy kyllä töissä, mutta oikeuttaako se sen ettei kotona tarvitse tehdä mitään. kiukuttelee vaan kaikille ja tietysti eniten minulle. tuntuu että kaikki mitä teen on väärin. olen yrittänyt hoitaa suhdettamme ja antanut ainkanaan paljon anteeksi, mutta nyt en enää jaksa... saa nähdä mihin tämä suhde johtaa... kovin hyvältä ei näytä!