Nyt tarviin apuanne! Meillä on mielipide-ero lapsen läksyistä...

Eli jos huomaan, että hänellä on jossakin virhe, sanon, että tuossa on virhe. Koulussa on suurempi todennäköisyys, että opettaja ei ehdi huomata virhettä tai selittää sitä - lapseni ei kuitenkaan ole luokan ainoa oppilas. Olen ajatellut, että opettaja opettaa ja minä sitten vanhempana vähän tsekkaan, kuinka meidän ihanaan, mutta välillä hieman umpiluupäiseen poikaamme oppi tarttuu... Miksi en huomauttaisi siis virheestä, jos sen näen? Se edistää lapseni oppimista ja käymme siis asian yhdessä läpi.

poika sitten korjaa ne. Musta se, että katsoo vaan päältä on vähän sellaista puolittaista. Oishan se itelle helpompaa, mutta mun mielestä ajatus on oppia ja se tapahtuu paremmin kun ne virheet käydään rauhassa läpi.

kysyisitte opettajan mielipidettä asiaan, kuinka läksyjen tekoa tulisi valvoa.

jos ihan silääm pistää virhe, huomauttaisin, mutta en ala käymään joka tehtävää läpi erikseen.



Meidän lapset eivät ihan vielä ole kouluiässä, mutta näin minun lapsuudenkodissani toimittiin. Oikeastaan äiti vaan kysyi, onko läksyt tehty, ei kukaan kotona käynyt sivuja läpi ja oikeasti tarkistanut niitä. Luotti sanaani (ja siskojen) ja hyvä niin.

Kakkonen on oikein koululaisen alkutaipaleella, ainakin ekaluokalla ja ehkä tokallakin. MUTTA kun koululainen kasvaa, vastuu läksyjen oikeellisuudesta siirtyy hänelle ja pikkuhiljaa myös vastuu siitä, että ne on ylipäätään tehty. Eli viimeistään kolmosluokalta eteenpäin minusta oikein on ykkönen. Muistaakseni juuri kolmannella luokalla meidän koululaisilla on tullut opettajilta viestiä kotiin aiheesta. On toivottu, että vanhemmat eivät korjaisi läksyjä, jotta ope näkee mikä lapsen oma osaaminen on.

Ensisijaisesti katsoisin että läksyt on tehty, mutta jos joku asia on lapselle vaikea, TAI jos huomaan että joku on väärin niin miksei vanhempikin voisi auttaa tai edes sanoa että katsohan tuo kohta uudestaan? Ja tietty jos lapsi pyytää erikseen että auta.



Kouluissa on jatkuva resurssipula, joten esim. tukiopetusta ei läheskään kaikki tarvitsevat saa. Opetussuunnitelmakaan ei anna myöten sille, että yhtä asiaa jäädään kovin pitkäksi aikaa hinkkaamaan.

millä mentaliteetilla lapsi tekee läksyjään. Jos tekee kunnolla ja oikein miettii, niin sitten on okei jäyttää väärät vastaukset kirjaan, kun lapsi on varmasti parhaansa yrittänyt. Silloin opettajakin saa tiedon, ettei homma ole ihan hanskassa.



Jos taas lapsi vaan täyttelee kirjaan tyhjät aukot, miettimättä yhtään, niin silloin olisi kohtuullista vaatia, että esim. laskut ovat oikein, ihan osoituksena siitä, että läksyjä on tehty ajatuksella, eikä pelkästään nopeasti hutaisten.



Oman lapseni läksyjä en korjaa. Opettaja tarkastaa läksyt sitten tunnilla ja hän on pyytänyt, että vanhemmat antaisivat vastuun läksyistä lapselle itselleen.

vaikeat asiat käydään yhdessä läpi, mutta mielestäni opetusvastuu kuuluu opettajalle, että opekin huomaa missä ongelmia. Eli jokaista tehtävää ei käydä läpi, koska mistä se ope sitten huomaisi että lapsella vaikeuksia?



Jos lapsi ei osaa läksyjä niin autan, ja laitan esim reissariin että näissä ja näissä vaikeuksia jos toistuu.

että näen virheen ja olisin vain hiljaa enkä sanoisi mitään asiasta.



Yleensä pyrin huomauttamaan lapselle että katsopa tuota tehtävää x. Onko se mielestäsi ihan OK?

Sitten hän katsoo tehtävää ja huomaa virheensä ja korjaa sen :)

Miksi hänen pitäisi mennä kouluun ja vain opettaja saisi kertoa että se on väärin?



Jos sattuisi niin että ei jotain asiaa ymmärrä, niin opetan ja näytän ja kerron sen hänelle.



Tosin meillä sattuu olemaan niin että lapsi huolehtii läksyistään niin 110% hienosti että harvoin tuollaisin tarvitsee puuttua.

Yleensä "ongelmat" tulevat oppikirjan ulkopuolelta, eli lapsi pohtii sellaisia asioita, jotka hänelle juolahtavat mieleen tunnilla puhutuista jutuista ja sitten yleensä jo käydään keskustelua koko perheen kanssa..etsitään tietoa kirjoista ja netistä jne.



Käyn myös esim. koetehtävät läpi.(kun koe tulee kotiin arvosteltuna)

Siis jos vaikka laskusta on tullut yksi virhepiste. Varmistan että lapsi on tajunnut miksi se on väärin. Tähän mennessä ainoat virheet on olleet huolimattomuusvirheitä.



Kehun ja kiitän aina.

On kuitenkin tärkeää oppia pienestä asti olemaan huolellinen.Ei aikuisena ole opettaja perään katsomassa eli pitää oppia itse jo etukäteen tarkistamaan työnsä tulokset.

Ei riitä että toteaa "Ei opettaja käskenyt!"

vaikeat asiat käydään yhdessä läpi, mutta mielestäni opetusvastuu kuuluu opettajalle, että opekin huomaa missä ongelmia. Eli jokaista tehtävää ei käydä läpi, koska mistä se ope sitten huomaisi että lapsella vaikeuksia?

Jos lapsi ei osaa läksyjä niin autan, ja laitan esim reissariin että näissä ja näissä vaikeuksia jos toistuu.

Meillä mies on sitä mieltä että läksyt täytyy tarkistaa että ovat oikein ja minun mielestäni se on vaan lapsen erinomaisuuden kiillotusta.



Mielestäni lapsen pitäisi antaa tehdä läksyt itse juuri siksi että opettajakin tietäisi että millä tasolla lapsi oppimisessaan on.



Miksi antaa lapsesta kuva että hän osaa enemmän kuin hän osaakaan? eikö se ole pikemminkin haitallista lapsen oppimisen kannalta?



AP

Jos sinä osaat asian ja lapsi ei, totta kai sinä voit sen selittää lapselle. "Erinomaisuuden kiillotusta", eikö tuo nyt ole aika haitallinen katsontakanta. En minäkään valmiita vastauksia lapselle anna, mutta totta kai pyrin omalta osaltani opettamaan, jos huomaan lapseni työssä virheitä.

niin voithan laittaa reissuvihkoon huomautuksen asiasta opettajalle, että tämä oli nyt hieman hankalaa.

Mutsi katso että ollaan tehty läksyt ja kävi ne myös läpi. Vaikka koko ilta istuttiin keittiön pöydän ääressä pänttäämässä kunnes meni murtoluvut kaaliin. Läksythän ei ole mikään välttämätön paha mitkä voi vaan juostenkusta vaan niillä on mun käsittääkseni ihan tarkoituskin, kerrata tunnilla opittua. Jos ei tunnilla oo oppinut niin läksyt on sitten hankalempia ja silloin oli todella tärkeetä että äiti auttoi, koulu oli tärkeetä.

läksyihinsä kolmisen tuntia joka päivä ja äiti joutuu silti "opettamaan" lastaan reilusti ja korjaamaan lähes kaiken mitä lapsi on kirjoihinsa raapustanut, niin kyllä se mielestäni on erinomaisuuden kiillottamista.



Jos äiti olisi alunperin antanut lapsen tehdä tehtävät itse ja opettajan tarkistaa ne, olisi opettajakin tajunnut ehkä puuttua asiaan...



Vai onko se mielestänne normaalia että lapsella on niin vaikeita läksyjä että niissä menee lähes 3 tuntia joka ilta? (neljännellä luokalla)



Kyseinen poika ei ole oma poikani, mutta läheinen meille ja meillä oli mieheni kanssa kinaa oman poikamme läksyistä jossa pompsahti esille tämä tuttavan poika ja hänen hankaluutensa läksyjen suhteen.... ja minä en luonnollisestikaan haluaisi olla suurennuslasilla tarkastamassa poikani läksyjä vaan luotan hänen sanaansa siitä että ne on tehty...

niin se on minun mielestäni riittävää. Jos on aikaa niin voi tarkastaa onko oikein ja jos ei ole varma niin ei mene neuvomaan ollenkaan, koska sitten koulussa voi tulla ongelmia. Lapsi sanoo opettajalle mutta kun äitini sanoi että näin se menee ja sitten todellisuudessaan se ei olekkaan niin.

ja läksyt tuntuvat olevan hänelle helppoja ja virheitä on harvoin, mutta joskus voi joku huolimattomuusvirhe eksyä mukaan.

Lähinnä kyse on siitä että mielestäni lapsen sanaan täytyy voida luottaa ja uskoa lasta kun sanoo että on läksynsä tehnyt.



Lisksi se mielestäni kasvattaa lasta huolehtimaan läksyistään, kun tunnilla läksyjä tarkitettaessa huomaa että on tehnyt huolimattomuusvirheitä...



Eri asia on silloin jos lapsella oikeasti on oppimisvaikeuksia ja läksyt tuntuu onnistuvan huonosti, silloin tietysti täytyy auttaa, se on selvää. Sekä silloin kun lapsi kasvaa ja läksyt tulee vaikeammiksi täytyy auttaa...



Mutta näin opintien alussa on mielestäni oikein antaa lapsen huolehtia läksyistään, jotta hän oppii itsenäisyyttä ja kasvaa tajuamaan että teoilla ja tekemättä jättämisellä on seuraukset...

huomaamaan myös virheensä, ei pelkästään tarkastaa, että läksyt on tehty. Tarkastan vieläkin "pistokokein" lapsen läksyt, vaikka poika on jo kutosella. Jos tehtävissä on virheitä, en kerro mitä tulisi tehdä, mutta yritän ohjata häntä ajattelemaan asiaa laajemmin ja havaitsemaan itse virheensä. En näe, että opettaja on ainoastaan vastuussa hänen oppimisestaan, vaan myös me vanhemmat ohjaamme häntä itseohjautuvaan oppimiseen. Mielestäni olemme onnistuneet hyvin, ainakin pojan oppimistulokset ja vastuullisuus kertovat siitä.



Olemme seuranneet läheltä myös sellaisen lapsen koulunkäyntiä, kenen vanhemmat eivät huomauta lapsen virheistä. Hänen kohdallaan näitä virheitä ei huomioitu koulussakaan, joten nyt jo nelosella on havaittavissa selkeitä aukkoja esim. kieliopissa ja matikassa. Olen vahvasti sitä mieltä, että nämä pienet asiat mitkä opitaan virheellisesti tai jäävät kokonaan oppimatta, ovat herkkiä kumuloitumaan ja jossain vaiheessa alakoulun aikana niistä voi tulla todellisia ongelmia.

että olen katsonut parhaaksi olla korjaamatta lapsen (8-v) tekemiä virheitä. Tyttäreni on hyvä matematiikassa, mutta huolimattomuusvirheitä sattuu joskus. Jos huomautan niistä, hän ottaa sanomiseni kritiikkinä ja hermostuu. Silloin lentää kirja seinään ja itseluottamus murenee rätiksi lattialle. Opettajan korjaamiset hän hyväksyy mukisematta.

ei enää tarkasteta kaikkia tehtäviä?

läksyt voi tarkistaa paremmin, mutta sen jälkeen vain kysyä onko tehty ja tarvittaessa neuvoa. Toki satunnaisesti voi tutkia lapsen läksyjä tarkemmin ja selailla kirjaa/vihkoa sillä silmällä onko kaikki ok.



Luokallani oli yläasteella ihan normaali poika (ei siis erityislapsi tm.) jonka äiti JOKA PÄIVÄ tarkasti/teki läksyt hänen kanssaan...!!! Se oli sairasta.

Ja "parasta" tuossa oli se, että kyseinen mies menestyi erittäin hyvin lukiossa ja AMK:ssa (en tiedä missä vaiheessa äiti lopetti läksyjen tarkastamisen...;) mutta työelämässä on epäonnistunut.

Päässyt hyviin työpaikkoihin, ja jouduttu siirtämään toisiin tehtäviin/irtisanottu koska ei osaa tehdä töitään. En nyt kerro tarkemmin ettei häntä tunnisteta (on hyvin tunnettu täällä päin, juuri töissä epäonnistumisien vuoksi). MINUN diagnoosini on se, että kun ei lapsen tai edes nuorena saanut vastuuta huolehtia itse läksyistään jne. vaan äiti oli koko ajan rinnalla, niin ei osaa ottaa vastuuta nyt aikuisena, ja se vaikeuttaa työn tekemistä. Eli on tietyissä asioissa pikkupoika joka ei enää voi soittaa äidille ja pyytää hänen neuvojaan.