Lue keskustelun säännöt.
Kaksplussan juttu isovanhemmista, joita ei lapsenlapset kiinnosta
10.11.2009 |
lukiko kukaan? Onko kenelläkään kokemuksia asiasta? Siis että isovanhempia ei kiinnosta lapsenlapset?
Tuntui vaan niin vieraalle, kun omat vanhemmat ja miehen äiti oikein odottaa että saa meidän lapsen hoitoon.
En kuitenkaan oleta, että heillä ei saisi olla mitään muuta elämää kuin meidän perheen auttaminen. Hoitoapua kysytään nätisti silloin kun tarvitaan, ei vaadita, eikä pidetä sitä itsestään selvänä.
Kommentit (73)
itsekkyyttä. Ensin odotetaan, että omat vanhemmat kasvattaa meidät. Sitten maristaan kun heidän kasvatus aiheutti traumoja. Sitten odotetaan, että omat vanhemmat hoitaa meidän lapset kun siksihän ne on olemassa. Ja kun omat vanhemmat on vanhoja, huudetaan, että minä en ainakaan ala pilaamaan omaa elämääni ja hoitamaan omia vanhempiani juuri nyt kun lapset on sen verran kasvaneet, että on omaa aikaa.
niin sitten olet kyllä ihan hakoteillä! Ei kyse ole mistään ilmaisesta lastenhoitoavusta vaan VÄLITTÄMISESTÄ! Comprende? Ihan normaalia minusta normaalissa perheessä ja jotain vikaa on jos ei oman perheensä jäsenistä jaksa välittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta käytännössä tämä kiinnostus ei näy mitenkään muuten kuin vaatimattomina joulu- ja synttärilahjoina. Hoitoapua saatiin kun meillä oli vain yksi lapsi, toki isovanhemmat oli silloin noin 10 vuotta nykyistä nuorempia. Silloinkaan eivät kuitenkaan koskaan oma-aloitteisesti tehneet mitään. Mutta yhden lapsen kanssa pyydettäessä saattoi kahden tunnin hoito irrota, maksutta. Nykyään jos kutsun isovanhempia meille päivälliselle jotta pienemmätkin lapset edes oppisivat tuntemaan heitä vähän, he tulevat, syövät ja lähtevät. Viimeksi sanoin että meidän sohvilla saa istua, mut ei kiinnostanut :( .
Hullua on että esim. omat vanhempani soittelevat minulle lähes päivittäin ja kyselevät kuulumisiani mutta lapseni eivät heitä tosiaankaan kiinnosta.
Ja sekä aikaa että rahaa olisi, ovat eläkkeellä ja varakkaita.
itsekkyyttä. Ensin odotetaan, että omat vanhemmat kasvattaa meidät. Sitten maristaan kun heidän kasvatus aiheutti traumoja. Sitten odotetaan, että omat vanhemmat hoitaa meidän lapset kun siksihän ne on olemassa. Ja kun omat vanhemmat on vanhoja, huudetaan, että minä en ainakaan ala pilaamaan omaa elämääni ja hoitamaan omia vanhempiani juuri nyt kun lapset on sen verran kasvaneet, että on omaa aikaa.
Itse olen ollut lapsena tosi paljon mummollani hoidossa eli mun äitini on hoidattanut minut äidillään! Ihan vauvasta saakka olen ollut mummolla yökylässä tosi monenea vkl:na ja loma-ajat koulusta, pitkiä reissuja tehtiin sukulaisiin mummon kanssa. Se oli ihanaa!
Siksipä voisin kuvitella, että en ole nyt mahdottomia vaatimassa, kuin pientä välittämistä ja läsnäoloa, JOSKUS hoitoapua, että pääsisi tuulettumaan.
Olen veljeni kuoltua ainoa lapsi, joka vanhempiani vanhana hoitaa ja huolehtii heidän asioistaan(jos hoitaa).. Tuntuu kamalalta, että tämän kaiken jälkeen minulta sitä edes odotetaan.
Luulisi että tuossa tilanteessa nimenomaan haluaisi sitten aikanaan auttaa omia lapsiaan jottei heillä tarvitsisi olla yhtä kamalaa.
Kun saan omat lapseni hoidettua en jaksa lapsia kyllä sitten enää yhtään! Yhtään en ole saanut sukulaisilta apua. Voivotteluja ja päivittelyjä kyllä. Olen niin tuskastunut ja väsynyt siihen, että apua ei saa edes lääkäriltä vaikka kuinka pyytää ja anoo. Eikä mistään muualtakaan.
Toivottavasti omat lapseni eivät hanki lapsia enempää kuin mitä heidän resurssinsa riittävät. Kyseessä ei ole kosto vaan valitettava realiteetti. Mä olen jo nyt niin loppu, että ihan itkettää suurimman osan aikaa.
itsekkyyttä.
Ensin odotetaan, että omat vanhemmat kasvattaa meidät. Sitten maristaan kun heidän kasvatus aiheutti traumoja.
Sitten odotetaan, että omat vanhemmat hoitaa meidän lapset kun siksihän ne on olemassa.Ja kun omat vanhemmat on vanhoja, huudetaan, että minä en ainakaan ala pilaamaan omaa elämääni ja hoitamaan omia vanhempiani juuri nyt kun lapset on sen verran kasvaneet, että on omaa aikaa.
Monen kohdalla on varmasti juuri näin. Olisi ehkä itsenikin kohdalla jos edes olisin saanut sitä lastenhoitoapua joskus! Nyt olen joutunut tekemään koko ajan kaiken itse ja joutunen tulevaisuudessakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
yksinäiset vanhukset siellä vanhainkodeissa ja vuodeosastoilla joita kukaan ei kuulemma käy katsomassa, taitaa se syy maata siellä osastolla.
yksinäiset vanhukset siellä vanhainkodeissa ja vuodeosastoilla joita kukaan ei kuulemma käy katsomassa, taitaa se syy maata siellä osastolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tarttisit tuohon kyllä jotain apua. Eikö sitä apua saa edes rahalla? En kyllä ihmettele jos et nyt haaveile lastenlasten hoitamisesta, mutta totuushan on että ennenkuin sun lapsillesi jälkikasvua siunaantuu niin olet saanut olla ja aika kauan hoitamatta niitä omiasi. EIkähän hoitoapu omille lapsille tarkoita samaa kuin ympärivuotinen hoitovastuu lastenlapsista. Isovanhempihan saa kuoria kermat päältä, sitten kun ei jaksa niin työntää ne lapset omille vanhemmileen :)
Toivottavasti omat lapseni eivät hanki lapsia enempää kuin mitä heidän resurssinsa riittävät. Kyseessä ei ole kosto vaan valitettava realiteetti. Mä olen jo nyt niin loppu, että ihan itkettää suurimman osan aikaa.
Tarttisit tuohon kyllä jotain apua. Eikö sitä apua saa edes rahalla? En kyllä ihmettele jos et nyt haaveile lastenlasten hoitamisesta, mutta totuushan on että ennenkuin sun lapsillesi jälkikasvua siunaantuu niin olet saanut olla ja aika kauan hoitamatta niitä omiasi. EIkähän hoitoapu omille lapsille tarkoita samaa kuin ympärivuotinen hoitovastuu lastenlapsista. Isovanhempihan saa kuoria kermat päältä, sitten kun ei jaksa niin työntää ne lapset omille vanhemmileen :)
Toivottavasti omat lapseni eivät hanki lapsia enempää kuin mitä heidän resurssinsa riittävät. Kyseessä ei ole kosto vaan valitettava realiteetti. Mä olen jo nyt niin loppu, että ihan itkettää suurimman osan aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta aistin, ettei kyseessä ole vipitön suhde lapsenlapsiin, vaan vanhuudenturvan luomista. Sen aistii mm. ajoittaisista kommenteista... en ole kertaakan heitä tarvinnut pakosti lastenhoitoon, he ovat aina se osapuoli, jotka pyytävät lapsia seuraksi.
onko parempi elossa olevat "kuolleet" vanhemmat/isovanhemmat, vai oikeasti kuolleet vanhemmat/isovanhemmat.
elävien kuolleiden (100% poissaolevien) vanhempien lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Enpä vain tajunnut ettei isovanhempia oikeasti kiinnosta. Ainoastaan appiukkoni uusi vaimo on sellainen "oikea mummo" lapsille, hän tykkää touhuta lasten kanssa ja kuunnella lapsia. Mutta appiukon kommervenkkien takia emme kovin usein näe (välimatkaa 100km).
Oma äitini (mielenterveysongelmainen) kyllä pitää lapsistani, mutta hän ei kuuntele heitä. Hän myös rakastaa heitä tavaroilla ja ennen kaikkea herkuilla. Käymme siellä pari kertaa kuussa, useammin en viitsi lapsia altistaa koko päivän kestäville herkkujenmähkimissessioille (sanottu on äidille ja moneen kertaan, mutta ei usko).
Anoppia taas ei kiinnosta, hänen työkaverinsa tosin taitavat luulla häntä juttujen perusteella supermummoksi. Olemme nähneet viimeksi kolme kuukautta sitten, ei tullut kahden lapsen synttäreillekään nyt syksyllä.
Kuuden vuoden aikana lapset ovat olleet yökylässä kahdesti, 2v kuopus tosin ei vielä kertaakaan. Kaipaisimme miehen kanssa kahdenkeskistä aikaa, sillä suhteemme on tällä hetkellä aika solmussa. Mutta en tiedä mistä pyytää apua, isovanhemmilta sitä on turha odottaa. Appiukko vaimoineen saattaisivat kyllä ottaa lapset yöksi, mutta ei vahingossakaan silloin kun pyydämme.
Miten voi olla neljä mummoa ja kolme ukkia? Vai lasketaank. Isoisovanhemmat
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eivät erityisesti karttele meidän lapsia mutta eivät myöskään koskaan tee elettäkään ottaakseen niihin yhteyttä. Eikä kysymys ole siitä että odottaisin niiden hoitavan meidän lapsia (joskin olisi kiva jos edes joskus tarjoutuisivat, sitä ei ole käynyt koskaan vaikka asuvat vain muutaman kilometrin päässä ja isäni on eläkkeellä), vaan tuntuu hieman ikävältä ettei heillä ole oikein mitään suhdetta lapsenlapsiinsa.
Syynä on varmaankin se, etteivät heidän ja minun väliset suhteet ole olleet kovin läheiset. Olemme siis periaatteessa ihan hyvissä väleissä, mutta tapaamme vain harvoin. Lähinnä juhlapyhinä. Olisin siis itsekin voinut olla aktiivisempi, mutta nyt sen aloittaminen tuntuu vähän vaikealta kaikkien näiden vuosien jälkeen, etenkin kun lapsenlapsetkaan eivät tunnu kovin paljon kiinnostavan heitä.
poikapuoli, joka on 15v. Pienempiä lapsia ei ole kertaakaan pyytänyt kylään, vaikka ovat jo ala-asteella. En enää selittele lapsille mikseivät pääse mummolle vana käsken kysymään mummolta asiaa.
Kirjoitan silläkin riskillä että minut tästä tunnistaa. Eli siis anoppini on erittäin hyvä mummi ja osallistuva sellainen. Mutta hänen äitinsä, joka alkaa vasta olemaan ns. mummoiässä, on käsittämätön tapaus...silloin kun mieheni oli pieni, tuo "isomummo" lelli häntä ja dissasi anopin muita lapsia. Nyt kun miehellä ja minulla on yhteinen lapsi, isomummo lähettää kerran vuodessa onnittelutekstarin, ei ole muuten MISSÄÄN yhteydessä. Wtf?? Ei kysy kuulumisia, kiittää kyllä esim. kuvasta. Ei ole myöskään anoppiin saati tämän lapsiin yhteydessä ollenkaan. Sama ihminen osallistuu kaikenmaailman "rukoiluihin maailmanrauhan puolesta", vaikka onkin erittäin kyyninen tapaus.
Ja samalla lohdutonta luettavaa. Jotenkin sitä ajattelee, että kenelläkään muulla ei samanlaista. Äitini on käynyt meillä viimeksi kolme vuotta sitten. me jaksamme käydä nykyään siellä vain pari kertaa vuodessa. kaikki muu on tärkeämpää kuin lapsenlapset. En odota lapsenhoitoapua (lapset jo kouluikäisiä) vaan toivoisin aitoa välittämistä:(. Turha sitten vanhainkodissa odottaa ketään käymään, kun ei itse menevänä eläkeläisenäkään käynyt.
Onkohan tämä kovin vaiettu yleinen ongelma.
Vanhemmiltani pyysin muutaman kerran lapsen vauva-aikana hoitoapua, kun olin aivan poikki. Ja he todella rehellisti sanottuna muutaman (2-3) kerran lasta hoitivatkin. He asuvat 100 km:n päässä, joten luonnollisestikaan he eivät ole koskaan arkeemme osallistuneetkaan - mutta ajan kuluessa osallistuminen on hiipunut hiipumistaan, ja nyt ollaan tilanteessa ettei vuoteen olla nähty tai kuultu. On mennyt joulut ja synttärit hiljaisuuden vallitessa - ja tänä vuonna näyttää samalta. Lapsemme on heidän ainoa lapsenlapsi ja nämä isovanhemmat 62 ja 64 vuotiaita virkeitä eläkeläisiä.
He eivät vain välitä. Arvatkaa välitänkö minä tulevaisuudessa, jolloin on oletettavaa, että osallistumistani kaivattaisiin?
Miehen äiti on pitkin hampain autellut tässä matkanvarrella, asuu 5 km päässä ja on ikänsä ollut kotiäitinä. Ei peittele sitä, että kyse on uhrautumisesta - puhuu esim. miehelle hänen viedessään lasta sinne hoitoon että:"Onks se syöny?" Lapsi on "se" - ei "Maija". Lapsen synttäreillä ei ole koskaan käynyt.
Ei olisi väliä, vaikkeivat koskaan olisi apuaan kummatkaan antaneet - jos välittäminen jollain tavalla muuten ilmenisi.
Ainoa mitä ilmenee - on välinpitämättömyys.
Aika usein on tilanne se, että heti, kun omat lapset ovat lentäneet pesästä, jompi kumpi vanhuspari (omat tai miehen vanhemmat) ovat siinä iässä, että he alkavat tarvita apua. Meillä tytär muutti keväällä pois kotoa. Hoitovastuuni ei vähentynyt yhtään, koska läheisellä vanhuksella todettiin samoihin aikoihin Alzheimerin tauti. Hän tarvitsee apuani lähes päivittäin, vaikka hän saa apua myös kaupungilta.
Olin ajatellut, että nyt saan viimein aloittaa taas uudestaan harrastukseni ja muutenkin hiukan enemmän omaa aikaa (meillä elettiin aika lapsentahtisesti ehkä vähän liian pitkäänkin). Niin ei käynyt. Luultavasti käy niin, että sitten kun tämä läheiseni on kuollut, toinen läheinen tulee hoidettavaksi. Samaan aikaan sitten onkin varmaan jo lapsenlasten vuoro. Hoitovastuu ei siis pääty ikinä.
Samaan aikaan kunto alkaa heikentyä. Huomaan sen jo nyt, tiukkaa tekee että jaksaa työpäivät, sen jälkeen pitää jo levätä ennen kuin voi mennä hoitamaan läheisen asioita.
Ei me vanhenevat kerta kaikkiaan jakseta samalla tavalla kuin te nuoret. Saatamme näyttää ihan pirteiltä sen kerran kun tapaatte meitä, mutta ulkonäkö ei kerro kaikkea. Jos mummi sanoo, ettei hän jaksa olla lasten kanssa, se on todennäköisesti aivan totta. Lasten kanssa pitää olla silmät selässäkin eikä huomiokyky saa herpaantua. Ja kyllä se meillä vaan herpaantuu.
itsekkyyttä.
Ensin odotetaan, että omat vanhemmat kasvattaa meidät. Sitten maristaan kun heidän kasvatus aiheutti traumoja.
Sitten odotetaan, että omat vanhemmat hoitaa meidän lapset kun siksihän ne on olemassa.
Ja kun omat vanhemmat on vanhoja, huudetaan, että minä en ainakaan ala pilaamaan omaa elämääni ja hoitamaan omia vanhempiani juuri nyt kun lapset on sen verran kasvaneet, että on omaa aikaa.