Kyllä nyt tuntuu "hienolta" olla suomalainen :(
Italia tyrmistyi koulujen krusifiksikiellosta
3.11.2009 21:07
A A STT–Reuters–AP
Tony Gentile / REUTERS
Krusifiksit ovat usein aitiopaikalla italialaisissa luokkahuoneissa. Kuva on roomalaisesta koulusta.
ROOMA. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin kehotti tiistaina Italiaa poistamaan kouluista krusifiksit. Päätös nostatti vastalauseiden myrskyn, koska monet italialaiset pitävät veistoksia olennaisena osana kulttuuriaan.
Asian vei tuomioistuimeen suomalaissyntyinen Soile Lautsi. Pohjoisitalialaisen Lautsin mielestä krusifiksit loukkaavat hänen lastensa uskonvapautta ja julkisten koulujen maallisia periaatteita.
"Krusifiksit saattavat olla tärkeitä uskonnollisille oppilaille, mutta ne voivat olla häiritseviä muiden uskontokuntien edustajille ja ateisteille", Lautsi perusteli.
Roomalaiskatolinen kirkko tyrmäsi tuomioistuimen kannan. Paavin tiedottajan mukaan ratkaisu oli Vatikaanille järkytys ja herätti surua.
Opetusministeri Mariastella Gelmini korosti, että luokkahuoneisiin ripustetut krusifiksit ovat ennen kaikkea italialaisen kulttuuriperinnön symboli. Italia aikoo jatkaa kiistan käsittelyä oikeudessa
Kommentit (70)
Oliskohan ihmisessä itsessään?
syntyy sosiopaattisia vauvoja. Kyllä sen näkee jo päivästä yksi että kansanmurhaajahan se siinä.
Oliskohan ihmisessä itsessään?
Juu, vähän väliähän sitä syntyy sosiopaattisia vauvoja. Kyllä sen näkee jo päivästä yksi että kansanmurhaajahan se siinä.
siis en voi ymmärtää, että jotkut aina jaksavat vouhkata siitä, miten uskonnollisten symbolien esilläpito on uskonnon pakkosyöttöä ja loukkaa jota kuta.
Jos koulussa on seinällä taulu, jossa on koiran kuva niin onko kyseessä koirien palvonta ja koirallisuuden pakkosyöttö. Ja kaikkien allergikkojen ym tulisi loukkaantua ja vaatia poistamaan kuva. ja yleensäkin taulut, jos joku ei satu kuvasta pitämään niin se pitäisi tasa-arvon nimissä poistaa.
Mulle on ihan yksi ja sama vaikka luokkahuoneet olis pullollaan buddhapatsaita ja hindujumalia.
Entäs jos luokkahuoneissa olisi hakaristejä ja teinipillujen kuvia? Sekin olisi ihan jees, vai?
Entäs jos luokkahuoneissa olisi hakaristejä ja teinipillujen kuvia? Sekin olisi ihan jees, vai?
järjestyisi aika nopsaan jos ottaisivat asiakseen :p
jos uskonnon valtaa vähennetään, niin sehän on heidän kannaltaan pirun huono asia. Heidän otteensa ihmisistä vähenee. Mikä pitää esim. etelä-Amerikan maat kehittymättöminä? Katolinen kirkko, joka estää mm. naisten oikeuden päättää lisääntymisestään.
Tällä hetkellä paavin kätyreiden toiminta kehitysmaissa on
huolimatta verisestä historiastaan, se edelleenkin pyrkii sortamaan ja vainoamaan toisia uskontoja. Se on kaiken hirvittävyyden takana mitä tässä maailmassa on tapahtunut.. esim. noitavainot, juutalaisvainot ja orjuus.
kuvottavaa, anteeksiantamatonta. "Kondomit ei suojaa hiviltä". "Abortti on kielletty" ihmisillä jotka ei kykene huolehtimaan entisistäkään. Niin, ja entäs sitten katolisen kirkon pedofiilisotkut.
En osaa kieltä hyvin, mutta sen verran, että asia selviää. Kävin lukemassa joitakin nettilehtien kommentteja ja ihmiset todella kihisevät. Kysymyksiä herätti mm. se, että kun Italia on pullollaan puistoja ja patsaita ja aukioita, joiden nimet, koristukset ja koko tarkoitus on rakennettu katolisuudelle ynnä Maria ja Jeesuslapsi sekä pyhimyksenkuvat, erinäiset frescot ja julkisissa tiloissa sijaitseva taidekin lähtevät katolilaisuudesta, niin ruvetaanko näitäkin vähitellen vaatimaan poistettaviksi ja purettaviksi, etteivät ne vain loukkaa satunnaisen ateistin maailmankuvaa.
Asiallinen huoli, kun ottaa huomioon, miten vahvasti ateistit nimenomaan Suomessa hyökkäävät juuri kristinuskoa vastaan. En ole kuullut yhdenkään ateistin pitävän islamin julkisia tunnusmerkkejä mitenkään uskonnonvapautta loukkaavina.
on kuorittu alastomaksi inhorealismiksi. On kai vähän eri asia lähteä Italiaan vaatimaan suomalaisen kulttuurin vallallepanoa?
Ja krusifiksi ei symboloi kidutusvälinettä, vaan ylösnousemusta.
eikä kuulu kouluhin, politiikkaan tai terveydenhuoltoon.
Minä ainakin olen ylpeä suomalainen. On se kumma että muiden maiden kansalaiset saavat tuntea isänmaanrakkautta ja ylpeyttä juuristaan mutta suomalaiset eivät.
symbolista niin kyllä minuakin sapettaisi italialaisten puolesta. Mutta krusifiksit on kyllä oikeasti törkeitä enkä epäile yhtään etteikö ne pysty säikäyttämään aika pahasti ei-uskonnollisia lapsia. Kyllä meillä ainakin podettiin pienen lapsen vahinkoaltistumista ristiinnaulitsemisjutuille monta päivää ennenkuin tajuttiin miksi lapsi itkeskelee ja on vaisu! (Ajattelematon uskishihhulitäti meni puhumaan 4-vuotiaalle.)
väkivallalta ja kidutukselta mutta uskikset saa esitellä ihan mitä kuvia ja tarinoitaan haluaa ihan miten pienille lapsille haluaa. Aikuiset olette sokeita omille kidutusjutuillenne, lapset ei vielä ole.
Ja krusifiksi ei symboloi kidutusvälinettä, vaan ylösnousemusta.
siis risti. Ihan sama, mitä se kidustävline sitten symboloi, sellainen se kuitenkin on.
sitäpaitsi krusifiksi on vuosisataisen riiston ja tyrannian kuvastoa monille.
Tuolla asenteella kannattaa lähteä koti- Suomeen takaisin. Jos muutat ulkomaille, sinun täytyy sopeutua maan kulttuuriin ja tapoihin.
ollut tällainen ortodoksien ikoni-risti (minkä kuva oli tähän kaivettu) vaan ihan perus krusifiksi. Tietysti fiksumpaa olisi olla pelkkä risti ilman tuota ristiinnaulittua, ei ihmetyttäisi niin, mutta olivat kyllä aika kaukaa haetut nuo ateistimamman perustelut "järkyttää ateistien lapsia...". Pysyisi mamma suomessa jos ei opi maan tavoille. Täällä ei ole krusifikseja koulun seinillä. Vaikka kait se jotakin valittamista täälläkin keksisi.
<a href="http://www.kotimaakauppa.fi/epages/Planeetta.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shop…" alt="http://www.kotimaakauppa.fi/epages/Planeetta.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shop…">http://www.kotimaakauppa.fi/epages/Planeetta.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shop…;
kunniaksi teidän arvon av-mammojen olohuoneisiin hilpeän giljotiinikuvan koko perheen iloksi. Tuskinpa teillä mitään sitä vastaan nähtävästi olisi!
Tulisi tänne takaisin mokoma eukko.
Tulee tän palstan ateistifanaatikot mieleen.
Mahtaa olla nainen ylpeä itsestään, aikamoinen elämäntyö, saada krusifiksit pois yhden valtion kouluista! Mikä maailmanvaltiassyndrooma tuollaista ihmistä oikein vaivaa?
Hävettää tuollaisen puolesta, tekisi mieli sanoa se yksi leimaava sana, ja se on HULLU.
On se kumma että muiden maiden kansalaiset saavat tuntea isänmaanrakkautta ja ylpeyttä juuristaan mutta suomalaiset eivät.
Ikävä kyllä tässä on käynyt juuri nyt toisinpäin, eli suomalainen maahanmuuttaja on halunnut muuttaa uuden asuinmaansa haluamakseen uskontovapaaksi vyöhykkeeksi. Ihan niinkuin muutama tällä palstalla kirjoitteleva haluaisi.
Olkoon suomalainen ylpeä juuristaan, mun mielestä sellainen ei vaadi uskonnollisten symbolien poistamista muissa maissa. Sama, kuin joku ottaisi asiakseen poistaa buddha-patsaat jossain muussa maassa. Mutta eihän ateisteja häiritsekään buddhat tai muut, ainoastaan kristinuskon symboliikka.
maahan, ja sitten vaatia paikallista kulttuuria jossain ihmisoikeustuomioistuimessa muutettavaksi. Kukaan sinne pakottanut menemään, ja toisten ihmisten kulttuuria ja uskoakin pitää kunnioittaa.
Mutta jossain lehtijutussa oli kyllä naiselta todella idioottimainen kommenttikin, 'toiset ajattelee ja toiset uskoo', eli aika suvaitsematon ja ahdasmielinen omassa uskossaan tämä nainen.
Jos ei ole viisautta ihmisessä niin ihan sama mitä tunnustaa vai tunnustaako yhtään mitään.