Kyllä nyt tuntuu "hienolta" olla suomalainen :(
Italia tyrmistyi koulujen krusifiksikiellosta
3.11.2009 21:07
A A STT–Reuters–AP
Tony Gentile / REUTERS
Krusifiksit ovat usein aitiopaikalla italialaisissa luokkahuoneissa. Kuva on roomalaisesta koulusta.
ROOMA. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin kehotti tiistaina Italiaa poistamaan kouluista krusifiksit. Päätös nostatti vastalauseiden myrskyn, koska monet italialaiset pitävät veistoksia olennaisena osana kulttuuriaan.
Asian vei tuomioistuimeen suomalaissyntyinen Soile Lautsi. Pohjoisitalialaisen Lautsin mielestä krusifiksit loukkaavat hänen lastensa uskonvapautta ja julkisten koulujen maallisia periaatteita.
"Krusifiksit saattavat olla tärkeitä uskonnollisille oppilaille, mutta ne voivat olla häiritseviä muiden uskontokuntien edustajille ja ateisteille", Lautsi perusteli.
Roomalaiskatolinen kirkko tyrmäsi tuomioistuimen kannan. Paavin tiedottajan mukaan ratkaisu oli Vatikaanille järkytys ja herätti surua.
Opetusministeri Mariastella Gelmini korosti, että luokkahuoneisiin ripustetut krusifiksit ovat ennen kaikkea italialaisen kulttuuriperinnön symboli. Italia aikoo jatkaa kiistan käsittelyä oikeudessa
Kommentit (70)
Tulee tän palstan ateistifanaatikot mieleen.
Mahtaa olla nainen ylpeä itsestään, aikamoinen elämäntyö, saada krusifiksit pois yhden valtion kouluista! Mikä maailmanvaltiassyndrooma tuollaista ihmistä oikein vaivaa?Hävettää tuollaisen puolesta, tekisi mieli sanoa se yksi leimaava sana, ja se on HULLU.
Mikäs hihhuli se siellä vikisee. Rukoile niin perkeleesti niin jumala hoitaa homman -eikös se niin mene?
Uskonnot ovat yhtä suurta valhetta ihmisten kontrolloimiseksi eikä muuta.
Ja termiä "hullu" käyttäisin ennemminkin olemattomiin asioihin uskovista.
Ja heh: Kimi sai potkut Ferrarilta -olkoot tämä kosto siitä! :) Jumalan tahto, nähkääs.
Tuolla asenteella kannattaa lähteä koti- Suomeen takaisin. Jos muutat ulkomaille, sinun täytyy sopeutua maan kulttuuriin ja tapoihin.
ulkomaalaiset sitten ovat sopeutuneet maan tapoihin? Jättääkö somali naisen raiskaamatta, koska sitä ei täällä hyväksytä. EI JÄTÄ. Jätttävätkö tietyt heimot lapsensa ympärileikkaamatta siksi kun se on täällä tuomittavaa? EIVÄT JÄTÄ. Etsivätkö romanit Suomessa töitä hiki hatussa alemmuskompleksia työttömyydestään tuntien? HAH.
Esimerkkejähän olisi pilvin pimein. Miksi suomalaisen pitäisi kumartaa ulkomailla ollessaan vieraan maan tapoja tai kulttuuria?
Aloite tuskin olis kuitenkaaan päässyt liikkeelle esim. Sisiliasta, jossa ollaan vielä paljon uskonnollisempia kuin pohjois-Italiassa.
Mutta eihän ateisteja häiritsekään buddhat tai muut, ainoastaan kristinuskon symboliikka.
jos se roikkuisi verta valuen ja tuskaisen näköisenä käsistään ja jaloistaan seinään naulittuna.
Tulee tän palstan ateistifanaatikot mieleen.
Mahtaa olla nainen ylpeä itsestään, aikamoinen elämäntyö, saada krusifiksit pois yhden valtion kouluista! Mikä maailmanvaltiassyndrooma tuollaista ihmistä oikein vaivaa?Hävettää tuollaisen puolesta, tekisi mieli sanoa se yksi leimaava sana, ja se on HULLU.
Mikäs hihhuli se siellä vikisee. Rukoile niin perkeleesti niin jumala hoitaa homman -eikös se niin mene?
Uskonnot ovat yhtä suurta valhetta ihmisten kontrolloimiseksi eikä muuta.
Ja termiä "hullu" käyttäisin ennemminkin olemattomiin asioihin uskovista.Ja heh: Kimi sai potkut Ferrarilta -olkoot tämä kosto siitä! :) Jumalan tahto, nähkääs.
Säälin sinua.
Tulee tän palstan ateistifanaatikot Kimi sai potkut Ferrarilta
Ja tässä hän sanoo, että uskonnolliset veistoksest voivat häiritä JOITAKIN oppilaita eli ilmiselvästi pientä vähemmistöä.
Suomalaisen syytä! Italian kouluista kiellettiin pyhäinkuvat
04.11.2009 07:01, päivitetty 04.11. 12:37
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin kehotti tiistaina Italiaa poistamaan kouluista krusifiksit.
Asian vei tuomioistuimeen suomalaissyntyinen Soile Lautsi. Pohjoisitalialaisen Lautsin mielestä krusifiksit loukkaavat hänen lastensa uskonvapautta ja julkisten koulujen maallisia periaatteita.
EIT:n kehotus tyrmistytti italialaiset, koska monet pitävät veistoksia olennaisena osana maan kulttuuria.
Yle Uutisten haastattelema Soile Lautsi sanoi perheensä saaneen jopa tappouhkauksia prosessin vuoksi.
- Olemme saaneet kaiken maailman uhkauksia, nimettömiä kirjeitä, tappouhkauksia, hävyttömiä puhelinsoittoja, hävyttömiä kirjeitä. Ei tämä kovin hauskaa ole ollut, Lautsi kertoi.
Hän perustelee asian viemistä EIT:n ratkaistavaksi sillä, että uskonnolliset veistokset voivat häiritä joitakin oppilaita.
Suomalaisnainen pyysi kahdeksan vuotta sitten, että hänen lastensa koulu poistaisi ristiinnaulittua Jeesusta esittävät krusifiksit luokkahuoneiden seinältä.
- Krusifiksit saattavat olla tärkeitä uskonnollisille oppilaille, mutta ne voivat olla häiritseviä muiden uskontokuntien edustajille ja ateisteille, Lautsi perusteli.
Nyt tuomioistuin määräsi Italian valtion maksamaan Lautsille 5000 euron korvaukset.
Roomalaiskatolinen kirkko tyrmäsi välittömästi EIT:n kannan. Paavin tiedottajan mukaan ratkaisu oli myös Vatikaanille järkytys ja herätti surua.
Italian opetusministeri Mariastella Gelmini korosti, että luokkahuoneisiin ripustetut krusifiksit ovat ennen kaikkea italialaisen kulttuuriperinnön symboli. Maa aikoo jatkaa kiistan käsittelyä oikeudessa.
Tässä on linkki katoliseen krusifiksiin.
http://www.catholiccompany.com/catholic-gifts/2006347/Christ-King-Alaba…
Aika taitava saa olla jos näkee siinä jotain tuskaista, pelottavaa tai verta vuotavaa.
Tulee tän palstan ateistifanaatikot mieleen.
Mahtaa olla nainen ylpeä itsestään, aikamoinen elämäntyö, saada krusifiksit pois yhden valtion kouluista! Mikä maailmanvaltiassyndrooma tuollaista ihmistä oikein vaivaa?Hävettää tuollaisen puolesta, tekisi mieli sanoa se yksi leimaava sana, ja se on HULLU.
Mikäs hihhuli se siellä vikisee. Rukoile niin perkeleesti niin jumala hoitaa homman -eikös se niin mene?
Uskonnot ovat yhtä suurta valhetta ihmisten kontrolloimiseksi eikä muuta.
Ja termiä "hullu" käyttäisin ennemminkin olemattomiin asioihin uskovista.Ja heh: Kimi sai potkut Ferrarilta -olkoot tämä kosto siitä! :) Jumalan tahto, nähkääs.
Säälin sinua.
En katso kaipaavani sääliä -kiitos nyt kuitenkin.
Ja en ole ko. mami.
Onhan se nyt hullua, jos yhden suomalaisnaisen takia koko monimiljoonainen Italian kansa joutuisi luopumaan koulujensa krusifikseistä!!
Maassa maan tavalla tai maasta pois!
Tässä on linkki katoliseen krusifiksiin.
Aika taitava saa olla jos näkee siinä jotain tuskaista, pelottavaa tai verta vuotavaa.
Tuskaista: muistuttaa miten elävä ihminen naulataan sellaisenaan lautaan kiinni tarkoituksena näännyttää elävältä.
Pelottavaa: On minusta -kidutuskuolema sentään...
Verta vuotavaa: Kyllä siinä veri vuotaan kun ristiin naulitaan. Tuo kuvan ukko melkein hymyilee mutta ei taatusti hymyilisi tositilanteessa.
Onhan se nyt hullua, jos yhden suomalaisnaisen takia koko monimiljoonainen Italian kansa joutuisi luopumaan koulujensa krusifikseistä!!
Maassa maan tavalla tai maasta pois!
Olisi se joo tosi hullua että oikeuden päätöstä toteltaisiin.
Eihän nyt hihhuleiden tarvite moisita välittää kun on Hyvä Tarkoitus...
- Olemme saaneet kaiken maailman uhkauksia, nimettömiä kirjeitä, tappouhkauksia, hävyttömiä puhelinsoittoja, hävyttömiä kirjeitä. Ei tämä kovin hauskaa ole ollut, Lautsi kertoi.- Krusifiksit saattavat olla tärkeitä uskonnollisille oppilaille, mutta ne voivat olla häiritseviä muiden uskontokuntien edustajille ja ateisteille, Lautsi perusteli.
ryhmään: ei niihin, jotka uskovat, eikä myöskään niihin, jotka ajattelevat.
Jos Lautsi olisi ajatellut etukäteen, hän olisi ehkä hoksannut ajoissa, että tämänkaltaiset operaatiot voivat loukata italialaisia voimakkaasti sekä kulttuurin että uskonnon näkökulmasta.
Entä mikä on se peruste, jonka mukaan muutaman, joita kuvat "saattavat häiritä" (=Lautsin omat lapset, jotka voisivat saada hänen pelkäämiään uskonnollisia vaikutteita koulusta) oppilaan tuntemukset ovat paljon tärkeämpiä, kuin se valtaosa, jolle krusifiksit ovat tärkeitä?
Ei ole kovinkaan vilkasta järjenjuoksua havaittavissa näiden päätelmien takana.
lapset, jotka voisivat saada hänen pelkäämiään uskonnollisia vaikutteita koulusta) oppilaan tuntemukset ovat paljon tärkeämpiä, kuin se valtaosa, jolle krusifiksit ovat tärkeitä?
krusifiksien oikeasti olevan katolisille lapsille siellä koulun seinällä? Camoon, todennäköisesti ihan yks hailee. Vai luuletko että ne siellä nyt nyykyttää kun eivät saakaan joka aamu polvistua krusifiksin eteen rukoilemaan avemariaa. Ateistit ja muunuskoiset lapset voi olla toinen juttu. Nykyaikana krusifiksi voi oiekasti olla lapsen eka kohtaaminen systemaattisen kidutuksen idean kanssa.
- Olemme saaneet kaiken maailman uhkauksia, nimettömiä kirjeitä, tappouhkauksia, hävyttömiä puhelinsoittoja, hävyttömiä kirjeitä. Ei tämä kovin hauskaa ole ollut, Lautsi kertoi.- Krusifiksit saattavat olla tärkeitä uskonnollisille oppilaille, mutta ne voivat olla häiritseviä muiden uskontokuntien edustajille ja ateisteille, Lautsi perusteli.
ryhmään: ei niihin, jotka uskovat, eikä myöskään niihin, jotka ajattelevat.
Jos Lautsi olisi ajatellut etukäteen, hän olisi ehkä hoksannut ajoissa, että tämänkaltaiset operaatiot voivat loukata italialaisia voimakkaasti sekä kulttuurin että uskonnon näkökulmasta.
Entä mikä on se peruste, jonka mukaan muutaman, joita kuvat "saattavat häiritä" (=Lautsin omat lapset, jotka voisivat saada hänen pelkäämiään uskonnollisia vaikutteita koulusta) oppilaan tuntemukset ovat paljon tärkeämpiä, kuin se valtaosa, jolle krusifiksit ovat tärkeitä?
Ei ole kovinkaan vilkasta järjenjuoksua havaittavissa näiden päätelmien takana.
Luuletko tosissasi ettei Italiassa ole ketään joka ei olisi tyytyväinen oikeuden päätöksestä?
Ja kun kirkko ja valtio pitää lain nojalla erottaa toisistaan, niin mikä siinä on nyt niin kauheaa kun lakia aletaankin noudattaa.
Kyllä kirkonkelloilla vielä saa häiritä ateisteja pitkään -lohduttaudu sillä!
nyt lapsille ristikaulakorun.
Henkilökohtainen ratkaisu, ei pakkopullaa
Professori: Krusifiksikielto muistuttaa uskonnon pakkosyötön vaaroista
4.11.2009 18:43
A A Timo Siukonen
Helsingin Sanomat
Krusifiksien kieltäminen julkisten koulujen seinillä Italiassa muistuttaa myös suomalaisia tärkeästä rajasta, jonka kanssa on oltava varovainen ja jota ei kannata väheksyä, sanoo professori Martin Scheinin.
Raja löytyy jostain uskonnollisen pakkosyötön ja pienten uskonnollisten tekojen välimaastosta. Scheinin toimii kansainvälisen julkisoikeuden professorina Euroopan yliopistoinstituutissa ja YK:n ihmisoikeusraportoijana.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) kehotti tiistaina Italiaa poistamaan kouluista krusifiksit. Päätös nostatti Italiassa vastalauseiden myrskyn. Asian vei ihmisoikeustuomioistuimeen suomalaissyntyinen Soile Lautsi.
EIT:n päätös ei Scheininin mukaan johda Suomessa suuriin muutoksiin lainsäädännössä tai käytännön toimissa.
Samaa mieltä ovat myös parikymmentä vaikuttajaa, joilta Helsingin Sanomat kysyi näkemyksiä krusifiksikiellon vaikutuksista Suomeen.
Kukaan ei uskonut, että suomalaiskouluissa pitäisi päätöksen takia muuttaa käytäntöjä.
Haastateltujen mukaan uskonnollisia symboleja käytetään Suomessa vähän, ja nekin nousevat korostetusti esiin vain juhla-aikoina esimerkiksi jouluevankeliumin tai suvivirren muodossa.
Kuopion piispa Wille Riekkinen ei ole virassaan joutunut ottamaan kantaa uskonnollisten symbolien olemassaoloon. Hän kehuu koulujen rehtoreita ja opettajia, jotka ovat osanneet pitää suvivirrestä ja joulun seimistä nousseet keskustelut opinahjojen sisäisinä asioina.
"Eihän kouluista enää löydy kuin presidenttien valokuvat", hän naurahtaa.
Krusifiksikieltoa Riekkinen ei ymmärrä. EIT:n päätös edistää hänen mielestään tasapäistävää kehitystä.
Päinvastaista mieltä on Helsingin Vapaa-ajattelijoiden puheenjohtaja Jussi K. Niemelä. Hänen mielestään EIT:n ratkaisu korostavaa tunnustuksellista neutraalisuutta julkisissa tiloissa.
"Olemme iloisia. Päätös tukee päätavoitettamme erottaa valtio ja kirkko toisistaan", Niemelä sanoi.
Piispa Riekkisen mielestä juuri vapaa-ajattelijat pitävät Suomessa kovinta ääntä kirkollisten symbolien vastustuksessa. Ääritapauksissa huolta aiheuttavat jopa kirkontornien ristit ja kirkonkellojen ääni.
Kyllä kirkonkelloilla vielä saa häiritä ateisteja pitkään -lohduttaudu sillä!
Haluaisitko sinä kertoa, mikä siinä uskontojen olemassaolossa on niin vaikeaa ja ahdistavaa joillekin ateisteille? On vaikeaa hahmottaa tuota kovaa angstia, kun itse ei ole koskaan häiriintynyt esim. ulkomaanmatkoilla paikallisten uskonnoista - päin vastoin. Pidän uskontoja osana ihmisten elämää ja kulttuuria, eikä tulisi mieleenkään ahdistua niistä sivustakatsojana. Myös ateismin suon ihmisille ilman muuta, kunhan hekään eivät ala vaatia koko maailmaa muuttumaan heidän "uskontonsa" mukaiseksi.
Mutta tämä keskustelu taitaa taas kerran tyrehtyä, kun aletaan kysellä motiiveja uskonnoista hermostumiselle. Kukaan ei enää vastaakaan mikä saa niin kovasti ärsyyntymään "hihhuleista" tai ristisymboleista, kun aletaan kysellä todellisia syitä tämänkaltaiselle ahdistumiselle muiden ihmisten asioista.
Sama asia, kuin natsien tunnukset.