Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Siskoni olettaa, että hänen koiransa menisi minun lasteni edelle.

Vierailija
02.11.2009 |

Siskoni koira on hyvin iso ja riehakas (lue=kouluttamaton) mm. hyppii ja näykkii. Näistä syistä johtuen koiraa ei voi oikein pitää lasten kanssa.

Olen sopinut äitini kanssa että lapseni (11kk ja 3v) menevät mummilaan pe-la yöksi sillä minulla ja miehelläni on pikkujoulut. Noh, siskollani on myös menoa ja hän haluaisi viedä koiransa äidillemme hoitoon. Lapset ja koira eivät siis voi olla samassa paikassa tilojen puutteen ja koiran käytöksen vuoksi. Tätä mieltä on ehdottomasti myös äitimme.

Siskoni soitti tänään ja melkeinpä määräsi, että: "viekää lapset anoppilaan hoitoon". Muutoin ihan hyvä idea, mutta mieheni vanhemmat asuvat 400 km päässä.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun siskoni yrittää tai onnistuu laittaa koiransa lasteni edelle. Esim. viime jouluna vauvaa piti pitää koko ajan sylissä ja melkeimpä taaperoakin kun tuo kouluttamaton, anteeksi vain, piski hyppi, raapi ja näykki ihmisiä. Muutoinkin nakittaa vanhempanne jatkuvasti koiran vahdiksi ja kehtasi vielä minulle nyt puhelimessa sanoa että väsytän äitimme lasten hoidolla! Vertauksena: isompi on ollut vuoden aikana mummilla 2krt yökylässä ja yhdessä ovat olleet yhden kerran. Sen lisäksi mummi on hoitanut lapsia aina silloin tällöin esim. hammaslääkärini ajan. Ja tuota piskiä äitini on joutunut hoitamaan aikas monta viikonloppua ja kerran viikonkin putkeen.

Jep, koirille ihmisoikeuksia.

Kommentit (71)

Vierailija
1/71 |
03.11.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä mummot lähes tappelevat siitä kumpi saa enemmän hoitaa. Pyytävät kilvan yökylään yms. Normaalit isovanhemmat nimenomaan nauttivat että saavat viettää aikaa lastenlastensa kanssa, eikä siinä lasten vanhempien läsnäoloa kaivata.

"

Ilo lapsenlapsista on ei ole sama kun ilo niiden hoitamisesta kyllä hoitaminen kuuluu ainoastaan ja vain vanhemmille. Te mammat vaan hankitte enmmän lapsia mitä pystytte, jaksatte tai viitsitte hoitaa ja sitten itkette kun ette pääse juhliinne haloo! ko. lapsi on alta vuoden ja vanhempien menojalka vipattaa. Ei ollut kyse koiranhoidon ilosta vaan toisen tyttären auttamisesta. Kyllä maailmassa on muutakin tärkeä kuin ap:n lapset.


jotkut sairaudet saattavat estää ihan pienen vauvan hoitamisen .ap:n lapsihan oli alta vuoden. Vanhemman ja vauvan kiintymyys-suhteelle ei ole myöskään hyvä, että hän on erossa ensisijaisesta hoitajastaan.

Yö kyläilyt ja muut on kyllä enemmänkin isompien lasten juttuja. Sinäkö määrittelet mikä on normaali isovanhempi, minusta taas normaali äiti ei halua jättää vauvaansa hoitoon noin pienenä ei ainakaan pikkujoulujen takia.

Vierailija
2/71 |
03.11.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

puolen vuoden iästä yökylässä ja mummo hoitanut, eikä heillä ole mitään kiintymysvauroita. Eikä muitakaan kehityshäiriöitä.Ovat jo koulussa. Turhanpäiväistä höpötystä tuo, etteikö vauvan äiti voisi olla yötä poissa!!!! Vauroita tullee sitten kun vanhemmilla ei oo enää mitään yhteistä ja eroavat

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/71 |
03.11.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

et sinä. Turhaan itket.

Vierailija
4/71 |
04.11.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

siis ilmeisesti vielä töissä niin hän saattaa olla väsynyt eikä yksinkertaisesti jaksa hoitaa kahta noin pientä 11 kk ja 3 v (uhmis?)



koiran hoito nyt ei ole niin rasittavaa voi esim. nukku päikkärit rauhassa eikä koira herätä öisin tai aikaisin aamulla.



Vierailija
5/71 |
02.11.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Koiralle jonkun muun hoitolan.



Älä vaan anna periksi!

Vierailija
6/71 |
02.11.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Anteeksi vaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/71 |
02.11.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sittenhän se voisi olla lasten kanssa samassa paikassa, eikä ongelmaa olisi.

Vierailija
8/71 |
02.11.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

kyllä myöntää, että tuo koira ärsyttää muutenkin. On kohta jo 3-vuotias, muttei mitään koulutusta. Aina on itsellänikin kädet ihan naarmuilla kun raapii ja näykkii. Sohville ja sängyillekkin tunkee, joten ei missään saa olla edes rauhassa. Yleensä pidän kyllä koirista..

Ja en todellakkaan anna periksi, mielestäni asian pitäisi olla itsestään selvä ihan siitä syystä, että minä olen sopinut ensin. ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/71 |
02.11.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

sinun lapsiesi pitäisi mennä siskosi koiran edelle? Kyllä nämä kaikki kolme perheenne uusinta tulokasta ovat ihan saman arvoisia. Koettakaa keskustella asiasta järkevästi, vaikka te kaikki, sinä, siskosi ja äitinne, yhdessä.

Vierailija
10/71 |
02.11.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Seiska on ajattelematon ääliö, joka ei ymmärrä selvästikään suomen kieltä. Ylläolevan mukaan ymmärrän ap:ta järjettömän hyvin enkä voi käsittää kuinka joku voi asettua noin nilkin siskon taakse. Ap ehti eka, joten sisko voi vapaasti etsiä jostain toisen hoitopaikan hirviörakillee, joka ylläolevan tekstin mukaan joutaisi suoraan lopetettavaksi. Terkuin, ei-ap, e-koiravihaaja vaan ihan tavallinen äiti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/71 |
02.11.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

buahahhahhaaaa

Vierailija
12/71 |
02.11.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jo on kumma jos ei yhdelle koiralle kuria löydy...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/71 |
02.11.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

lapsettomat koirien omistajat on usein aika outoja käsityksineen. Ei ole ensimmäinn tuon tyyppinen tapaus, minkä olen kuullut!



Tässäkin tapauksessa melkein veikkaisin, että ap:n siskolla on joutkut juhlat ja vauvansa (=se hemmoteltu kouluttamaton koira, joka ei tunne paikkaansa laumassa) ei voi olla yötä yksin.



Koirat voi olla yön yksin silloin tällöin.



ja en ole koiravihaaja... itsellä tällä hetkellä 3 koiraa ja monta jo pilven reunalla. Mutta tunnustaudun tuollaisten koiranomistajien vihaajaksi :/

Vierailija
14/71 |
02.11.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

ja sinä ehdit ensin, mutta kyllä sunkin asenne kaipaa tarkistusta. kyllä se siskon koira on yhtä tärkeä kuin sinun lapset.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/71 |
02.11.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

ja sinä ehdit ensin, mutta kyllä sunkin asenne kaipaa tarkistusta. kyllä se siskon koira on yhtä tärkeä kuin sinun lapset.

Sellainen ihminen joka laittaa lapset ja eläimet samalle viivalle on jokseenkin vinksahtanut!

t: ei-ap, täysin ap:n puolella

Vierailija
16/71 |
02.11.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

että mun systerin koira on sen lapsi ja tasan yhtä tärkee kuin mun lapseni. meidän vanhemmat oikein paapoo sekä systerin koiruutta, että meidän vauvaa. tämä koira oli meidän perheen eka "pikkunen" ja kaikille tosi tärkee.

Vierailija
17/71 |
02.11.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

koira voi olla yksinkin kotona, joskus jopa yöllä... lapset ei voi.

lapsetkin täytyy opettaa tavoille, ei nekään saa riehua ja näykkiä. sisko kouluttakoot koiransa tai pitäkööt kotonaan.

Vierailija
18/71 |
02.11.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Juttele siskosi kanssa. Muuten koko tilanne riistäytyy pidemmän



päälle käsistä. Muistakaa säilyttää maltti kuitenkin. Jotenkin



siskollesi pitäisi tehdä selväksi, että se koira pitää kouluttaa!!



t. lapsen ja kolmen koiran äiti

Vierailija
19/71 |
02.11.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

mutta monet arvottavat eläimensä ihmisiä korkeammalle.



Pidä pintasi ja sano siskollesi, että etsii piskilleen toisen hoitolan.

Vierailija
20/71 |
02.11.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

tärkeämpiä vai ovatko ne kenties yhtä tärkeitä, riippuu ihan ihmisistä itsestään. Joillekin on, joillekin ei. Itselleni molemmat ovat samalla viivalla. -molempien äippä

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi yksi kahdeksan