Harmittaakohan myöhemmin, jos hankkii vain yhden lapsen?
Mietimme kovasti lapsilukuasiaa. Tällä hetkellä meillä on yksi 2,5-vuotias poika. Molemmista tuntuu, että toista ei ehkä jaksaisi. Harmittaakohan myöhemmin, jos lapsiluku jää yhteen?
Kommentit (32)
Minulla kävi tuuri kun saimme toisen lapsen. Ikää oli lapsen syntyessä 38. Olen hänestä ikionnellinen.
Tietenkin myös esikoisesta yhtä lailla.
Minulla on pari ystävää, jotka ovat harmittelleet, etteivät sittenkään tehneet toista heti perään.
Lapsillani on ikäeroa 2,5 vuotta.
Kyllä sitä jaksaa!
tai kahden ajan. Sitten pohditte uudelleen, että haluttaisiko saada lasta.
Mun mies on perheensä ainokainen ja on tuo ongelma minullekin. Mies yksin "vastuussa" vanhenevista vanhemmistaan. Vanhemmat syyllistävät kun emme käy tarpeeksi usein, joka toisen joulun ovat keskenään, lapsillamme vähän lähisukulaisia jne.
siitä yhdestäkin? Harmittaako jos ei hanki kolmatta lasta? Jne.
kuulostaa, että olette kovin kovin mukavuudenhaluisia. meillä neljä, eikä ollenkaan tunnu, etteikö jaksaisi, päinvastoin, lapset tuo hirmuisesti iloa elämään, ihan jokainen.
Poikamme siis reilu 2 vuotta. Vauvaikä ym. eivät olleet kovin helppoja, mutta jotenkin sitä kuvittelisi että nyt kun tietää mitä se on, kestää sen myös paremmin. Samoin olemme muuttaneet ja meillä olisi nyt kunnolla tilaakin toiselle lapselle, pihapiirissä paljon taaperoita jne.
ja on sen sanonutkin. Olisi toivonut että saisi tytön pojan jälkeen muttei heille tullut kuin tuo yksi lapsi.
Vastaavia tarinoita olen kuullut muutamalta muultakin että harmittaa.
Lisäksi lapset joilla ei ole sisaruksia kuten mieheni halusi ehdottomasti enemmän kuin yhden lapsen, nyt on kaksi. Peruste ettei ollut leikkikaveria.
Tunnen muutaman yksin kasvaneen ja ovat todella itsekkäitä johon miehellänikin on ajoittain taipumusta.
olemme mukavuudenhaluisia, toisaalta myös tarkkoja/huolellisia lapsen hoidossa. Ja myös työorientoituneita. Lapsi ollut helppo, kaikki mennyt oikestaan ihmeteltävän hyvin, mutta silti tuntuu, jaksaisiko sitä toista lasta? (tai entä jos saisikin vammaisen, muuten vaikean tai useamman lapsen kerralla?)
Ap
joka tarvitsee aikuisena terapiaa päästäkseen eroon tästä taskasta ja hyvästä hoidosta ja kasvamaan omana itsenään.
Päätimme ensimmäisen lapsen jälkeen ettei enempää tehdä. Sitten 7 vuoden jälkeen tulimme katumapäälle ja teimme toisen lapsen. Sisaruksilla on ikäeroa 8 vuotta, jossa on hyvät ja huonot puolensa, mutta tyytyväisiä olemme nyt :)
Surin asiaa 14 vuotta - elämä kun ei aina suju niin kuin haluaisi.
No löysin sitten piiitkän yhteishuoltajuusajan jälkeen miehen ja tein toisen. Ikäeroa lapsilla on 14 vuotta, mutta nyt tuntuu ekaa kertaa elämässä perheeltä!!! Musta tuntui kun esikoinen oli tuon ikäinen, että never. Mun esikoinen on erittäin eläväinen lapsi.
Nyt isoveli mörisee murkkuna onnesta soikeana pikkusiskostaan. Hän sanoi minulle, että kiitos äiti kun teit vielä minulle pikkusiskon. Meni nääsä vähän kalkkiviivoille oman iän suhteen : D
Minusta ainokainen lapsi on yksinäinen lapsi. Ei sisaruksia keiden kanssa leikkiä tai nahistella tai lyöttäytyä yhteen vanhempia vastaan:).
Lisäksi lähisuvustahan tulee niin mahdottoman pienì? Ajatelkaa sitä lasta aikuisena esim. joulua tai synttäreitä viettämässä? Ei sisaruksia, joiden luona käydä ja joiden kanssa viettää joulua. Tämän lapsen lapsilla ei sitten ehkä mahdollisesti serkkujakaan.
Minulla on 3 lasta ja mun lapsilla on 7 serkkua ja 8:s tulossa. Serkutkin ovat rikkaus!
Mun lapsilla on tosi paljon hyötyä toisistaan. Eivät kinua muualle leikkimään niin usein kuin nämä yksilapsiset mielestäni tekevät.
Itse olen ajatellut aiemmin, että tahdon useamman lapsen. Nyt kun yksi lapsi on, en olekaan ihan varma josko se yksi riittäisikin.
On monta syytä miksi yksi voisi olla ihan hyvä: ensinnäkin se aika riittäisi paremmin. Toisekseen taloudelliset resurssit. Kolmanneksi jaksaminen. Neljänneksi vaikka maapallon kasvava väkimäärä.
ITse kasvoi seitsenlapsisessa perheessä, ja vaikka vanhempani ovat ihanat ja tukevat minua ja sisaruksiani mielellään monin tavoin, on silti aivan eri asia nähdä mieheni vanhempiensa kanssa. Hän on siis ainut lapsi, ja vanhempiensa ylpeys. Se rakkauden määrä minkä kohteena hän on, se suorastaan häikäisee. Hänen ei ole koskaan tarvinnut kokea epäilyksen häivääkään siitä onko hän rakastettu. Itse, vaikka olenkin rakastettu varmasti, olen joutunut aikamoiseen huomiokilpailuun kuudentena lapsena.
voi olla, että mieheni vanhemmat olisivat halunneet enemmän lapsia, mutten usko sen heitä varsin harmittavan. Varsin hyvä lapsi tuo on tuo heidän ainokaisensakin.
Tilanne vain tuntuu nyt siltä, että en jaksa toista lasta. Kilpirauhasen vajaatoiminta perussairautena, vaikkei se nyt raskautta haittaisikaan hoidettuna. Ei suuremmin tukiverkkoa, eronnut. Ikää jo kohta niin paljon, etten ehdi edes toista. Ja pelottaisikin alkaa "rumba" uudelleen, nyt kun lapsi jo lähes 10 v. Kaipa sitten olen epäonnistunut..
niin kerkeet tehdä lapsen sitten kun harmittaa
No en tiedä harmittaisko teitä, mut lasta ainakin harmittaa. Mun vanhemmat olivat myös "tarkkoja", ja mun mielenterveyden veli pelasti. Oikeasti, ei lapsi kestä sitä, että vanhemmat oikein urakalla kasvattaa ja pyrkii olemaan täydellisiä. Se on hirveä taakka lapselle. Sisaruksen kanssa toi taakka puolittuu, ja lapsi saa tutustua itsekin sekä maailmaan, että ennen kaikkea itseensä. Lisäksi lapsi oppii kohtaamaan ristiriitoja, joita pelkästään vanhempien kanssa kasvaneella lapsella on vaikeuksia kohdata.
Toinen juttu liittyy sit siihen, että pienessä perheessä lapsi on aika haavoittuvainen. Mieheni äiti kuoli syöpään miehen ollessa pieni, ja ilman sisaruksia hän olisi ollut hyvin yksin tässä maailmassa, koska isällä oli omat (työ)kiireet. Nyt he sentään pärjäsivät toisiaan tukien. Mut koska he eivät tee lapsia, eikä oma veljeni tee lapsia, meidän lapsellamme ei ole yhtään serkkua. Kun meistä aika jättää, hänellä ei pahimmassa tapauksessa ole ketään, kenen kanssa on jaettu menneisyyttä koko elämän ajalta, ja jonka kanssa on kasvettu yhdessä.
Meille siis on selvää, että lapsia tehdään vähintään kaksi. Jos ollaan lujilla, hankitaan ulkopuolista apua, ja urasta olen tinkinyt jo tämän ensimmäisenkin kohdalla.
Olisi ollut hänelle mukavampi mikäli olisi sisar tai veli olemassa.
kaikki eivät ehkä sitä kestä! Jos on sisaruksia niin saa välillä olla rauhassa:).
myös mieheni on kolmilapsisesta perheestä. Välit sisaruksiin ovat mitäänsanomattomat, enemmänkin tuntuu vaan olevan velvollisuuksia rampata sisarusten lasten synttäreillä pitkin vuotta.
Minulla on ainoa lapsi -ystäviä, jotka ovat erittäin sosiaalisia ja kyvykkäitä luomaan kattavia ihmissuhdeverkostoja. Outoa, että vaikka ainoita lapsia usein sanotaan itsekkääksi, olen itse kokemut asian olevan päinvastoin: Ainoa lapsi oppii toisten kunnioitusta ja jakamista, koska osaa todella arvostaa muita ihmisiä eikä pidä heitä itsestäänselvyyksinä.
Itse olen aina tuntenut olevani vähän yksinäinen susi, muutamat ystävät ovat minulle äärettömän tärkeintä, sekä omat vanhemmat. Sisarukset eivät niinkään. Syy voi olla kasvatuksessa ja hyvin erilaisissa luonteissa, ehkä sukupuolessakin. Mutta hyvin, hyvin etäiset välit jokatapauksessa ovat.
Itse tyydyn yhteen lapseen, todennäköisesti. Mielestäni toinen lapsi on jo lähtökohtaisesti arvottomampi, jos se tehdään sillä ajatuksella, että "ensimmäinen saa kaverin".
jos oli tarkoitus hankkia useita.