Jälkiviisaana: mitä olisit toivonut, että sinulle olisi kerrottu synnytyksestä etukäteen...

verenhukkaa, palelin synnytyksen jälkeen osastolla mielettömästi (enkä tajunnut miten niillä lakanapeitoilla olisin lämpimänä pysynyt.



Että synnytyksen alla kannattaa nukkua "varastoon", valvoin esikoisesta kaikkineen kolme yötä putkeen, ensin ennakoivien supistuksien takia ja sitten iltayön synnytyksen jälkeisen hormonihurmion takia vielä yhden yön. Eli taisi se synnytyksen jälkeinen huippuvirkeä olo yllättää (eka syntyi iltayöllä, kolmas aamukolmelta eikä niitten jälkeen paljon vuorokaudenajoilla ollut väliä nukkumisten suhteen.



positiivista oli se valtaisa rakkaus joka syttyi heti.

..niihin perkuleen aamutoimiin. Vaikka mulla oli takana lähes kolmen vuorokauden univelka, ja olin ekaa kertaa päässyt nukkumaan - niin johan kahden tunnin päästä oli pakko nousta. Olin niin väsynyt, etten pystynyt puhumaan, sydän pampatti kahtasataa ja oksetti. Mut ei, reippaan puritaaniäidin vaan pitää nousta sieltä vuoteeltaan harjoittelemaan pyllynpesua, vaikka lapsikin nukkui ekoja kunnon uniaan. Mua otti suunnattomasti päähän tollanen natsimeininki. Eihän sairaala mikäään hotelli ole, mut eiköhän sielläkin ois se terveen järjen käyttö sallittua.

niin inhottavan tuntuista ja se mahan painelu oli todella inhottavaa, melkein kivuliain vaihe. Ja paniikki meinas tulla siinäkin, kun en osannut aluksi ponnistaa oikein supistusten tahtiin. Ja mies alkas siinä kohtaa neuvoa, meinas mennä hermo.

tulee sellaista limansekaista verta. Soitin kauhuissani keskellä yötä päivystyspolille...



Olin tosi pitään kotona ennen kuin lähdin sairaalaan. Ihmettelin kotona, että miten voi olla näin kauhea kakkahätä, eikä mitään tule, vaikka kuinka ponnistaisi. Ponnistamisen tarvehan se jo oli, heh, heh.

vuorokausia.

Luulin, että jos synnytys alkaa, niin kyllähän se lapsi syntyy samana päivänä.

Järkytys oli, että lapsivesien menosta meni 2,5 vrk ennen kun lapsi syntyi.

ja sekin oli yllättävää, että synnytys voi päätyäkin kiireelliseen sektioon. Ymmärsin toki, että voi tulla joku hätä ja tehdään hätäsektio, mutta en ollut kuullutkaan että "tavallinen" synnytys voi lopulta päättyä sektioon.

että kivunlievitystä ei kannata ottaa. Turhia piikkejä selkään kun eivät auta pätkän vertaa. Ekassa synnytyksessä epiduraali tehoton, kolmannessa spinaali tehoton. Toisessa synnytyksessä en mitään ehtinyt saadakaan.

Mitään vaikutusta ei ollut ilokaasullakaan.

joku edes sanonut että ei sitä kipua unohda heti kun saa vauvan rinnalle! Siis mä en voinut muuta ajatellakkaan, kun "***** että koskee" kun lapsi oli maailmassa. Ja ei se siihen edes loppunut vaan sitten vielä tikit... AU!!!! Ja jos joku olisi kertonut että se on oikeesti fyysisesti niin rankkaa, niin olisin alkanu treenaa hyvissä ajoin. Sitö ihmettelen miksi missään ei opeteta ponnistamaan etukäteen? Siis tiedättekö telkkarin jenkki synnytysvalmennuksen tapaan.... Mulla katkes naamasta, kaulasta verisuonet kun en osannu ponnistaa. Olin aika hehkee! :o) Eka lapsi synty sektiolla se oli aivan ihana ja helppo kokemus. Paraninkin n10 kertaa nopeammin kun alatiestä....

positiivisesti yllättynyt:))



- Kipu ei ollut NIIN älytöntä kuin olin luullut (vaikka menin vaan ilokaasulla ja aquarakkuloilla)



- Synnytyksen kesto, etenkin ponnnistusvaiheen lyhyys yllätti (vaikka oli ihan normi 20 min.)



- ihan kaikki!

arpapeliä. Kukaan ei oikeasti tiedä mm. lantion tilavuudesta, vauvan koosta, tarjonnasta jne. Mitä vain voi tapahtua synnytyksen aikana. Jos ei ole syytä epäillä, ei tutkita.

Ensimmäisellä kerralla en älynnyt pyytää kunnon kivunlievitystä jälkisupistuksiin Kättärillä mutta seuraavan kanssa otin asian puheeksi lääkärin kanssa ja sain kunnon kipulääkkeet, jotka helpottivat elämää kummasti. Pääsin liikkelle heti seuraavana päivänä eikä tarvinnut kipristellä kivusta viikkoa sohvan pohjalla. Kun tän olisi tiennyt ekalla kerralla, niin olisin puhunut asiasta lääkärille ennen synnytystä jo etukäteen silloinkin. Nimim. ihminen, johon burana ei toimi..