oon niin surullinen kun parisuhde lakoaa

Jospa se pikkulapsiaika juuri paljastaa sen, mikä ihminen loppujen lopuksi on? Että on tullut mentyä yhteen sellaisen kanssa, jonka kanssa ei loppujenlopuksi ole mitään yhteistä.

Niin niin vastuulliset vanhemmat pysyvät kuitenkin yhdessä sen pikkulapsiajan. Viime aikoina on keskusteltu paljon siitä, miten haitallisia "hyvät"kin erot ovat lapsille. Olen avioerolapsi, jonka vanhemmat olivat fiksuja ja vastuullisia, mutta silti olen kärsinyt erosta suuresti, ja se on muovannut minuuttani oleellisesti. Itse en tee samaa lapsilleni IKINÄ. Vaikka meillä meneekin mieheni kanssa hyvin, olen tehnyt hänelle selväksi, että minusta ei niin vaan pääsekään eroon.

Minä puolestani olen vieläkin, lähemmäs nelikymppisenä, katkera äidilleni ettei ottanut isästäni eroa silloin kun olin pieni. Esitin tämän toiveen äidilleni pienenä mutta ei hän sitä tietenkään huomioinut. Hänelle mies oli tärkein, olkoonkin vaikka kuinka narsisti ja hirviö lapsiaan kohtaan. Koskaan äiti ei puolustanut minua isääni vastaan vaan antoi isän talloa minut aivan maanrakoon. jos olisin saanut asua jossain muualla kuin isäni kanssa, ehkä minäkin olisin löytänyt jossain vaiheessa ihmisarvoni. Nykykäsitykseni ,ja omien lasten saannin jälkeen, voin vain ihmetellä kuinka äitini ei ole sen vertaa rakastanut omaa lastaan että olisi vienyt tämän turvaan. Minä olisin valmis eroamaan heti ja välittömästi,jos lasteni isä käyttäisi henkistä ja fyysistä väkivaltaa lapsiini. Minun lapsuudessani oli tärkeää näyttää naapureille ja muille kuinka hyvä perhe meillä on.

Voi p.ska mitä esittämistä se oli.