Lue keskustelun säännöt.
Tiedättekö, mä oon sekopää
31.07.2009 |
34 mittarissa ihan just, enkä tosiaan tiedä vieläkään mitä haluan elämältäni. Tässä on nyt vekslattu edestakas, töihin-kotiin-töihin-kotiin. Mikään ei tunnu hyvältä. En varmaan oo edes oikeella alalla, mutta en tiedä mitään muutakaan.
Menee hermot tähän miettimiseen ja tasapainotteluun. No, lasten asiat tulee tietysti kaikkein ensimmäisenä... joten kai mun pitäis yrittää laittaa jäitä hattuun ja lakata murehtimasta... Kai ne asiat (raha? ura?) omalla painollaan järjestyy?
MUTTA MISTÄ SEN MIELENRAUHAN OIKEIN SAA - myydäänkö sitä jossain???
Kommentit (3)
jos tunnet ettet ole oikealla alalla, niin ala opiskelemaan. lastenhoidon ohella sujuu ihan hyvin kun on motivaatiota.
itse 32 ja opiskelen, 3 lasta kotona. iltaisin tulee tehtyä hommia ja luettua, mutta siitä saan mielenrauhaa ja varmuutta tulevaisuuden varalle ja ennenkaikkea sitä jotain omaa, kehittävää tekemistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun tuntuu, että monet kavereista/tutuista arvostaa vaan "suorittamista" ja "tartu hommiin-mentaliteettia" sekä uraa jne.
Moni tuntuu jotenkin katsovan kieroon tai jopa ärsyyntyvän kun en tunnu tietävän mitä se ensi talvi tuo tullessaan... Tuhahtelevat, että mikset vaan rupee tekeen jotain... Tai kun viime talvena tein pätkätöitä, eivät pitäneet sitä oikein minään oikeana työn tekona...
No, esikoinen menee nyt eskariin ja nuoremman (3v.) tarhapaikan juuri peruin kun ei ole töistä tietoa... (JA tietysti taas epäröin, että tuliko tehtyä väärä päätös...tyypillistä mulle)... Mutta siis näillä näkymin oon kotona kai ens talven ja vien esikoista eskariin. (Noh, kyllä siinäkin on hommaa kun pitää rautalangasta vääntää noi erikois-erikois-ruokavaliojutut esikoisen kohdalla, eikä se aina tunnu menevän ihan kerralla jakeluun, eli sekin vielä tässä stressinaiheena)
PITÄIS vaan pystyä luottamaan siihen, että kyllä se elämä kantaa ja tuo eteen uusia mahdollisuuksia, eikä stressata mutta kun aina en osaa olla murehtimattakaan...
Tunnen olevani vähän outo lintu näine mietteineni ja "saamattomine luonteineni", ainakin omassa kaveripiirissäni...
t. ap
ja mulla sama juttu..Välillä tuntuu että kaikki hiipuu mun ohi..siis elämä,mä vaan kattelen vieressä, ja yritän löytää itseäni ja paikkaa...