Kannattaako jatkaa suhdetta jos halveksii miestä niin että sylkee kasvoille?

Katsoin eilen dokumentin englantilaisesta sisäoppilaitoksesta, jonka oppilaina olivat maan häiriintyneimmät/häirityimmät lapset. He olivat nähneet ja kokeneet monenlaisia hirveyksiä kotonaan. Silti heidän isoin kipunsa oli isän ja äidin ikävä. Kun uusia todisteita äidin ja isän välinpitämättömyydestä tuli esiin, nämä saivat tyypillisesti sellaisen hepulin että pyrkivät toistensa kimppuun ja kun aikuiset estivät ja pitivät heitä aloillaan, he sylkivät aikuisia kasvoihin.



Kun muutakaan keinoa ilmaista tunteita ei enää ole, silloin syljetään. Mutta oikea kohde on harvoin se, joka sen syljen alle osuu. Myös aikuisilla äärimmäisen halveksunnan oikea kohde on usein oma äiti tai isä. Parisuhteessa vain toistetaan lapsuuudenkodin nauhoituksia.

Juuri näin. Minä olen sylkenyt mieheni kasvoille, kun kaikki muut keinot ovat loppuneet. Äärimmäinen epätoivo on täydellisen oikea ilmaisu. En vain itse halunnut puuttua niihin syihin ja taustoihin jotka meillä sylkemiseen johtivat, enkä myöskään lähtenyt erittelemään sitä, millä tavalla mieheni ennen tilannetta käyttäytyi.