Kannattaako jatkaa suhdetta jos halveksii miestä niin että sylkee kasvoille?

En osaa yhtään auttaa. Sori.

iskee vain sillon tällöin, niin kenties.

Enpä osaa ajatella olevani onnellinen tuollaisessa ihmissuhteessa. Toki tunteet voivat kuohahtaa mutta jos ajatus miehestä on pitemmän päälle tuon tasoinen, en jatkaisi, todellakaan.

Mitä tuollaisesta suhteesta voi saada? Ei mitään järkeä.

alkaa suu kuivua

Olen sylkenyt miestäni kasvoihin pahimpien flaidisten aikaan koliikkivauvan ollessa pieni ja itse ollessani todella väsynyt ja masentunut. Ehkei meidän sitten kannattaisi olla yhdessä, mutta nykyään arki on kyllä ihan tavallista ja leppoisaa. Kaikki ei aina ole niin mustavalkoista, hyvät ihmiset.

mua sylkisi kasvoille.

eroaisit avioliitosta, jos miehesi jossain älyttömässä tunnekuohussa sylkisi kasvoillesi? Aika löyhässä teidän liittonne on, ei voi muuta sanoa.

Ei, kumpaankin.

eroaisit avioliitosta, jos miehesi jossain älyttömässä tunnekuohussa sylkisi kasvoillesi? Aika löyhässä teidän liittonne on, ei voi muuta sanoa.

en voisi enää hänen kanssaan elää. Miksi pitäisikään?

Useastikin, viimeisen 5v. aikana vain pariin otteeseen. Väsynyt ja malttinsa menettänyt vaimo on kuin pikkukakara sen 30s. kestävän suuttumuksen aikana. Koskaa ei ole mitään suurempaa vahinkoa sattunut. taloon pikkukolhuja, itseäni iskut eivät haittaa, kunhan eivät kohditu kasvoihin.



Meillä menee erit. hyvin, olemme täysin onnellisisa ja rakastuneita. Et sulla tod.näk. tollainen taipuumus. Kokonaisuss ratkaisee, jos halveksinta esiintyy vain suuttuessa, etkä suutu liian usein, niin kannattaa jatkaa.

Ongelma voi olla sinun itsehillintäsi eikä suinkaan miehesi "halveksittavuus". Kasva aikuiseksi.

ei menetä itsehillintää jos hän on niin päättänyt tai jos hän on saanut määräykset olla menettämättä itsehillintäänsä.

Anteeksi on pyydetty, eikä ole toistunut. Vaikutat aika fanaattisen mustavalkoiselta naiselta, voimia vaan omalle miehellesi.

molemmat ansaitsevat enemmän kuin toisen halveksuntaa; parisuhteeseen kuuluu molemminpuolinen luottamus, arvostus, kunnioitus ja tietysti se rakastaminen ja intohimo, jos näitä ei ole, ei ole parisuhdetta vaan jotain muuta kuten huonekaveruutta, yhteisasumista, toveruutta kenties?!

Näkyy, etteivät kirjoittajat ole parisuhteissaan käyneet läpi vakavia kriisejä. Kunnioituksen voi menettää ja sen voi myös saada ajan myötä takaisin. Tottakai molemmat ansaitsevat muuta kuin halveksuntaa, sehän on selvä. Koittakaa kuitenkin muistaa, että pitkissä suhteissa saattaa olla huonoja kausia, jopa vuosia kestäviä.



Ja sinä, joka eroaisit miehestäsi: entä jos miehesi mielenterveys järkkyy ja hän sairastuu vaikka masennukseen, työuupumukseen, johonkin muuhun mielenterveyden häiriöön ja hänen käytöksensä saattaa sen vuoksi olla outoa ja hänelle epätyypillistä? Luiskaan vain?



Toivottavasti näin ei käy, sillä silloin minun mielestäni lapsi menisi pesuveden mukana.

ymmärtäisi ja empateeraisi toista ihmistä. Työuupumus, masennus ym. voivat esim. johtaa aggressiiviseen käytökseen tai alkoholismiin. Pysyisitkö suhteessa, jos mies löisi sinua tai ryyppäisi säästönne ja elämänne pilalle? - Jopa ammatti-ihmiset sanovat, että tiettyjä asioita ei voi tai pidä parisuhteessa koskaan hyväksyä, itseään pitää kunnioittaa, arvostaa ja suojella ja etenkin lapsia, jos niitä suhteessa on.



Kumppanin alkoholisoituminen tai loppuunpalaminen ovat tragedioita, jotka koskettavat, mutta itseään tai lapsiaan ei voi eikä saa uhrata sellaisessa tilanteessa.



Fyysisen väkivallan lisäksi HENKINEN väkivalta on toinen ehdoton "EI" parisuhteessa. Halveksuntaa, alistamista ja esim. naamalle sylkemisen kaltaisia loukkauksia ei SAA esiintyä, kuten ei lyömistäkään vain SAA esiintyä, olivat syyt itsehillinnän puutteen takana sitten mitä tahansa.



Kumppani joka sylkee naamalle ei ole yhtään parempi kuin kumppani, joka lyö. Molemmissa on kyse toisen henkisestä alistamisesta ja fyysiseen koskemattomuuteen kajoamisesta. Äärimmäisestä loukkauksesta ja toisen aliarvostamisesta. Tällaisen kumppanin kanssa voi harkita jatkavansa liittoaan vasta jos ja kun hän on tunnustanut OMAN ongelmansa (parisuhteen ongelmat eivät koskaan selitä tai tee hyväksyttäväksi tällaista käytöstä) ja hakenut ja saanut siihen apua!



En koskaan olisi miehen kanssa, joka löisi minua. Enkä koskaan olisi miehen kanssa, joka sylkisi minua naamaan. Ja kyllä, kriisejäkin on omassa liitossa käyty läpi (mm. toisen osapuolen henkinen sairastuminen, toisen osapuolen työttömyys ja riippuvuusongelma), mutta koskaan ei ole tarvinnut toiseen kajota tai toista halveksuen kohdella.

että kasvattaisin hänet ympäristössä, jossa toisen naamalle syljetään (kuten en kasvattaisi esim. äitiä lyövän isän läheisyydessäkään). Kyllä minusta moni lapsi menee nimenomaan sen pesuveden mukana, kun hyssytellään ja pestään pois kamalaa väkivaltaa - oli se sitten fyysistä tai henkistä laatua - pysyvän parisuhteen nimissä.

Niin, eiköhän se ole selviö, että olen (mieheni naamalle yhden kerran sylkeneenä) tunnustanut nimenomaan sen oman vajavaisuuteni, erittäin huonon käytökseni ja parisuhteen vakavan kriisin? Ja että olen hakenut apua omaan pahaan olooni ja myös meidän parisuhteemme kriisikohtiin? Ja että lapsi on pidetty mahdollisimman kaukana näistä riidoista ja että silti tunnen ikuista syyllisyyttä siitä, että kodissamme on ollut vakavaa eripuraa hänen läsnäollessaan? Ja että olen myös vakavasti harkinnut eron mahdollisuutta nimenomaan lapsen parasta ajatellen?



Sinun mielestäni meidän olisi siis pitänyt tästä huolimatta erota ja erottaa samalla lapsen vanhemmat? Kuka tässä on yhtään mistään hyssyttelystä puhunut? Mehän nimenomaan olemme tuoneet ongelmamme näkyviin ja niitä lähteneet ammattiauttajan turvin purkamaan.



En edelleenkään tajua kaltaistesi ihmisten mustavalkoisuutta ja en voi sille mitään, että ajattelen sen johtuvan kokemuksen puutteesta. Kokemuksen siitä, että elämässä on hyvin vaikeaa tehdä sellaista polarisoitunutta jakoa hyvään ja pahaan, joka ei samalla tuhoaisi paljon hyvää ja säilyttämisen arvoista. Minusta meidän suhteemme on monessa mielessä säilyttämisen ja taistelun arvoinen. Se, että sen purkaisi hormonihöyryissä ja äärimmäisessä epätoivossa tehdyn naamalle sylkäisyn takia (olkoonkin kuinka yököttävää ja alhaista) olisi minusta idiotismia.

Eipä olisi tullut ainakaan minun mieleeni. Mistä keksitte näitä sairaita juttujanne? Kirjoista vai elokuvista?



Ei ole tosiaan tullut koskaan mieleenikään sylkeä.. :(