Mies kysyi eilen hiprakassa:

kielipoliisin korvaan sanat "lihota" ja "lihoaminen", eivät ole suomen kieltä. Oikeat sanat ovat LIHOA ja LIHOMINEN

kyllä puolisolle pitää voida sanoa. 20 kg on kuitenkin aika paljon ja ymmärrän, että on alkanut vaivata asia. muutama kilo sinne tänne, mutta kun lihominen on kymmeniä kiloja, asia vaivaisi minuakin. Ja nyt ei puhuta mistään sairauden, lääkityksen tms. aiheuttamista kiloista. Mieheni on vajaa 10 kg lihavampi kuin 10 vuotta sitten tavattuamme ja ei tulisi mieleenikään siitä sanoa, mutta jos olisi tuplat, luultavasti huomauttaisin asiasta.

Ota asia positiivisesti, hän ajattelee myös sinua ja sinun terveyttäsi. Tiedän, ettei asiaa ole kiva kuunnella, mutta eikö miehesi ollutkin oikeassa?

rohkenee sanoa toiveensa sinua kohtaan. Kilot voivat olla asia, jotka ärsyttävät sinussa häntä paljonkin. Olisko sun aika siis tarttua härkää sarvista, alkaa pointseille ja pyrkiä takas entiseen painoosi? Vaihtoehtohan voi olla, että miehesi alkaa olla kiinnostunut muista parempikuntoisista naisista. Kilot eivät ole vain ulkonäköasia.

Onneksi suhteemme perustuu muille asioille kuin toisen ulkonäölle (kertoo jotain se, että tutustuimme netissä). Se ei tarkoita, että ulkonäkö olisi merkityksetön. En kuitenkaan ikinä kuulisi tuollaista mieheltäni eikä hän minulta. Arvostamme toisiamme liikaa tehdäksemme elämästämme toisen ulkonäön vahtimista. Asioista voi keskustella sivistyneesti, ja esim. sopia yhdessä siitä, että minä päivinä kumpikin käy salilla/urheilemassa. Ja vaikka kummallekin on kiloja kertynyt, en niitä vaihtaisi laihaan kukkakeppiin ;)

hyvinmuodostuneet hauikset?



Jos ei ole, hänellä ei ole mitään oikeutta valittaa

sinulle ulkonäöstäsi. Mars, mars, mies salille ja lenkille!

Saako mies valittaa jos nainen lihoo?



-Mies sanoi että arkaluontoinen asia, ja kun totesin että et ole valittanut, sanoi että ei niin kun tykkää pullukoista.



Saako mies valittaa jos nainen laihtuu?



-Mies totesi heti että ei tykkää luikuista, vaan pitää olla mistä ottaa kiinni.



Tuli ja puristi.

Oli sitten selvin päin tai humalassa. Tyhmää joka tapauksessa.



Jokainen aikuinen tietää onko liian pulska vai ei ja terveysriskitkin on jokaisen normaaliälyisen tiedossa. Jos jollain on oikeasti puoliso, joka ei näitä tiedä ennenstään, niin sitten varmaan niistä voisi hyväntahtoisesti mainita. Mutta en siis usko, että jollekin tulee yllätyksenä, että ihannepaino jäi taakse 20 kg sitten tai että kuuleen ensimmäisen kerran liikalihavuuden terveysriskeistä. Olen varma, että näiden kommenttien tarkoitus on loukata, ei valistaa.

mietityttää että eikö nämä naiset osaa arvostaa itseään jotka antavat miesten kohdella itseään miten tahansa. mies saa arvostella naisen ulkonäköä ja jos nainen lihoo, on miehen pettäminen ymmärrettävää ja hyväksyttävääkin.



niin usein av:lla pyöriessäni alan arvostaa omaa miestäni enemmän ja enemmän. hyvän miehen oon löytänyt, hän elää mun ei mun ulkonäön kanssa, kuinkas käy muutaman vuosikymmnen jälkeen kun tässä aletaan rupsahtaman, mun mies on vielä mun kanssa. voitteko te sanoa omista ukoistanne samaa?

20 kiloa on oikeasti paljon.



Olen itse laihduttanut noin 10 vuotta sitten 22 kiloa, olin silloin pahimmillani kokoa 42, nyt 36 ja kyllä ne kilot tuntui olossa huonolta. Viimeisen 1.5 v aikana on tullut takaisin 3 kiloa - ei sen enempää, mutta kuitenkin vartalo on vähän läsähtänyt ja paremmaltakin voisi näyttää. Nykyiselle miehelleni eilen sanoinkin että haluan nyt uuden vuoden kunniaksi laihduttaa nuo pois. Hän talutti saman tien makuuhuoneeseen ja kävi läpi vartaloni sentti sentiltä, suudellen ja selittäen miksi rakastaa mitäkin kohtaa juuri sellaisena kuin se nyt on, ja pyysi etten laihduttaisi yhtään. On olemassa siis toisenlaisiakin miehiä - eivät kaikki vain hauku *rakastunut*

Kun suhteeseen astuu todellisia ongelmia, sairastumista tai muuta ikävää, ei painolla ole enää merkitystä. Pääasia, että saa pitää sen rakkaan puolison rinnallaan vaikka sitten hieman ylipainoisenakin.

MUTTA ei noilla sanoilla eikä tuollaisessa tilanteessa.

20 kiloa ylimääräistä on kyllä jo ihan jotain muuta kuin "vähän pullea"! Jos ei nyt puhuta siitä, että se on terveysriski, niin on se myös ongelma parisuhteelle. Jos miehesi on viehättynyt sinuun 20 kiloa laihempana, niin on varmaan hyvin vaikea ajatella sinua viehättävänä nyt. Ei se miehen naismaku muutu sinun kroppasi mukana. Varmasti miehesi rakastaa sinua ihmisenä, mutta luultavasti seksin aikana keskittyy ajattelemaan kunniaa ja isänmaata eikä sitä, miten seksikäs olet.



Ja kyllä mäkin tiedän, että me kaikki rupsahdetaan joskus, mutta on vähän eri asia, jos toinen on täysin epähaluttava jo nuorena kuin se, että tissit roikkuu navassa 70 plus ikäisenä! Sitä ennen teillä on kymmeniä vuosia nauttia toistenne ihanista vartaloista, mikäli pidätte ne kunnossa. Ja bonuksena olette terveitä vielä rupsahtaneina vanhuksinakin! ;)

Miehet kans ei sitten osaa arvostaa sitä, millaisia uhrauksia nainen tekee niiden eteen! Lapsia kyllä halutaan, mutta ei haluta kuitenkaan, että vaimo muuttu siitä mitenkään. Fyysisesti pitäisi näyttää aina parikymppiseltä missiltä, mutta kyllä ne missitkin muuttuu muutaman mukulan jälkeen.



Itse en ole ylipainoinen, en ole ollut koskaan, mutta ulkonäkö on ollut minulle tärkeää. Kuulun niihin hoikkiin soppaluihin, joista kaverit sanoo, kui hyvin oon säilynyt, vaikka muksun olen tehnyt. Silti mieheni jaksaa valittaa muuttuneista rinnoistani ja lopullisesti malliaan muuttaneesta lantiostani ensimmäisen raskauden jälkeen.

Pääsin takaisin välissä omiin mittoihini ja nyt olen raskaana. Vaikeaa on kestää sitä, millaisten odotusten edessä taas olen.

Raskauden aikana pitäisi näyttään hehkeältä, ei saisi valittaa mistään vaivoista vaikka niitä olisikin. Synnytys pitäisi mennä ilman pelkoja, ilman keskustelua asiasta ja synnytyksen jälkeen olisi treenattava itsensä taas kuntoon.



Ensimmäisen lapsen aikana en edes ajatellut näin, vaikka niin toiminkin. Synnytyksen jälkeen (joka meni kivuliaasti, mutta onnistuneesti) nousin sängystä jonkun suomalaisen sisun voimalla ja meikkasin ennen, kuin pääsimme edes osastolle vauvan kanssa. Mieheni varmaan piti minua jotenkin vaan niin kovana, mutta itsestään hyvin huolehtivana ja tiukkana muijana. Nyt harmittaa se harhaluulo, minkä jossain lapsellisuudessa ja mielyttämisen halussakin taisin silloin tehdä.





Tekstiä lukiessani huomaan useilla naisilla olevan saman asenteen, omat tunteet ja tarpeet jätetään sivuun ja yritetään pysyä yhteiskunnan suosimissa mitoissa ja mieliksi miehellekkin sitä sen enempää ajattelematta.

Onko se sitten onnellisuutta? Onko miehellä edes oikeutta puuttua asiaan?

Mielestäni miesten olisi opittava hyväksymään se, että nainen muuttuu tullessaan äidiksi, pysyvästi ja se on äidistä itsestään kiinni onko voimia tai halua treenata itseään kuntoon. Kaikki siihen ei edes pysty perinnöllisistäkään syistä.

Myönnän itsekkin lihoneen erinäisitä syistä viime vuosina, n. 40 kg! Mies ei koskaan ole kommentoinut, tottakai on yrittänyt auttaa kun olen jaksanut laihduttaa. Antanut tilaisuuksia mennä yksin yms.



Nyt olen laihduttanut lyhyeen aikaan yli 20 kiloa ja toiset olisi vielä jäljellä. Suoraan sanottuna en huomaa itsessäni mitään muutosta, tuo jäljelläkin oleva määrä on niin huima vielä. Painan nyt 82 kiloa (166 cm) ja käytän vaatekokoa 46. En todellakaan ole pieni ihminen vieläkään. Tämä ylipaino on todella huomattava!



Meillä on nyt miehen kanssa yhteinen sopimus siitä että toista pitää oikeasti alkaa huomauttelemaan jos meinaa taas karata mopo käsistä painon suhteen. Myös miehellä on painon kanssa ollut ongelmia mutta vähemmän kuitenkin.



Tiedän niin kokemuksesta miten salakavalasti nuo kilot kertyy ja miten siltä sulkee silmänsä jotenkin.



Mutta siis, kyllä tuosta voi suuttuakkin mutta taitaa perimmäinen ajatus kuitenkin mieheltäsi olla ihan hyvä? Ei kai sitä ole helppo sanoa hyvästikkään.



Älä syö miestäsi elävältä tai kohta olet täällä kirjoittelemassa siitä kun mies ei puhu ikinä ajatuksistaan tai mistään =)