Harrastin seksiä viimeyönä naimisissa olevan miehen kanssa.
Seksi oli tosi hyvää, ja sovittiin että otetaan uusiks ens viikonloppuna. Niin ja minä en ole tuon ko. miehen vaimo.
Kommentit (51)
Itse en kuulu siihen kategoriaan. Mua lähinnä aina ällöttää kun joku rengastettu tulee baarissa iskemään.
Itse en kuulu siihen kategoriaan. Mua lähinnä aina ällöttää kun joku rengastettu tulee baarissa iskemään.
On todennäköisempää, että yli kolmikymppinen, vapaa mies on jotenkin piudiu, kuin että varattu mies olisi. Sehän on sentään jollekin kelvannut, joten täytyy siinä ainakin jotain hyvää olla. ;)
oman eroni jälkeen ystävystyin varatun miehen kanssa eikä ollut tarkoitus että ystävyytemme johtaisi mihinkään vakavampaan mutta ajan myötä rakastuimme. Olimme jonkin aikaa erossa toisistamme sillä tilanne tuntui menevän liian vakavasti mutta nyt olemme taas tiiviisti yhdessä ja näemme päivittäin. Mies ja vaimonsa ovat nyt eroamassa. Itseäni en tästä syytä mutten voi ylpeäkään olla sillä olen aina ollut pettämistä vastaan. Me satumme miehen kanssa olemaan onnellisia yhdessä enkä näe syytä miksi hänen silloin pitäisi jatkaa yhteiseloa vaimonsa kanssa vain siksi että sattui tapaamaan hänet ensin. Kaikilla meillä on vain yksi elämä ja siitä täytyy koittaa nauttia parhaansa mukaan ja viettää se sellaisen ihmisen kanssa jota rakastaa.
Täällä av:lla tosin voi aina odottaa saavansa vi****lua osakseen jos tällaisesta asiasta avautuu.
kannattaisi miettiä hetki mihin olet ryhtymässä. Toisen naisen rooli ei ole koskaan helppo ja samalla satutetaan myös viatonta vaimoa ja mahdollisesti myös viattomia lapsia. Vaikka sinä et olekaan varattu ja vastuu pettämisestä on miehellä itsellään, niin kyllä minä myös pienen vastuun jatkuvasta suhteesta vieritän rakastajattarelle. On todella kauheaa, että ulkopuolinen nainen antaa miehen pettää perhettänsä pahimmissa tapauksissa vuodesta toiseen. Ja loppujen lopuksi SINÄ rakastajatar olet ainoa joka asiasta tietää. Silloin vastuu on myös osittain suinulla, aikuinen kun olet.
Mutta muuten en lähde moralisoimaan, tunteitaan ei voi määrätä ja joskus vaan ihastuu varattuun. Kannattaisi kuitenkin puhua tuon miehen kanssa hyvinkin pian jatkosta. Jos hän todella sinua haluaa hän jättää pikimiten perheensä...ei kahden eikä koleman vuoden päästä vaan heti. Jos taas tuo perheen jättäminen venyy ja venyy, niin siitä sitten tiedät, että et merkkaa tuolle miehelle yht paljon kun hänen vaimonsa.
Kyllähän se on niin miljoona kertaa nähty. Ukkomies vuodattaa huonoa suhdettansa rakastajattarelle. Vaimo ei anna ja koko suhde on uollut, ero on tulossa. Ja kas kummaa 99,9% tapauksista päätyy siihen, että ukkomies pysyy vaimonsa luona...joka ei tainnut sitten todellisuudessa niin kauhea ollakaan :) tuskin olisi naimisiin alunperinkään mennyt jos vaimo niin kauhea olisi. Rakastajatterelle on vaan niin helppo syöttää pajunköytää, kun tämä haluaa uskoa kaiken mitä kerrotaan.
Toivottavasti ap löydät rinnallesi rakkauden, sellaisen joka ei ole toisen oma.
onko miehen ja vaimon ero jo virallisesti vireillä vai onko se vasta miehen puhetta? Oletko nähnyt eropapereita? Kai mies on sitten jo muuttanut vaimon luota pois?
Itse en nuolaisisi ennen kuin tipahtaa!
Missä harrastitte seksiä? Oletteko samalla työpaikalla töissä?
joka on parisuhteessa, jossa huidellaan yötkin muualla, ja petetään kumppaniaan. Kyllä minua ainakin arveluttaisi se, että jos miehellä on tollanen tapana, tekee se sitä taatusti seuraavallekin. Tossahan on kyse seuran etsinnästä, eikä mistään rakastumisesta, mille ei vaan mitään voi.
ja ovat nyt asumuserossa. Nainen tietää minusta ja soittele harva se päivä vihaisia ja katkeria puheluita jotka kyllä ymmärrän. Tiedän että suurin osa tällaisista tapauksista päättyy siihen että varattu mies pysyy vaimonsa kanssa, mutta tässä meidän tapauksessa kävi näin. Valitettavasti heillä on lapsi ja niin on itsellänikin. Täytyy vain toivota että saavat huoltajuus-ym asiat hoidettua kunnialla, nyt vaimo uhkailee miestä ja käyttää juuri lasta pelinappulana.
T: nro 28
onko miehen ja vaimon ero jo virallisesti vireillä vai onko se vasta miehen puhetta? Oletko nähnyt eropapereita? Kai mies on sitten jo muuttanut vaimon luota pois?
Itse en nuolaisisi ennen kuin tipahtaa!
Missä harrastitte seksiä? Oletteko samalla työpaikalla töissä?
Ja kestän kyllä tekojeni seuraukset tein mitä tahansa. -ap
Pahimmassa tapauksessa tulee takkiin ja vuodatat muutamaan kyyneleen jos sinut jätetään. Yhyy ja hui. Mietin vaan niitä seurauksia, joita ne miehen lapset joutuvat mahdollisesti kantamaan aikuisten leikkien jälkeen. Siinä menee heiltä perhe, perusturvallisuus ja onni romukoppaan.
T:avioerolapsi
sitäkin vaihtoehtoa, että turpiin tulee ja kovaa. Ja sitten itketään. Ja totta, vapaata miestä en ole "löytänyt", mutta enpä ole etsinytkään. En kyllä etsinyt tuota varattuakaan, mutta näin tässä nyt kävi. Kannan kyllä vastuun teoistani.
-ap
ikään kuin me haluaisimme sitä kuulla, bimbo.
Varsinainen puolihullujen terapiapalsta tämä av.
Ilmaista terapiaa, ja näköjään tämäkin avaus kiinnosti sen verran että avasit sen :D
ja sen kai luit tuohtuneena :D
kantaa sen vastuun?
Kun mun exä jäi pettämisestä kiinni, ko. naikkonen piiloutui hänen selkänsä taa ja alkoi piipittää, että ei ole tehnyt mitään väärää. Totta tässä oli se, että ei hän meidän liittoa rikkonut (se tehtiin kyllä ihan itse), mutta joka tapauksessa hän teki sen valinnan, että ryhtyi suhteeseen naimisissa olevan miehen kanssa ja kun tuli aika ottaa vastuu omista valinnoista niin kappas vain, rohkeus katosi.
sitäkin vaihtoehtoa, että turpiin tulee ja kovaa. Ja sitten itketään. Ja totta, vapaata miestä en ole "löytänyt", mutta enpä ole etsinytkään. En kyllä etsinyt tuota varattuakaan, mutta näin tässä nyt kävi. Kannan kyllä vastuun teoistani.
-ap
turhaa yrittää syyllistää vapaata naista, tässä tapauksessa ap, eikö kenenkään mieleen juolahda ajatella miehen sielunmaisemia? Hänhän tässä stoorissa varattu on. Jos mies ei olisi vaimoaan pettänyt aapeen kanssa niin sitten jonkun toisen. Sitä taasen en usko tai en ainakaan toivo, että kukaan nainen niin sinisilmäinen ja naiivi olisi, että kuvittelisi miehen suuresti rakastuneen itseensä ja vain odottelisi tämän jättävän vaimonsa. Siinä tosiaan on omat riskinsä. Mutta jos riskien kartoitus on tehty niin eipä kai muuta kuin että jokainen tekee omat valintansa.
Vai juurikin samat?
Nostakaas joku ylös tuolta ne viimeöiset toinen nainen -viestit, niin ap ja muutama muukin hiljenee ja painuu häpeissään jääkaapille lohtumussuttamaan.

muuten harrasta lohtumussuttamista.
Me satumme miehen kanssa olemaan onnellisia yhdessä enkä näe syytä miksi hänen silloin pitäisi jatkaa yhteiseloa vaimonsa kanssa vain siksi että sattui tapaamaan hänet ensin.
Me olemme onnellisia - minä en näe syytä miksi hänen pitäisi jatkaa vaimon kanssa bla bla blaa.
Oikeasti, aikuiset ihmiset! No vaikka sen lapsen takia sen isän olisi kannattanut jäädä kotiin?
Naimisiin mennessä annetaan lupaus siitä, että ollaan yhdessä myös silloin kun on vaikeaa ja elämä ei ruusuilla tanssimista ole ja tästä lupauksesta tulee erityisen tärkeä silloin, kun avioliittoon syntyy lapsia, joilla on oikeus heidän eheään perheeseensä, kotiinsa.
Tosi kurja lukea, että naimisiinmenijöillekin tuo lupaus on yksi kärpäsen kakka joka toimii vaan niin päin että ollaan yhdessä vain hyvässä.
Seksi oli tosi hyvää, ja sovittiin että otetaan uusiks ens viikonloppuna. Niin ja minä en ole tuon ko. miehen vaimo.
Seksi oli tosi hyvää, ja sovittiin että otetaan uusiks ens viikonloppuna. Niin ja minä en ole tuon ko. miehen vaimo.
ottiko ap maksua?
sitten jos huora-nimikettä ei saa käyttää.
Tapasin viikko sitten raflassa naimisissa olevan miehen, olen itsekin naimisissa. Olemme viestitelleet nyt, aika intiimiä juttua kyllä. Saatamme tavata joskus, päätyä sänkyyn.
En olisi kuvitellut olevani tässä tilanteessa, mutta elämä vie.. kun tarpeeksi kokee vaikeuksia, haasteita eikä tunne olevansa nainen niin kyllä siinä helposti alkaa kaipaamaan ns seikkailua.
Tuollaisille miehille muuten ei aina ole se ainoa seksikumppani. Ystäväni sai vakavan sukupuolitaudin kun luuli harrastavansa turvallista seksiä ukkomiehen kanssa, kunnes paljastui et tuo ukkomies harrasti seksiä useiden naisten kanssa. Ja palasi kotin tartuttamaan vaimonsa :(
Itse pelkään raskautumista ja tauteja, en siis ole sen suhteen luottavainen. t. naimisissa oleva