Vanhemmuus hukassa, lasten illat ja viikonloput täytetään harrastuksilla

Tuohon intohimoisuuteen sanoisin, että en todellakaan usko kovin monen lapsen sitä löytäneen, itse löysin oman intohimoisen harrastukseni vasta parikymppisenä. Eikä se ollut lähellekään sitä harrastusputkea, johon vanhemmat yrittivät lapsena tunkea. Ennemmin päinvastoin, tuosta johtuen löysin liikunnasta harrastuksen vasta kolmekymppisenä.

Olisi kauhean surullista jos omat lapseni löytäisivät liikunnasta harrastuksen vasta kolmekymppisenä.

Näinhän on tosi monella aikuisella!! Koululiikunta ensinnäkin tappaa monen lapsen innostuksen tykkänään!

Toisekseen harva edes löytää liikkumisen ilon edes aikuisena joten jos sen löytää 3-kymppisenä niin mikä sen parempi? Vai meinaatko että kaikki muu kohtalo on parempi kohtalo kuin se että alkaa tykätä liikunnasta vasta vanhemmalla iällä?

Sanoisin että parempi myöhään kuin ei milloinkaan tässäkin asiassa!

Mä sanoisin että surullista olisi jos mun lapsesta tulisi hylkiö/narkkari/työtön lusmuri/onneton ihminen...

kun tuota harrastuksiin kuskaamista olisi aika paljon helpompi ymmärtää, jos lapsilla olisi edes mahdollisuudet valita lajinsa itse. Mutta suomessa ei ole mitään sellaista järjestelmää. Joten suuri osa lapsista edelleen valitsee lajinsa sen mukaan mitä heille on myyty. Toki muutamisen kohdalla se osuu noinkin kohdalleen, ja monella vanhemmat osaavat nähdä mikä laji sopii heidän lapselleen. Mutta valitettavan usein näin ei ole. Sitten lapset vain "tykkäävät" lajistaan, sillä tokihan siitä oppii tykkäämään, kun asiaan riittävästi paneutuu. Mutta ei se silti ole ihan oikeaa tykkäämistä. Enemmänkin tilanteeseen sopeutumista ja sitä, ettei tiedä paremmasta.

kuitenkin oikeasti inhosin suunnistamista! Oikeasti olisin varmasti pitänyt enemmän uimisesta, mutta ei mua kuunneltu. Olisin myös aina halunnut soittaa pianoa, mutta pianoa ei koskaan ollut varaa ostaa joten jouduin jättämään opinnot kesken:(.



Tuntuu ettei vielä tänäkään päivänä mulla ole sitä intohimoista harrastusta. Toisaalta ei mun sisaruksillakaan ole! JOTAIN ollaan kuitenkin aina harrastettu, mun sisarukset harrastivat myös juoksua ja hiihtoa.



Lisäksi me pyöräilimme paljon ihan perheen kesken ja SITÄ OLEN JATKANUT. Pyöräilen tosi paljon vieläkin vrt. moneen muuhun aikuiseen joka harvoin lähtee minnekään fillarilla. Ainakaan täällä maalla!



Mun mies taas on hirveän intohimoinen harrastaja: musiikki, keräily, autot, antiikkiset huonekalut jne. Hänellä on niitä vaikka muille jakaa! Ei ole kuitenkaan pienenä harrastanut yhtään mitään...



Sanoisin että tämäkin on luonnekysymys. Joillekin riittää tavallinen elämä, joillekin pitää olla elämyksiä jokaiselle päivälle.

Esim. meidän poika ei pidä mistään jalkapallosta tai jääkiekosta ja ne ovat meidän kunnassa suuria. Mitä muuta täällä sitten voi tehdä? Kovin on suppeat vaihtoehdot! Suunnistusta tai yleisurheilua kai. Niistäkään ei kovin suurta numeroa tehdä, en edes tiedä kehen ottaisin yhteyttä jos haluaisin lapseni suunnistamaan. Partiota ei ole.



Uimahallia ei ole joten se on poissuljettu. Jos haluaa kokeilla kamppailulajeja pitää ajaa 30 km kaupunkiin.



Kuvataidekerhossa käy, kokeillaan nyt sitä. Musiikkiopistossa käy myös kokeilemassa eri soittimia (saa todellakin siis kokeilla 4-5 eri soitinta joka ilta!).



Jos haluaisimme kokeilla ratsastamista pitäisi lähteä joko 20 tai 30 km päähän. Kallista lystiä sekin.



Sattuman kauppaahan tuokin on, löytääkö lapsi jonkin intohimon.



Itse en voi sanoa sitä vieläkään löytäneeni!!

Aikuisetkaan ei tee niin paljon töitä kun nykylapset ensin koulun ja sitten "harrastusten" parissa,joista onkin muodostunut toinen työ koulun lisäksi! Ja vanhempia nähdää tosiaankin aivan liian vähän.

Ompas täällä taas mopo karannut! Molemmat osapuolet toitottaa toisilleen, ettei asiat ole niin mustavalkoisia. Oikeastaan ainoa joka oli taas ehkä ap:ta ymmärtänyt, oli se joka kritisoi järjestelmää, eli jos et nelivuotiaana aloita, ei mitään toivoa...

Asiat eivät ole näin mustavalkoisia taaskaan:)). Kaikista harrastamattomista ei tule ilkivallan tekijöitä. En itsekään harrastanut mitään 13-vuotiaana, kiltti tyttö olen kyllä ollut silti ja ihan yhteiskuntakelpoinen nainen nykyään:).

Ettei oo mitään toivoa lajissa huipulle, ja siksi ei esim. oteta joukkueeseen, rts. harrastukset kovin suorituspaineisia.

niin ne on niin tavoitteellista suorittamista, että moni lopettaa, kun ei saa vain harrastaa. Eli esim. mun kummityttöni kävi liikuntaharrastuksessa, josta piti, mutta lopetti sen siksi, kun väkisin olisi pitänyt edetä sillä "uralla", siirtyä esiintymisryhmään, jonka kanssatreenataankin sitten jo monta kertaa viikossa. Ja sellaista vaihtoehtoa ei sitten ollutkaan, että olisi vaan harrastanut edelleen sen kerran viikossa mitä siihenkin asti.



Tylyä.

niin ne on niin tavoitteellista suorittamista, että moni lopettaa, kun ei saa vain harrastaa. Eli esim. mun kummityttöni kävi liikuntaharrastuksessa, josta piti, mutta lopetti sen siksi, kun väkisin olisi pitänyt edetä sillä "uralla", siirtyä esiintymisryhmään, jonka kanssatreenataankin sitten jo monta kertaa viikossa. Ja sellaista vaihtoehtoa ei sitten ollutkaan, että olisi vaan harrastanut edelleen sen kerran viikossa mitä siihenkin asti.

Tylyä.

Ekaluokkalainen tytär harrastaa telinevoimistelua ja siinä ainakin löytyy täällä ryhmiä joka lähtöön, niin harrasteryhmiä isommillekin kuin monta kertaa viikossa treenaavia "tavoitteellisia" ryhmiäkin. Tällä hetkellä tykkää oppia uusia asioita tiiviimmällä tahdilla, joten treenejä on useampana päivänä viikossa, jatkoa katsotaan sitten kun tulee ajankohtaiseksi. Mutta niitä kerran viikossa treenaavia harrasteryhmiäkin löytyy.

Pikkuveljensä taas on intohimoinen joukkuepelien harrastaja, kesällä jalkapalloa ja talvella jääkiekkoa. Ja ihan lapsen omasta aloitteesta on lajien pariin päätynyt heti kun vaan on ikänsä puolesta mukaan kelvannut. Emme ole mitenkään erityisesti kannustaneet. Treenit ja pelit on parasta mitä tietää, turnaukset kauden kohokohtia. Joten toistaiseksi olemme ajatelleet kuskata treeneihin, vaikka välillä "laatuaika" kotona vanhempia houkuttaisikin... :)

Lapset on niin erilaisia, mikä sopii yhdelle ei sovi välttämättä toiselle.

Lastenpsykologit ym. kasvatusihmiset peräänkuuluttaakin sitä että oltaisiin perheisnä yhdessä, sitäkin että vain OLTAISIIN, pelattaisiin lautapelejä, juteltais yms. Meillä on onneksi näin ja koulun jälkeen lapsi käy vain yhdessä kerhossa viikossa ja se on mielsetäni hyvä asia.



Sisarusten ja meidän vanhempien kanssa pelaavat ja leikkivät ulkona. Minä en ymmärrä tuota harrastusrumbaa, eihän me nähätäsi koskaan jos vielä omien töitten lisäksi lapset laitetaan harrastuksiin?

Mutta mitä pahaa siinä on? Varmasti ihan hyviä ihmisiä heistä kasvaa. Kuka nyt haluaisi olla isän tai äidin kanssa, joka ei halua lastensa kanssa olla?

päätelmiä vanhemmuuden laadusta.



Mun lapset käyvät uintitreeneissä 3-6 päivänä viikossa. Ei sen päälle enää perheenä uimaan lähdetä. Meidän vanhemmuudessa ei kuitenkaan ole tämän vuoksi yhtään mitään vikaa, eivätkä valmentajat taatusti ole lapsille meitä läheisempiä.

Että näissä keskusteluissa puhuu kriittisimmin aina ne, joille harrastaminen tapahtuu konditionaalissa: "jos laittaisimme lapset harrastuksiin, ei meille jäisi aikaa viettää arkea yhdessä..."



Kun ei muusta tiedä, ei voi ymmärtää, että parhaimmillaan harrastuksesta nauttii koko perhe ja kuten joku kirjoitti, jotkut turnaukset on todellisia kesän kohokohtia. Tai että harrastukset eivät ole mikään rasite joka ajaa koko perheen elämän kaaoksen partaalle.



Meillä on nyt vuoden tyttö harrastanut muodostelmaluistelua nyt vuoden verran ja tuntuu, että porukalla on tosi kivaa yhdessä ja me vanhemmatkin olemme vuosien varrella (alkaen luistelukoulu jne.) tutustuneet kivasti ja aina löytyy harkkojen ajaksi lenkkiseuraa. Vielä ei ole tarvinnut harjoituksiin pakottaa ja erityisesti tuo joukkuelajin harastaminen on tuonut ihan uuden sosiaalisen ulottuvuuden elämäämme.



Käsi sydämelle se, joka on siellä kotona ihan koko ajan puuhaamassa lasten kanssa? Ei ainakaan nämä av-mammat, vai mitä ihmettä teet koneella nyt? Ja sinä joka vastaat, että isukki on lasten kanssa metsässä juomassa kaakaota ja tutkimassa ötököitä taskulampun valossa ja äityli sillä aikaa piipahti viideksi minuutiksi nettiin:



a) ei pidä paikkaansa, koska jos olet lukenut tämän ketjun olet ollut netissä yli 5 minuuttia ja



b)Luuletko että harjoituksiin kuskaamiseen tarvitaan kaksi vanhempaa?



Meillä on kolme lasta. Kun yhdellä on harkat, minä yleensä vien lapsen harkkoihin ja käyn sillä välin lenkillä. teen näin koska haluan tehdä näin ja kävisin siellä lenkillä joka tapauksessa (=pois ajasta lasten kanssa). Mutta meilläkin on se isukki, joka sillä aikaa elää sitä kiireetöntä arkea kahden muun lapsen kanssa kotona. Joskus "lautapelejä pelaten ja keskustellen", joskus sohvaperunana loikoillen ja lapset leikkii omiaan.

Mutta osaan kuvitella että tossa 8+ ikäsenä lapset mennä viipottaa pitkin pihoja TAI harrastuksia!



Itse olisin halunnut harrastaa lapsena. Vanhemmat ei sallinu moista. Minusta olikos nro 53 on oikeilla suunilla; ei kaikki vaivaa itseään viemällä lapsia harrastuksiin ja katsellaan kaula pitkällä jos joku harrastaa.



Harrastuksessa ei ole mitään PAHAA! Ja varmaan nekin jotka usein viikolla käy harrastamassa myös löhöää kotona ja juttelee, pelaa omaan perheen parissa.

Jos taas koulun jälkeen ollaan hetki kotona, mennään harrastamaan niin miksi teistä se yhdessä oleminen olisi sitä LIIKUNTAA? Jos kerran harrastus on futista ja sählyä jne.

Siinähän tulee liikkumiset täyteen ja voidaan olla sisällä pelaamassa niitä lautapelejä!



Te ihmiset ette edes tajua mitä räksytätte.

Ja mitä joku kehui että tais moneen kalikka kolahtaa, pari pointtia:

Kuka niitä kalikoita viskoo?

Ja eikö keskustelun idea ole sanoa se oma mielipiteensä? Siis tässä tapauksessa harrastavan nuoren vanhempi ottaa osaa keskusteluun. Sitä tässä haetaan, joten miksi lässyttää jostain kalikoista?

Lähde sinä viskomaan koirasi kanssa kalikkaa ulos ja ota lapsi mukaan. Aika tunkkaset ajatukset eräillä, mars happihyppelylle (eräät on jo käyny)!! :)

todella tärkeää. Meillä on lapsilla 1 liikuntaharrastus jokaisella ja loppuliikunta tulee kavereiden kanssa ja vanhempien kanssa kävelyllä/retkellä. Se missä harrastus menee pieleen on jos se vie kaikki illat ja tähtää liikaa tuloksiin ja ilo siitä häviää. Mut mun käsityksen mukaan ne perheet missä liikunta on luonnollinen- ei pakkosuritettu- osa elämää, voivat keskimääräistä paljon paremmin.

Eikä liikunta sulje pois luovuutta ja perheen yhteistä aikaa. Faktahan vissiin on että suomalaiset lapset ja myös aikuiset liikkuvat ja ulkoilevat liian vähän. Tai sitten pitää harrastaa jotain statuslajeja mistä lapset ei oikeesti tykkää. Kyllä saman viikonlopun aikana ehtii vaikka käydä uimassa, kävelyllä/pyöräilyllä ja vaikka metsäretkellä, leipoa pullaa, pelata yhdessä ja leikkiä kavereiden kanssa, katsoa telkkaria, kutsua vieraita. Kunhan sitä ei suorita pakkopullana vaan siksi että kiva perhe tekee niin tai naapureille pitää esittää tms.

Todella ihmeellisen mustavalkoista. Passiivisen sohvaperunan ja neurottisen suorittajan välille mahtuu aika paljon kivaa ja normaalia.

missä lapset ovat iltaisin ja tunnen myös pelikaverit vuosien takaa,mies on vielä valmentaja eli aika hyvin on pullat uunissa,mielummin näin kuin ostarilla notkumassa..kyllä tekin vielä aikanaan ymmärräte,taapereoiden vanhemmat!

missä lapset ovat iltaisin ja tunnen myös pelikaverit vuosien takaa,mies on vielä valmentaja eli aika hyvin on pullat uunissa,mielummin näin kuin ostarilla notkumassa..kyllä tekin vielä aikanaan ymmärräte,taapereoiden vanhemmat!

kaikista ei kuitenkaan tule ostarilla notkujia vaikka eivät pelaakaan esim. futista. Mistä on syntynyt tällainen mielikuva? Lapsia on niin erilaisia. On jopa teinejäkin jotka viihtyvät kotona!! Tai hengailevat mieluiten jonkun kaverin kanssa soittimia rämpyttämässä meidän pikkumökissä. Niin, meidän lapset musisoivat. Paljon ollaan oltu myös yhdessä kun olivat pieniä. Eivät aloittaneet mitään harrastusrumbaa alle kouluikäisinä. Hyvä niin. Meillä on tosi läheiset ja hyvät suhteet.

Niin ja juuri viime viikolla tapasin erään 12-vuotiaan teinin äidin joka oli huolissaan siitä, että poikansa roikkui kylällä vanhempien (13-14-vuotiaiden) FUTISKAVEREIDEN kanssa. Pelasivatko futista siellä? Ei, vaan joivat olutta ja polttivat. Että se siitä, että joku urheilu aina suojaisi viinalta ja tupakalta:(.

etteikö saisi harrastaa? Kai ap:kin kritisoi sitä että harrastetaan ehkä liikaa. Lapset eivät ehdi olla lainkaan kotona. Tai että harrastukset aloitetaan liian aikaisin.



Itsekin tiedän perheen jonka touhuja kyllä ihmettelen: lapset vain haalivat jokaisen harrastuksen itselleen minkä löytävät, pahimmassa tapauksessa joka illalle useita harrastuksia. Isä ja äiti kuskaavat tukka putkella. Valittavat kun eivät mitään iltaisin ehdi. Onko oikein?

Yäähän se on se perimmäinen syy siihen, että ne kuskataan harrastuksiin ja kaikenmaailman Hop-Loppeihin. Tässä tarkoitan lähinnä tuollaisia alle 10-vuotiaita. Kyllä ne ihan mieluustin pelaisi sen oman isin kanssa jalkapalloa omalla pihalla.