Kiusaaminen on aina subjektiivistä.

Onko niin, että teillä kotona koulukiusaajia ja te ette suostu sitä näkemään, vai mistä tällainen väite, mikä ei pidä paikkaansa yhtään. On uskomatonta, että laitatte koulukiusaamisen uhrin syyksi. Säälittävää.

Jos sun lapsella on koulusta tulleessaan yks päivä kylkiluut poikki, niin sehän onkin joo ihan sen lapsen valittavissa, että kokiko tulleensa kiusatuksi vai ei.

Jos lapsi leikkii hyvien ystävänsä kanssa kukkulan kuningasta ja leikin tiimellyksessä ne kylkiluut katkeavat ei ole lainkaan selvää onko kyse kiusaamisesta vai ei. Onko toinen tahallaan, pahaa tarkoittaen tönäissyt? Katsotaanko lopputulosta, itse tilannetta vai tilannetta edeltäviä asioita (esim. kaveri/vihamies).

Aivan kuin ei muka olisi olemassakaan kiusaamista, joka on sitä yksiselitteisesti. Jos sun lapsella on koulusta tulleessaan yks päivä kylkiluut poikki, niin sehän onkin joo ihan sen lapsen valittavissa, että kokiko tulleensa kiusatuksi vai ei.

se on pahoinpitely! Ja ilmeisesti ette ymmärrä oikein sanan subjektiivinen merkitystä! Kiusaaminen todella on täysin riippuvainen kiusaamisen kohteena olevan kokemuksesta kiusattuna olemisesta! Se tarkoittaa nimenomaan sitä, että ulkopuolinen ei voi arvioida toisen kokemusta kiusatuksi tulemisesta. Mutta vanhemmat toimillaan vaikuttavat lapsen maailmankuvaan luoden kiusaamisen ja kiusatuksi tulemisen diskursseja. Esim. jos vanhemmat ovat suojelleet lapsensa kaikilta pettymyksiltä ja kouluun mennessä ei olekkaan sitten luokan suosituin, tai haluamansa Matin tai Maijan paras kaveri, lapsi kokee tämän kiusaamisena, koska ei osaa käsitellä pettymystä ja etsiä itse ratkaisuja.

Kiusaaminen on aina subjektiivistä.

Paskapuhetta.

t: aikanaan järjestelmällisesti koulukiusattu itsarin partaalla ollut teini

(ilmeisesti) järjestelmällisesti kiusattuja tahdonkin nimenomaan puolustaa näkemyksilläni! Kun vanhemmat joka naarmusta vaativat hirveitä välienselvittelyjä, ei riitä resursseja auttaa niitä, ketkä todella apua tarvitsevat!

#2

Ja ilmeisesti ette ymmärrä oikein sanan subjektiivinen merkitystä! Kiusaaminen todella on täysin riippuvainen kiusaamisen kohteena olevan kokemuksesta kiusattuna olemisesta! Se tarkoittaa nimenomaan sitä, että ulkopuolinen ei voi arvioida toisen kokemusta kiusatuksi tulemisesta. Mutta vanhemmat toimillaan vaikuttavat lapsen maailmankuvaan luoden kiusaamisen ja kiusatuksi tulemisen diskursseja. Esim. jos vanhemmat ovat suojelleet lapsensa kaikilta pettymyksiltä ja kouluun mennessä ei olekkaan sitten luokan suosituin, tai haluamansa Matin tai Maijan paras kaveri, lapsi kokee tämän kiusaamisena, koska ei osaa käsitellä pettymystä ja etsiä itse ratkaisuja.

Toki jokainen kokee kiusauksen omakohtaisesti omalla tavallaan. Mutta se ei tee siitä kiusatun syytä!

Esim. jos järjestelmällisesti haukutaan joka tilanteessa rumaksi ja lyödään välillä täysillä esim. käsivarteen, niin kyllä sen nyt tajuaa ulkopuolisetkin että kiusauksesta on kyse. Paitsi sinä? :D

Herää unestasi. Kiusaus ei ole kiusatun vanhempien aikaansaannosta.

Mulla esim. on kaksi lasta, joista toinen on arka ja toinen sellainen huithapeli. Tämä arka lapsi sanoo pienistäkin asioista (jos joku on sanonut jotain vaikka jostain vaatteesta tms), että XX kiusasi. Tämä nuorempi taas ei tuollaisesta viitsi edes mainita, mennä tohottaa vaan eteenpäin, ei huolta huomisesta. Eli sinänsä kiusaaminen on kyllä subjektiivista, että ihmiset kokee asiat eri tavalla. Nyt siis puhe tällaisesta *yksittäisestä tapauksesta*, se nyt on selvä juttu, että jos jatkuvasti sama henkilö nimittelee, syrjii, työntää päätä vessanpönttöön jne, niin kyse on AINA kiusaamisesta, vaikka tämä uhri ei niin kokisikaan. Tosin ihmettelen kyllä miten joku ei tuollaista kokisi kiusaamisena!

Kiusaaminen todella on täysin riippuvainen kiusaamisen kohteena olevan kokemuksesta kiusattuna olemisesta! Se tarkoittaa nimenomaan sitä, että ulkopuolinen ei voi arvioida toisen kokemusta kiusatuksi tulemisesta.

Totta kai ulkopuolinen voi arvioida tilanteen kiusaamiseksi, jos vaikka lapsi sanoo haluavansa olla rauhassa, ja kaverit silti vaan tönii ja nauraa rätkättää päälle, niin kyllä tilanne voi olla ihan ulkopuolisen arvioinnin perusteella kiusaamista. Lisäksi lapsi ei saata itse määritellä tilannetta kiusaamiseksi, koska hän ei tiedä mikä kaikki on kiusaamista. Mutta ulkopuolinen taas voi tilanteen nähtyään arvioida, että kyllä kyse oli selvästä kiusaamisesta.

Täytyy sanoa, että minä en yhtään ymmärrä mitä ap ajaa takaa, mutta mun mielestä hän puhuu aivan höpöjä.

Olemme vaarallisilla vesillä, jos kiusaaminen sysätään uhrin tai uhrin vanhempien syyksi.



KIUSAAMINEN ON AINA HALVEKSITTAVAA, JA AINA, IHAN AINA KIUSAAJAN VIKA. Ja aika usein koulukiusaajan kotoa löytyy ongelmia, jotka heijastuvat kouluun(lapsi purkaa pahaa oloaan muihin kiusaamalla)



Ja selvennykseksi. Koulukiusaaminen= jatkuvaa nimittelyä, ilveilyä, potkimista, tönimistä jne.



Ei kyse siis, jos urheilun tuoksinnassa sattuu joku vamma...

sillä haetaan paikkaa laumasta eli nokitaan kyynerpäätaktiikalla tie tähtiin.



Täysin luonnollista. Voitte seurata samaa apinalaumassa jossa kiusattu saatetaan pahimmillaan karkottaa laumasta.

Kun laumassa on kaikki hyvin tarvitaan vihollinen joka tiivistää ryhmähenkeä.

Kiusattu tavallaan voimistaa laumaa.

Eli hänellä on tärkeä tehtävä. Jos mennään syvemmälle niin voidaan eräällätavalla sanoa kiusatun olevan ryhmän Jeesus.

ja pahoinpitelystä, molemmat vääriä tekoja, mutta se ei silti tarkoita, että joka tilanteessa ja jokainen uhri kokisi, että kyse on kiusaamisesta. Tuossa kuvailemassasi tosin varmasti lähes kaikki.

Se, että uhri ei koe esimerkiksi lyömistä kiusaamisena ei tee siitä lyömisestä yhtään vähempää pahoinpitelyä. Samalla tavalla kuin vanhempiensa tukistama lapsi ei välttämättä koe tulleensa pahoinpidellyksi, vaikka tulikin ja se lapsen kokemus ei tee vanhempien teosta yhtään vähempää rikosta ja rangaistavaa.

Kiusaamisen subjektiivisuus tulee erityisesti esiin lievemmissä tilanteissa ja tekee siksi kiusaamisen selvittelyn hankalaksi. Jos joku työkaverini kertoisi minulle härskin vitsin, minä todennäköisesti vain nauraisin, enkä kokisi tulleeni ahdistelluksi tai kiusatuksi. Joku toinen taas kokisi. Vitsin kertoja todennäköisesti ei kokisi ahdistelleensa tai kiusanneensa. Silti sillä toisella on täysi oikeus kokea itsensä ahdistelluksi, jos joutuu kuuntelemaan härskejä vitsejä vastoin tahtoaan ja niitä ei kenelläkään ole oikeutta hänelle kertoa.

Joskus voi käydä myös niin, että joku herkkä ja tulisieluisempi ihminen kokee hyvin pienetkin asiat kiusaamisena. Siis jopa sen, että toinen on eri mieltä tai ei toimi tavalla, jota hän haluaisi. Silloin ollaan niissä kiusaamisen suhteen hankalimmissa vesissä. Ei ole helppoa vetää sitä rajaa, mitä jokaisen pitää, kaikista subjektiivisista tuntemuksistaan huolimatta, toisilta joka tapauksessa kestää.

Toki jokainen kokee kiusauksen omakohtaisesti omalla tavallaan. Mutta se ei tee siitä kiusatun syytä!

Esim. jos järjestelmällisesti haukutaan joka tilanteessa rumaksi ja lyödään välillä täysillä esim. käsivarteen, niin kyllä sen nyt tajuaa ulkopuolisetkin että kiusauksesta on kyse. Paitsi sinä? :D

Herää unestasi. Kiusaus ei ole kiusatun vanhempien aikaansaannosta.

Yläasteella monilla oli sellaista uho- ja kettuilumeininkiä, enkä minäkään ollut siitä kiltimmästä päästä. Varmasti minun piikkini ovat ujompia satuttaneet ja olen siitä nykyisin todella pahoillani. Silloin en kuitenkaan ajatellut kiusaavani ketään, vaan se oli sellaista 'huulenheittoa jota kaikki tekee'. En vaan tullut ajatelleeksi, että on myös nuoria, jotka ovat herkempiä eivätkä ehkä osaa puolustautua. Toisaalta myös itse koin, että muutaman tyypin heitot minua kohtaan alkoivat olla niin jokapäiväisiä ja pahoja, että aloin ajatella, että he pitävät minua rumana, lihavana ja kauheana muutenkin. Tapasin yhden näistä pojista äskettäin ja juttelimme niitä näitä ja minulle tuli tunne, että tuskin hän on minua kokenut kiusaavansa.



Toisaalta joissakin tapauksissa kiusaaminen on kyllä niin rankkaa (jopa fyysistä väkivaltaa) ja systemaattista, tiettyyn ihmiseen kohdistuvaa, ettei siitä ole epäselvyyttä.

kohdistuu samaan lapseen (tai aikuiseen). Jos sinun lastasi on kolme kertaa koulussa nimitelty ja kerran heitetty pipo maahan, hän ei ole vielä kiusattu. Jos tätä tapahtuu viikosta toiseen ja lapsi siitä kärsii, sitten on kyse varsinaisesta kiusaamisesta. Mutta toisaalta, jos lapsi ei siitä välitä vaan nimittelee takaisin ja hakee piponsa aina naureskellen, ei kyse silloinkaan ole vakavasta asiasta.



Eihän ap väittänyt että kiusaaminen on kiusatun syy vaan että oikeanlaiselle asennoitumisella kiusaamisen tuhoavuutta voi joskus vähentää ja kierteen syntymisen jopa estää. Mulla on kaksi kouluikäistä poikaa ja vakioreaktioni kaikkiin "x heitti mun pipon" "y sanoi mua tarhapöllöksi" -valituksiin on ollut: "Olipa x/y typerä. Eihän tuollaista saa tehdä." Vasta jos kuulostaa siltä että tätä tapahtuu usein tai se painaa kovasti lasta, olen kysellyt tarkemmin ja tiedustellut opettajalta tapahtumista. Pikku kärhämät ja kaverien ikävät kommentit on paras ohittaa kevyesti, ettei niistä kasva elämää suurempia murheita.

Järkyttävää tekstiä. Tuotako litaniaa sinä sanot omalle lapsellesi, jos hän joutuu kiusatuksi? Esim. joka ikinen päivä solvataan, nauretaan, nimitellään, tönitään? Sinä puhut vain apinalaumasta? Vai onko niin, että sinulla kotonasi asuu koulukiusaaja?



Koulukuraattorin sijainen

uhkaksi toisen pihan lapset tai vieraan koulun lapset. Tällöin ryhmähenki tiivistyy yhteiseen vihaan näitä muita lapsia kohtaan jolloin kiusa muuttuu subjektiiviseksi.



Tämä on havaittavissa jo jääkiekkojoukkueiden kannattajissa. Silloin ei esim jokereiden kannattajissa esiinny sisäistä kiusaamista vaan kiusan kohde siirtyy tps;n kannattajiin.

minkä kukakin kokee kiusaamiseksi, niin ei se poista sitä, että on myös olemassa yksiselitteistä kiusaamista.



Nuo teidän kuvailemat tilanteet ovat rajatapuksia, missä joku kokee asian kiusaamiseksi ja joku toinen ei pidä samaa kiusaamisena. Mutta ne ovat tosiaan vain rajatapauksia.



Sitten on nämä oikeat kiusaamistapaukset, missä ei ole mitään merkitystä uhrin kokemuksilla, sillä kiusaaminen on kiusaamista, vaikka uhri sitä vähättelisikin.

sellaisille joilla on erilaisia mielipiteitä.

Kenties voisit asettaa koulusi oppilaille uhkan ulkopuolelta jolloin kiusaaminen vähentyisi omassa koulussasi. Kohde vaihtuu mutta kiusaamista ei saa lakkautettua ikinä se on syvällä laumahengessä. Jeesuksia löytyy aina ja he kärsivät meidän muiden hyvinvoinnista.

Olen vasta jälkeen päin ymmärtänyt, että minua kiusattiin koulussa.



Minua mulkoiltiin, nimiteltiin, suljettiin pois, nolattiin ja tönittiin. Jatkuvasti. Kyse ei ollut tasapuolisesta naljailusta, sillä en itse naljaillut tai kiusannut. Yritin vain olla mahdollisimman huomaamaton. Vanhemmille en kertonut mitään, enhän halunnut olla vaivaksi. Sitä paitsi sehän olisi ollut vanhemmille tunnustus siitä, että heidän lapsensa on nolo tyyppi, joka ei pärjää muiden kanssa. Minulla ei siis ollut subjektiivista kokemusta kiusattuna olosta. Minulla oli subjektiivinen kokemus siitä, että olin ruma, tyhmä, tylsä, ääliö, vastenmielinen ja haiseva. Ja että minun ei pitäisi olla olemassa mutta kun nyt sitten olen niin yritän olla mahdollisimman vähän häiriöksi. Minusta tuli yhä itkuisempi ja yhä puolustuskyvyttömämpi. Teini-iässä fantasioin itsemurhasta.



Lopulta aikuistuttuani pystyin tarkastelemaan historiaani ikään kuin ulkopuolisen vinkkelistä. Tajusin, että minua oli kiusattu. Subjektiivinen kokemus kiusaamisesta syntyi siis jälkikäteen. Joten olikohan minua nyt sitten tämän ap:n teorian mukaan ihan oikeasti kiusattu vaiko ei?



Niille, jotka väittävät kiusattujen olevan hemmoteltuja lapsia, jotka hermostuvat koulussa kun eivät saakaan "Maijaa" bestikseki:

Minä en ollut hemmoteltu. Meillä ei ollut rahaa, mulla oli rumat vaatteet, kotona riitaisaa. Enkä koskaan edes halunnut olla kenenkään suosituimman paras kaveri.

Yleensä nämä kiusatut haalivat itselleen uhrin roolin, jonka takana voi sitten rauhassa piilotella.

Vanhemmat tekevät todellisen karhunpalveluksen lapsilleen panikoimalla mahdollisista kiusauksista.

Aivan kuin ei muka olisi olemassakaan kiusaamista, joka on sitä yksiselitteisesti. Jos sun lapsella on koulusta tulleessaan yks päivä kylkiluut poikki, niin sehän onkin joo ihan sen lapsen valittavissa, että kokiko tulleensa kiusatuksi vai ei.

se on pahoinpitely! Ja ilmeisesti ette ymmärrä oikein sanan subjektiivinen merkitystä! Kiusaaminen todella on täysin riippuvainen kiusaamisen kohteena olevan kokemuksesta kiusattuna olemisesta! Se tarkoittaa nimenomaan sitä, että ulkopuolinen ei voi arvioida toisen kokemusta kiusatuksi tulemisesta. Mutta vanhemmat toimillaan vaikuttavat lapsen maailmankuvaan luoden kiusaamisen ja kiusatuksi tulemisen diskursseja. Esim. jos vanhemmat ovat suojelleet lapsensa kaikilta pettymyksiltä ja kouluun mennessä ei olekkaan sitten luokan suosituin, tai haluamansa Matin tai Maijan paras kaveri, lapsi kokee tämän kiusaamisena, koska ei osaa käsitellä pettymystä ja etsiä itse ratkaisuja.

Olen vasta jälkeen päin ymmärtänyt, että minua kiusattiin koulussa. Minua mulkoiltiin, nimiteltiin, suljettiin pois, nolattiin ja tönittiin. Jatkuvasti. Kyse ei ollut tasapuolisesta naljailusta, sillä en itse naljaillut tai kiusannut. Yritin vain olla mahdollisimman huomaamaton. Vanhemmille en kertonut mitään, enhän halunnut olla vaivaksi. Sitä paitsi sehän olisi ollut vanhemmille tunnustus siitä, että heidän lapsensa on nolo tyyppi, joka ei pärjää muiden kanssa. Minulla ei siis ollut subjektiivista kokemusta kiusattuna olosta. Minulla oli subjektiivinen kokemus siitä, että olin ruma, tyhmä, tylsä, ääliö, vastenmielinen ja haiseva. Ja että minun ei pitäisi olla olemassa mutta kun nyt sitten olen niin yritän olla mahdollisimman vähän häiriöksi. Minusta tuli yhä itkuisempi ja yhä puolustuskyvyttömämpi. Teini-iässä fantasioin itsemurhasta. Lopulta aikuistuttuani pystyin tarkastelemaan historiaani ikään kuin ulkopuolisen vinkkelistä. Tajusin, että minua oli kiusattu. Subjektiivinen kokemus kiusaamisesta syntyi siis jälkikäteen. Joten olikohan minua nyt sitten tämän ap:n teorian mukaan ihan oikeasti kiusattu vaiko ei? Niille, jotka väittävät kiusattujen olevan hemmoteltuja lapsia, jotka hermostuvat koulussa kun eivät saakaan "Maijaa" bestikseki: Minä en ollut hemmoteltu. Meillä ei ollut rahaa, mulla oli rumat vaatteet, kotona riitaisaa. Enkä koskaan edes halunnut olla kenenkään suosituimman paras kaveri.