Kiusaaminen on aina subjektiivistä.

Olin superujo kouluun mennessäni ja jatkuvasti koin olevani muita huonompi, kun muut kyykyttivät minua mennen tullen. Välillä sain sympatiaa, kun joku halusi leikkiä kilttiä tyttöä. Myöhemmin sain ystäviäkin, mutta se tunne, että olen muita huonompi, ei hävinnyt ikinä. Vasta aikuisena minäkin ajattelin, että hemmetti, sehän on kiusaamista, että toista jatkuvasti nolataan jollain tavalla. Mainitsin äidillenikin, ja hän sanoi, ettei minua kai kiusattu enempää kuin muutakaan. Se siitä. Ai että miksi on huono itsetunto? Kun ihminen kokee itsensä niin VÄHÄPÄTÖISEKSI, ettei tajua edes tulevansa kiusatuksi, väärin kohdelluksi. Jo lapsena iskostuu ajatus, että olen huonompi, eikä minulla ole oikeutta mennä kenellekään inisemään kaltoinkohtelusta. Aikuisena olen itsetuntoani rakentanut pikku hiljaa. Ei paljon naurata ajatus, että omat tenavat kohta pääsevät kouluun.

Olin superujo kouluun mennessäni ja jatkuvasti koin olevani muita huonompi, kun muut kyykyttivät minua mennen tullen. Välillä sain sympatiaa, kun joku halusi leikkiä kilttiä tyttöä. Myöhemmin sain ystäviäkin, mutta se tunne, että olen muita huonompi, ei hävinnyt ikinä. Vasta aikuisena minäkin ajattelin, että hemmetti, sehän on kiusaamista, että toista jatkuvasti nolataan jollain tavalla. Mainitsin äidillenikin, ja hän sanoi, ettei minua kai kiusattu enempää kuin muutakaan. Se siitä. Ai että miksi on huono itsetunto? Kun ihminen kokee itsensä niin VÄHÄPÄTÖISEKSI, ettei tajua edes tulevansa kiusatuksi, väärin kohdelluksi. Jo lapsena iskostuu ajatus, että olen huonompi, eikä minulla ole oikeutta mennä kenellekään inisemään kaltoinkohtelusta. Aikuisena olen itsetuntoani rakentanut pikku hiljaa. Ei paljon naurata ajatus, että omat tenavat kohta pääsevät kouluun.

nämä besserwisserit tietävät kaiken. hohhoijaa. Minuakin huolestuttaa omien lasten kouluun meno. Mahdankohan eden päästää lapsiani sinne "vankilaan".

jotka eivät snaijaa kiusaamista ollenkaan.



Surullista.

kuin koulukiusaaminen. Ja tuolla mesoamisella saat koulukiusaamisen tuntumaan vähäpätöiseltä, ja se on väärin. Koulukiusaaminen on suuri ongelma kouluissa, ja siihen pitää puuttua aina. Luepas vähän kirjallisuutta ja tutkimuksia. En ymmärrä motiiviasi. Yritätkö todella väittää, että koulukiusaamista ei ole olemassa ja se on uhrin vika vai missä mättää? Onko sinusta oikein kiusata lasta päivästä toiseen, niin että lapsi pelkää ja saa henkisiä ja fyysisiä vaurioita? Työssäni näen niin järkyttävää koulukiusaamista, että tekstisi todella kiukuttavat minua. Onneksi koulukiusaamisesta puhutaan nykyisin paljon ja työssäni jokaisen kiusaamisen päättyminen on sydäntä lämmittävä asia.



http://www.ylioppilaslehti.fi/2008/05/02/muistattehan-vaaratonta-iskua-…

jotka eivät snaijaa kiusaamista ollenkaan.

Surullista.

En uskonut törmääväni tällaiseen potaskaan, mitä ketjussa on. Kyse on lapsista! Onko se ok, että lapsi saa kiusata toista lasta miten paljon lystää??? EI OLE!

Olen ajatellut, että jos omat lapseni joutuisivat jatkuvasti kiusatuiksi ilman että koulussa puututaan asiaan mitenkään, otan lapseni pois koulusta, kotikouluun vaikka. Toivon kovasti, tietenkin, ettei näin ikinä kävisi, mutta sen olen päättänyt, etten väheksy lasteni elämää.



Paikallislehdessä oli joskus juttu pojasta, jota todella rajusti kiusattiin sekä henkisesti että fyysisesti, ja äidin kirjoitukseen tuli vastaukseksi tavanomaista hyminää "hyvä, että asia nostetaan esiin", mutta paras vastaus oli aika hätkähdyttävä. Siinä kirjoittaja sanoi, että jos mitään ei koulussa haluta tehdä asialle, OTAT LAPSESI KOULUSTA POIS, SINÄ ÄITINÄ OLET HÄNESTÄ VASTUUSSA! Musta se oli hyvä kommentti. Vanhemmat ovat joskus uskomattoman lammasmaisia, vaikka lapsen kiusaamisesta kärsisivätkin. Kun ei ole tapana tehdä mitään radikaalia, ties mitä naapuritkin sanoisivat. Varmasti alkaisi koulussa tapahtua, jos sellainen "katsellaan, miten käy" -meininki vähenisi.

menkää johonkin tarapiaan, saamaan apua. Itselläni oli posttraumaattinen stressireaktio ihanien koulukokemusten ansiosta. Yritin itsemurhaa ja vaikka mitä.



Kun olette kerran hengissä selvinneet oppivelvollisuudestanne ap:n kaltaisten kusmulkeroiden luokkatoverina, niin nyt koulun päätyttyä ei kannata haaskata enää yhtään päivää elämästään koulukiusaamisesta kärsimiseen.

Lääkäriin, terapiaan tms. purkamaan järjestelmällisesti traumaattisia kokemuksia, jotta saatte niistä otteen ja käsiteltyä ne asiallisesti. Kirjoittaminen, maalaaminen, vaikka mikä ilmaisu auttaa, että saa kauheille tapahtumille hahmon mielessään.



Luulen että muutamassa kuukaudessa asiat selviävät sen verran, ettei koulukiusaaminen vie teitä, vaan te voitte itse käsitellä sitä ja elää koulumuistoinenne.



Ette koulukiusaajat tiedäkään, kuinka onnellinen olen, että 16-vuotiaana tekemäni itsemurhayritys epäonnistui. Tuolloin takanani oli rankka vuosia jatkunut koulukiusaus ja siitä poikinut masennus.



Nyt elämäni hymyilee: hiemo perhe, unelmatyö. Joskus epäonnistuminen onkin onnistuminen.

Yleensä nämä kiusatut haalivat itselleen uhrin roolin, jonka takana voi sitten rauhassa piilotella.

Vanhemmat tekevät todellisen karhunpalveluksen lapsilleen panikoimalla mahdollisista kiusauksista.

Mua kiusattiin koulussa lähes koko ala-asteen ajan, eikä siihen juuri puututtu. Olin luokkani persona non grata. Olen ollut 29-vuotiaan elämäni aikana kahdesti hoidossa masennuksen takia. On se kivaa piilotella tän uhrin roolin takana. Nautin joka hetkestä.

Kiusatun roolihan on olla vapaata riistaa henkiselle ja fyysiselle väkivallalle, nolauksille. yleinen pilkan kohde. Kiusaaja on tahtomattaan esillä. Miten siis kiusaajan roolin takana noin niin kuin käytännössä piileskellään?

se on pahoinpitely! Ja ilmeisesti ette ymmärrä oikein sanan subjektiivinen merkitystä! Kiusaaminen todella on täysin riippuvainen kiusaamisen kohteena olevan kokemuksesta kiusattuna olemisesta! Se tarkoittaa nimenomaan sitä, että ulkopuolinen ei voi arvioida toisen kokemusta kiusatuksi tulemisesta.

että vaikka joskus olisikin noin, se ei todellakaan tarkoita AINA. Varsinainen aivopieru tämä koko aloitus. Jos sinulla on tällainen kokemus, ei siitä voi vetää yhtäläisyysmerkkejä kaikkiin muihin!

Voihan ollakin, että joku on niin pöljä, ettei vuosienkaan kuluessa tajua olevansa jonkun ongelmaisen määrätietoisen häiriköinnin ja kiusanteon kohteena (esim. siitä, että tämä toinen jatkuvasti huutelee ja lällättelee, tönii, haukkuu, käy muutenkin fyysisesti käsiksi) , mutta se ei todellakaan muuta tilannetta miksikään. On toki niin, että fyysinen kiusaaminen on pahoinpitelyä, mutta jos pahoinpitely tai sen uhka on jatkuvaa, on tietenkin tilanne kuvailtavissa kiusaamiseksi.

Nimimerkki eräs, joka oli tietyn luokkatoverinsa hampaissa kolmisen vuotta, ja joka ei vain voinut kuvittelemalla poistaa jatkuvaa ilkkumista ja väkivaltaa ko. henkilön taholta.

tarkoittaako ap aloituksellaan ystävällisesti nyt sitä, että olin koulukiusattu vain koska kuvittelin niin. No olinpas typerä. Olisi pitänyt vain ajatella positiivisesti ja kouluaikani olisi ollut onnellista.

menkää johonkin tarapiaan, saamaan apua. Itselläni oli posttraumaattinen stressireaktio ihanien koulukokemusten ansiosta. Yritin itsemurhaa ja vaikka mitä.

Kun olette kerran hengissä selvinneet oppivelvollisuudestanne ap:n kaltaisten kusmulkeroiden luokkatoverina, niin nyt koulun päätyttyä ei kannata haaskata enää yhtään päivää elämästään koulukiusaamisesta kärsimiseen.

Lääkäriin, terapiaan tms. purkamaan järjestelmällisesti traumaattisia kokemuksia, jotta saatte niistä otteen ja käsiteltyä ne asiallisesti. Kirjoittaminen, maalaaminen, vaikka mikä ilmaisu auttaa, että saa kauheille tapahtumille hahmon mielessään.

Luulen että muutamassa kuukaudessa asiat selviävät sen verran, ettei koulukiusaaminen vie teitä, vaan te voitte itse käsitellä sitä ja elää koulumuistoinenne.

Ette koulukiusaajat tiedäkään, kuinka onnellinen olen, että 16-vuotiaana tekemäni itsemurhayritys epäonnistui. Tuolloin takanani oli rankka vuosia jatkunut koulukiusaus ja siitä poikinut masennus.

Nyt elämäni hymyilee: hiemo perhe, unelmatyö. Joskus epäonnistuminen onkin onnistuminen.

Ja ap tuskin mikään mulkero ollut, päinvastoin, kaverin mielestähän sitä oli kiusattu! Itse jaan ap:n käsityksen, vaikka yleensä olin se, joka puolusti pahiten kiusattuja, vaikken varsinaisesti heidän kaveri ollutkaan (äidilläni oli hyvin tiukka linja, olis varmaan itse ilmoittanut lastensuojeluun, jos olisin kiusannut :) ).

#2

tarkoittaako ap aloituksellaan ystävällisesti nyt sitä, että olin koulukiusattu vain koska kuvittelin niin. No olinpas typerä. Olisi pitänyt vain ajatella positiivisesti ja kouluaikani olisi ollut onnellista.

#2

57 eli itse kiusattu tässä vielä... Kyllä mä jollain tavalla ymmärrän tuon uhrin roolin takana piileskelynkin, mutta mulle se on tarkoittanut sitä, että koska muhun on lapsena syöpynyt ajatus, että olen huonompi, en ole osannut tehdä normaaleja asioita elämässä, koska olen kokenut, etten kumminkaan osaa. Eli työnhaku yms. on ollut TUSKAA. Voi ajatella, että olen halunnut lusmuilla monessa asiassa, en ole ollut suuna päänä ryhmässä se, joka tekee asioita ja kantaa vastuuta, mutta se EI tarkoita, että roolistani olisin hetkeäkään nauttinut! Ihan mieluusti olisin halunnut jo lapsena ja nuorena olla se reipas ihminen, joka tekee kaikenlaista ja osallistuu ja kantaa vastuuta.

sinä mitään pointtia onkaan.



Mutta olipa menneisyydessä tapahtunut mitä hyvänsä, noihin kokemuksiin ei ole pakko jäädä edes koulukiusatun rypemään, vaan etsiä apua, jotta pääsee vaikeista asioista eteenpäin.



Kun lapsi joutuu koulukavereidensa hampaisiin, ei siinä paljon positiivinen ajattelu auta, kyllä se on lasten vuorovaikutus saatava paranemaan ja kuisaajat vastaamaan teoistaan. Kiusattu tarvitsee aikuisten ja ikäistensä tukea.



Iloisella 70- ja 80-luvulla tällaisesta ei vielä perähikiän kyläkoulussa tiedetty, vaan vanhaan malliin koko yhteisön voimin särssittiin vähäväkisempiä.



ja onhan noita osunut kohdalle uudemmillakin vuosikymmenillä.



Eli AP ei ymmärrä kiusaamisen ja lasten normaalin nahistelun rajaa. Kiusaaminen tässä ketjussa hyvin määriteltiinkin.



Mielestäni koulukiusatut aikuisetkin tarvitsevat rohkaisua,. jotta pääsevät eteenpäin.



Ja AP:kin voi olla tyytyväinen itse löytämäänsä totuuteen.

tätä olen yrittänyt saada perille tuolla toisessa ketjussa, joka lähti vähän raiteiltaan...



Esim. jos vanhemmat vouhkaavat jatkuvasti lapsilleen, että muista nyt kertoa, jos sinua kiusataan ja reagoivat kaikkiin kahinoihin hirveällä draamalla, lapsi varmasti aika nopeasti muodostaa kärsityksen itsestään kiusattuna ja uhrina.



On minuakin nimitelty läskiksi, pingoksi sun muuta, mutta en ole koskaan ajatellut että minua kiusattaisiin, nimiteltiinhän muitakin! Ja nimittelin kyllä itsekin. Pari kertaa ollut poikien kanssa painiessa jopa hengenläthö lähellä, mutta itsepähän leikkiin lähdin. Monet tytöt taas tekivät niin, että osallistuivat esim. lumisotaan ja sittenkun sattuikin, mentiin itkemään opettajille ja vanhemmille ja muut saivat hirveät sanktiot.

Miettikää hieman, mitä päästelette suustanne. Teen työtä kiusattujen lasten parissa, ja voin sanoa, ettei ole läheskään aina. On fyysistä potkimista, JATKUVAA nimittelyä, tönimistä, mulkoilua päivästä toiseen jne jne. KENENKÄÄN lapsen ei pidä sellaista sietää.

työpaikkakiusaajatkin toimivat niin, että mustamaalaavat seläntakana ja sitten jos meinaavat jäädä kiinni niin keksivätkin jonkun turhan syyn ja heittäytyvät uhriksi. Voi nyyh, kukakohan kiusaa ja ketä?

Aivan kuin ei muka olisi olemassakaan kiusaamista, joka on sitä yksiselitteisesti. Jos sun lapsella on koulusta tulleessaan yks päivä kylkiluut poikki, niin sehän onkin joo ihan sen lapsen valittavissa, että kokiko tulleensa kiusatuksi vai ei.



Toivottavasti sun lapsia ei ikinä oikeesti kiusata, sillä voi olla aika ankeeta niillä kotona, kun äiti ei sitten usko...

Kiusaaminen on aina subjektiivistä.

Paskapuhetta.

t: aikanaan järjestelmällisesti koulukiusattu itsarin partaalla ollut teini