Lue keskustelun säännöt.
Miten jaksaa arkea 1,5-vuotiaan kanssa?
29.09.2009 |
Niin, antakaapa ihan sellaisia käytännön vinkkejä. Meillä on 3 lasta, 6-v, 4-v ja tämä pikkuhirmu. Välillä surettaa isompien puolesta, kun tuntuu, että mitään ei pysty yhdessä tekemään, kun kaikki pyörii pienimmän ympärillä. Ja kun saan tuon pienimmän päiväunille, tarvitsisin itsekin sen pienen levon, eli en ihan kamalasti jaksa isompien kanssa silloinkaan touhuta.
Isommat ovat kyllä eskarissa ja toinen kerhossa 3x3h, mutta eivät tietty ikinä siihen aikaan, kun riiviö koisaa.
Mutta kertokaapa mitä te pystytte tällaisella kokoonpanolla tekemään, millaisia arkipäivänne ovat jne.
Nimim. kyllä tämä puolen vuoden päästä jo menee...
Kommentit (34)
Eikä siihen aina auta kasvatus, oma asennoituminen.
Mulla ja siskollani on puolitoista vuotias poika, muutama viikko ikäeroa.
Minun poikani on todella rauhallinen, istuu katsomassa Seiskaa ja rakentaa Legoilla.
Saan päivällä tehtyä kotitöitä, voin istua netissä ja juoda kahvia rauhassa. Silti leikin pojan kanssa paljon.
Siskon poika on oikea riiviö. Ei hetkeäkään paikallaan, kun ulkovaatteet saa päältä pois on heti remputtamassa lasivitriiniä, siirtää tuolin tiskipöudän eteen ja kiipeää altaaseen.
Mä olen ihan kauhuissani, meidän poika ei tajua tota tuolijuttua, onneksi :)
Itse kanssa välillä ihmettelen miten sisko ei saa mukamas mitään tehtyä ja on ihan kypsä. Mutta kun tavataan niin ymmärrän kyllä, en itsekään jaksaisi samanlaista elohiirtä paimentaa aamusta iltaan. Lisäksi siskon poika ei edes nuku kunnolla vaan unessakin on levoton.
Luulisi olevan päinvastoin. Meillä on elämä vauhdikasta ja lapsia on muitakin.
Siskolla ainoa lapsi ja elämä rauhallista, säännöllistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siskon poika on oikea riiviö. Ei hetkeäkään paikallaan, kun ulkovaatteet saa päältä pois on heti remputtamassa lasivitriiniä
Oma lapsi ei ole kertaakaan esim kiivennyt pöydälle. Jotkut toiset lapset tekee sen sata kertaa päivässä ja heittelee tavaroita alas. Hän ei leikkinyt juuri koskaan itsekseen pienenä mutta puhua pälpätti taukoamatta koko ajan (paitsi silloin kun meni kakkimaan housuunsa oman huoneen nurkkaan). Hänen kanssaan ei voinut juoda kahvia "rauhassa" mutta ainakin tavarat oli paikallaan :)
pikkuinen koskaan kiipeillyt minnekään eikä repinyt tavaroita kaapeista ja laatioista. Enkä juoksennellut hänen perässään. Kyllä 1 ½ vuotias oppii mitää saa ja ei saa tehdä, jos häntä kielletään.
Itse pidin linjana sitä, että jos jotain kielsin tai käskin, niin se sana piti loppuun asti. Mietin hetken aina annanko lapsen tehdä jotain, ja jos tuntui siltä etten jaksa alkaa taistelemaan, annoin hänelle luvan ottaa tavarat tai tehdä sitä mitä nyt sillä hetkellä halusikaan. Lapsi oppi pienestä asti, että kun sanotaan jotain, niin pitää totella. Jos kerrankin antoi periksi jossain (oli ensin kieltänyt) niin sitten sai antaa periksi joka asiassa. Meillä ainakin toimi ainoastaan kaikki tai ei mitään -periaate.
pikkuinen koskaan kiipeillyt minnekään eikä repinyt tavaroita kaapeista ja laatioista. Enkä juoksennellut hänen perässään. Kyllä 1 ½ vuotias oppii mitää saa ja ei saa tehdä, jos häntä kielletään.
Itse pidin linjana sitä, että jos jotain kielsin tai käskin, niin se sana piti loppuun asti. Mietin hetken aina annanko lapsen tehdä jotain, ja jos tuntui siltä etten jaksa alkaa taistelemaan, annoin hänelle luvan ottaa tavarat tai tehdä sitä mitä nyt sillä hetkellä halusikaan. Lapsi oppi pienestä asti, että kun sanotaan jotain, niin pitää totella. Jos kerrankin antoi periksi jossain (oli ensin kieltänyt) niin sitten sai antaa periksi joka asiassa. Meillä ainakin toimi ainoastaan kaikki tai ei mitään -periaate.
pikkuinen koskaan kiipeillyt minnekään eikä repinyt tavaroita kaapeista ja laatioista. Enkä juoksennellut hänen perässään. Kyllä 1 ½ vuotias oppii mitää saa ja ei saa tehdä, jos häntä kielletään. .
MInä en puhu omasta kokemuksestani, mutta tuttu pph joka on tehnyt työtä 20 vuotta sanoi yhdestä lapsesta että hän ei ole koskaan nähnyt vastaavaa... Poika oli todella uskomaton, kiipesi, heitteli ja sotki aivan taukoamatta ja kukaan ei olisi halunnut häntä edes varahoitoon ;) Oikeasti kaikki lapset eivät ole samanlaisia, eivätkä usko mitään vaikka vuoden kieltäisit samasta asiasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mahtavaa että joku oli tämän nostanut!
ELi nyt meillä on kohta 7-v 4,5-v ja 1-v 10kk ikäiset nassikat. Ja olen just palannut töihin, aika yllättäen.
En silloin aikanaan ehtinyt tätä ketjua kauheasti seurata, mutta kiitos kaikista vastauksista näin jälkikäteenkin.
Meidän pikkuriiviö on nyt vähän helpommassa iässä, puhetta tulee jo paljon, vauhtia riittää, mutta hänellä on myös erittäin omatoiminen ja auttavainen ja nauttii kun saa osallistua kotihommiin. Samalla kuitenkin meno jatkuu sellaisena, että häneen ei voi "luottaa" hetkeäkään. ISoveljensä olivat sellaisia, että kun oppivat ymmärtämään kodin sääntöjä, niitä myös noudattivat, tämä pienin on sellainen, että heti kun silmä välttää, raahaa tuolia tai mitä tahansa minkä päältä kiivetä kiellettyihin hommiin. Kiipeää lavuaariin, jos vessan ovi jää auki, yläsänkyyn, käy säätämässä kotiteatterin asetukset jos pääsee laitehuoneeseen, repii dvd:t ja cd:t hyllystä ja koteloista, ja kun kielletään ja estetään, suuttuu siitä. Eli hänellä ei tule sellaista reaktiota, että voi ei, äiti suuttui, kylläpä harmittaa, vaan häntä harmittaa se estäminen. Samaten tekee oikein uhallakin sitä, mistä häntä on kielletty tai varoitettu, esim. jos yrittää repiä kirjasta sivua, ja siitä kieltää, niin aivan varmasti yrittää repiä niin paljon ja niin nopeasti kuin kerkeää. Tai kun löi itseään leikkivasaralla päähän, sanoin ihan neutraalisti, ettei kannata, kun se sattuu, niin tämä sankari paukutti itseään ihan kunnolla päähän sillä vasaralla, ihan vaan näyttääkseen, että varmasti tekee kun kielletään.
Kyllä mullakin oli vielä kahden lapsen kokemuksella sellainen olo, että kaikki on vain hyvästä kasvatuksesta kiinni ihan pienenkin kohdalla, mutta tämä kolmonen on sitten näyttänyt närhen munat ja sen miten paljon enemmän jotkut lapset vaatii. Ja kyllähän tällaisenkin lapsen saisi alistettua, mutta koska tunnistan tässä kuopuksessa niin paljon itseäni, ja koska mut taas on alistettu aikanaan kasvatuksen nimissä, en halua sitä lapselleni tehdä. Hyvät tavat kyllä opetellaan ja toisten kunnioittaminen, eikä kukaan meillä saa riehua kuin heikkopäinen. Mutta tämä vaan on tällaista meillä, ja olen itse valmis olemaan aika poikki seuraavat vuodet, jos sillä saan reippaan ja hyvällä itsetunnolla varustetun lapsen.
T: Ap.
Meidän 1,5-vuotias oli vielä hetki sitten supervilkas.Paljon vilkkaampi kuin muut ikäisensä. Mun hermot alkoi kiristyä jo aamukuudelta ja me ulkoiltiin tuona rasittavimpana kautena PALJON. Samoin juostiin harrastuksissa jatkuvasti. Mut sitten alkoi tuntua, et poika jaksaa jo vähän keskittyä tutkimaan leluja ym, ja elämä helpotti kovasti. Mä en rajoita mun lasta juuri mitenkään, meillä on vaaranpaikat suljettu porteilla ja kaapit lapsilukoilla.
Meidän aamut menee näin:
aamiaista syödään yhdessä, luen lehteä. Sit lapsi siirtyy syliin istumaan ja hakemaan aamuhaleja. Istuu siinä aikansa, tietää et joutuu lattialle jos rypistää lehteä (eikä vaatinutkaan kuin noin tuhat toistoa tämän perille meno ;). Sit lapsi alkaa penkoa sallittuja keittiön kaappeja. Mä luen lehden loppuun, pesen kasvot ja meikkaan ja tulen hetkeksi nettiin (tänään lapsi on kipeä, joten ei ulkoilla, muuten oltais tässä vaiheessa jo ulkona). Sen ajan lapsi kuuntelee pari lastenlaulua leikkii jollakin uudella mitä hänelle annan (tänään pesin tyhjän kasvovoidepurkin johon hän nyt lappaa isänsä vanhaa kymmenpenniskokoelmaa).
Sit täytetään yhdessä astianpesukone. Joo, lautasia on mennyt rikki, mut vain pari ensimmäistä on ollut tuollaisia kokeiluja, et mitä tapahtuu kun lautasen heittää lattialle. Loput vahinkoja. Lapsi saa sit laittaa koneen päälle, palkintona.
Tän jälkeen tehdään yhdessä lounas. Olen tehnyt lapselle oman, ison essun, joka suojaa hyvin. Hän istuu apupöydällä ja auttaa minkä pystyy, ts. pyörittää makaroneja kattilassa, ojentaa mulle pottuja ja "lisää" mausteita kiinni olevasta maustepurkista.
Sit ulkoilemaan, siitä lounas ja päikkärit. Iltapäivällä kerhoon, illemmalla sitten tehdään palapelejä ja luetaan. Mä koen että mulla on hirveästi vapaa-aikaa ja mietin usein, et teenkö lapseni kanssa riittävästi kaikkea, koska en ole ollenkaan rasittunut. :) Ihan hyvin voisin vähentää tätä nettailua ja olla lapsen kans, mut musta tuntuu että lapsenkin kuuluu saada olla joskus ihan omissa oloissaan. Silloin kun hirveästi touhuttiin kaikkea, niin lapsen oma leikki ei kehittynyt mihinkään. Vasta kun lapsi vähän rauhoittui ja minä rauhoituin, hän alkoi edes jotenkin kiinnostua leluista. Hluan rohkaista tohon keskittymiseen ja myös yksin leikkimiseen.
Joten sille jonka lapsi oli oikea vilkastu; kyllä se siitä vähän rauhoittuu. Meillä auttoi paljon kaikki liikunnalliset harrastukset, joissa lapsi sai väsyuttää itsensä. Niitä on taaperollekin tarjolla, ainakin kaupungeissa, vaikka joka päivälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ne leikkivät keskenään, pienin isojen perässä. Ja mä teen sillä aikaa kotihommia. Välillä mennään sohvalle ja luetaan kirjoja. Eli ei mitään ihmeempää "ohjelmaa".
Meillä ihan pikkuhiljaa alkaa leikit sujua paremmin keskimmäisen ja kuopuksen kanssa. Kaikki kolme kyllä leikkivät peuhaamisleikkejä yhdessä, mutta koska kaksi isompaa tykkäävät lähinnä näprätä pikkulegoilla, ei kuopuksella ole niihin touhuihin asiaa.
Ja keskimmäinen on tosi pedantti luonteeltaan, hänen on vaikea kestää tuon pienimmän täystuhovimmaa. Eli vaikka keskimmäinen yrittäisi leikkiä pienimmän kanssa, se loppuu hyvin lyhyeen, kun pienin alkaa reuhata.
T: Ap
Meidän 1,5-vuotias oli vielä hetki sitten supervilkas.Paljon vilkkaampi kuin muut ikäisensä. Mun hermot alkoi kiristyä jo aamukuudelta ja me ulkoiltiin tuona rasittavimpana kautena PALJON. Samoin juostiin harrastuksissa jatkuvasti. Mut sitten alkoi tuntua, et poika jaksaa jo vähän keskittyä tutkimaan leluja ym, ja elämä helpotti kovasti. Mä en rajoita mun lasta juuri mitenkään, meillä on vaaranpaikat suljettu porteilla ja kaapit lapsilukoilla.
Meidän aamut menee näin:
aamiaista syödään yhdessä, luen lehteä. Sit lapsi siirtyy syliin istumaan ja hakemaan aamuhaleja. Istuu siinä aikansa, tietää et joutuu lattialle jos rypistää lehteä (eikä vaatinutkaan kuin noin tuhat toistoa tämän perille meno ;). Sit lapsi alkaa penkoa sallittuja keittiön kaappeja. Mä luen lehden loppuun, pesen kasvot ja meikkaan ja tulen hetkeksi nettiin (tänään lapsi on kipeä, joten ei ulkoilla, muuten oltais tässä vaiheessa jo ulkona). Sen ajan lapsi kuuntelee pari lastenlaulua leikkii jollakin uudella mitä hänelle annan (tänään pesin tyhjän kasvovoidepurkin johon hän nyt lappaa isänsä vanhaa kymmenpenniskokoelmaa).Sit täytetään yhdessä astianpesukone. Joo, lautasia on mennyt rikki, mut vain pari ensimmäistä on ollut tuollaisia kokeiluja, et mitä tapahtuu kun lautasen heittää lattialle. Loput vahinkoja. Lapsi saa sit laittaa koneen päälle, palkintona.
Tän jälkeen tehdään yhdessä lounas. Olen tehnyt lapselle oman, ison essun, joka suojaa hyvin. Hän istuu apupöydällä ja auttaa minkä pystyy, ts. pyörittää makaroneja kattilassa, ojentaa mulle pottuja ja "lisää" mausteita kiinni olevasta maustepurkista.
Sit ulkoilemaan, siitä lounas ja päikkärit. Iltapäivällä kerhoon, illemmalla sitten tehdään palapelejä ja luetaan. Mä koen että mulla on hirveästi vapaa-aikaa ja mietin usein, et teenkö lapseni kanssa riittävästi kaikkea, koska en ole ollenkaan rasittunut. :) Ihan hyvin voisin vähentää tätä nettailua ja olla lapsen kans, mut musta tuntuu että lapsenkin kuuluu saada olla joskus ihan omissa oloissaan. Silloin kun hirveästi touhuttiin kaikkea, niin lapsen oma leikki ei kehittynyt mihinkään. Vasta kun lapsi vähän rauhoittui ja minä rauhoituin, hän alkoi edes jotenkin kiinnostua leluista. Hluan rohkaista tohon keskittymiseen ja myös yksin leikkimiseen.
Joten sille jonka lapsi oli oikea vilkastu; kyllä se siitä vähän rauhoittuu. Meillä auttoi paljon kaikki liikunnalliset harrastukset, joissa lapsi sai väsyuttää itsensä. Niitä on taaperollekin tarjolla, ainakin kaupungeissa, vaikka joka päivälle.
Että homma onkin helppoa eikä ollenkaan rasittavaa, jos lapsia on vain yksi, kyllä silloin onnistuu yhden aktiivinen paimentaminen. Mun alkuperäinen ongelma olikin lähinnä se, että tuntui että isommat joutuivat olemaan ihan liikaa keskenään, kun pienin vilkastus vei kaiken huomion. Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että hyvä että tuo pienin on tuon luontoinen, koska luulenpa että hän jo ens kesänä esim. pyöräilee ihan innolla meidän muiden kanssa ( vrt. esikoiseni, joka suostui edes nousemaan pyörän selkään 4,5-vuotiaana).
Eli puolensa kaikessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
pikkuinen koskaan kiipeillyt minnekään eikä repinyt tavaroita kaapeista ja laatioista. Enkä juoksennellut hänen perässään. Kyllä 1 ½ vuotias oppii mitää saa ja ei saa tehdä, jos häntä kielletään. .
MInä en puhu omasta kokemuksestani, mutta tuttu pph joka on tehnyt työtä 20 vuotta sanoi yhdestä lapsesta että hän ei ole koskaan nähnyt vastaavaa... Poika oli todella uskomaton, kiipesi, heitteli ja sotki aivan taukoamatta ja kukaan ei olisi halunnut häntä edes varahoitoon ;) Oikeasti kaikki lapset eivät ole samanlaisia, eivätkä usko mitään vaikka vuoden kieltäisit samasta asiasta.
Kaksi on, mutta vähän isommalla ikäerolla. Toinen on vielä niin pieni, että tällainen asia ei ole ajankohtainen.
Kyllä ne lapset kaikkea oppii. 1 ½ aivan varmasti, superäidillä tai ilman, tietää mitä sana ei tarkoittaa. Kun esikoisemme meni 2 v päiväkotiin, niin hyvin nopeasti sieltä oppi kaikenlaista. Esim sen, että jos ei tottele, niin saa periksi. Joka aiheutti sitten ongelmia kotosallakin. Vaikka olin sanonut päivähoidossa, että meidän lapsella on sellainen luonteenlaatu, että sille ei saa antaa kertaakaan periksi, jos on ensin jotain kieltänyt. Tädit eivät ottaneet todesta ja valittivat sitten, kun tyttö ei ole kuulevinaankaan heidän kieltojaan. Ja tästä asiasta todella mainitsin moneen kertaan jo etukäteen.
Se lapsihan on silloin esikoinen, ja äiti tekee töitä tuollaisen täystuhon kanssa ilman aiempaa kokemusta äitiydestä. Kun varastossa ei ole liiemmin selviytymiskeinoja, ja sitten osuu heti kohdalle noin vaativa tapaus, niin se on kova paikka äidille.
Kyllä se kolmannen lapsen kohdalla tuntuukin, että ei se ainoana lapsena olisikaan niin hurjaa, mutta mietipä tuota lasta esikoiseksi, kun ei ole vielä kokemusta kasvattamisesta eikä lasten käyttäytymisestä ylipäätään. Kun sitä ei heti tajua, ettei kaikkien muiden lapset ole samanlaisia menijöitä. Ja sitten sitä ihmettelee, että miten muut äidit onnistuu leipomaan pullaa ja käymään netissäkin, ja että miksi ihmeessä minä en onnistu tekemään mitään muuta kuin paimentamaan tuota lasta. Ennen kuin ajan kanssa oppii tietämään, että ne muiden lapset saattaa olla ihan flegmaattisia omaan verrattuna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joka mulle huokaisi, että kyllä pojat ovat vilkkaita, ja niissä on aika paljon hoitamista ja vahtimista. Näin uskalsi sanoa minulle, kun meilläkin on kaksi samanikäistä poikaa. Meidän lapset oli silloin 1-vuotiaita ja isommat reilun 2 v.
Kun mentiin yhdessä ruokapöytään, niin tää äiti istutti omat poikansa siihen pöytään odottamaan, ja pojat istuivat kuin hiiret siinä odottamassa. Käsien ulottuvilla oli kaikki lautaset ja lasit, ruokailuvälineet, salaattikulho ottimineen ja ties mitä vaarallista, eikä ne pojat edes yrittäneet tarttua mihinkään saati heitellä mitään pois pöydästä.
Meidän lasten tuolit minä taas vedin metrin päähän pöydästä odottamaan, kunnes ruoka oli lautasella. Sillä meidän pojat olivat siihen aikaan niin innoissaan ruuasta, että huiskivat innosta ja kärsimättömyydestä käsillään. Jos olisivat olleet pöydän lähellä, niin vähintään joku lasi olisi tippunut tai olisivat tarttuneet lusikoihinsa ja huiskineet niillä.
No meidän pojatkin pääsivät pöydän ääreen, kun ruoka oli lautasella. Ja minä ihmettelin, että millä tavalla noiden toisten poikien nyt sitten piti olla vilkkaita, kun mun silmissä ne oli rauhallisuuden huipentumia.
Että kaikki on suhteellista. (Eikä tää siis liity aloitukseen mitenkään, vaan tuli mieleen tuosta vilkkaudesta keskustelun myöhemmässä vaheessa. Sivujuonne siis)
Kuvitteletko, ettei meillä ole kielletty? Sanon päivässä ehkä sata kertaa että ei saa juosta sohvalla ja otan pois. Ei saa kiivetä pöydälle, ja otan pois. Ei sitä ja ei tätä, vaarallisista asioista. On pidetty samaa linjaa kuukausitolkulla. Ja annan tehdä niitä ei-niin-vakavia sotkuja. Kyllähän tuo varmaan lopulta oppii, mitä ei saa tehdä, mutta jos oppiminen vaatii sata kieltoa puolen vuoden ajan, niin ehtii siinä kiivetä muutaman kerran...
pikkuinen koskaan kiipeillyt minnekään eikä repinyt tavaroita kaapeista ja laatioista. Enkä juoksennellut hänen perässään. Kyllä 1 ½ vuotias oppii mitää saa ja ei saa tehdä, jos häntä kielletään. Itse pidin linjana sitä, että jos jotain kielsin tai käskin, niin se sana piti loppuun asti.
terveisin se äiti, jonka kohta kaksivuotias vetää keittiöntuoleja päästäkseen kiipeämään yhä uusiin kohteisiin, säätää tv:t ja digiboksit säännöllisesti ja tyhjentäää vessan kaapit aina silmän välttäessä.
siksi aikaa kun niitä ei käytetä. Jos tuo tuntuu liian hankalalta niin sitten voi juosta sen lapsen perässä. Meillä oli kaikki mahdolliset kaapit turvalukittu, paitsi joku muovikippolaatikko jota sai penkoa. Monien mielestä tuo oli ennenkuulumatonta, he mieluummin itse leikkivät jotain veitsihippaa taaperon kanssa.