Lue keskustelun säännöt.
Olisko pitänyt jättää lapsi tekemättä?
23.09.2009 |
Lapsi 1,5v, saan lapsen n. 2 päivänä viikossa hoitoon mummolle. Mulla menee ensimmäinen päivä yleensä vaan ollessa ja kuunnellessa hiljaisuutta. En saa mittän tehtyä kun haluan vain olla. Siivoan n. 2-3h. Toisena päivänä yritän tehdä rästiin jääneitä koulu ja muita hommia. Opinnäytetyö painaa mieltä ja tuleva työllistyminen koulunjälkeen.
Lapsi herättää noin kerran yössä. Minä olen ainoa joka pukee ja risuu lapsen joka päivä. Syötän lapsen ja käyn hänen kanssaan puistossa ja uimassa. Isä on uimassa yleensä mukana, mutta lapsi naisten puolella. Lapsi huutaa autossa ja pistää yleensä kaikin voimin vastaan kun laitetaan autoon istumaan ja minä olen lähes aina se joka lapsen laittaa autoon.
Olen väsynyt fyysisesti ja henkisesti aivan rikki kun tuleva pelottaa kauheasti. Mies vaan naljailee ja on ilkeä...
Kommentit (30)
Ja itselle myös jollekin illalle mieleistä harrastusta (jos sinulla ei jo ole), jolloin ei tarvitse stressata opinnäytteistä jne.
Miehen hoidettava oma osuutensa lapsen kanssa, vaikka olisitkin läsnä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja ei tuo mainitsemasi ilkeilykään kuulosta hyvälle.
Miksi pelkäät tulevaisuutta?
Mitä, jos menisit käymään terapeutilla selvittämään, että mitä haluat ja mitä pelkäät? ja näitä kielteisiä tunteitasi.
Minusta se, että viet lapsen mummolle tuossa tilanteessa, kertoo sen, että olet vastuullinen äiti, joka haluaa lapsensa parasta. Olet väsynyt ja lapsellasi on oikeus äitiin, joka on ainakin ajoittain (kukapa meistä olisi aina) pirteähkö.
hetkellä kamala äiti vaihe, tai siis kotona haluaa vaan äidin. Isä on ollut muutaman viikon vähän etäinen eikä ole ehtinyt tehdä lapsen kanssa juuri mitään (miehen työ ja harrastus vienyt aikaa) ja uskon, että sen takia täällä kotona ei onnistu mikään muuten kuin äidin kanssa.
Olen joo ottanut itselleni jumpan parina päivänä viikosta, mutta ahdistaa käydä koko jumpalla kun heti sen jälkeen taas lapsi koko ajan kiinni minussa.
Onhan tuo ihana lapsi ja ikävä kutittaa kun lapsi mummolassa.
Kamalinta tässä on tämä, että nyt kun olen yksin niin en osaa rentoutua kun vaan stressaa. Olen käynyt koulun kautta psykologilla johon voisin varata ajan, mutta jotenkin sekin ahdistaa tällä hetkellä.
Kiitos vastauksista! Täytyy harkita tuota miehen kanssa puhumista, vaikka puhuttuhan tästä on...
ap
olisiko lapsi pitänyt jättää tekemättä, kun on jo syntynyt. Pahoja aikoja tulee meille kaikille väistämättä, paras keino selvitä niistä yli on keskustella. Puhu äidille, miehelle, ystäville ja sille psykologillekin.
Se, ettet pysty irrottamaan itseäsi lapsestasi on ehkä se isompi ongelma kun se, että lapsi riippuu sinussa. Kerrot tuossa, että et nauti ajasta, jolloin lapsi on muualla hoidossa. Eli ongelma ei olekaan ehkä ripustautuvassa lapsessa vaan ongelma on jossain ihan muualla?
Tää oli ihan keittiöpsykologiaa, olen vaan joskus huomannut syyllistäväni itseäni siitä, että käyn jossain ilman lasta. Teen itsestäni liian "tärkeän", niin että kuvittelen mielessäni, että lapsi tarvitsee minua 24/7 enkä näin ollen voi edes käydä jumpasssa ilman huonoa omatuntoa. No tarviihan lapsi äitiään, mutta tuskin kuolee jos on pari kertaa viikossa jumpan ajan isällään...
Vielä kun keksisin miksi syyllistän itseäni siitä, että otan pari kertaa viikossa omaa aikaa, niin ongelma varmaan alkaisi aukeamaan...
Toivotan onnea, voimaa ja jaksamista. Näin syksyllä on helppo vajota synkkiin ajatuksiin muutenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
saisin lapseni hoitoon kahtena päivänä viikossa tai edes kerran vuodessa!!
Itsekkin mietin välillä olisiko pitänyt jättää lapset tekemättä, kun ne näköjään pitää myös hoitaa.
Ole siis onnellinen vapaa-ajasta jota sentään saat. Elä ota stressiä ainakaan siivoamisesta.
Ja miehelle enemmän vastuuta. Ehkä miehen pitäisikin miettiä kannattiko tehdä lapsi. Omani onneksi osallistuu ja miksikäs ei osallistuisi. Ei siten tule vain äidistään riippuvaisia lapsia.
mutta minusta elämäsi kuulostaa lomalta. Saat kahtena päivänä viikossa lapsen hoitoon ja silti olet väsynyt? En ihan oikeasti voi ymmärtää. Itse en pitäisi tuon ikäistä kahta päivää viikossa hoidossa vaikka joku maksaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka kuinka tulisi vihjailua ja vittuilua että ainoa lapsi tarvitsee sisaruksia. Tee niin kuin itsestä hyvältä tuntuu, ja huolehdi ehkäisystä. Älkää hankkiko enempää lapsia ennen kuin oikeasti siltä tuntuu. Jos ei tunnu ikinä siltä, älkää hankkiko ikinä. Yhden pojan kanssa pärjää kyllä, helpottaa koko ajan kun kasvaa.
Nykytilanteen korjaus: pistä vaikka paperille mitä asioita odotat mieheltäsi, että hän olisi hyvä mies ja hyvä isä. Käy vakavasti läpi miehen kanssa, että hänenkin pitää ottaa kasvatusvastuu isänä. Jakakaa hoitovastuu.
jonka saat säännöllisesti (ilmaiseen?) hoitoon kahdesti viikossa.
Herätys vain kerran yössä.
Lokoisaa elämää!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
harmittaa kun on ihanaa saada se lapsi hoitoon. Ymmärrän että kaikilla ei ole tätä mahdollisuutta. Mutta kun saan lapsen hoitoon olen aivan tärinässä, että mitä tekisin. En pysty heti rentoutumaan vaan yritän tehdä kaiken. Eletään aikamoisessa kaaoksessa ja todellakin lähden ennemmin lapsen kanssa puistoon kun alan siivoamaan.
Tuntuu, että tuo syyllistäminen tulee muilta kun minulta. Siis jos lähden jumppaan niin en itse koe että hylkään lapsen, mutta kun tulen jumpasta niin mies tekee ison numeron siitä, että juuri sain olla tunnin ilman lasta omilla menoilla ja joudun olemaan lapsen kanssa kuin olisin ollut viikon pois...
En halua tehdä lapsesta riippuvaista minusta. Mutta jos vietämme koko ajan aikaa yhdessä niin ilmeisesti näin käy. Mies vaan tokaisi eilen, että ajattelinko näitä asioita ennen kuin tehtiin lapsi. Suututtaa vaan niin hirveästi, että arki ei pyöri kahden aikuisen voimin vaan lähinnä minä olen keskipiste.
ap
miehestä huolimatta. Me olemme neljänkympin molemmin puolin oleva pari, joilla pian yksivuotias lapsi. Minua ei ainakaan väsytä lapsen kanssa oleminen, eikä yöheräilyt. Kerran aamuyöstä meilläkin tissille noustaan.
Hampaita saadessa isä nukkunut välillä viikonkin lapsen kanssa toisessa huoneessa, ja hoitanut heräilyt. Tuonut tissille kerran aamuyöstä kuten normaalistikin tissiä haluaa, ja vienyt pois, että saan levätä.
Minunkin mieheni on uramies, juristi ja tehnyt pitkiä päiviä, samoin on harrastus joka vie toisinaan paljonkin aikaa. Silti hän on ollut alusta asti loistava vanhempi, ja luopunut sopivassa määrin omista jutuistaa SAADAKSEEN olla lapsen kanssa. Olen alusta asti käynyt 1-2 tuntia harrastuksessa pari kertaa viikossa, ja mies hoitaa lapsen. Ilolla. Tai shoppailun ajan tms. Saataisiin vauva kyllä hoitoon mummolaankin milloin vain, mutta ei haluta laittaa. Muutaman kerran otettu yhteistä aikaa elokuvien tai muun vastaavan pienen riennon verran, jonka jälkeen molemmilla on kiire lapsen luo. Joka ilta mies hoitaa syöttöjä, vaipanvaihtoja, kylvetykset aina kun vaan on kotona, eli useimmiten. Joka päivä kysyy tekstiviestillä ainakin kerran kesken työpäivän, että miten meillä menee... Joten olen ihan sitä mieltä, että jos mies vain haluaa ja välittää, sekä lapsesta että äidistä, hoitaa kyllä lasta siinä missä äitikin. Vanhakin koira oppii uusia temppuja. Ja kyseessä on molempien ensimmäinen lapsi. Lisää halutaan kyllä.
Laitahan mies lukemaan tämä ketju ja aidosti pohtimaan, tekeekö parhaansa. Entä teetkö sinä parhaasi? Itse en pystyisi olemaan lapsesta erossa paria päivää viikossa ihan huvin vuoksi... Sitten kun töihin on mentävä, niin pakkohan se on, mutta vaikeaa tulee olemaan ainakin minulle... Lapsesta en tiedä :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, meillä ei ole mitään hoitoapua, mutten silti ole väsynyt. Väsymys kun ei riipu unen ja levon määrästä aina yksi yhteen, vaan alitajiunen, jatkuva stressi väsyttää yhtä lailla. Älä siis lähde tuohon itsesi syyllistämiseen, koska sun väsymys on ihan aitoa vaikka lapsi onkin hoidossa.
Käsittääkseni sun lapsi on nyt siinä iässä, että hänen kuuluukin olla susta tosi riippuvainen. Se menee ohi parin kuukauden päästä. Sun ja miehen suhteessa taas kuulostaa olevan jotain pielessä. Tehän ootte kahdestaan vastuussa lapsesta, et sinä yksin! Mun mies ei ole koskaan naljaillut mulle mistään, vaikka ongelmiakin on ollut. Se vaan ei ole reilua.
Varaa ihmeessä aika sinne psykologille. Aivan selvästi sä koetat nyt saada sun ajatuksia järjestykseen tuolla kirjoittelulla, ja selvittää, että mikä pohjimmiltaan mättää. Psykologi voi auttaa sua enemmän kuin me täällä av:llä. Kun saat nimettyä sun pelot, huolet ja stressin aiheet, sun olo on heti paljon parempi, koska silloin voit alkaa muuttaa niitä.
mies tuntuu vaativan sinulta ihan liikaa. Tuo ei ole tervettä ja rakastavaa käytöstä, että syyllistetään äitiä, joka on käynyt jumpassa.
harmittaa kun on ihanaa saada se lapsi hoitoon. Ymmärrän että kaikilla ei ole tätä mahdollisuutta. Mutta kun saan lapsen hoitoon olen aivan tärinässä, että mitä tekisin. En pysty heti rentoutumaan vaan yritän tehdä kaiken. Eletään aikamoisessa kaaoksessa ja todellakin lähden ennemmin lapsen kanssa puistoon kun alan siivoamaan.
Tuntuu, että tuo syyllistäminen tulee muilta kun minulta. Siis jos lähden jumppaan niin en itse koe että hylkään lapsen, mutta kun tulen jumpasta niin mies tekee ison numeron siitä, että juuri sain olla tunnin ilman lasta omilla menoilla ja joudun olemaan lapsen kanssa kuin olisin ollut viikon pois...
En halua tehdä lapsesta riippuvaista minusta. Mutta jos vietämme koko ajan aikaa yhdessä niin ilmeisesti näin käy. Mies vaan tokaisi eilen, että ajattelinko näitä asioita ennen kuin tehtiin lapsi. Suututtaa vaan niin hirveästi, että arki ei pyöri kahden aikuisen voimin vaan lähinnä minä olen keskipiste.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinä saat lapsen kaksi kertaa viikossa hoitoon ja lapsi heräilee vain kerran yössä. Kaksi kertaa viikossa jumppa.
Minulla:
- 2 alle kouluikästä lasta, molemmat erittäin vilkkaita
- toinen reilu 1,5 v ja harjotellaan pottaa, pissailee ympäriinsä
- Aloitin juuri ensimmäisen harrastukseni ilman lapsia 4 vuoteeen. Siihen menee reilu tunti viikossa
- Mies töissä n. 12 h/vrk
- Lapset saan hoitoon ehkä kerran kolmessa kuukaudessa, nyt olen viimeiset 1.5 v hoitanut itsekseen (mies muutaman tunnin harvoin, nyt tuli tuo harrastus)
- lapset mulla jopa lenkkeillessä mukana
Ja en olr yhtään väsynyt, haluan olla lasteni kanssa. Ihanaa kun mies jaksaa tehdä töitä että saan olla lasten kanssa, nauttia heistä
Herään yöllä lapsen itkuun enkä saa unta enää uudestaan. Niinpä valvon yleensä n. 3.30-5.30 yöllä ja pohdin kaikkea... opinnäytetyötä ja rahahuolia.
Täytyy yrittää puhua miehen kanssa, ehkä mulla on ollut liian valittava asenne ja en saa sanomaani perille.
ap
oireita, jotka osittain johtuvat muiden sinulle asettamista paineista ja varmasti omistakin vaatimuksistasi. Mä olin tosi masentunut pitkään meidän kuopuksen jälkeen ja elämä oli vähän tuollaista, vaikka mulla ei sitä säännöllistä hoitopaikkaa ollutkaan. Voisin silti kuvitella, että siinä turhien asioiden stressaamisessa olis mullakin mennyt silloin ne vapaat. Tuo yövalvominenkaan ei kuulosta hyvältä. Mutta sitä mä en oikein osaa neuvoa, mistä saisit parhaan avun. Mä kävin lopulta perheneuvolan psykologilla.
ehkä sellainen ihminen, joka kestää huonosti epävarmoja asioita. Nythän sinulla on kasaantunut niitä, kun mietit tulevaa työllistymistä, opinnäytetyötä ja lapsen kasvatukseen liittyviä asioita. Sinun on vaikea rentoutua silloinkin, kun siihen olisi mahdollisuus, käyt vähän ylikierroksilla. Asioilla on taipumus järjestyä ap. Lapsen kanssa moni asia helpottuu nyt kun alkaa puhua ja leikkiä itsekseenkin, erilaisia vaiheita lasten kanssa tulee aina ja hetken päästä huomaa, että nyt meneekin jo helpommin. Minusta sun kannattaisi mennä juttelemaan sen psykologin kanssa. Ihan vaan, että ne päässä pyörivät huolenaiheet saa paremmin järjestykseen kun niitä ruotii jonkun ulkopuolisen kanssa.
Ap, nyt vasta hoksasin, että sullahan on oppari kesken. No ei ihme että oot stressaantunut! Moni, myös minä, voin kertoa, että oppari on henkisesti raskas prosessi, jos sitä tekee yksin ja vielä niin, että ei käy koulua samalla.
Onhan sun opparin aihe riittävän selkeä ja tarkasti rajattu? Mikä sun aikataulu on, montako kertaa kuussa saat siihen ohjausta? Onko sun ohjausryhmä antanut sulle tukea työn edistymiseen?
Pisti nimittäin silmään, että et kerro, missä käyt oppariasi tekemässä, ja montako kertaa viikossa. Kotona et saa sitä tehtyä, vaan oot vaan lamaantunut, ahdistunut ja levoton, ja päädyt kuitenkin joko passiivisesti tuijottaan telkkaria tai tekemään jotain vähäpätöistä kotityötä. Kotona vaan ei saa koulu-ja työhommia kovin tehokkaasti tehtyä, täähän on yksi syy miksi etätyöt ei ole yleistynyt kuten on ennustettu. Onko sulla mahdollista varata työhuone koulultasi? Koulussasi orientoidut tohon oppariinkin ihan eri lailla.
Hoidat nyt eka ton opparin pois alta. Sitä on turha pelätä, on ihan sama vaikka saisit siitä ykkösen, koska kukaan ei sitä myöhemmin kysele. Tai ainakaan multa ei ole kysellyt, ja viikkokausien säätäminen ja kiitettävä arvosana meni siinä mielessä ihan hukkaan.
opparipaikka ja aihe eivät ole vielä ihan lyöty lukkoon. Olen saamassa lisätietoja asiasta näinä päivinä. Mulla on muutama kurssi koulua vielä, mutta ei läsnäoloa paljoa. Ollaan sovittu että mummo tai pappa hoitavat 2 päivänä viikossa lasta JOS PYSTYVÄT. Niin minä pääsen koululle tekemään koulutöitä. Niin ja mies tietysti sitten hotaa lasta jos menen koululle. Mutta tuntuu etten pääse koululle koskaan kun eka pitää raivata tää kaaos täällä kotona. Kyllähän mies ton lapsen kanssa pärjää kun lähen vaan, mutta jotenkin mies saa sen lähtemisen tuntumaan niin ärsyttävältä...
Lisäksi tähän se että äitini eli tuo lasta hoitava mummo on sairastunut ja ei ehkä jaksa lasta hoitaa... murehdin äitini sairauttakin...
äääähhh liikaa asiota päässä!
Jotenkin harmittaa kun palasin kouluun lapsen ollessa 5kk ja siitä asti tehnyt koulutöitä harvakseltaan, mutta kuitenkin niin, että joku työ on koko ajan kesken. En jaksa välillä nauttia puistoilusta kun tiedän, että kotona odottaa kasa pyykkejä, pesukone rikki ja vielä oppariakin pitäs tehä :)
Alkaa oikeesti helpottaan kun kirjottelen tässä. Järkeviä vastauksia olen saanut ja omat ajatuksetkin järjestyy...
ap
vaikka ei se siltä väsymyksessä aina tuntuisikaan.
Pystytkö puhumaan puolisosi kanssa? Jos saisit hänet ymmärtämään että et jaksa ja tarvitset apua tilanne voisi helpottaa. Kyllähän lapsenhoito kuuluu yhtälailla miehellesikin.