Kuinkahan yleistä/harvinaista 6kk täysimetys oikeastaan on?
Suositushan tuo vain on mutta kuinka moni todella sitä noudattaa. Edellyttäen siis, että imetys sujuu ilman hirveää stressiä. Jotenkin tuntuu, että olen suunnilleen ainoa tuttavapiiristäni, joka näin on tehnyt.
Ja nyt on kuulema imetyssuositus palaamassa 4kk täysimetykseen.
Enkä mitenkään väheksy niitä, jotka eivät imetä. Jokainen äiti ja perhe tekee niin, kuin heille on parasta.
Kommentit (81)
Siihen ollaan kuulema siirtymässä takaisin. En tosin tajunnut kysyä, että keneltä on tietonsa saanut. Tällä tädillä kun on välillä muutenkin aika outoja juttuja. Ja Helsingissä asutaan.
Mutta aika harvinaista taitaa tuo 6kk täysimetys olla. Ja jotenkin itsellekin tulee paineet aloittaa soseet aiemmin, kun muutkin niin tekevät... Ihan tyhmää, tiedän.
Mä en ole ikinä ymmärtänyt sitä, miten joku käytännössä rasvaton ja siten kaloriton porkkana-, peruna-, päärynä- tms. sose voisi olla ravitsevampaa kuin rasvainen ÄM. Kuitenkin monet aloittaa tai heille suositellaan kiinteiden aloittamista, että lapsi saisi vähän enemmän ravintoa. Siinä sivussa imetyksen määrä sitten vähenee ja lopputulos on se, että vauva saa ruuastaan vähemmän energiaa kuin ennen kiinteiden aloitusta.
äitejä, jotka ovat täysimettäneet 6kk, itseni mukaan lukien. Ei se kyllä mun tuttavapiirissä ole yhtään harvinaista.
sanotaan että harva täysimettää 6 kk. Tuossa ryhmässä 6/8 on täysimettänyt tuon. Ehkä sitten poikkeuksellista.
Minä tiedän useita äitejä, jotka ovat täysimettäneet 6kk, itseni mukaan lukien. Ei se kyllä mun tuttavapiirissä ole yhtään harvinaista.
Jos tarkoitetaan päivälleen 6 kk eikä pisaraakaan korviketta, niin varmaan aika harvinaista. Meillä kiinteiden maistelu alkoi paria viikkoa ennen 6 kk ja korviketta vauva sai satunnaisesti, jos olin kipeä tms. Uskoisin, että moni yltää tähän.
mutta en yhtään muista koska annoin soseita. sen muistan että lapsi oli tyytyväinen maidolla pitkään, ja aloitin soseet koska 'piti'. se oli vuonna -02. nyt olen vihdoin uudelleen raskaana. saa nähdä miten tämä sujuu. ekan kanssa imetys oli helppoa.
Nimittäin vasta kuopusta täysimetin niin pitkään. Vanhempia lapsia 3 kk ja 5 kk. Vanhemman kanssa imetys takkusi muuten - kärsimätön vauva, joka ei suostunut odottelemaan herumista hetkeäkään - ja keskimmäisen kanssa piti kiirehtiä kun allergiakausi alkoi lähestyä ja en olisi selvinnyt siitä ilman lääkitystä.
saa d-vitamiinitippoja
juo pumpattua äidinmaitoa pullosta tms.
on saanut synnytyssairaalassa muutaman kerran korviketta tai
on saanut helteellä muutamia teelusikallisia vettä
EI olisi 6 kk täysimetetty. Tällaistakin olen kuullut. Ihmekkös tuo, että niin moni äiti kokee epäonnistuneensa imetyksessä, jos tämä on täysimetyksen lähtökohta.
Itse olen täysimettänyt 6 kk kahta lasta. En tunne muita 6 kk -täysimettäneitä ystäväpiirissäni. Hyvin moni heistä kokee epäonnistuneensa imetyksessä jollain tavoin, valitettavasti.
joka EI olisi täysimettänyt. Tämä on jälleen yksi näistä tavoista, joilla koulutustausta vaikuttaa.
ja kaikkiaan imettänyt noin vuoden ikään. Eikä tuttavapiirini koostu mistään luomuhörhöistä (tosin pari sellaistakin on), vaan korkeakoulutetuista, lähinnä kaupan-, tekniikan- ja kulttuurialan ihmisistä.
Oma esikoiseni sai silloin tällöin korviketta äidinmaidon lisäksi, ja tunsin olevani ihan luuseri ja poikkeus :-) Kakkosta sitten täysimetinkin onnistuneesti.
Mä en ole ikinä ymmärtänyt sitä, miten joku käytännössä rasvaton ja siten kaloriton porkkana-, peruna-, päärynä- tms. sose voisi olla ravitsevampaa kuin rasvainen ÄM. Kuitenkin monet aloittaa tai heille suositellaan kiinteiden aloittamista, että lapsi saisi vähän enemmän ravintoa. Siinä sivussa imetyksen määrä sitten vähenee ja lopputulos on se, että vauva saa ruuastaan vähemmän energiaa kuin ennen kiinteiden aloitusta.
Ei ole tarkoituksena heti siirtyä sisäfileeseen ja kermaperunoihin. Pikku hiljaa siirrytään ravitsevampaan ruokaan.
Yhdenkään vauva-aikana en tuntenut KETÄÄN MUUTA, joka olisi tehnyt samoin. Enkä taida tuntea vieläkään. Ihmettelen kyllä kovasti, mutta enpä ole kehdannut kysellä miksi...
Eka terkka oli vanha mummeli, jonka mielestä imetyksen olisi voinut lopettaa 6kk iässä kokonaan... Tokan kanssa terkka oli juuri imetysohjaajakurssin käynyt ja tosi iloinen, kannustava ja ylpeä minusta ja imetyksestäni. Tämä kolmas terkka alkoi 3kk kohdalla kysellä milloin olen meinannut kiinteitä aloittaa... (
Kaikki vauvat kasvaneet keskimäärin kilon/kk ekat kuukaudet ja nukkuneet hyvin, joten en ole nähnyt mitään syytä aloittaa aiemmin. Kiinteiden syöminen on lähtenyt käyntiin kaikkien kohdalla hyvin siellä 6kk kohdalla.
en nyt muista miten pieni mutta varmaankin jotain alle 10% lapsista pääsee siihen asti että täydet kuusi kuukautta. Ja tämä ihan ilman mitään saivarteluja siitä, että jos on kerran saanut korviketta tai vettä niin ei ole täysimetetty.
Itse tunnen aika paljon 6kk täysimettäneitä äitejä suhteutettuna tuohon että miten pieni persentiili näitä on.
Tässä asiassa on todella paljon merkitystä koulutuksella ja sosioekonomisella statuksella tai miksi sitä nyt pitäisi sanoa.
joiden tiedän täysimettäneen 6kk, ja senkin jälkeen vielä pitkän aikaa. Mutta en tunne muita jotka olisi imettäneet 1v asti niin, ettei anna korviketta ollenkaan. Minä olen ainoa tutuistani.
Minusta jokainen tekee ihan kuten haluaa, imettää sen aikaa minkä haluaa. Mutta monta kertaa olen kyllä törmännyt siihen, ettei omaa tapaani oikein ymmärretä, miksi haluan antaa vain rintaa, enkä ollenkaan korviketta..jne. Ja miksi imetän VIELÄ yli 1-vuotiasta, no omat on rintani, ja vauvani :)
No, ei minulla siihen mitään sen kummempaa syytä ole, kuin että minusta imetys on niin helppoa, ja kätevää, etten yksinkertaisesti jaksa alkaa pullojen kanssa pläräämään, kun kerran tissista tulee ilmaista maitoa hyvin pienellä vaivalla.
edes muutamaa kuukautta. kun lukee noita vauvapuolen ketjujakin niin moni antaa lisämaitoa ja jopa lopettaa imetyksen kokonaan "kun se on ihan turhaa"
En mitenkään tuomitse korvikkeen antamista, jos siihen on oikeat syyt. Mutta mielestäni monet äidit antava lisämaitoa tai lopettavat imetyksen kokonaan liian helposti...
itse täysimetin esikoista 4kk, silloin 4kk oli suositus. Saa nahdä kauanko tätä toista, hän on vasta 2kk. Luulen kyllä että joskus 5kk alan antaa pikkuhiljaa soseita.
Ja täysimetyksellä tarkoitan sitä, ettei ole annettu korviketta tai kiinteitä. Itse täysimetin esikoistanikin 6 kk, ja se oli oikeasti aivan tavatonta v. 88. Joka kerta neuvolakäynnillä patisteltiin antamaan kiinteitä, vaikka vauva oli tyytyväinen ja kasvoi todella reippaasti. Myös 90-luvulla syntyneitten lasten kohdalla ihmeteltiin mun puolen vuoden täysimetystä. Kuopus syntyi 02 ja silloin terkkari jo kannusti mua. Olikin uusi terveydenhoitaja, jolla oli itselläänkin tietoa imetyksestä.
ja imetystä jatkoin kunnes oli vähän päälle 3 v. Kuopuksella aloitin äskettäin kiinteät n. 5,5 kk ja todennäköisesti juuri oikeaan aikaan ts. soseet ja sormiruoka maistui heti eikä maha- tai iho-oireilua ole tullut ollenkaan. Toki pelkkä maitokin olisi riittänyt kun paino on 5 kk neuvolaan saakka noussut kilon tai reilun kilon kuukaudessa, mutta itse olin aivan poikki kolmen vartin syöttöväleihin kun huolehdittavana on esikoinenkin. Välillä kyllä ihmettelen tuon 6 kk ehdottomuutta kun muissakin jutuissa tilannetta tarkastellaan vauvakohtaisesti niin valmius kiinteisiin onkin kaikilla vauvoilla tismalleen samaan aikaan.
on 4/5 imetetty n 5,5kk asti (ekaa 3kk), siitä eteenpäin on annettu 1 ruoka päivässä muuta. Totuteltu on viikko-pari ennen sitä lusikalla syömiseen. Ja olen todennut minäkin, että paras herkkyyskausi meidän lapsilla on ollut siinä 5,5 kk kohdalla. Ja hyvin on onnistunut lusikointi.
että vain 1% suomalaislapsista on täysimetetty suositusten mukaan 6kk asti. En ymmärrä miksi, minusta imetys on maailman yksinkertaisin tapa ruokkia lasta! Missä vain, milloin vain, aina sopiva määrä ja sopivan lämpöistä.
Kun esikoisen kanssa meillä ei vaan imetys sujunut, ja mulla oli siitä hirveän paha mieli. Maitoa olisi riittänyt, mutta sitten oli kaikki muu päin p*rsusta...
No, nyt tämän kuopuksen kohdalla aion mennä sinne 6kk asti täysimetyksellä, ja olen huomannut, ettei kukaan muu lähipiirissäni/tuttavissani tee niin. Neuvolaa myöten kaikki ihmettelee suureen ääneen, miksei olla jo aloitettu soseita... ja minä suren, että täysimetystä on edessä enää 1kk :(