Kumpi on parempi, sisaruksilla iso vai pieni ikäero?

ei meillä ainakaan on viisi lasta,kaksi ensimmäistä koliikki lapsia,tosilla oli hieman ilmavaivoja,mutta kukaan ei nukkunut päivällä jatkuvasti,yöllä söivät kolmen tunnin välein,joillakin vauvat nukkuu paljon,toisilla ei,mutta yksi vuotiaskin niin pieni,että koko ajan pitää perään katsoa.Isä voi osallistua lasten hoitoon,jos töiltä kerkeää,mutta jos äiti kotona isä töissä,niin kyllä se äiti yleensä on se,joka lapset hoitaa.

olen aina halunnut ison perheen,ja tottakai se on rankkaa,ei ole vielä tullut vastaan kovin montaa tuttua,joka olisi lapsen kasvatuksessa helpolla päässyt,sanoin vaan oman mielipiteeni,ettei kaikki vauvat nuku vain päivät pitkät...Kun murrosikään tullaan,niin vauva ajan valvomiset pientä siihen verrattuna...Kolme pian täysikäsiä,niin kokemusta on,toisilla voi olla toisin,mutta omasta ja tuttujen kokemuksista,omat mielipiteeni olen saanut.Jokainen tietty tekee lapsia senverran kun haluaa,toiset jopa tekee vaikkei haluakkaan,jokaisen oma asia lasten ikäerotkin,kaikkihan niitä ei edes voi valita,kun voi jo olla ensimmäinen hankala saada,tärkeintä on,että jokainen lapsi saisi myös sitä omaa aikaa äidin,ja isän kanssa,nykyäänhän just puhutaan kuinka vanhemmilla ei jää lapsille aikaa,sitä laatu aikaa myös yksilöllistä,pitäisi löytyä pienenä ja sitä samaa laatuaikaa ptäisi löytyä myös isompana.Itse olen kohta 20v ollut kotiäitinä,ja ainakin yrittänyt olla hyvä äiti.Kukaan ei ole täydellinen äiti,mutta tärkeintä että ainakin yrittää...

et viitsinyt mennä töihin, joten tehtailit lapsia.

kaksi nuorinta alle kouluikäistä

et viitsinyt mennä töihin, joten tehtailit lapsia.

etkö tosiaan tiedä,että lasten ja kodin hiotaminen rankempaa,kun töissä käyminen;)?!Tiedän monta,jotka menevät töihin lepäämään,kun eivät kotona jaksa päivät pitkät muksujen kitinää.Mulle lapset tärkeämpi,kun ura tai muu:)!

Minusta pieni ikäero on 3v. tai alle ja iso on 4v. tai yli noin suurinpiirtein.



Minusta iso ikäero on parempi vanhempien jaksamisen kannalta. En koskaan tekisi toista lasta "vain seuraksi" ensimmäiselle, kuten moni tuntuu nykyisin ajattelevan (kärjistetysti). Ihanteellinen ikäero lapsille olisi mielestäni 6-7 vuotta, jolloin molemmilla lapsella olisi enemmän omaa aikaa vanhempiensa kanssa. Ensin esikoinen saisi arvokkaan kokemuksen olevansa äidin ja isän "elämän keskipiste", mutta myös kuopus saisi nauttia samasta esikoisen ollessa koulussa. Uskon, että esikoinen myös nauttii sisaruksestaan enemmän, kun hän on riittävän iso ymmärtämään vauvan syntymisen aiheuttamia haasteita omassa perheessään kuitenkaan ahdistumatta tilanteesta liikaa. Pienen ikäeron perheissä esikoinen usein kokee "menettävänsä" äidin valitettavan pienenä.

Ja kannattaa kasvattaa ne lapset, jotta eivät enää parikymppisinä kitise kuten teillä.

=D





Palstan toimivuus viime päivinä on kyllä myös ollut omanlaisensa mainos.

[/quote]

tulisi saada olla elämässä "keskipiste" tai lapsi opettaa siihen että hän on "maailman napa", ehkä kärjistän mutta kyllä lapsille voi ja ehtii antaa huomiota jos vaikka olisi tiheäänkin useampi lapsi. Tässä maailmassa on hyvä oppia siihen ettei ole "keskipiste" ja oppia siihen että elämässä on muitakin ihmisiä kuin minä vaan.:)

Minusta pieni ikäero on 3v. tai alle ja iso on 4v. tai yli noin suurinpiirtein.

Minusta iso ikäero on parempi vanhempien jaksamisen kannalta. En koskaan tekisi toista lasta "vain seuraksi" ensimmäiselle, kuten moni tuntuu nykyisin ajattelevan (kärjistetysti). Ihanteellinen ikäero lapsille olisi mielestäni 6-7 vuotta, jolloin molemmilla lapsella olisi enemmän omaa aikaa vanhempiensa kanssa. Ensin esikoinen saisi arvokkaan kokemuksen olevansa äidin ja isän "elämän keskipiste", mutta myös kuopus saisi nauttia samasta esikoisen ollessa koulussa. Uskon, että esikoinen myös nauttii sisaruksestaan enemmän, kun hän on riittävän iso ymmärtämään vauvan syntymisen aiheuttamia haasteita omassa perheessään kuitenkaan ahdistumatta tilanteesta liikaa. Pienen ikäeron perheissä esikoinen usein kokee "menettävänsä" äidin valitettavan pienenä.

et viitsinyt mennä töihin, joten tehtailit lapsia.

etkö tosiaan tiedä,että lasten ja kodin hiotaminen rankempaa,kun töissä käyminen;)?!Tiedän monta,jotka menevät töihin lepäämään,kun eivät kotona jaksa päivät pitkät muksujen kitinää.Mulle lapset tärkeämpi,kun ura tai muu:)!

Nyt et tiedä mistä puhut! Kodin ja lasten hoitaminen on arvokasta ja raskasta työtä, mutta ei ole tarpeellista verrata sitä taakkaa työssäkäyvän äidin arkeen, joka kyllä (anteeksi nyt vain) useimmilla on paljon kotiäitiyttä rankempaa. Mietipä vähän: tiukat aikataulut, työstressi, lasten hoitorumba ongelmineen ja sopeutumisineen, kotityöt työpäivän päälle jne jne.

Varmaan riippuu myös ammatista ja työn vaativuudesta, mutta nyt väitän, ettet tiedä pätkääkään siitä todellisuudesta, mistä moni uraäiti kärsii. Eikä heidän mollaamisensa "työssä lepäämisestä" tai vastaavasta auta yhtään ketään. Valtaosa meistä olisi mieluummin päivät lastensa kanssa kuin työtovereittensa/asiakkaittensa.

terveisin,

työssäkäyvä entinen kotiäiti, jolla on ihan omakohtaista kokemusta molemmista "uralinjoista"

työelämästä, että voit tuon lausunnon antaa?



Ja mikä on koulutuksesi, jolla olisit uraa lähtenyt luomaan?

tulisi saada olla elämässä "keskipiste" tai lapsi opettaa siihen että hän on "maailman napa", ehkä kärjistän mutta kyllä lapsille voi ja ehtii antaa huomiota jos vaikka olisi tiheäänkin useampi lapsi. Tässä maailmassa on hyvä oppia siihen ettei ole "keskipiste" ja oppia siihen että elämässä on muitakin ihmisiä kuin minä vaan.:)

Minusta pieni ikäero on 3v. tai alle ja iso on 4v. tai yli noin suurinpiirtein.

Minusta iso ikäero on parempi vanhempien jaksamisen kannalta. En koskaan tekisi toista lasta "vain seuraksi" ensimmäiselle, kuten moni tuntuu nykyisin ajattelevan (kärjistetysti). Ihanteellinen ikäero lapsille olisi mielestäni 6-7 vuotta, jolloin molemmilla lapsella olisi enemmän omaa aikaa vanhempiensa kanssa. Ensin esikoinen saisi arvokkaan kokemuksen olevansa äidin ja isän "elämän keskipiste", mutta myös kuopus saisi nauttia samasta esikoisen ollessa koulussa. Uskon, että esikoinen myös nauttii sisaruksestaan enemmän, kun hän on riittävän iso ymmärtämään vauvan syntymisen aiheuttamia haasteita omassa perheessään kuitenkaan ahdistumatta tilanteesta liikaa. Pienen ikäeron perheissä esikoinen usein kokee "menettävänsä" äidin valitettavan pienenä.

En tietenkään tarkoittanut, että ketään pitäisi kasvattaa itsekkääksi narsistiksi, sen varmaan sinäkin ymmärrät. Ainokaisissakin on paljon lapsia, jotka tietävät, että muut ihmiset ovat yhtä arvokkaita. Silti ajattelen, että on parempi keskittyä yhteen lapseen kerrallaan kuin antaa vain pari minuuttia ajastaan kerrallaan / lapsi.

Sinun ei tietenkään tarvitse olla minun kanssani samaa mieltä. Itse kannatan kuitenkin edelleen pitkää ikäeroa - se sopii minulle paljon paremmin!

#32

taas vaan oman mielipiteeni,ja sen,miksi muutama kaverini lähtivät takaisin töihin,eivät jääneet kodinhoidon tuelle,vaikka rahallisesti,kun lapset laittoivat hoitoon,eivät juurikaan pärjänneet,mutta eivät jaksaneet vain olla kotona lasten kanssa.Miksi aikoinani oisin opiskellut,eikä tämäkään kyllä liity enää lasten ikä ero aiheisiin,joten jos joku on katkera mun mielipiteilleni,tai sille,että itse olen kotiäitinä sen takia,koska mielestäni se on paras vaihtoehto lapsilleni,vaikka omaa aikaa ei ole juuri koskaan.Vielä kerkeän opiskellakkin,kun sen aika tulee.Seuraavaksi tietty joku kysyy ikää,mutta naiseltahan sitä ei saa kysyä;),mutta eikö oisi jo sama palata alkuperäseen aiheeseen,ja jokaisellahan oikeus sanoa oma mielipiteensä.Aina löytyy jotain,ketä eri mieltä,joten lapsellista,jos on jo äiti,ja viitsii asiasta kiistellä.Joten en kiistelyyn rupea,olen vaan sanonut mielipiteeni..ja enää en jatka tätä keskustelua,koska tämä aihe sivuttaa alkuperäisen..

esikoisen ja toisen lapsen ikäeroksi piti tulla 3v, mutta keskenmenon kautta ikäero kasvoi.

Toisen keskenmenon kautta vielä enemmän..

ja lopulta ikäeroa tuli 4v 2kk. Aivan loistava ikäero.

Esikoinen on jo ymmärtäväisempi, omatoimisempi.

Nyt lapset ovat 1.5v ja reilu 5v ja kyllä heistä on seuraa toisilleen. Toki ei pienempi vielä osaa leikkiä samalla tavalla mutta leikeissä on monesti mukana. Isompi pitää myös pienemmän seurasta, eli haluaa monesti hänet seurakseen leikki hetkiin.



Itselläni ei ole sisaruksia, joten ihan sama mikä ikäero niin sisaruksia on oltava.

Ainoan lapsen elämä voi olla tosi rankkaan ja varsinkin aikuis iällä sisarusten merkitys olisi ollut suuri.



Vielä haluaisin monta lasta mutta mies ei enään halua. Hänelle riittää kaksi.

Jos joskus tulisi kolmas niin suht samalla ikäerolla varmasti, tai ehkä se 3v olisi yritys :)



Olen itse katsonut monia ystäviäni joiden lapsilla ikäeroa 1v3kk tai 1v 6kk, en ikinä haluaisi niin pienellä ikäerolla. En jaksaisi.

10v.ja aivan ihana sekoitus kaikkea 0-10v.

Siskollani ja minulla ei ollut oikein mitään yhteistä lapsina ison ikäeron takia. Aivan eri tilanne kuin suvun/ tuttavapiirin pienemmän ikäeron perheissä. Tästä syystä halusin omille lapsille pienen ikäeron, ja 1,5 vuotta on meillä ollut oikein passeli ikäero. Aikaa on riittänyt molemmilla lapsille mainiosti, en oikein ymmärrä miten kahdelle lapselle ei riittäisi? Ymmärrän että jos on esim. 5 lasta pienillä ikäeroilla, niin siin voi ollakin jo ongelmia.

Pienellä ikäerolla syntyneet lapset muistuttavat aika lailla kaksosia, eikä tietääkseni ole mitään tutkimusfaktaa, joka osoittaisen esikoisen "menettävän" äidin. Olen asiasta aika paljon lueskellut eri lähdeteoksista.

No ikäeron suuruus on suhteellista! Minusta pieni ikäero on 3v. tai alle ja iso on 4v. tai yli noin suurinpiirtein. Minusta iso ikäero on parempi vanhempien jaksamisen kannalta. En koskaan tekisi toista lasta "vain seuraksi" ensimmäiselle, kuten moni tuntuu nykyisin ajattelevan (kärjistetysti). Ihanteellinen ikäero lapsille olisi mielestäni 6-7 vuotta, jolloin molemmilla lapsella olisi enemmän omaa aikaa vanhempiensa kanssa. Ensin esikoinen saisi arvokkaan kokemuksen olevansa äidin ja isän "elämän keskipiste", mutta myös kuopus saisi nauttia samasta esikoisen ollessa koulussa. Uskon, että esikoinen myös nauttii sisaruksestaan enemmän, kun hän on riittävän iso ymmärtämään vauvan syntymisen aiheuttamia haasteita omassa perheessään kuitenkaan ahdistumatta tilanteesta liikaa. Pienen ikäeron perheissä esikoinen usein kokee "menettävänsä" äidin valitettavan pienenä.

tähän ole yhtä ainoaa oikeaa vastausta. Meillä lapsilla ikäeroa 1v8kk ja pieni vauva-aika oli melko helppoa. Sitten kun kuopus oppi kävelemään tuli raskaammaksi. Tällä hetkellä elämä on välillä aika rankkaa. Esikoisella uhma pahimmillaan ja kuopuksella alkaa sitä omaa tahtoa ja temperamenttia löytyä. Lisäksi kun herätään, päivä on non stop juoksua ja vahtimista. Välillä käy kateeksi joitakin ystäviä joilla lapsilla on ikäeroa esim. viisi vuotta. Kyllä se elämä tuntuu niillä olevan huomattavasti helpompaa. No meidän syy suht pieneen ikäeroon oli se rankan vauva-ajan putkeen laitto (eipäs tarvinnut opetella mm. yöheräämisiä uudestaan) ja tietysti se, että pienellä ikäerolla lapsilla on varmasti enemmän yhteisiä leikkejä ja seuraa toisistaan kuin isommalla ikäerolla.



Minulla ja veljelläni on ikäeroa 5 vuotta ja inhosin pikkuveljeä yli kaiken ihan siihen asti kun itse aikuistuin. Ei ollut mitään muuta kuin tappeluita ja kateellisuutta meidän sisarusrakkaus pullollaan. Toivottavasti nyt pieni ikäero sitä edes vähän vähentäisi. Ainakaan eikoinen ei tule koskaan muistamaan millaista oli ilman pikkusisarta. Minä taas muistan vieläkin kuinka kauhean paljon äiti rakasti veljeä ja minua ei lainkaan. Siis kuvitelmaa, mutta tunne oli tosi vahva.

kyllä meillä tapellaan kiitettävästi nyt 2,5v vanhempi tekee mahdottomasti jäynää toisinaan. Yritän järjestää retkiä kahden kesken ja on ihan ok välillä että nukkuvat päiväunia eri aikaan, enpä tiedä olisinko ryhtynyt tähän projektiin jos olisin tiennyt kaiken mitä se tuo tullessaan. Omasta ajastakaan en tiedä enää siitäkään mitä se ehkä oikeastaan enää on, hirveä muutosprosessi takana eli enpä edes enää tiedä kuka olen. Hepskukkuu

Olen itse suuresta perheestä, vanhimpaan sisarukseeni ikäero on 1,5 v. ja nuorimpaan 15v. Siinä välissä on sitten 8 lasta. Sisaruksistani läheisimpiä ovat 5 ja 9 vuotta nuoremmat siskoni ja 15 vuotta nuorempi veli. Minua lähinnä syntynyt veljeni taas oli koko lapsuuden ajan mustasukkainen minulle ja jäi aika etäiseksi.



Olen todella lapsirakas, mutta jotenkin vaan ajttelin, etten jaksaisi samaa kuin äitini... Mutta samalla ihailin sitä, miten äiti oli minusta pysynyt älyllisesti notkeampana ja "ajassa" ihan siksi, että kotona oli jatkuvasti teinejä... En halunnut tehdä lapsiani putkeen mutta en varsinaisesti suunnitellut näin suurta ikäeroa lapsilleni: Esikoiseni on nyt yhdeksän ja odotan toista vasta nyt.



Olen kuitenkin aika tyytyväinen, että kävi näin... Olen saanut nauttia lapseni lapsuudesta ja nyt hänen kasvamisestaan itsenäiseksi koululaiseksi. Nyt alkaa olla kuitenkin haikea olo, kun lapsi alkaa muistuttaa jo esiteiniä. Jos olisin jo tehnyt "lapsikiintiöni" (eli sen minkä määrän lapsia minun voimillani jaksaa ja tuloillani pystyy elättämään;)) täyteen, niin tuntuisi vielä haikeammalta. Minä tulen pysymään pikkulapsi ajassa vielä toisenkin lapsuuden verran ja vanhuus ilman nuoria ympärilläni pysyy vielä kaukana:)!

Olen myös kuullut vauvoista, jotka nukkuvat lähes koko ajan. Kannattaa kuitenkin muistaa, että kaikki vauvat eivät ole samanlaisia. Meillä on nukuttu aina syntymästä asti 12-13 t/vrk, joista päiväunien osuus ollut 30 min-2 t...Nyt ikää siis 1 vuosi.