Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Lihavuus ei ehkä aina olekkaan oma päätös.

Vierailija
06.09.2009 |




Lihavuuden ja tyypin 2 diabeteksen taustalla vaikuttavat osittain samat geenit. Vaikuttavia geenejä on useita, mutta yksittäisen geenin vaikutus on yleensä hyvin pieni.



Ratkaisevaa sairauksien synnyssä ovat geenien yhteisvaikutukset sekä keskenään että eri ympäristötekijöiden kanssa, kertoo filosofian maisteri Titta Salopuron väitöstutkimus. Salopuron väitöstutkimus tuotti uutta tietoa sekä geenivaihteluista lihavuuden ja tyypin 2 diabeteksen taustalla että painonpudotuksen vaikutuksesta geenien toimintaan.



Tutkittavana kuusi geeniä



Salopuron väitöstyössä tutkittiin energiankulutukseen ja energia-aineenvaihduntaan sekä syömisen säätelyyn liittyvien perintötekijöidern geenivaihteluiden yhteyttä painoon ja diabeteksen puhkeamiseen henkilöillä, joilla oli suurentunut diabetesriski.



Tutkittavana oli kuusi eri geeniä, joista tutkittiin yhteensä 15 eri geenivaihtelua. Näistä viisi oli aikaisemmin tuntemattomia. Lisäksi selvitettiin geenien toiminnan muutoksia ja etsittiin uusia painonpudotukseen reagoivia geenejä.



FM Titta Salopuron kliinisen ravitsemustieteen alaan kuuluva väitöskirja tarkastetaan Kuopion yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa 4. syyskuuta. (Ruokatieto)

Kommentit (19)

Vierailija
1/19 |
06.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se on niin suurta vääryyttä että sama määrä aiheuttaa toiselle läskiä, toiselle ei.

Vierailija
2/19 |
06.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

että lihavuus on aina itse, suorastaan mättämällä ruokaa naamaan, aikaansaatu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/19 |
06.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuskin kovinkaan montaa...

Vierailija
4/19 |
06.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

että lihavuus on aina itse, suorastaan mättämällä ruokaa naamaan, aikaansaatu.

Normaaliruuallahan EI voi lihoo...

Vierailija
5/19 |
06.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lapsuuden perheessäni on hyvin erilaisia ihmisiä. Erittäin hoikkia ja lihomaan taipuvaisia. Sisko on ollut aina pulska. Minä olin hoikka, vaikka söin mitä halusin. Sitten yhtäkkiä aikuisena aloin minäkin lihoa, vaikka ruuan määrässä ei erityisempää tapahtunut. Olisiko sitten joku lihomisgeeni alkanut yhtäkkiä toimia. Nyt sitte on menossa kova taistelu kilojen kadottamiseksi.

Vierailija
6/19 |
06.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

pyöreyteen taipuvainen. Koskaan en ole ollut lihava, mutta olen joutunut kiinnittämään ruokavaliooni suurta huomiota. Jos söisin, mitä haluaisin, lihoisin hetkessä. Sisareni taas on koko ikänsä ollut laiha. On saanut syödä vaikka mitä epäterveellistä ja vaikka kuinka paljon. Ei ole lihonut.



Kaikki muuttui kun sisareni täytti 30v. Hän lihoi tosi isoksi´ja jatkaa edelleen vanhoilla ruokailutavoilla.



Minä syön edelleen terveellisesti ja vain joskus herkkuja. Minä olen laiha.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/19 |
06.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

eli pysyäkseen samassa painossa on syötävä vähemmän.



Jos takana paljon pikadieettejä (=syövät lihasmassaa) on syötävä taas vähemmän.



Iän karttumisen myötä lihaskuntotreeni pitää painon parhaiten kohdallaan.

Vierailija
8/19 |
06.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

mutta keskitysleirillä ei ollut YHTÄÄN lihavaa ihmistä. Ei ainuttakaan. Ja varmasti heilläkin oli monella huonot perintötekijät, vaihdevuodet, stressiä, masennusta, ei päässyt kuntosalille ja kaikki ne syyt joita aina lihavuuden syyksi tarjotaan. Mutta yksikään ei ollut lihava.



Voin vannoa, että jos kaikki geeneihin ja perintötekijöihin vetoavat koottaisiin yhteen "läskileirille", jossa ei olisi saatavilla mitään epäterveellistä ja liikkua olisi pakko vaikka tunti päivässä, joka ikinen laihtuisi. Ihan varmasti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/19 |
06.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

mutta keskitysleirillä ei ollut YHTÄÄN lihavaa ihmistä. Ei ainuttakaan. Ja varmasti heilläkin oli monella huonot perintötekijät, vaihdevuodet, stressiä, masennusta, ei päässyt kuntosalille ja kaikki ne syyt joita aina lihavuuden syyksi tarjotaan. Mutta yksikään ei ollut lihava. Voin vannoa, että jos kaikki geeneihin ja perintötekijöihin vetoavat koottaisiin yhteen "läskileirille", jossa ei olisi saatavilla mitään epäterveellistä ja liikkua olisi pakko vaikka tunti päivässä, joka ikinen laihtuisi. Ihan varmasti.

todella mauton itse asiassa.

Vierailija
10/19 |
06.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

...mikäs se olikaan nimeltään se laki, että ennemmin tai myöhemmin keskusteluun vedetään Aatu ja Aatun keskitysleirit, ja sen jälkeen kaikki keskustelu on enemmän tai vähemmän pilalla? Tässähän vedettiin ihan nopeusennätys, vaan kahdeksan vastausta ja herra H jo hyppäs messiin mukaan. :D

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/19 |
06.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

että laihtuminen on mahdollista kaikille. Osalle vaan ehkä vaikeampaa kuin toisille. Tietenkin täysin ilman ruokaa oleva menettää läskinsä ja lihaksensa ja lopulta kuolee. Ehkäpä siellä keskistysleirilläkin on ollut aluksi lihaviakin ihmisiä.

Vierailija
12/19 |
06.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos kerran maailmassa on niin paljon ihmisiä jotka ei muka laihdu vaikka eivät syö "juuri mitään", miksei keskitysleireillä ollut ainuttakaan tällaista ihmistä? Se nyt sattuu olemaan ainoita esimerkkejä tilanteista, jossa suuri määrä ihmisiä ei todistetusti saanut tarpeeksi ruokaa. Se, mitä pullukkakerholaiset kertovat syövänsä tai syömättä jättävänsä on sitten eri asia kuin totuus.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/19 |
06.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Katso edellinen vastaus. Eihän nyt kukaan ole väittänyt, ettei kuka tahansa pystyisi laihtumaan jollakin konstilla. Kukapa todistaa, ettei keskitysleirille viety yhtään lihavaa ihmistä.

Vierailija
14/19 |
06.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

..jonka mukaan internetkeskusteluissa joku ennemmin tai myöhemmin vetää esiin natsikortin. Tämän jälkeen asiallinen keskustelu on mahdotonta. Usein (natsi-Saksaan liittymättömässä) uutisryhmäkeskustelussa Hitlerin tai natsit ensimmäisenä maininnutta pidetään argumentoinnin hävinneenä osapuolena

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/19 |
06.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi tämä tulee aina täällä esille, kun puhutaan perimän vaikutuksesta ylipainoon?



Oletteko te oikeasti lukeneet, millaista keskitysleireillä oli? Yleensä siellä päivän ruoka oli tyyliin yks annos keittoa ja yks annos leipää, ja siinä oli koko päivän ruoka. Hyvin raskasta ruumiillista työtä oli 6-7 päivää viikossa. Kyllähän nyt jokainen sen tajuaa, että tuollaisella ruokavaliolla ihminen laihtuu luurangoksi, oli geenit mitä tahansa, keskitysleirillä ei ole MITÄÄN tekemistä normaalin ihmisen ruokailutottumusten kanss.



Jos nyt vähän nostaa niitä suomuja silmämunien päältä, niin ei voi olla tajuamatta sitä, miten eri ihmiset kuluttaa ihan eri tavalla. Mun suvussa ja ystäväpiirissä on niin paljon esimerkkiejä tästä. On sellaisia, jotka tarkkailee tosi paljon syömistään, eikä silti ole mitään superlaihoja, ja sitten niitä, jotka syövät tosi paljon ja lihottavia ruokia, mutta pysyvät hoikkina kuin tikut.



Siis totta kai asia erikseen sellaiset ihmiset, jotka syövät tosi paljon kaikkia herkkuja tai syövät yksinkertaisesti liikaa. Ei tässä nyt siitä puhuta.



Mutta olitte mitä mieltä olitte tästä geeniasiasta, älkää nyt hyvänen aika puhuko keskitysleireistä mitään! Keskitysleireillä tapettiin ihmisiä tahallaan teettämällä liian raskasta työtä ja liian vähällä ruualla, on ihan naurettavaa verrata sitä tavallisen ihmisen ruokailutottumuksiin. Järjenkäyttö on sallittua!

Vierailija
16/19 |
06.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

lihoneet lääkityksen sivuvaikutuksena. Ei tosiaan siis oma "päätös".

Vierailija
17/19 |
06.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

lihoneet lääkityksen sivuvaikutuksena. Ei tosiaan siis oma "päätös".

Esimerkiksi Remeron: kun käytin sitä ruokahalu kasvoi, kylläisyyden tunne katosi ja kärsin jatkuvasti kauheasta makeanhimosta. Lääkärithän ei ota näitä sivuvaikutuksia useinkaan vakavasti, vaan vastaus on tyyliin "no nyt kun sun mieliala kohenee niin alat syömään normaalisti" Siitä syömisestä ja painonnoususta oli kyllä normaali kaukana.

Hyvä esimerkki lääkärien asenteesta sivuvaikutus-painonnousuun on se, että tuttavalleni, jolla on 2-tyypin diabetes ja runsaasti ylipainoa, määrättiin Remeronia. Onneksi ehdin varoittaa häntä, ennen kuin rupesi syömään lääkettä! Lääkäri väitti, ettei paino muka nouse, jos tarkkailee syömistään, mutta haloo...Remeronia kun käyttää, niin lappaa ruokaa pohjattomaan kuiluun, ja silti on koko ajan nälkä.

T: #16

Vierailija
18/19 |
06.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

lihoneet lääkityksen sivuvaikutuksena. Ei tosiaan siis oma "päätös".


T eras joka lihosi pallkoksi suurilla kortisonimäärillä, mutta nyt vaikka kortisonia edelleen menee reilusti on taas normaalipainosssa koska ravinnon laatua on täytynyt muuttaa radikaalisti

Vierailija
19/19 |
07.09.2009 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ennen niitä olin hoikka koko lapsuuteni ja teini-iän. Vaikka söin hirveästi herkkuja. Aikuisena ne taas eivät niin ole maistuneet. Paitsi nyt taas enemmän loppuraskaudesta. Hormoonimuutokset voi tosiaan johtaa lihoamiseen. Ihan alkuraskaudesta tuli muutama kilo lisää ilman että ruokailutottumukset tai liikunnan määrä olisivat muuttuneet. Sitten sen jälkeen sitä painoa ei juurikaan ole tullut, vaikka liikun selvästi vähemmän (kun ei ole enää töitä ja ennen lomaakin työt kulutti niin loppuun, että vapaa-aikana oli aika laiskana) ja makeaa olen syönyt enemmän. Mihinkään muualle ei ole lisää tullut kuin mahaan tietty. Ja rv nyt 35. Normaalit vanhat housut, jotka saa mahan alle, joko lantiomalliset tai sellaiset, jotka pystyy kääntämään, menee tosi hyvin, jopa valuu.



Meillä on äidin puolen suvussa melkein kaikki tosi laihoja ja pitkiä. Isäni on kuitenkin ylipainoinen ja hänellä on 2-tyypin diabetes.



Okei, lihosin siis yhtäkkiä n. 18-19v., kun aloitin e-pillerit. Mutta se on myös totta, etten ole juuri jaksanut asialle mitään tehdä. Liikuntaa harrastan kausissa vähän enempi vähempi... Syön suht terveellisesti, aika kasvispainotteisesti. Mutta en ole lihonnut lisää sen jälkeen, jos joinain kausina olisinkin syönyt lihottavammin tai harrastanut vähemmän liikuntaa. Ehkä sitten pitää huolestua, jos tarvii jostain big girls-mallistosta vaatteita katsella. Tai alkaa ees vähän näyttää siltä. Toki aiemmin, jos olisin lyhyempi.



No, ehkä lapsen kanssa saa sitten vähän rytmiä elämälleen ja syö säännöllisemmin ja paremmin, niin jos sitä painoa lähtisi vähän itsestään. Ja tämä toive perustuu sille, että olin puoli vuotta au pairina ja siellä lähti ihan huomaamatta vähän painoa, kun rytmi oli säännöllinen. Täällähän mulla normaalissa elämässä on sitten ollut hyvin vaihtelevat työajat ja esim. viime vuonna koulu+työt, jotka piti huolen siitä, että mitään säännöllisyyttä elämässä ei ollut. Tuli siis syötyä silloin kuin kerkes ja mitä kerkes. Pääasiassa siis terveellisesti, jos vaan oli aikaa ja voimia. Mutta kyllä sitä tollasessa elämässä joutuu sitten niihin valmis- ja noutoruokiinkin turvautumaan. Ja joskus on pakko syödä kerralla enemmän kuin jaksais, kun tietää, että seuraavan kerran se on mahdollista niin pitkän ajan päästä. Ja sitten kun on ollut töissä 8h tauotta, niin syö kotiin päästyään, vaikka olis kuinka myöhä.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi viisi yhdeksän