.:¨' * ' ¨NELIAPILOIDEN SYYSKUU ¨' * ' ¨:.
Kommentit (28)
Poika sai 9 pistettä, mutta otsa ja nenän alusta sinersivät, koska oli joutunut olemaan jumissa tovin oottamassa seuraavaa supistusta. Synnytyksen kesto yhteensä reilut 3 tuntia, että nopeaa toimintaa oli. Poika söi salissa oikein mallikkaasti, mutta sitten saikin asiat toisen suunnan.
Poika yökki aina syödessään eikä maitoa mennyt juurikaan alas. Lapsivettä oli edelleen sisällä ja mahalaukustakin imettiin 10 ml lapsivettä pois vielä perjantaina. Tämän johdosta verensokerit oli matalat ja poika sai nenämahaletkun sekä glukoosikanyylin päänsä kautta menemään elimistöön. Oli aika rankka näky, ko ekan kerran näin pojan putkineen, päivineen, mutta siihen tottui hyvin pian. Pari päivää kanyyli oli ja sokeriarvot alkoivat pysymään oman maidon avulla normaaleissa lukemisssa ja nm-letku saatiin jo lauantaina pois. Vuorokausi piti seurata arvoja ja vasta eilen päästiin kotiin - ihanaa olla kotona! En nukkunut sairaalassa melkein ollenkaan ja nyt onkin sitten ihan univelkataakka matkassa, joka pienenee vähän kerrallaan. Pieni mies on vienyt sydämmen ihan kokonaan ja siskot ovat tohkeissan sekä uteliaita. Isommat pojat nyt ei paljon vauvasta perusta.
Jallakos se oli myös menossa Länskään synnyttään? Missäspäin te asustelette? Nyt oli muuten todella rauhallista olla synnärillä, ei ollut yhtään ruuhkaa siellä.
Nyt pitää mennä, palaan paremmalla ajalla :)
Tässä olikin ooteltu vauvauutisia ;) Harmi et käynnistys otti aikansa mut nopee synnytys oli sit kuitenki. Pikkunen rassu ku joutu verensokerien alhasuuden takia nenämahaletkuun. Oli varmaan ikävän näköstä mut hienoo et teillä on kaikki kummallaki hyvin. Hyviä yöunia tänä yönä omassa sängyssä vaikka vauva pitääki huolen et äiti ei kovin pitkiä pätkiä saakaan nukkua ;)
Olipas jännä huomata et oma nimimerkki on listalla seuraava jolla on laskettuaika. Onhan siihen vielä kuukaus mut silti...Olo alkaa olla tosiaan sellanen et en pistäis pahaks jos vauva haluiski syntyy vähän ennen laskettuu aikaa. Ei enää nouse jalka kovin kevyesti eikä jaksa muutenkaan ylimäärästä häärätä.
Viikonlopun hotellireissu meni kivasti. Tuli käveltyy tosi paljon ja syötyy hyvin. Oli kiva ulkoilla koko perheen kaa ja muutenki olla tiiviisti yhessä. Kotona ku 2 vanhinta tyttöö viilettää pihalla omien kavereiden kaa ja nuorin on tiiviisti mun kaa. Nytki pikkunen nukahti syliin, pää masua vasten eikä suostunu siirtyy omaan sänkyyn. Mitenköhän mies pärjää sen kaa ku oon synnyttämässä? Aikamoinen äidinvauva toi meijän kuopus on.
Täytyy kohta hipsiä nukkumaan ku ei meinaa jaksaa muuten aamulla.
Aurinkoista viikon alkua kaikille neliapiloille vauvoineen ja masuineen!
Tarald 35+3 sekä tuhiseva tyttötrio
P.S. Nyt onki sit viikkoja se 35+ eli Jorviin pääsee jo synnyttämään jos synnytys käynnistyy.
Missä kaikki on? Hengailenko täällä nyt yksikseen ku synnytys lähestyy...tulkaa kertomaan muutki kuulumisia!
Mulla oli perjantaina vika lääkärineuvola ja muuten kaikki oli hyvin mut vauva oli poikittain masussa. Sain ajan tulevalle keskiviikolle Jorviin jossa kurkataan miten päin vauva nyt on ja jos on poikittain ni voidaan koittaa kääntää. Mä en kyllä suostu kääntöyritykseen ku keskimmäinen oli perätilassa loppuun asti ja sillä oliki sit napanuora kaulan ympärillä pariin kertaan ku leikattiin sektiolla. Muutenki oon kuullu juttuu et vauva voi viel kääntyy takas perätilaan tai poikittain vaikka kääntäminen onnistuiski. Voiku vauveli tajuis kääntyy raivotarjontaan ni pääsis synnyttää alateitse. Jotenki se toipuminen sektiosta on rankkaa...
Viikonloppu meni mökillä ja oli vika kerta tänä vuonna. Tänään laitoinki kamoja talvikuntoon ja selän sainki kipeeks ku petasin sänkyjä yms. Ei selkä kestä enää kauheesti hommia kerralla. Oli aivan ihanat ilmat viikonloppuna eli vähän haikeena jään oottelee kevään ekaa mökkikertaa. Sit meitä onki yks lisää siellä häsläämässä ;)
Mukavaa alkavaa viikkoa neliapiloille!
Tarald 36+1 sekä tyttötrio untenmailla
Tosiaan, aika hiljasta, syyshommat painaa varmaan mammoja eikä jaksa täällä roikkua...Paitsi jos on niin jumissa kuin minä ettei liikkeelle tahdo päästä niin samahan se on tänne kirjotella.
Amalia-Joelille vauvaonnitteluja!Olispa jo itelläkin nyytti kainalossa.Länskään joo menen synnyttämään, kaikki on syntyneet siellä.Oliskin kiva jos synnärillä olisi vähän hiljasempaa, viimeksi kun oltiin, syntyi 5 vauvaa tunnin sisällä ja kätilöitä oli vain 2 töissä.Omakin synnytys meni vähän ohi kun kätilöt juoksenteli ympäriinsä.Asutaan Keminmaassa, ei siis mitenkään pitkä matka synnärille.Missäs te majailette?
Tarald: meidän mönkijäinen oli viikon 36 ultrassa kanssa aivan poikittain, tosin ennekuin ultra oli ohi, vauva oli jo kääntynyt vinottain.Eivät ala kääntämään kun näyttää että vauva pyörii kuitenkin miten sattuu.Nyt sitten neuvolan täti (joka ei muuten ole sieltä pätevimmästä päästä) arvailee joka kerta että mitenköhän päin siellä mahassa nyt ollaan...
Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille, nyt tämä äiti lähtee unten maille!
Jalla78 38+2, saisi jo syntyä!
Huomasin, että teillä on samoin poikatyttötyttöpoika kuten meillä! Meillä vauvan mahalaukku imettiin tyhjäksi jo salissa vihreän veden vuoksi, oli kuulemma aika hurjan näköistä kun letku työnnettiin niin syvälle. Olikin sitten ainoa meillä, jonka ei tarvinnut enää myöhemmin vesiä pulautella!
Taraldille onnea matkaan, jospa se vauva tajuaisi vielä kääntyä!! Lähipiirissä on yksi onnistunut kääntötapaus, tosin yksi poikkitilan takia leikattukin. Napanuorahan on tosi usein tavallisestikin vauvan ympärillä vaikka mitään erikoista ei ole tehty, asiallehan ei juuri mitään voi näin ulkopuolelta, voi vain toivoa parasta. Anopin aikana väitettiin, että pyörällä ajo "lassoaa" nuoran kaulan ympärille, tuskinpa ihan noin silti. Meillä kahdella viimeisellä ollut, kolmosella tiukasti, sydänäänet heitteli ja leikattiin heti kun pää oli pihalla. Mutta jospa teillä kääntyisi itse niin ei tarvitsisi pohtia, puoli kierrostahan on jo tehtynä =)
Miksu ja poika 2,5kk
Jorvissa meniki sit pari tuntia tänään. Eka otettiin vauvasta sydänkäyrää mm. sitä varten jos yritetään käännytystä jos vauva perä/poikkitilassa. Käyrä oli hyvä ja vauva vilkkaalla tuulella. Karkaili koko ajan anturan alta ;)
Ultraajana oli sama lääkäri joka autto meijän keskimmäisen maailmaan sektiossa. Mietinki et lääkärin nimi on tuttu ja lääkäri sano et nähtiin 2004 leikkaussalissa. Oli tosi osaava ja ammattitaitonen lääkäri. Vauva oliki kaikeks onneks nyt raivotarjonnassa ja voiku tajuis pysyyki. Sain kuitenki kontrolliajan 16.10 eli päivä ennen laskettuu aikaa. Lääkäri ku mietti et 2 tytöistä on syntyny imukupin avulla ja 1 sektiolla ni vois viel kattoo tilanteen sillon ennen laskettuu aikaa. Ja heti jos neuvolassa epäillään et vauva vois olla poikittain tai perätilassa ni sit lähetettä Jorviin. Perjantaina onki jo seuraava neuvola...
Tarald rv 36+4 sekä tyttötrio
Viikkoon ei oo kukaan pinoutunu...Missä kaikki on? Menee vähän yksinhöpöttelyks tää pinoutuminen...
Olo sen ku muuttuu raskaammaks: öisin unet on tosi katkonaisia ja kädet puutuu ja pistelee. Kävely alkaa olla tukalampaa ja alaselkää on särkeny enemmän ku ennen. Perjantaina sit taas neuvola. Ihana tietää et vikoja viikkoja viedään oli olo mikä vaan.
Tänään täytyis viel vääntäytyy esikoisen luokan peli-iltaan. Se on koko perheelle tarkotettu juttu joten kiva mennä tutustuu esikoisen luokkalaisten vanhempiin ja olla mukana tytön jutuissa. Tuntuu nykyään ettei paljoo kerkee esikoisen kaa ku se tulee koulusta ku kuopus nukkuu ja sit on läksyt ja välipala ja eiköhän kuopus jo sit herää.
Aurinkoista syyskuun vikaa iltaa ja täällä odotellaan muiden kuulumisia!
Tarald 37+4 sekä tyttötrio joista yks ulkoilemassa ja 2 kattoo videoo ku äitii väsyttää
Lisäillään uudet tulokkaat sitten seuraavalla kerralla.
Eli meille syntyi 10.9 klo 17.20 ihana, tummatukkainen poika. Synnytystä alettiin käynnisteleen jo keskiviikkona, mutta 3 murusen (1/4 tabua aina kerralla) jälkeen ei vieläkään tapahtunut mitään. Torstaina aamulla uus tabu - ei mitään tehoa. Iltapäivällä yhen maissa toinen - siitä puoli tuntia ja rytinä alkoi ensin suolen tyhjentymisellä (vaikka olin edellisaamuna saanut ruiskeen) ja suppareilla, jotka olivat heti todella tiheet ja kipakat. Kolmen maissa kärvistelin jo aika tavalla ja puristelin vajaata limsapulloa suppareitten aikaan =) Puol neljä jo pyysin ja sanoin kätilölle, että nyt tarttis varmaan saaha troppia ja että kohta tapahtuu. Supistukset oli tosiaan voimakkaat, ärhäkät ja suorastaan ärsyttävän tuskalliset, kuten käynnistyksessä aina on. Pääsin saliin aika vauhdilla ja hyvä, että edellinen perhe oli kerennyt alta pois, heh! Kerkesin just ja just saamaan spinaalin, koska oli yhtäkkiä auennut kuuteen senttiin. Lääkäri sai heti kerralla iskettyä oikeaan paikkaan ja puudute vaikutti tovin päästä. Ja sitten hupskeikkaa, 10 senttiä auki! Ja kohta lapsivedet poksahti lattialle. Kätilö kerkesi ite just alta pois, ko oli valmistelemassa mulle "pöytää".
Ponnistus oli ensin hukassa tai siis olin muka unohtanut miten ponnistetaan. Ja kun sain juonesta kiinni, nii oltiin jo siinä vaiheessa, että pää oli tulossa ulos. Kätilö käski yhtäkkiä lopettaa ponnistamisen - olin että wtf?!? Napanuora kaulan ympäri! Kätilö sai pudotettua jotenkin nuoran siten, että vauva pääsi sukeltamaan nuoran läpi. Napanuora oli kolme kertaa ympäri vauvan ympäri - kaulan, kropan ja käsien ja nuoran pituus vain 48 senttiä :o Hetken päästä vauva nostettiin rinnalleni ja oli aivan samannäköinen, kuin siskonsa, joka syntyi kaksi vuotta sitten