Hei kaikki kirkkoon kuuluvat "tapakristityt"! (EI kiihkouskovaiset EIKÄ ateistit)

T. ihan tavis, kirkossa töissä oleva



Tätä kyselen, koska jos ihmisille selviää, että mitä teen työkseni, ei ennakkoluuloista loppua tule.

Mutta olisi siis oikeasti kiva joskus keskustella (netissä tai livenä) juuri noin, että saisi sanoa mitä mieleen pälkähtää ja mikä on olo ilman että joku on heti tuomitsemassa väärästä uskosta tai kehottamassa eroamaan kirkkoon tai muuten vain ihmettelemässä, miksi ihmeessä tekee niin tai näin jos kerran uskoo noin tai niin...



Uskon Jumalaan, muistan lukea iltarukouksen ehkä kerran viikossa, käyn kirkossa jouluna enkä juuri muulloin ja minusta on ihan kiva näin. HALUAN kirkkohäät ja ristiäiset lapsilleni, rippikoulu oli kiva ja isosenakin olin.



En ymmärrä, miksi pitäisi olla jotain muuta, en jaksa uskoa että Jumala olisi joku tiukkapipo kyttääjä, joka vahtii silmä kovana, että katumusharjoitukset tulee tehtyä ja varmasti muistan julistaa uskoani joka päivä ja käydä kirkossa joka sunnuntai. En myöskään halua uskoa, että kuoleman jälkeen ei olisi mitään. Minä yksinkertaisesti uskon rakastavaan Jumalaan, joka tykkää minusta näin ja on sellainen kaveri pilvenreunalla, jolle voi ohikulkeissa vinkata silmää :-)

Erosin monta vuotta sitten, mutta se eroaminen tapahtui painostuksen alla. Nyt tein oman päätökseni asiasta ja liityin. Oon nauttinut jumalanpalveluksista. Verrattuna vapaiden suuntien tilaisuuksiin niin siellä mulla on suurempi rauha sydämessä. Ei tartte olla yhtään mitään. Virret koskettaa mua syvästi. Kuuntelen saarnoja korvat höröllä. Nautin ehtoollisen hirveen kiitollisena. Koen yhteyttä koko kirkkoväen kanssa vaikka ne ois tuntemattomia. Koen jollain lailla että Jumala on siinä, kohtaa mua, palvelee mua. Ei tartte hihhuloida, nostella käsiä tai seurustella kenenkään kanssa. Saan vaan olla siinä Jumalani edessä.



Tietty varmaan se yhteisöllisyyskin on hyvä asia mutta nyt mä nautin tästä tällaisesta "kirkkouskovaisuudesta". Muilla kokemuksia?

joka on vaatimassa ja selittämässä mitä muiden pitäisi tehdä ja miten uskoa, että olisi riittävän hyvä ja kelpaava. Muiden usko tai kirkossakäynti ei sellaisen ihmisen mielestä yleensä koskaan ole tarpeeksi hyvää ja jotain pitäisi aina tehdä toisin jne...



Tiedän nuo ennakkoluulot ja olen niistä pahoillani. Sen verran tunnen seurakunnan työntekijöitä, että tiedän teitä olevan ihan yhtä moneen junaan kuin muitakin seurakuntalaisia. Itseänikin ärsyttävät ihmiset, jotka kuvittelevat, että kun joku on pappi tai nuorisonohjaaja, niin se ilman muuta tarkoittaa sitä ja tätä, vaikka teitäkin on tosi moneksi. Sitäpaitsi yleensä ne pahimmat kiihkouskovaiset ovat ihan jotain muuta kuin työntekijöitä, niiden mielestähän työntekijätkään ei ole riittävän uskovaisia ;-)



ap

Itse olen aina jollain tasolla uskonut, mutta usko on vahvistunut ja muokkakutunut iän ja kokemusten myötä. Välillä mietin että mikähän sitä on ja miksi itseään "kutsuisi"; uskovainen, tapakristitty, ihan tavallinen ihminen joka yrittää tehdä hyvin =)...

Taidan rukoilla päivittäin ja toivoa aina kaikille vain hyvää. Kun oikein jokin asia vaivaa niin toivon sen asian järjestyvän parhain päin. Ja on ne asiat helpommaksi silloin tällöin muuttuneet ja järjestyneetkin ;).



Ihmettelen miksi tästä aiheesta puhutaan niin varovaisesti. Kivasti nostit asian esille ilman paineidenluomista ja rennosti. Toivottavasti tästä kirpoaa keskustelua!!! =D

Olen itse tosiaankin tällainen "tavis", kirkkoon kerran vuodessa ja sekin yleensä jonkun tutun häissä tai rippijuhlissa. Kuitenkin haluan kuulua kirkkoon, minusta se nyt vaan "kuuluu kulttuuriin" ja "on tapana", siis haluan opettaa tätä perinnettä lapsille ja haluan kuulua johonkin pysyvään.



No joo. Mutta olen siis nyt lasten kanssa kotona ollessa käynyt seurakunnan perhekerhossa ja puoliväkisin joutunut tutustumaan pariin seurakunta-aktiiviin, jotka ovat ihan mahdottomia. Toinen käy siellä perhekerhossa ja toinen on muuten vain katsonut asiakseen "evankelioida" kaikkia mahdollisia ihmisiä ja tuntuu että törmään häneen koko ajan kaupassa ja kirjastossa ja milloin missäkin.



En kerta kaikkiaan jaksa ymmärtää, mikä ihmeen tarve joillakin ihmisillä on vouhkata ja julistaa. Jotenkin tuntuu, että pitävät itseään parempina ihmisinä uskonsa takia, mutta sitten toisaalta ovat hirveän ahdistuneita siitä, että pitää joka päivä saada ne "julistuspisteet" täyteen. Niillä on varmaan kotona joku vihko, johon ne merkkaa kuinka monta ihmistä on minäkin päivänä tullut käännytettyä. Mäkin olen yrittänyt monta kertaa sanoa, että uskon kyllä Jumalaan, mutta eihän se niille riitä, kun pitäis rukoilla ja käydä siellä ja täällä ja julistaa jne..



No, meidän perhekerhon vetäjäkin on kyllä ihan liemessä sen toisen kanssa kun koskaan kukaan ei ole tarpeeksi uskossa eikä ohjelma ole tarpeeksi hengellistä ja pappikin puhuu maallisia jne...



Mutta se musta on surullista, miten seurakunnassa kuitenkin kumarretaan näitä vouhkaajia. Miksei kukaan voi sanoa niille että ne on ihan idiootteja ja lopettaisvat jo. Varmaan työntekijätkin pelkää sitä leimaamista ja onhan nämä ahkeria kirkossakävijöitä ja varmaan kaikissa mahdollisissa päättävissä elimissä.