Lue keskustelun säännöt.
Tunnen selviytyväni huonosti arjessa (pitkä valitus)
24.08.2009 |
Miksi näin vaikeaa?
2 lasta, alle 2v kumpikin.
Aamut menee siihen, että siivoan tätä läävää: pyykkejä, tiskit, järjestelyä. Lapset syötän ennen siivousta. Aaupäivällä nuorempi pitää jo laittaa päiväunille, vanhempi minun kanssa hereillä. Puen itselleni vaatteet, kuten esikoisellekin, alan tehdä ruokaa. Sitten nuorempi herääkin. Syötän lapset, sen jälkeen pitääkin laittaa esikoinen unille kun niin kiukkuaa. Yritän syödä, mutta nuorempi kitisee vähän väliä, järjestää kämpän siihen kuntoon kuin olisi sisällissota käyty.
Mieleeni tulee, että miksen muuttaisi kaatopaikalle, kun siivoaminen on yhtä paskan kanssa. Silti on pakko saada paikat järjestykseen, koska siivottomuus ahdistaa. Niin ahdistaa loppumaton siivouskin. Tuleeko seuraavat 3v vielä olemaan tätä samaa stressiä ja sitä etten saa hetkeäkään istua? Milloin voin työntää lapset ulos ja saan vain olla?
Ruoan jälkeen yritän hoitaa netissä paperiasioita, mutta nuorimmainen iskee vähän väliä pätäään johonkin ja huutaa koko ajan vaihtelevalla volyymilla. Ajatus katkeilee, lopulta hermostun ja karjun niin että naapuritkin saavat osansa. Vitut paperihommista, esim. virastotalolle ja kelaan en lähde kahden pirun kanssa jonottamaan tuntia.
Esikoinen herää minun huutoon.
Iltapäivällä kylästelemme ja esitän pirteää kotiäitiä. Toisinaan ulkoilemme. Juuri ennen ulos astumista puen ylleni aina "pullantuoksuinen kotiäiti" naamarini. Se on raskas, mutta pakotan itseni.
Illalla saan lapset nukkumaan, esikoisen kanssa taistelua. Olen niin väsynyt, että en jaksa kuin syödä, käydä suihkussa ja käydä nukkumaan että jaksan herätä ennen kukonlaulua lasten kanssa. Ajatus siivottomasta keittiöstä, leluista ympäri kämppää ja siitä etten todellakaan ole saamassa lepohetkeä ennen hautaa, saa minut pyörimään sängyssä itkien, katsellen samalla sekvain tuntein lapsia pinnasängyissään. Miksi? En halunnut tätä. En nauti, en enää edes yritä, koska taakka on liian raskas. Ennen suoritin kaiken ajattelematta, mutta jossain vaiheessa kun yritin nostaa ääntelevää lelupuhelinta lattialta taas kerran laatikkoon, en enää jaksanut.
Kukaan ei auta. Kellään ei kiinnosta, kaikki lapsiperheet elävät omassa kuplassaan, onhan heilläkin onhgelmansa mutta tuntuuko heistä samalta? Kerran anopille mainitessani että olen harkinnut mennä juttelemaan ammattiauttajan kanssa, oli vastaus: mitä se auttaa?
Ilmeisesti se joka kärsii eniten, on voittaja. Elämän kuuluukin olla sitä. Samat ongelmat ja tunteet minulla olisi, vaikka kallonkutistajalle puhuisinkin.
Mies on tällä hetkellä poissa, olemme nuorehko pari ja hänellä armeija juuri menossa. Silti, vaikka hän on oli aiemmin kotona, tunsin kaiken kaatuvan niskaan. Entä nyt, kun kukaan ei ole minua iltaisin tukemassa ja kertomassa että olen hyvä äiti ja vaimo, kun jaksan silti huolehtia kaikesta? Kuinka kauan?
Nyt tiedän, etten ole sopiva tähän hommaan. Mutta myöhäistäpä se on.
Kommentit (26)
kaksi lasta tehdä. Ehkäisy unohtui? Kestä ja kärsi. Itse olet itsesi tuohon jamaan saanut. Lapsille ei tarvitse kiiukkua purkaa, he eivät ole osaansa valinneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ruuan teen vain kerran päivässä,joskus silloin aamu-päivällä useimmiten iltapäivällä kotiuduttuamme,ennen iltatoimirumbaa,kerran viikossa käymme hoitamassa isot ruokaostokset,koska meillä on mahdollista lainata autoa sukulaiselta,viikolla kaupassa käynti on vain siis täydennystä.
Joskus jos tuntuu että väsyttää tai ei muuten vaan huvita,pidetään kotipäivä,jolloin saatan vaellella oloasussa aamusta iltaan,ja vain vietän aikaa lasten kanssa leikkien,piirtäen,askarrellen yms. ja jätän kotihommatkin sinne seuraavaan päivään.Lepoa se on joskus saatava minunkin,ns.omaa aikaa kodin ulkopuolella minulla ei vielä ole,ja tää on se mikä saattaa nykyäänkin rassata joskus,vaikka arki jo mukavasti pyöriikin.
mulla on ihan samoja fiiliksiä, vaikka mun tilanne onkin aivan toinen ja mukamas helpompi... tosiasia on, että mä en varmaan kestäisi yhtään tuollaista arkea, mitä ap kuitenkin pyörittää päivästä toiseen. mulla on mies, joka on päivittäin lasten kanssa, ja lapsista vanhempi on pian 4-vuotias, nuorempi 4kk. mies hoitaa kotitöitä, siivoaa, pesee pyykkiä, touhuaa lasten kanssa, antaa mun nukkua ja levätä jos/kun tuntuu siltä. lisäksi 4-vuotias on osa-aikahoidossa, lähinnä kavereiden vuoksi. siellä ne on muutkin naapuruston lapset...
siitä huolimatta mua rasittaa se, että jatkuvasti saa olla siivoamassa, ja sekin on ihan yhtä tyhjän kanssa. neiti 4-v. osaa kyllä kantaa lelunsa ja tavaransa varsin sujuvasti pitkin poikin kämppää, mutta kun ne pitäisi kerätä pois, "mä en jaksa". sitten tuleekin tappelu, kun mä sanon, että jos mä joudun ne keräämään, kerään ne suoraan varastoon/roskikseen... toisaalta tuo nuorempi tahtoisi vain olla äidin sylissä hereillä ollessaan, nukkuu 15-45 minuuttisia pätkiä päiväsaikaan, eikä koskaan voi tietää kuinka pitkään nyt nukkuu - eli on kauhean vaikea tietää, kannattaako nyt alkaa imuroimaan vai joutuuko sen keskeyttämään saman tien. kantoliina löytyy, ja kyllä sen kanssa jotakin saa jopa sujumaan, mutta ei kaikkea. esim. tiskaus ja pyykkien kuivumaanlaitto on hankalaa, vauva on auttamatta tiellä, vaikka kuinka on kantoliina.
omaa aikaa kodin ulkopuolella mulla ei myöskään ole, mutta tämä on aikalailla mun oma vikani. ensinnäkään, en ihan oikeasti tiedä, mitä tekisin ja mihin menisin, vaikka kuinka pääsisinkin lähtemään. toisekseen, en jaksa myöskään sitä jatkuvaa ja jokakertaista taistelua tuon 4-vuotiaan kanssa siitä, että miksi äiti vaan menee eikä hän pääse mukaan. kesäkuussa aloitin jopa sen porin juoksuohjelman, josta täällä av:lläkin on viime aikoina paljon hehkutettu, mutta keskeytin sen kahden ekan viikon jälkeen. en vain jaksanut joka ilta ensin tapella tytön kanssa puolta tuntia siitä, että nyt äiti menee yksin eikä hän pääse mukaan, ja sitten lenkiltä palattuani kuunnella loppuiltaa sitä, miten hänkin olisi tahtonut ja miksi hän ei koskaan pääse mukaan (etenkin kun tämä ei ole totta, käyn useinkin kahdestaan tytön kanssa ulkona kävelemässä/juoksemassa/leikkimässä ihan kahdestaan).
mutta kyllä mä uskon, että parin vuoden päästä tämäkin on jo helpompaa, tai miksei jo vuodenkin päästä. toivottavasti ainakin...
Ihan oli suunniteltu että perään tehdään toinen.
Kumminkin koulu vielä pieneltä osin käymättä, kaksi halusimme joten ajattelimme että näin parhain.
En vain _uskonut_ että se olisi näin rankkaa. Jossain vaiheessa sitä vain väsyi, vaikkei olisi halunnut itse sitä!
ap.
tollaset 24 kaltaiset viisastelijat voit sivuuttaa ihan kevyesti, tyhmää laukoa tuollaisia kommentteja kun eivät taatusti auta ketään!
Oma neuvoni on: siivoa vähemmän, sulje vain silmäsi kaaokselta, pese pyykkiä sen verran että käyttövaatetta löytyy, kertisvaipat kehiin oman hyvinvointisi tähden, syökää välillä eineksiä, kertakäyttöastiat oli hyvä vinkki myös. Yritä saada lasten rytmiä yhdenmukaistettua, jotta saat lepohetken päivään, jolloin joko nukut tai virkistyt kahvikupin äärellä. Illalla mukulat nukkumaan ajoissa niin saat illallakin oman hetken. Ja neuvolan kautta saat ajan neuvolapsykologille, kokeile ihmeessä käydä juttelemassa. PYYDÄ LASTENHOITOAPUA isovanhemmilta, kummeilta, ystäviltä tai osta sitä mll:n kautta tms. tahon kautta silloin tällöin. TSEMPPIÄ!
joita tää kotiäiti-aika ahdistaa ja lannistaa..tärkein neuvo jonka osaan antaa lienee kait se,että keskity niihin lapsiin,sun rakkaisiin aarteisiin..koeta ottaa rennosti ja vaan viettää aikaa heidän kanssaan..viis siitä missä kunnossa koti on yms.Lapset vaistoaa niin hyvin sen aikuisen kiukun ja turhautuneisuuden,ja osa kitinöistä ja siitä että kaikki vaan "on hankalaa" johtuu juuri siitä,että ilmapiiri on kireä ja ahdistava.. 11 kuinen on niin pieni,ettei sen ikäiselle huutamisesta mitään muuta saa irti kuin pahan mielen molemmille..
Olen ollut itse sanotaan puoli vuotta takaperin ihan samassa jamassa jaksamisen suhteen,ja kantapään kautta itsekin saanut elämän rullaamaan tätä nykyä suht mukavasti,nyt kun lapset ovat 2v11kk,ja 11kk.
Meillä toimii tällainen päivärytmi kaikkein parhaiten:
-aamu klo 8-9 lapset heräävät yhtäaikaa
-aamutoimet+aamupala
-omat aamutoimeni (meikkaus,kahvikupponen)
Tällä aikaa lapset leikkivät omia leikkejään (nuorempi on myös aika kärsimätön tyyppi,hyväksi havaittuja keinoja musiikkilevy soimaan/kävelytuoli/iso kasa lempparileluja saataville
-nuorempi aamu-unille,isommalle Disneykanava päälle,itse hoidan pyykkihuoltoa,järjestelyä,joskus torkun sohvalla jopa :)
-nuorempi heräilee noin 1½ tunnin aamu-unilta,syömme (nuorempi purkkiruokaa,isommalle edellispäivän antimia/joskus olen tehnyt ruuan kuopuksen aamu-unien aikaan/eineksiä,esim.makaronilaatikkoa,ei oo niin nöpönuukaa
-ulkoilua/kyläilyä/kaupassa käyntiä/asiointia (meillä ei ole autoa,joten tarvittavan raittiin ilman lapset saavat jokatapauksessa päivittäin)
-iltapäivällä kotiin syömään,tämän jälkeen vapaata leikkiä,silloin tällöin kuopus ottaa toiset päikkärit
-n.klo 19 iltatoimet,pesut sun muut
-klo 19.30 lapset nukkumaan
-illalla järjestelen,laittelen pyykkejä,hoidan tiskit,syön,roikun koneella,käyn suihkussa yms.
-n.klo 24 menen nukkumaan,joskus tulee kukuttua klo 1 astikin.
Kerran viikossa siivouspäivä,mies hoitaa imuroinnin/lattian pesun,minä kylppärin pesun/pölyjen pyyhkimisen (plus sen jokailtaisen järjestelyn),ja näin kämppä pysyy aina suht siistissä kunnossa (mies ei juurikaan muuten arkeen osallistu).